1. kesäkuuta 2018

Tarinavyyhti 2 vuotta: Laitla kiälell


Tarinavyyhti täyttää tässä kuussa kaksi (2!) vuotta, ja on taas aika tehdä katsahdus menneen vuoden sisältöön. Kesäkuun aikana julkaisen neljäosaisen "juttusarjan" blogin toisena vuotena julkaistuista tarinoista. Tässä ensimmäisessä osassa käydään läpi murretekstit, jotka ovat myös kuunneltavissa Villasukkakirjailijan SoundCloudissa.

Tässä kertauksena kerron sen, että äitini puolelta sukujuureni ovat Laitilassa, ja siten olen pienestä pitäen kuullut laitlaa puhuttavan – erityisesti silloin, kun olemme olleet mummilla ja ukilla. Kiinnostuin Laitilan murteesta vasta täysi-ikäistyttyäni ja muutettuani Pirkanmaalle. Toisin sanoen silloin, kun tajusin, miten eri tavalla ihmiset puhuvat riippuen siitä, mistä päin Suomea tulevat.


Tarinavyyhdin toisena vuonna Mummon päiväkirja -sarja sai kaksi uutta osaa. Enkel muutt mu naapurihi on katsahdus mummon kohtaamiin epäonnisiin, mutta myös onnekkaisiin selkkauksiin. Mummon uusi naapuri on muuten saanut inspiraationsa yhdestä tutustani, joka on juurikin niin avulias kuin tuo Tuukka.

Mummon päiväkirjatekstissä Joullahjavinkei käydään läpi nimensä mukaisesti joululahjavinkkejä. Tämä sai alkunsa siitä, että olen itse (omasta mielestäni ainakin) lahjaexpertti, eikä minulla ole koskaan ollut ongelmaa hankkia lahjoja. Olen pitkään ollut se, kenen puoleen ystävät kääntyvät, kun tarvitsevat ideoita milloin mihinkin lahjoihin. Siksi päätin tehdä vähän asiapitoisen blogitekstin – mutta naamioimalla sen samalla murretekstiksi!

Maaliskuun 19. päivä paras ystäväni synnytti toisen lapsensa – minun kummityttöni. Kerrankin aikataulut loksahtivat paikoilleen, sillä olin samaisena päivänä käymässä Helsingissä ja pääsin siten näkemään pikkuisen nyytin tämän ollessa kuuden tunnin ikäinen. Puolen yön aikaan olin bussissa matkalla kohti kotia ja nappasin kännykästäni esiin notepadin, jonne heitän aina ideoita ylös. Siellä oli kirjoitettuna yksi muistio kuta kuinkin näin: ”Vieraille ei saa puhua, mut kuitenkin pitää olla vieraanvaranen?” Tästä lähdin ammentamaan tekstiä: mietin ja etsin sanontoja, joiden pohjalta syntyi kirje kummitytölleni eli toisin sanoen Kiri rakkal vähäflikall.


Kyll meill mahtu on oikeasti tositarina, ja kirjoitin sen kenties koko blogin teksteistä kaikista nopeiten. Tiivistetysti yhtenä toukokuisena sunnuntai-maanantai välisenä yönä kerrostalokaksiossani oli oman kissani ja kahden sijaiskissani lisäksi kaksi löytökoiraa, jotka nappasin mukaani tien varresta. Todella omituinen yö. Tämä murreteksti nousi ylivoimaisesti blogin luetuimmaksi murretekstiksi, ja kaiken lisäksi se nousi koko blogin teksteistä top kolmeen! Tämän tiedon siivittämänä olen ajatellut kirjoittavani blogin puolelle enemmänkin tositarinoita murteella, sillä näitä stooreja kyllä riittää.


Lue lisää tarinoita tarinoiden takaa:

Tarinavyyhti 2 vuotta: Kylmät väreet



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti