12. kesäkuuta 2017

Tarinavyyhti 1 vuotta: inspiraatiot osa 2


Blogi täytti viime lauantaina, 10. kesäkuuta, vuoden! Kesäkuun postauksissa kerrotaan tarinat tarinoiden takaa.



Kertomus siitä, kun entinen koulukiusattu kohtaa vanhat koulukiusaajansa. Tämä oli myös alunperin kirjoitettu luovan kirjoittamisen kurssille. Mutta opettajalle palauttamani raakile oli vain pintaraapaisu, koska merkkimäärä oli niin pieni. Blogia varten kirjoitin yksityiskohtaisemman ja paremmin kuvailevan tarinan. Pidin kuitenkin kiinni kaavakertomuksesta, jonka opettaja oli antanut tehtäväksi. En tosin tiedä, pysyinkö hyväksytyissä rajoissa.

Opettajan antamat ohjeet kaavakertomukseen olivat: 1. ajatus, 2. aseman kuvas (näköhavainto), 3. odotus tulevasta, 4. repliikki, 5. liikkeen kuvaus, 6. takauma, 7. maiseman kuvaus, 8. muisto, 9. kuulohavainto, 10. paluu nykyhetkeen, 11. dialogi, 12. huoli tulevasta (ajatuksenvirtaa), 13. tunne, 14. perille saapuminen, 15. odotus ratkeaa, 16. hajuaistimus ja 17. odotus ratkeaa.

Aihe itsessään on periaatteessa aina ajankohtainen. Halusin kirjoittaa draamaa. Sellaisen kasvutarinan, jossa päähenkilöstä tulee voittaja. En ole järin hyvä kirjoittamaan onnellisia loppuja, mutta tässä pyrin määrätietoisesti kohti onnellista loppua. Ja että tarina antaisi toivoa.



Loru, joka kertoo nimensä mukaisesti taaperoiden unelmasta. Kesällä 2016 kahdella ystävälläni oli 1-2-vuotiaita lapsia. Kerran katselin puolitoistavuotiaan kummipoikani touhuja pyykkituvassa, kun hän konttasi pyykkinaruilla roikkuvien lakanoiden alta yhä uudestaan ja uudestaan ja naureskeli itsekseen. Eivätkä lakanat edes tulleet niin alas, että ne olisivat osuneet häneen...

Niinpä aloin kirjoittaa itselleni ylös näiden taaperoiden touhuja. Miten yksinkertaiset arkiset asiat olivat heille parasta mahdollista viihdettä. Lisäksi tiedustelin ystäviltäni, että mitä heidän lapsensa tykkäävät tehdä ja mistä he innostuvat. Näiden pohjalta kirjoitin runon, millaista elämä olisi, jos taapero saisi päättää.





Tämä oli blogin ensimmäinen murremonologi. Murteella kerrottuna tavallisetkin jutut ovat hauskoja. Kirjoitan Laitilan murteella, koska se on ainut murre, jonka voisin sanoa osaavani. Omasta suustani kyllä tupsahtelee milloin mitäkin murresanoja ja -nuotteja, mutta Laitilan murre on tutuin, sillä äitini puoleinen suku on kotoisin Laitilasta. Pienenä ajattelin, että äitini puhuu omien vanhempiensa kanssa jotain omaa kieltä, koska en ymmärtänyt tätä murretta lainkaan! Jossain vaiheessa tajusin itsekin käyttäväni ”laitilankielisiä” sanoja, ja luulin vieläpä puhuvani ihan suomea.

Tämä murreteksti sai alkunsa siitä, kun mietin kaikkia niitä asioita, joita elämässä pitää tehdä. Ja miten paljon aikaa kaikkeen menee! Ja ihan vain lisätäkseni vettä myllyyn, hahmotin monologin puhujaksi noin 30-vuotiaan naisen, joka odottaa kaksosia.





Vuosina 2014-2015 asuin kerrostalon 7. kerroksessa. Joka ilta, kun menin nukkumaan, varmistin, ettei parvekkeella ollut ketään. Vaikka olin SEITSEMÄNNESSÄ kerroksessa. Muutin toiselle paikkakunnalle, ja vieläpä neljä kerrosta alemmaksi, mutta tuota pelkoa ei ollut enää. Vuoden asuttuani kolmannessa kerroksessa ja nähtyäni pari kertaa painajaista siitä, että minua vainottiin, sain inspiraation kirjoittaa tästä pelostani kauhutarinan.

Novellin nimikin kertoo, mistä on kyse. Olin tosin niin peloissani tätä kirjoittaessa, että kirjoitin tarinaa eteenpäin vain päiväsaikaan. Voisi sanoa, että kirjoitin niin creepyn tarinan, että oma pelkoni tuli takaisin :D Tarkistan nykyään joka ilta nukkumaan mentäessä, että parvekkeen ovi sekä ulko-ovi ovat lukossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoja, lankoja, leluja, toimisto- ja askartelutarvikkeita. Langat nyt -20%!