Aloita jatkiksen lukeminen alusta
Olivia makasi sohvan nurkassa kääriytyneenä vilttiin. Hänen miehensä Julius oli lähtenyt hakemaan kiinalaista ruokaa. Televisio oli päällä, mutta Olivia lueskeli mieluumin puhelimellaan Facebook-ryhmää nimeltä ”Toiveena raskaus”. Hän oli liittynyt ryhmään pari viikkoa sitten. Tänään postilaatikkoon oli ilmestynyt paksu kirjekuori, jossa oli aika lapsettomuustutkimuksiin.
Olivia makasi sohvan nurkassa kääriytyneenä vilttiin. Hänen miehensä Julius oli lähtenyt hakemaan kiinalaista ruokaa. Televisio oli päällä, mutta Olivia lueskeli mieluumin puhelimellaan Facebook-ryhmää nimeltä ”Toiveena raskaus”. Hän oli liittynyt ryhmään pari viikkoa sitten. Tänään postilaatikkoon oli ilmestynyt paksu kirjekuori, jossa oli aika lapsettomuustutkimuksiin.
Facebook-ryhmää
selatessaan Oliviasta alkoi tuntua pahalta. Ryhmässä oli liuta
naisia, jotka olivat jo yrittäneet vuosikausia. Naisia, joilla ei
ollut puolisoa, kenen kanssa edes yrittää. Ja naisia, joilla oli
kolahtanut jo 40 mittariin. Olivia ja Julius olivat sentään
yrittäneet ”vain” kaksi vuotta, ja Olivialla oli ikää vasta 26
vuotta. Toisaalta ryhmä antoi Olivialle juuri tarvittavaa
vertaistukea: vain toinen lapsettomuudesta kärsivä ymmärsi sen
tuskan, kun menkat alkoivat tai kun raskaustestiin ilmestyi vain yksi
viiva.
Kun
Julius tuli kotiin, Olivia puhui paljon ryhmästä ja sen lukemisesta
tulleista fiiliksistä.
”Kirjoita
säkin sinne”, Julius ehdotti.
”No
enkä! Mitä mä edes kirjoittaisin? Meidän luvut ei ole yhtään
niin huolestuttavat.”
”Voisit
saada jonkun juttukaverin?”
Julius
oli oikeassa. Olivian oli vaikea keskustella lapsista kenenkään
kanssa. Hänen kuusi vuotta vanhemmalla isosiskollaan oli jo kolme
lasta, kahden eri miehen kanssa, ja suurimmalla osalla kavereista
perhesuunnittelu kuului johonkin hamaan tulevaisuuteen – jos
sinnekään.
Jostain
mielenhäiriöstä Olivia kirjoitti ryhmään:
”Moi!
Olen uusi tässä ryhmässä. Miehen kanssa nyt pari vuotta yritetty.
Millaisia kokemuksia teillä on lapsettomuushoidoista? Meillä on
ensimmäinen aika polille 2,5 kuukauden kuluttua. Mitä ekalla
kerralla tapahtuu?”
Nopeasti
hänelle tuli Facebookissa yhteydenottopyyntö: yksi nainen oli
nähnyt Olivian profiilista asuinpaikkakunnan ja pyysi kahviseuraksi.
Parin päivän sisään vastauksia tuli kymmenittäin ja
yhteydenottojakin kourallinen, mutta Olivia sopi tapaamisen vain
ensimmäisen viestinlaittajan kanssa. Ehkä myöhemmin hänellä
olisi aikaa nähdä muitakin.
Olivia
sopi naisen kanssa tapaamisen lauantaiksi, koska hänellä oli
silloin vapaapäivä. Paikaksi he sopivat rauhallisen kuppilan.
Olivia ei ollut pitkään aikaan käynyt missään muussa kahvilassa
kuin omassaan. Hänen oma yrityksensä, Café Appelsiini, sijaitsi
torin laidalla.
Siru
oli nuorempi, kuin Olivia oli osannut odottaa. Vain 20-vuotias. Hän
oli yrittänyt avopuolisonsa kanssa hankkiutua raskaaksi vasta puolisen vuotta,
mutta silti hän oli kauhean huolissaan, oliko hänessä jotain
vikaa. Olivia lohdutteli tyttöä toteamalla, että yleisintä oli
raskautua vuoden sisällä ehkäisyn jäätyä pois.
Vaikka
Olivia olikin vähän eri mieltä siitä, kannattiko Sirun vielä
edes yrittää perheenlisäystä tuossa iässä, tyttö vaikutti
kuitenkin kiinnostavalta persoonalta ja loistavalta seuralta. Siru
kertoi avoimesti teini-iän kipuiluistaan, kadonneesta isästään ja
erikoisesta äidistään, joka oli valinnut uuden miehen Sirun
sijasta.
Siru
kertoi riidelleensä poikaystävänsä kanssa eilisiltana, ja ennen
kuin Olivia tajusikaan, hänkin oli jo kertomassa lisää
henkilökohtaisia asioitaan. Tai ainakin omasta mielestään liian
henkilökohtaisia asioita kerrottavaksi ihmiselle, jonka tapasi
ensimmäistä kertaa. Mutta Sirussa oli jotain sellaista, mikä sai
Olivian luottamaan häneen.
”Mekin
otettiin eilen yhteen Juliuksen kanssa. Tosin se nyt johtui siitä,
että molemmilla oli hermot kireällä. Mutta jotenkin tuntuu niin
usein siltä, että tämä lapsiasia koskettaa vain mua.”
”Jep,
Mikokin on niin neutraali aina”, Siru naurahti ja vilkaisi kelloa.
”Mutta hei, mun täytyy nyt lähteä. Pitää tulla käymään
siellä sun kahvilassa, nyt kun asun niin lähelläkin sitä!”
”Tervetuloa
vain! Kiitos tästä, oli kiva jutella”, Olivia halasi Sirua
kohteliaasti.
Olivia
jäi vielä hetkeksi istumaan kahvilan nurkkapöytään ja katseli
ulos. Lunta oli maassa parikymmentä senttiä ja sitä satoi
hiljalleen koko ajan lisää. Toisella puolella katua joku
äiti-ihminen yritti selkä pitkällä työntää hangessa eteenpäin
vaunuja. Vieressä laahusti itkuinen punanaamainen taapero. Vaunujen
alla korissa oli painolastina vielä kaksi kauppakassia. Naisen
ärtyneisyyden näki kauas. Olivia pystyi kuvittelemaan, että
naisella oli selkä hiestä märkä yrittäessään tarpoa eteenpäin
toppavaatteet päällä. Sitten taapero vielä heittäytyi maahan.
Naamasta näki, että lapsi huusi kuin syötävä. Nainen nappasi
tämän vielä kainaloon kantaakseen tämän.
Olivia
olisi tehnyt mitä tahansa saadakseen olla naisen asemassa.
___________________________________
Irene
istui leikkipuiston ainoalla penkillä puhelin korvallaan. Hänen
siskonsa Olivia oli pauhannut vartin ajan lapsettomuustutkimuksista.
”Mutta
hei, mitäs sinne?” kuului vihdoin kysymys.
”Odotas...
Mitäs tässä nyt on tapahtunut”, Irene sanoi mietteliäänä.
Joku
isä tuli istumaan penkin toiseen päähän, joten Irene hieman
hiljensi äänenvoimakkuuttaan ja alkoi selostaa:
”Viime
lauantaina Aurora oli niin sanotusti isolla kylällä kavereidensa
kanssa. Sillä olikin bussikortilta ollut rahat finito, ja sitten
puhelinkin oli sammunut pakkasten takia. Joku ystävällinen vanhempi
nainen oli lykännyt tytölle vitosen kouraan, että Aurora pääsi
kotiin!”
”Oho!
Vau. Ootko laittanut Facebookissa mitään kuulutusta naisen perään?”
Olivia kysyi.
”No
en, enkä aiokaan”, Irene naurahti.
”Jaaha...
Mitä muuten silloin torstaina, saitteko lapsenvahdin?”
”Joo
Hannu hommasi jonkun likan.”
”Ai
Hannu? Yllättävä veto.”
”No
joo, mä sanoin sille, että mulla oli se iltapalaveri ollut
sovittuna jo kuukausi sitten, että jos hänellä on nyt pakottava
tarve päästä johonkin lätkämatsiin työporukalla, niin hän saa
sitten hoitaa meille lapsenvahdin.”
Irene
päätti jättää kertomatta noin tuhat muuta asiaa, joiden takia
hänellä oli mennyt hermo Hannuun, joten hän lähti vaihtamaan
puheenaihetta:
”Pojat
oli kyllä innoissaan tästä Simbasta, ja ne kutsuvat nyt toisiaan
Timoniksi ja Pumbaksi. Olivat siis ilmeisesti katsoneet
Leijonakuninkaan.”
”Oikein!”
Olivia nauroi. ”Me lähdetään nyt sunnuntaibrunssille, en ole
vielä syönyt tänään mitään.”
”No
sekin on oikein”, Irene hymähti.
Lopetettuaan
puhelun Irene katseli leikkiviä lapsiaan. Hän toivoi, että hänen
siskonsa nauttisi vielä elämästään ja vapaudestaan. Mennäpä
nyt rauhassa sunnuntaibrunssille, mutta ei. Hän oli tullut
aamukymmeneltä sunnuntaina leikkipuistoon palelemaan kahden
nuorimmaisen kanssa.
”Olipas
sun tyttö tavannut kivan naisen”, mies totesi penkin toisesta
päädystä. ”Sori, kuulin väkisinkin. Itsekin törmäsin tällä
viikolla samaisen ongelman kanssa kamppailevaan pikkupoikaan.”
Irene
hätkähti katsomaan miestä. Miestä, joka oli kuin veistos, vaikka
koko komeus oli paketoitu hyvin toppavaatteiden alle.
”Ai.
Autoitko?” Irene virnuili, kun ei muutakaan reagointitapaa
keksinyt.
”Käskin
kävellä. No en sentään, heitin kolme euroa”, mies nauroi.
Mies
esittäytyi Karriksi. Hänen poikansa Viljami oli jo jonkin aikaa
juoksennellut Irenen poikien kanssa pisin puistoa. Karri oli niin
komea, että Ireneä kihelmöi katsella ja kuunnella häntä.
Siistitty parta, kirkkaat silmät, matala ääni. Hammasrivistö oli
kuin hammastahnamainoksesta. Irene oli ymmällään siitä, miten
joku tuntematon mies pystyi näin lyhyessä ajassa saamaan hänet
tuntemaan... näin. Irene ei muistanut, milloin olisi viimeksi ollut
seksuaalisesti latautunut – saatika näin pahasti. Eihän mies edes
flirttaillut!
Ӏitiii!
Mulla on kylmä, mennään kotiin”, toinen pojista juoksi Irenen
luokse räkäposkella.
”Vai
niin. No menepäs hakemaan veljesi”, Irene patisti ja nousi
haluttomasti seisomaan. ”Me taidetaankin tästä lähteä. Oli kiva
tavata.”
Karri
nousi pystyyn ja kaivoi puhelimen taskustaan:
”Niin
oli! Voitaisiin joskus muulloinkin puistoilla samaan aikaan? Saisinko
sun numeron?”
Kädet
hikoilleen Irene kirjoitti numeronsa miehen puhelimeen, ja sitten he
lähtivät poikien kanssa kotia kohti. Irene tajusi, että hän
yritti kävellessään liikuttaa lanteitaan mahdollisimman
seksikkäästi. Aivan kuin hän olisi ollut jokin eläin,
herranjumala sentään. Kevyttoppahousut tosin saattoivat peittää
näkymän. Irene vilkaisi taakseen. Karri katsoi selvästi hänen
peräänsä. Ja hänen peräpäätänsä.
___________________________________
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti