13. kesäkuuta 2016

Hajumuisto

Baarin tanssilattialle ryntäsi porukkaa, kun jokin tämänhetkinen hittikappale alkoi soida. Viitoin Kiialle, että lähden hakemaan juotavaa. Olin liian selvinpäin katsellakseni humalaisia. Pujottelin hyppivien ja tanssivien ihmisten välistä. Yksi riehakas tanssija astui varpailleni, toinen huitasi kylkeeni. Ärtymykseni vain kasvoi. Sitten yksi poika, joka yritti näyttää hienoa tanssiliikettä tyttöringille, menetti tasapainonsa ja tönäisi minua. Vahingossa tietenkin. Horjahdin jonkun selkää vasten.
          ”Anteeksi, anteeksi, anteeksi”, hoin refleksin omaisesti.
          ”Mellu? Melina?”
          Tuttu ääni. Nostin katsettani.
          ”Jani! Moi!”
          Äänensävyni iloisuus yllätti jopa minutkin. Enpä olisi arvannut, että 28-vuotiaana ilahtuisin yläasteaikaisen poikaystäväni näkemisestä juottolassa. 
          ”Mitä sä täällä teet?” Jani kysyi riemastuneena.
          ”Sitä samaa mäkin mietin. No ei, työkaveri houkutteli mukaansa”, naurahdin. ”Entä sä?”
          ”Tulin serkun kanssa”, Jani vastasi ja pyörähti ympäri: ”Mihin se nyt meni... Muistatko vielä Jessen?”
          ”Joo totta kai!”
          En ollut ajatellut Jania vuosikausiin, saatika sitten tämän serkkua. Yhtäkkiä molemmat olivat mielessäni yhtä kirkkaana kuin se, että minun pitäisi maanantaina hakea Saara tuntia aikaisemmin esikoulusta, jotta ehdimme hammaslääkäriin.
          ”Voinko mä tarjota sulle juotavaa?”
          ”Mikäs siinä, tiskille mä tässä yritinkin ennen kuin kävin sun päälle!”

Vaihdoimme kuulumisia ensin tiskillä. Juttua riitti, joten siirryimme istumaan salin puolelle, koska diskon puolella oli vaikea kuulla toisen puhetta.
          Jani oli opiskellut yliopistossa kauppatiedettä ja löytänyt sieltä lapsensa äidin. Benjamin oli nyt 3-vuotias. Janilla oli puhelin täynnä kuvia pojastaan. Minä kerroin Saarasta, jonka olin saanut jo 22-vuotiaana, ja Saaran isästä, jonka kanssa olin eronnut vuosi sitten. Kerroin myös kampaamostani ja kävikin ilmi, että Janin avopuolison äiti on yksi kanta-asiakkaistani.
          Menimme takaisin tiskille. Musiikki oli niin kovalla, että tiskillä Jani laski päätään puhuakseen suoraan korvaani:
         ”Mä maksan vielä nää. Mitä saisi olla?”
         Janin ominaistuoksu. Se puski hänen kaulastaan läpi hajuvedenkin. Erotin sen selvästi. Haistoin sen ensimmäistä kertaa ikuisuuteen. Tuoksun, jota 13 vuotta sitten nuuhkin päivittäin. Se ei ollut muuttunut, vaikka Janille oli tullut viisitoista senttiä pituutta lisää ja komea parta. Siis siihen nähden, että muistin hänet edelleen täysin babyfacena.

Uskaltauduin ensimmäistä kertaa olohuoneeseen katsomaan televisiota, kun Janin vanhemmat eivät olleet kotona. Jani laittoi pyörimään lempielokuvansa, mutta minä olin 14-vuotias ja aivan liian täpinöissäni poikaystävästä pystyäkseni keskittymään elokuvan katseluun.
          Istuimme sohvalla ja Jani otti minut hieman epävarmasti kainaloon. Pidimme toisiamme kädestä, vaikka kädet hikosivat. Mietin koko ajan, miten olisin siinä kainalossa. Miten näyttäisin pieneltä ja sievältä? Pitäisikö minun silitellä häntä? Tai yrittää jopa suudella?
          Nostin päätäni ja katsahdin Janiin. Hän hymyili, ja minä hymyilin takaisin. Hänen tuoksunsa oli sellainen poikamainen, vähän makea. Halusin maistaa sitä ja yllätyksekseni pussasin häntä kaulaan. Jani hymähti ja antoi minulle suukon suoraan sulle.
          ”Oot tosi kaunis.”
          Se oli ensimmäinen kerta, kun Jani uskaltautui sanomaan minulle niin kasvotusten.

Muistan vieläkin, kuinka minua alkoi silloin kutittaa kaikkialta. Minulla ei ollut perhosia vatsassa, vaan ennemmin pieniä perhosia kaikkialla ihoni alla.
          Jani maksoi juotavamme.
          "Sun kaula tuoksuu ihan samalta, miltä yläasteella", töksäytin.
          Suorapuheisuuteni johtui varmasti pienestä humalatilasta.
          "Ai tuoksun vai! Ja mä kun oon niin yrittänyt pestä sitä pois ja peittää sitä dödöillä ja hajuvesillä", Jani virnisti.
          "Et kai! Se, että mä joskus pussasin sua ensimmäistä kertaa, oli ton tuoksun ansiota!" nauroin.
          "Jaa siksi sä pussasit mua kaulaan, etkä suulle tai poskelle niin kuin normaalit ihmiset!"
          Nauroimme vedet silmissä ja muistelimme vähän lisää vanhoja. Kuinka Jani oli änkyttänyt ensimmäiset viisi kertaa, kun olimme tavanneet ja kuinka minä olin kaatanut kynsilakkaa heidän matolleen.
          Mieleeni alkoi virrata lisää muistoja seurusteluajoiltamme. Hauskoja ja romanttisia muistoja, mutta myös sellaisia, että alkoi ihan hävettää, kuinka typerä teini olin ollut, erityisesti Jania kohtaan.
         ”Kiia varmaan miettii, missä olen.”
         ”Joo, munkin pitää etsiä Jesse. Hei oli tosi kiva nähdä!”
         Hymyillen käännyin lähteäkseni, mutta Jani nappasi minua vielä käsivarresta kiinni. Käännyin ja hän puhui suoraan korvaani niin, että tunsin hänen lämpimän hengityksensä:
          ”Ja hei Melina, oot todella kaunis. Tänäänkin.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoja, lankoja, leluja, toimisto- ja askartelutarvikkeita. Langat nyt -20%!