Siru
haki Facebookista kolme potentiaalisinta kirpputoriryhmää, ja
latasi sitten niihin kuvia tavaroista ja vaatteista, jotka hän
halusi myydä. Vasta muuttolaatikoita purkaessaan hän oli tajunnut,
miten paljon hänellä oli esimerkiksi vaatteita, joita hän ei
koskaan käyttänyt. Siru oli vaatekaappinsa koluamisen jälkeen
tyhjentänyt keittiön kaappeja ja asunnon laatikoita, jotka oli hän
oli muuton myötä vastikään täyttänyt. Reippauden puuskassaan
hän oli sitten vielä laittanut pullataikinan kohoamaan, vaihtanut
keittiönpöydän paikkaa ja hinkannut halvalla hammasharjalla
kylpyhuoneen seinäkaakelien välit.
Kun Miko tuli kotiin, Siru oli olohuoneen sohvalla selailemassa kännykällään Facebookia. Hän oli juuri laittanut pullat paistumaan.
”Miten
meni?” Siru kysyi.
Miko
oli käynyt kahdessa työhaastattelussa ja niiden välissä
hoitamassa asioita keskustassa.
”Mikä
helvetti se siivoojahomma oli?”
”No
sulla on duunivaihtoehdot vähissä, kun ei oo koulutusta eikä juuri
mitään työkokemusta!” Siru naurahti.
”En
mä nyt sellaista duunii rupeis tekemään”, Miko ärähti ja meni
koneelle.
”Voisit
ite käydä läpi niitä ilmoituksia!” Siru tiuskaisi, kun tajusi
avopuolisonsa oikeasti nirsoilevan työnhaussa.
Siru
oli lähettänyt Mikon puolesta jo ainakin 14 työhakemusta.
”Käy
itte”, jätkä totesi välinpitämättömästi ja alkoi pelata.
”Mä
käynkin!” Siru niiskaisi ja vetäytyi makuuhuoneeseen keräämään
itseään.
Siru
meni viltin alle makaamaan ja kuunteli kuulokkeilla musiikkia. Hän
jatkoi puhelimen selailua ja yritti olla itkemättä – siinä
onnistumatta. Häntä alkoi itkettää entistä enemmän, kun hän
tajusi, ettei hänellä ollut ketään sillä tavalla hyvää
ystävää, jolle olisi voinut avautua esimerkiksi tällaisesta.
Ennen Mikoa hänellä oli ollut vielä paras ystävä, mutta sekin
ihmissuhde oli kariutunut. Entinen bestis ei ollut hyväksynyt sitä,
että Siru alkoi seurustella, eikä sitä, että Siru ei enää
halunnut joka viikonloppu notkua baareissa.
Hetkeksi
Siru havahtui miettimään, johtuiko tämä hänen tunteilunsa
raskaudesta. Sitten hän toppuutteli itseään: hänhän oli juuri
eilen tehnyt testin.
Siru silitteli vatsaansa, ja mietti, että milloinkohan siellä alkaisi kasvaa vauva. Mitä jos se oli siellä jo, mutta se ei vain näkynyt vielä testissä? Siru sai sängyllä maatessaan inspiraation; hänhän voisi taas pitkästä aikaa tehdä lapsenvahtikeikkoja ja siten harjoitella valmiiksi lapsenhoitoa. Hän innostui niin, että hän ryntäsi makuuhuoneesta kertomaan Mikolle päätöksestään. Sitten hän nappasi paistumassa olleet pullat jäähtymään ja säntäsi omalle koneelleen. Hän kirjoitti kaupunkilaisten omaan Facebook-ryhmään:
”Moi!
Tarvitsetko lastenhoitajaa? Minä olen Siru, 21-vuotias merkonomi.
Olen lapsirakas ihminen ja olen hoitanut paljon lapsia; olen muun
muassa hoitanut serkkujani, naapureiden lapsia sekä olen toiminut
MLL:n lastenhoitajana. Vaihdan vaipat ja vaatteet, osaan tehdä
ruokaa, sekä keksin varmasti tekemistä lapsille: esimerkiksi
askartelua, leipomista tai ulkoilua. (Ei hätää, siivoan kyllä
jälkemme!) Toimin perheen sääntöjen mukaan ja tarvittaessa tulen
myös tutustumaan perheeseenne ennen varsinaista hoidontarvetta.
Toistaiseksi olen työtön, joten minulle sopii lastenhoitokeikat
mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ja yön yli kestävät työt
onnistuvat myös. Ota yhteyttä täällä Facebookissa
yksityisviestillä!”
___________________________________
Päivi
siirtyi ruokapöydän äärestä olohuoneen sohvalle puolikkaan
punaviinilasillisensa kanssa.
”Kiitos
rakas, mä oon niin täynnä”, hän huokaisi ja laittoi tv:n
päälle.
”Tää
kastikeresepti oli kyllä yllättävän hyvä”, Arto myhäili ja
korjasi lautaset pöydästä.
Sitten
mies otti oman viinilasinsa ja istahti Päivin viereen. Päivi
käpertyi miesystävänsä kainaloon tämän selaillessa tv-kanavia.
Päivi
piteli toisessa kädessään lasia ja toisella kädellä hän selaili
kännykkäänsä.
”Ei
oo totta. Kato mitä se likka nyt on saanut päähänsä!” Päivi
voihkaisi ja näytti kännykkäänsä Artolle.
”Vai
että leipomista ja ulkoilua. Sadasosasekunnissa yksi lapsi löytyy
auton alta ja toinen uunista”, Arto hörähti nauramaan.
Päivi
purskahti myös nauruun. Hänen tyttärensä innostui aina täysillä,
mutta innostuksella oli tapana laantua yhtä nopeasti. Siru oli
temperamenttinen ja impulsiivinen tulisielu. Arto oli vähän
samanlainen. Siksi nämä kaksi olivat olleet niin usein napit
vastatusten Sirun vielä asuessa kotona.
Arto tuli taloon Sirun ollessa 16-vuotias, mutta perhe-elämä ei kestänyt järin kauaa, sillä Siru muutti jo pari kuukautta 18-vuotissyntymäpäiviensä jälkeen pois kotoa. Päivi oli tuolloin poissa tolaltaan tyttärensä päätöksestä, mutta nykyään hän muisteli tuota aikaa elämänsä stressaavimpana ajanjaksona, eikä varmasti olisi jaksanut päivääkään enempää sitä ruljanssia. Siru oli ollut liiakseen poikien perään ja harkitsematon kaikilla elämän osa-alueilla. Kun Päivi oli alkanut seurustella Arton kanssa, Arto oli yrittänyt takoa järkeä Sirun päähän, minkä johdosta kotona oli tapeltu harva se päivä. Loppujen lopuksi Päivi oli pessyt kätensä kaikesta riitelystä pitääkseen itsensä kasassa. Siru ei ollut tunnemyräköissään nähnyt asiaa samalla tavalla, vaan hän paljasti aika ajoin edelleen olevansa katkera äidilleen.
Puhelin
alkoi soida juuri, kun Päivi oli saanut punaviininsä juotua.
”Se
on Siru”, hän totesi Artolle ja nousi ylös mennäkseen puhumaan
makuuhuoneeseen. ”No moi kulta!”
Arto
nousi myös pystyyn. Hän viittoi Päiville laittavansa kahvin
tippumaan ja naputti sitten rannekelloaan: kahdenkymmenen minuutin
kuluttua tv:stä tulisi uusi jakso uutta musiikkiohjelmaa.
Päivi
meni sängylle makaamaan ja kuunteli Sirun vuodatusta työnhausta,
lastenhoitaja-aikeista, Mikon työhaastatteluista ja uuden asunnon
sijainnista.
”Milloin sitä sitten saa tulla kylään?” Päivi kysyi haukotellen.
”Milloin sitä sitten saa tulla kylään?” Päivi kysyi haukotellen.
”Vaikka
nyt viikonloppuna?”
”Joo
mikäs siinä. Mitä teiltä puuttuu? Jos niin kuin miettii
tuparilahjaa?” Päivi sopersi.
Oli
huono ajatus heittäytyä pötköttämään täyttävän ruokailun
jälkeen. Väsymys iski väkisinkin päälle.
”No,
ainakin pinnasänky ja hoitopöytä!” Siru nauroi.
”Et
ole tosissasi!” Päivi ponkaisi istumaan kauhuissaan.
Vähäinenkin
väsymys oli kaikonnut.
”Ei
tässä nyt vielä mitään ole... Kovasti kyllä yritetään.”
”Et
sä nyt helvetti mene pilaamaan elämääsi tuolla tavoin, tuossa
iässä!” Päivi suuttui.
”Miksi
ees sanoin sulle mitään! Mä niin tiesin ton sun asentees.”
”Oikeesti
Siru. Mieti nyt kaksi kertaa, tai kaksisataa kertaa. Se on iso
vastuu, eikä teillä kummallakaan ole kunnon töitä ja onko tää
Miko sellainen, jonka kanssa sä...”
”Älä
jaksa”, Siru keskeytti. ”Hei puhutaan sitten uusiks, ku oot edes
selvinpäin.”
Puhelu
katkesi. Päivi rojahti takaisin makaamaan ja katseli kattoa. Kyynel
vierähti hänen ohimolleen. Ehkä hän sitten oli kuulostanut
humalaiselta myötäillessään Sirun puhetulvaa väsyneenä. Mutta
millä oikeudella hänen tyttärensä käyttäytyi noin, puhui omalle
äidilleen tuollaisella äänensävyllä? Mitä pahaa hän oli
tehnyt, että hän oli saanut tuollaisen lapsen? Lapsen, joka oli
kaiken huipuksi pilaamassa nyt omaa elämäänsä ja siinä samassa
myös äitinsä elämän: se oli selvää, kuka siitä lapsesta
joutuisi huolehtimaan.
___________________________________
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti