Myrkyllinen ihminen, osa 7

Aloita jatkis alusta

Karri makasi puoliksi peiton alla ja katsoi naisen seksikkäästi kaartuvaa selkää. Irene istui sängyn laidalla pukien farkkuja takaisin ylleen.

          ”Ei hitto, kello on paljon! Mulla on jo kiire!” Irene hätääntyi ja nappasi rintaliivinsä lattian rajasta.

          ”Milloin otetaan uusiksi?” Karri hymyili ja katseli naisen menoa.

          ”Älä, en pysty nyt ajattelemaan. Jos ne lähti kello 14 pulkkamäkeen, niin ei kai ne vielä ole kotiin menneet? Ok, jos on, niin mä sanon, että kävin kaupassa. Paitsi että mulla ei ole mitään mukana kauppareissulta!”

          ”Tuossa on lähikauppa, käy hakemassa vaikka maito”, Karri ohjeisti tyynen rauhallisesti.

          ”Mä en tajua, miten sä voit vain olla noin rauhallinen”, Irene naurahti hermostuneena ja puki paidan päälleen samalla sukien hiuksiaan.

          ”Sattuneesta syystä mä en ole se, jota odottaa aviomies kotona”, Karri virnisti. ”Voisi sanoa, että mulla on vähän iisimmät kuviot. Tosin tämä sun kuvio tuo kivasti potkua tähän.”

          ”Vai että iisimmät kuviot”, Irene hymähti ja istahti sängyn laidalle täysissä pukeissa.

          Nainen suuteli häntä antaumuksella. Karri ujutti sormensa Irenen hiusten sekaan ja kiepautti hetkessä naisen alapuolelleen.

          ”Ei, mun on oikeasti mentävä”, Irene havahtui takaisin tähän maailmaan.

”Miksi ihmeessä sä rämmit taas takaoven kautta? Nyt on hei lauantai, ei täällä liiku kuin pari koiran ulkoiluttajaa, jos sitäkään”, Karri nauroi, kun Irene haki eteisestä talvitakkinsa ja saapikkaansa, mutta suuntasi sitten takaovelle pukemaan.

          Ronny-koira kipitti Irenen perässä edestakaisin.

          ”Etupiha on valaistu! Takapihan kautta pääsen liikkumaan vaivihkaa autolle.”

          ”Sä oot mahdoton”, Karri hymyili.

          Irene hymyili takaisin ja avasi ulko-oven lähteäkseen. Karri päätti vielä kerran suudella naista. Ties milloin hän saisi ylipuhuttua Irenen käymään seuraavan kerran.

          Suudelmaan uppoutuneena Karri ei tajunnut, että ulko-ovi oli juuri sen verran auki, että Ronny pääsi livahtamaan ulos.

          ”Ei perkele”, Karri kirosi. ”Ronny, tänne!”

          ”Eikä! Anteeksi! Mä autan sua saamaan sen sisälle”, Irene huolestui.

          ”Ei se kauas mene, lähde sä nyt vaan”, Karri sanoi hempeästi ja juoksi sitten eteiseen hakemaan itselleen kengät ja takin.

Rivitaloasunnon takapiha ei ollut järin suuri, joten Karri tajusi hetkessä, että Ronny ei ollut jäänyt omalle pihalle. Karri vihelteli ja kutsui tavallisella äänenvoimakkuudella Ronnya. Koiran perkelettä ei näkynyt missään ja naapuripihojakaan ei oltu valaistu juuri lainkaan.

          Hetken päästä Karri bongasi Ronnyn naapuripihan pensasaidan juuresta lymyilemästä. Naapureilla oli olohuoneessa valot päällä, joten pihalle tuli jonkin verran valoa.

          ”Ronny! Tänne! Tule nyt...”, Karri yritti komennella, sitten maanitella ja taas komentaa.

          Koira ei reagoinut häneen mitenkään. Karri hivuttautui pensasaidan lävitse naapurin pihalle, kyykistyi ja yritti houkutella Ronnya uudestaan luokseen. Naapureiden asunnosta kuului meteliä, ja Karri näki nuoren parin huutavan toisilleen.

          Karri tajusi, että hän vaikuttaisi stalkkerilta, jos nyt jäisi kiinni puskassa kykkimisestä. Hän nousi hiljalleen ylös ja kuiski lempeästi Ronnyn nimeä. Meteli loppui, ja Karri tajusi, että hänet oli huomattu. Kahdella nopealla liikkeellä hän oli kaapannut Ronnyn syliinsä ja hypännyt pensasaidan läpi pois takapiharivistöltä. Nyt olisi kerrassaan loistava aika käydä samantien lenkillä ja mennä sitten muina miehinä etuovesta sisälle. Joskus tunnin kuluttua.

___________________________________

Päivi oli juuri saanut syötyä ravintolassa, kun hänen tyttärensä soitti. Siru oli hädissään. Joku tumma iso hahmo oli ollut heidän takapihallaan, katsomassa heidän olohuoneeseensa. Päivi jäi kuuntelemaan järkyttynyt ilme kasvoillaan, joten vastapäätä istuva Arto ymmärsi tilata heille molemmille uudet juomat.

          Sirun ääni värisi, kun hän kertoi eilisillasta, Mikon parhaasta ystävästä ja epäilyistään.

          ”Toisaalta, se tyyppi oli mun mielestä isompi. En tiedä, oisko se voinut olla Tuure?”

          ”Mitä Miko sanoi tähän?”

          ”Meillä oli riita kesken, ei se nähnyt sitä, eikä se usko mua.”

          ”Mistä te nyt sitten riitelitte?”

          ”Eilisillasta”, Siru vastasi lyhyesti ja palasi analysoimaan pihalle ilmestynyttä hiipparia.

”Mun mielestä sun pitäisi tehdä rikosilmoitus”, Päivi neuvoi.

          Hän huomasi vastapäätä istuvan Arton ilmeen muuttuvan kysyväksi. Päivi heilautti kättään merkiksi, että kertoisi sitten, kun puhelu loppuisi.

          ”Mutta mitään ei tapahtunut?” Siru epäröi ilmoituksen tekemistä.

          ”Niin, mutta sitten jos tällainen toistuu, niin on olemassa mustaa valkoisella, että näin on käynyt.”

          ”Okei. Kiitos äiti.”

          Päiviä ilahdutti Sirun sanat. Heidän välinsä vaikuttivat jopa lämpimiltä, joten Päivi päätti kysyä:

          ”Nyt jos kerta säkin joit eilen kunnolla, niin onko ne lapsihaaveet kuopattu?”

          ”Voi vittu”, kuului Sirun suuttuminen juuri ennen kuin puhelu katkesi.

          ”Siis mikä siellä on homman nimi?” Arto kysyi välittömästi.

          Päivi selosti tiivistetysti koko puhelun ja kertoi olevansa kauhuissaan. Hän oli parhaansa mukaan yrittänyt pysyä rentona ja huolettomana puhelun aikana, mutta oikeasti hänen sisuksiaan repi ajatus siitä, että joku vainoaisi hänen tytärtään.

          ”No noi nyt on taas noita Sirun juttuja”, Arto kohautti olkiaan.

          ”Anteeks mitä?!”

          Seuraavaksi heilläkin oli riita pystyssä.

Lopulta Päivi nappasi laukkunsa olkapäälleen ja takin kainaloonsa. Hän ryntäsi ulos ravintolasta ja harppoi hetken mielijohteesta läheiseen pubiin rauhoittumaan. Hän suuntasi ensin vessaan kohentamaan meikkiään.

          Viereisen lavuaarin edessä peilasi itseään joku 20-30-vuotias nainen. Hänkin oli selvästi itkenyt ja yritti siksi paikkailla silmämeikkiään. Vessassa ei ollut ketään muuta, joten Päivi alkoi jutella naisen kanssa.

          Meikit korjattuaan he suuntasivat baaritiskille tilaamaan juotavat ja skoolaamaan siksi, että he olivat molemmat sataprosenttisen samaa mieltä ainakin yhdestä asiasta: miehet olivat perseestä.

          Ajantaju katosi nopeasti; Päivi ei ollut varma, oliko hän heilunut lähipubin tanssilattialla vartin vai kolme tuntia. Sen hän tiesi, että hän oli juonut ja paljon, ja niin oli myös hänen uusi ystävänsä Niina. Pubin tanssilattia oli olohuoneen maton kokoinen, ja he kaksi olivat ainoat, jotka tanssivat.

Kaiuttimista lähti soimaan jokin lattaribiisi, ja Niina alkoi heiluttaa lanteitaan. Naisen kiharrettu tukka kieppui puolelta toiselle, ja Päivi yritti tanssia samalla tavalla. Niina lähestyi Päiviä, ja laski kädet tämän lanteille. He alkoivat keinuttaa lanteitaan samaan tahtiin oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle. Päivi nauroi. Hän ei muistanut, milloin viimeksi olisi juonut näin paljon, milloin viimeksi olisi tanssinut näin tunteella ja milloin viimeksi olisi tanssinut naisen kanssa.

          Kappaleessa tuli hitaampi kohta ja tanssiliikkeet hidastuivat. Niinan toinen käsi kohosi Päivin kylkeä pitkin kaulalle, ja Niina painoi huulensa Päivin suulle. Päivi kavahti sadasosasekunnin ajan, mutta päätti antaa mennä, kun miesasiakkaat alkoivat taputtaa ja hurrata. Päivi heittäytyi suuteloon oikein kunnolla ja käytti oikein kieltäkin – hän ei muistanut sitäkään, milloin olisi viimeksi tehnyt niin.

          Seuraavaksi hän tunsi kovakouraisen otteen olkapäällään, kun hänet kiskaistiin irti.

          "Mitä vittua sä teet? Ootko sä nyt jo joku lesbokin? Samanlainen huomiohuora ku tyttäres!” Arto huusi niin, että koko pubi kuuli.

___________________________________

Lue osa 8 täältä