25. tammikuuta 2018

Myrkyllinen ihminen, osa 4

Aloita jatkiksen lukeminen alusta

Olivia makasi sohvan nurkassa kääriytyneenä vilttiin. Hänen miehensä Julius oli lähtenyt hakemaan kiinalaista ruokaa. Televisio oli päällä, mutta Olivia lueskeli mieluumin puhelimellaan Facebook-ryhmää nimeltä ”Toiveena raskaus”. Hän oli liittynyt ryhmään pari viikkoa sitten. Tänään postilaatikkoon oli ilmestynyt paksu kirjekuori, jossa oli aika lapsettomuustutkimuksiin.
          Facebook-ryhmää selatessaan Oliviasta alkoi tuntua pahalta. Ryhmässä oli liuta naisia, jotka olivat jo yrittäneet vuosikausia. Naisia, joilla ei ollut puolisoa, kenen kanssa edes yrittää. Ja naisia, joilla oli kolahtanut jo 40 mittariin. Olivia ja Julius olivat sentään yrittäneet ”vain” kaksi vuotta, ja Olivialla oli ikää vasta 26 vuotta. Toisaalta ryhmä antoi Olivialle juuri tarvittavaa vertaistukea: vain toinen lapsettomuudesta kärsivä ymmärsi sen tuskan, kun menkat alkoivat tai kun raskaustestiin ilmestyi vain yksi viiva.

Kun Julius tuli kotiin, Olivia puhui paljon ryhmästä ja sen lukemisesta tulleista fiiliksistä.
          Kirjoita säkin sinne”, Julius ehdotti.
          No enkä! Mitä mä edes kirjoittaisin? Meidän luvut ei ole yhtään niin huolestuttavat.”
          Voisit saada jonkun juttukaverin?”
          Julius oli oikeassa. Olivian oli vaikea keskustella lapsista kenenkään kanssa. Hänen kuusi vuotta vanhemmalla isosiskollaan oli jo kolme lasta, kahden eri miehen kanssa, ja suurimmalla osalla kavereista perhesuunnittelu kuului johonkin hamaan tulevaisuuteen – jos sinnekään.
          Jostain mielenhäiriöstä Olivia kirjoitti ryhmään:
          Moi! Olen uusi tässä ryhmässä. Miehen kanssa nyt pari vuotta yritetty. Millaisia kokemuksia teillä on lapsettomuushoidoista? Meillä on ensimmäinen aika polille 2,5 kuukauden kuluttua. Mitä ekalla kerralla tapahtuu?”
          Nopeasti hänelle tuli Facebookissa yhteydenottopyyntö: yksi nainen oli nähnyt Olivian profiilista asuinpaikkakunnan ja pyysi kahviseuraksi. Parin päivän sisään vastauksia tuli kymmenittäin ja yhteydenottojakin kourallinen, mutta Olivia sopi tapaamisen vain ensimmäisen viestinlaittajan kanssa. Ehkä myöhemmin hänellä olisi aikaa nähdä muitakin.
          Olivia sopi naisen kanssa tapaamisen lauantaiksi, koska hänellä oli silloin vapaapäivä. Paikaksi he sopivat rauhallisen kuppilan. Olivia ei ollut pitkään aikaan käynyt missään muussa kahvilassa kuin omassaan. Hänen oma yrityksensä, Café Appelsiini, sijaitsi torin laidalla.

Siru oli nuorempi, kuin Olivia oli osannut odottaa. Vain 20-vuotias. Hän oli yrittänyt avopuolisonsa kanssa hankkiutua raskaaksi vasta puolisen vuotta, mutta silti hän oli kauhean huolissaan, oliko hänessä jotain vikaa. Olivia lohdutteli tyttöä toteamalla, että yleisintä oli raskautua vuoden sisällä ehkäisyn jäätyä pois.
          Vaikka Olivia olikin vähän eri mieltä siitä, kannattiko Sirun vielä edes yrittää perheenlisäystä tuossa iässä, tyttö vaikutti kuitenkin kiinnostavalta persoonalta ja loistavalta seuralta. Siru kertoi avoimesti teini-iän kipuiluistaan, kadonneesta isästään ja erikoisesta äidistään, joka oli valinnut uuden miehen Sirun sijasta.
          Siru kertoi riidelleensä poikaystävänsä kanssa eilisiltana, ja ennen kuin Olivia tajusikaan, hänkin oli jo kertomassa lisää henkilökohtaisia asioitaan. Tai ainakin omasta mielestään liian henkilökohtaisia asioita kerrottavaksi ihmiselle, jonka tapasi ensimmäistä kertaa. Mutta Sirussa oli jotain sellaista, mikä sai Olivian luottamaan häneen.
          Mekin otettiin eilen yhteen Juliuksen kanssa. Tosin se nyt johtui siitä, että molemmilla oli hermot kireällä. Mutta jotenkin tuntuu niin usein siltä, että tämä lapsiasia koskettaa vain mua.”
          Jep, Mikokin on niin neutraali aina”, Siru naurahti ja vilkaisi kelloa. ”Mutta hei, mun täytyy nyt lähteä. Pitää tulla käymään siellä sun kahvilassa, nyt kun asun niin lähelläkin sitä!”
          Tervetuloa vain! Kiitos tästä, oli kiva jutella”, Olivia halasi Sirua kohteliaasti.

Olivia jäi vielä hetkeksi istumaan kahvilan nurkkapöytään ja katseli ulos. Lunta oli maassa parikymmentä senttiä ja sitä satoi hiljalleen koko ajan lisää. Toisella puolella katua joku äiti-ihminen yritti selkä pitkällä työntää hangessa eteenpäin vaunuja. Vieressä laahusti itkuinen punanaamainen taapero. Vaunujen alla korissa oli painolastina vielä kaksi kauppakassia. Naisen ärtyneisyyden näki kauas. Olivia pystyi kuvittelemaan, että naisella oli selkä hiestä märkä yrittäessään tarpoa eteenpäin toppavaatteet päällä. Sitten taapero vielä heittäytyi maahan. Naamasta näki, että lapsi huusi kuin syötävä. Nainen nappasi tämän vielä kainaloon kantaakseen tämän.
          Olivia olisi tehnyt mitä tahansa saadakseen olla naisen asemassa.

___________________________________

Irene istui leikkipuiston ainoalla penkillä puhelin korvallaan. Hänen siskonsa Olivia oli pauhannut vartin ajan lapsettomuustutkimuksista.
          Mutta hei, mitäs sinne?” kuului vihdoin kysymys.
          Odotas... Mitäs tässä nyt on tapahtunut”, Irene sanoi mietteliäänä.
          Joku isä tuli istumaan penkin toiseen päähän, joten Irene hieman hiljensi äänenvoimakkuuttaan ja alkoi selostaa:
          Viime lauantaina Aurora oli niin sanotusti isolla kylällä kavereidensa kanssa. Sillä olikin bussikortilta ollut rahat finito, ja sitten puhelinkin oli sammunut pakkasten takia. Joku ystävällinen vanhempi nainen oli lykännyt tytölle vitosen kouraan, että Aurora pääsi kotiin!”
          Oho! Vau. Ootko laittanut Facebookissa mitään kuulutusta naisen perään?” Olivia kysyi.
          No en, enkä aiokaan”, Irene naurahti.
          Jaaha... Mitä muuten silloin torstaina, saitteko lapsenvahdin?”
          Joo Hannu hommasi jonkun likan.”
          Ai Hannu? Yllättävä veto.”
          No joo, mä sanoin sille, että mulla oli se iltapalaveri ollut sovittuna jo kuukausi sitten, että jos hänellä on nyt pakottava tarve päästä johonkin lätkämatsiin työporukalla, niin hän saa sitten hoitaa meille lapsenvahdin.”
          Irene päätti jättää kertomatta noin tuhat muuta asiaa, joiden takia hänellä oli mennyt hermo Hannuun, joten hän lähti vaihtamaan puheenaihetta:
          Pojat oli kyllä innoissaan tästä Simbasta, ja ne kutsuvat nyt toisiaan Timoniksi ja Pumbaksi. Olivat siis ilmeisesti katsoneet Leijonakuninkaan.”
          Oikein!” Olivia nauroi. ”Me lähdetään nyt sunnuntaibrunssille, en ole vielä syönyt tänään mitään.”
          No sekin on oikein”, Irene hymähti.

Lopetettuaan puhelun Irene katseli leikkiviä lapsiaan. Hän toivoi, että hänen siskonsa nauttisi vielä elämästään ja vapaudestaan. Mennäpä nyt rauhassa sunnuntaibrunssille, mutta ei. Hän oli tullut aamukymmeneltä sunnuntaina leikkipuistoon palelemaan kahden nuorimmaisen kanssa.
          Olipas sun tyttö tavannut kivan naisen”, mies totesi penkin toisesta päädystä. ”Sori, kuulin väkisinkin. Itsekin törmäsin tällä viikolla samaisen ongelman kanssa kamppailevaan pikkupoikaan.”
          Irene hätkähti katsomaan miestä. Miestä, joka oli kuin veistos, vaikka koko komeus oli paketoitu hyvin toppavaatteiden alle.
          Ai. Autoitko?” Irene virnuili, kun ei muutakaan reagointitapaa keksinyt.
          Käskin kävellä. No en sentään, heitin kolme euroa”, mies nauroi.

Mies esittäytyi Karriksi. Hänen poikansa Viljami oli jo jonkin aikaa juoksennellut Irenen poikien kanssa pisin puistoa. Karri oli niin komea, että Ireneä kihelmöi katsella ja kuunnella häntä. Siistitty parta, kirkkaat silmät, matala ääni. Hammasrivistö oli kuin hammastahnamainoksesta. Irene oli ymmällään siitä, miten joku tuntematon mies pystyi näin lyhyessä ajassa saamaan hänet tuntemaan... näin. Irene ei muistanut, milloin olisi viimeksi ollut seksuaalisesti latautunut – saatika näin pahasti. Eihän mies edes flirttaillut!
          Äitiii! Mulla on kylmä, mennään kotiin”, toinen pojista juoksi Irenen luokse räkäposkella.
          Vai niin. No menepäs hakemaan veljesi”, Irene patisti ja nousi haluttomasti seisomaan. ”Me taidetaankin tästä lähteä. Oli kiva tavata.”
          Karri nousi pystyyn ja kaivoi puhelimen taskustaan:
          Niin oli! Voitaisiin joskus muulloinkin puistoilla samaan aikaan? Saisinko sun numeron?”
          Kädet hikoilleen Irene kirjoitti numeronsa miehen puhelimeen, ja sitten he lähtivät poikien kanssa kotia kohti. Irene tajusi, että hän yritti kävellessään liikuttaa lanteitaan mahdollisimman seksikkäästi. Aivan kuin hän olisi ollut jokin eläin, herranjumala sentään. Kevyttoppahousut tosin saattoivat peittää näkymän. Irene vilkaisi taakseen. Karri katsoi selvästi hänen peräänsä. Ja hänen peräpäätänsä.

___________________________________


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti