Aloita jatkis alusta
Niina käveli ympäri kämppää. Hän oli jo monta päivää odottanut yhteydenottoa, mutta puhelin ei soinut eikä tärissyt. Hän päätti soittaa ystävälleen Vernalle.
Niina käveli ympäri kämppää. Hän oli jo monta päivää odottanut yhteydenottoa, mutta puhelin ei soinut eikä tärissyt. Hän päätti soittaa ystävälleen Vernalle.
”Siitä
ei ole vieläkään kuulunut mitään!”
”Helvetti
sentään nainen! Mene ja soita itse!” Verna komensi nauraen.
”Enkä
soita! Se sanoi itse silloin, kun heitti mut kotiin, että
soittelee!”
”Mitä
jos se ei muista sitä? Tai se odottaa sun soittoa? Tai mitä jos se
sen skidi on vieläkin sen luona, tai mitä jos sille skidille on
sattunut jotain? Tai mitä jos sille itelle on sattunut jotain?”
Niina
valahti kauhusta valkoiseksi.
”Mä
meen käymään siellä!”
”No
en mä nyt sitä tarkoittanut!”
”Can't
hear youuu!” Niina myhäili ja lopetti puhelun.
Auton
avaimet löydettyään Niina hyppäsi auton rattiin ja ajoi
rivitaloalueelle. Karrin auto oli parkissa, joten ainakaan mies ei
ollut ylitöissä. Niina epäröi hetken ja meni sitten soittamaan
ovikelloa.
”Ai
moi?” Karri tuli avaamaan oven pelkät collegehousut jalassaan.
”Moi,
voidaanko jutella?” Niina täräytti.
”O-okei?
Joo, peremmälle.”
Karrin
koira Ronny juoksi jostain ilahtuneena moikkaamaan Niinaa. Se oli
varmaankin kuullut hänen äänensä. Niina riisui takkinsa ja
potkaisi kenkänsä jaloistaan tahattoman kovaäänisesti. Hänellä
ei ollut fiilistä alkaa leperrellä Ronnylle, joten hän vain
ohimennen taputti terrieriä pari kertaa päälaelle.
Karri tarjosi
kahvia, mutta Niina kieltäytyi. Karri heitti t-paidan ylleen, ja
Niinan suusta putosi kysymys sen enempää ajattelematta:
”Mikä
meillä on homman nimi?”
”Öö...
Mitä tarkoitat? Onks jokin vialla?”
”Sun
piti soittaa. Mutta et koskaan soittanut.”
”Ai.
Siis, mehän nähtiin viime tiistaina?”
”Niin,
ja siitä on nyt viikko! Miksei susta ole kuulunut mitään?” Niina
tylytti.
Samalla
hän alkoi ymmärtää, että Karri ei välttämättä ollut niin
sitoutunut tähän, kuin Niina oli ymmärtänyt. Karri ei saanut
sanaa suustaan, joten Niina jatkoi:
”Mä
luulin, että meillä on suhde! Molemminpuolinen suhde! Mä oon
nähnyt sun poikaskin, ollut kerran sille lapsenvahtinaki?!”
Karri
rauhoitteli Niinaa matalalla äänellään ja yritti kietoa kädet
hänen ympärilleen, mutta Niina ei jaksanut kuunnella miehen
kliseitä. Hän riuhtaisi itsensä irti ja yritti olla itkemättä.
Sitten
hän näki olohuoneen sohvan käsinojalla heleän vaaleanpunaisen
neulotun kaulahuivin.
___________________________________
Siru
istui sängyllä ja hengitti mahdollisimman hiljaa. Naapurissa
riideltiin niin, että välillä hän sai sanoistakin selvää.
”Onks
meillä mitään ruokaa?” Miko ilmestyi oven suulle.
”Hyss!”
Siru sähisi ja osoitti seinää.
Miko
jäi seisomaan paikalleen ja katsoi kysyvästi Sirua. Sitten kuului
taas matalaa miehen mölinää, ja siihen perää korkeampi naisääni,
josta sai paremmin selvää:
”Miten
sä kehtaat! Miten sä vittu kehtaat!”
”Niin,
pitäiskö käydä kaupassa?” Miko kuiskasi.
”Oo
nyt hiljaa, mä en kuule!” Siru tiuskaisi hampaidensa välistä.
Kymmenen
minuuttia myöhemmin Siru säntäsi makuuhuoneesta keittiön
ikkunaan, josta näki etupihalle. Viereisen asunnon pihasta ryntäsi
nuori nainen kohti parkkipaikkaa.
”Toi
likka on lähemmäs 20-vuotias, ku 30-vuotias!” Siru kuiskasi
haltioissaan.
”Mitä
sitten?” Miko totesi tehdessään voileipiä.
”No
toi äijä, joka asuu meidän naapurissa, on jotain nelkyt!”
”Ai
jaa. Mistä ne tappeli?”
”Toi
nainen oli ihan skitsona. Mies oli tehnyt jotain, vaikka sen ois
pitänyt olla ton naisen kanssa tai jotain. Kyllä ne sitten vissiin
seurusteli.”
”Tuttu
juttu.”
”Mitä
sä tolla tarkotit?”
”En
mitään. Tai no, ois kiva joskus nähdä frendejä.”
”En
mä sua estä.”
”Niin,
mut sä oot suunnitellu jokaisen viikonlopun täyteen mun puolesta.
Mis välis mä näkisin ketään?”
Kyyneleet
kihosivat Sirun silmiin. Miko huomasi sen ja jatkoi:
”Sori
kulta. Mua vaan harmittaa, kun meni taas yhet Tuuren bileet ohi
suun.”
”No
kai se sen ymmärtää, että meillä oli muutto kesken ja kaikkea?”
”En
mä ees viittiny vastata sille mitään.”
”Mitä,
mikset?”
”En
mä jaksa selitellä.”
Siru
pyöräytti silmiään. Hän ei jaksanut vääntää Mikon kanssa
taas samasta asiasta. Joskus tuntui, että Miko ei oikeasti edes
halunnut mennä mihinkään, vaan syytti aina Sirua, jotta sai jäädä
kotiin pelaamaan tai kaivamaan napaansa.
Yöllä
Siru havahtui siihen, kun Miko kampesi sänkyyn ja otti hänet
lusikkaan.
”Kulta”,
Miko sanoi niin hempeästi kuin osasi. ”Voisinko mä pitää
pojille tuparit? Saunaillan tai jotain?”
Siru
pysyi vaiti ja pohti mielessään vaihtoehtojaan. Hän ei halunnut
olla sellainen diktaattori kuin Miko oli antanut poikien ymmärtää.
Hän ei myöskään ollut järin innostunut näkemään Mikon
kavereita, varsinkaan näiden ollessa kännissä. Mutta vielä
epämiellyttävämpi ajatus olisi ollut jättää hänen uutta ihanaa
asuntoaan jätkäporukan vastuulle.
”Senkus
pidät”, hän mutisi Mikolle ja lisäsi vielä: ”Nyt
viikonloppuna ei oo mitään. Pyydä vaikka perjantaiks.”
Ehkäpä
jätkät eivät pääsisi tulemaan näin lyhyellä varoitusajalla.
Tällöin Siru olisi ollut se, joka olisi suostunut ideaan, mutta
suunnitelma ei vain olisi koskaan toteutunut.
___________________________________
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti