26. kesäkuuta 2018

Tarinavyyhti 2 vuotta: Kissa pöydälle


Tarinavyyhdin synttärikuukauden kunniaksi blogissa käydään neljäosaisessa ”juttusarjassa” läpi menneen vuoden sisältö. Tässä viimeisessä osassa esitellään niin sanotusti ”mielipidenovellit”, eli tarinat, jotka olen kirjoittanut vaikuttaakseni asioihin.


Kesällä 2017 hämmensin monta naispuolista ystävääni kysymällä kuukautisista tällaisella gallupilla:
1. Millaisia vääriä luuloja sulla oli menkoista, ennen kuin ne olivat sulla itsellä alkaneet?
2. Mikä menkoissa oli pahinta, kun ne alkoivat?
3. Käytitkö tampooneja, kun olit vielä neitsyt?
4. Miten vanhempasi reagoivat menkkojesi alkamiseen?
5. Onko sulla jotain traagista menkkakokemusta?

Halusin kirjoittaa siis menkoista novellin Lupa puhua – Sex, Tits & Periods-kampanjaa varten. Olen itse aina ollut kaveriporukasta se, joka on pitänyt menkkoja normaalina asiana, josta voi puhua. Tämän gallupin myötä huomasin, miten erilaiset lähtökohdat jokaisella on menkkoihin: yhdellä ei ollut mitään traagista tapahtunut menkkojen suhteen, toinen ei ollut koskaan puhunut vanhempiensa kanssa kuukautisista, kolmas oli ollut monta kuukautta kauhuissaan, kun veri- ja sideruljanssi oli alkanut. Päätin siis kirjoittaa Menkkahäpeästä, koska ilmeisen monella on jotain traumaattisia kokemuksia kuukautisista – mukaan lukien itselläni. (Jep, minä olin se, jonka menkoista sai tietää koko ala-aste yhden välitunnin aikana.)

Joulun alla törmään Facebookissa oikeastaan jatkuvasti päivityksiin, joissa kerrotaan, kun ei ole varaa järjestää joulua lapsille ja pyydetään apua. Kuitenkin liian usein pienellä stalkkaamisella käy ilmi, että perheellä on kämppä täynnä leluja tai jokaisella perheenjäsenellä on tuliterät tonnin puhelimet tai perheen viimeisestä etelän reissusta on aikaa pari kuukautta tms. Enkä arvosta tällaista uhriutumista, koska tällöin oikeasti vähävaraiset perheet jäävät kaiken tällaisen shitin sekaan. Niinpä Joulumieli-novellissa kerrotaan neljän naisen näkökulmasta, millaisia tunteita joulu herättää ja millaista aito joulumieli on.

Jos et vielä tiedä, niin sairastan endometrioosia. (Lue lisää endometrioosista Endometrioosiyhdistyksen-nettisivuilta tai Moona-blogista!) Maaliskuussa vietetään Endometrioosiviikkoa: keväällä 2017 osallistuin endometrioositietouden levittämiseen kirjoittamalla Endotar-runon, keväällä 2018 puolestaan kirjoittamalla Endoräpin. Siinä missä Endotar kertoo diagnoosin saamisen vaikeudesta ja voimaannuttavan tarinan lapsettomuudesta, Endoräppi puolestaan kertoo humoristisesti kaikista muista sairauden tuomista vaikeuksista. Endometrioosin oirekirjo on valitettavan laaja, ja se oireilee yksilöllisesti. Endoräpin tavoitteita oli levittää tietoa, laajentaa ymmärrystä ja antaa endometrioosia sairastaville vertaistukea – ja räppi onkin saanut aivan loistavan vastaanoton.


Olen toiminut Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n sijaiskotina löytökissoille helmikuun 2018 alusta. Maaliskuun lopussa luokseni muuttivat Taika ja Tarmo, jotka ovat syntyneet pieneen kissapopulaatioon arviolta marraskuussa 2017. Kissan arvo -novelli sai alkunsa, kun aloin miettiä sijaiskissojeni lähtökohtia: onko heidän emonsa kenties hylätty kesäkissa? Onko heidän isänsä tälläkin hetkellä vapaasti ulkoileva leikkaamaton kollikissa? Paljonko Taikalla ja Tarmolla on sisaruksia? Suomessa kissa ei ole järin arvostettu lemmikki: maatiaiskissoilla ei ole juurikaan rahallista arvoa ja kissoja hylätään vuosittain jopa 20 000. (Kyllä, tuossa on oikea määrä nollia.) Suurena kissojen puolestapuhujana päätin siis kirjoittaa kissojen näkökulmasta tarinan, jonka pääsanomia ovat:
1. Älä ota kesäkissaa
2. Älä teetä maatiaiskissalla pentuja
3. Leikkauta kissasi
4. Anna myös kissan elämälle arvoa

Kaiken kaikkiaan mahtava ja tehokas vuosi takana. Siirryn hyvillä mielin kirjoittamaan tarinoita blogin kolmannelle vuodelle! Kiitos, että luette ja tuette. 


Lue lisää tarinoita tarinoiden takaa:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti