13. lokakuuta 2018

Tositarina pelastusoperaatiosta, osa 3: Kissaristiäise


 Jos es ol viäl kartal, mist o kyse, ni lues osa 1 ja osa 2.
↓ Ja jos Laitilan murre on vaikeaa ymmärtää, tämänkin tekstin voi lukea alempaa selvällä suomen kielellä ↓

Eletti siis heinäkuu 2018 viimässi päevi. Mul ol alkan torelline kati-pelastusoperaatio ja tiätenki semsse aikka, ko ei olis ollu aikka mihinkkä ylimäärässe. Eli mää tei töit siäl Salakuljettajas 65 tuntti viikos ja tyämatka ol pual tuntti per suuntta. Mull ol oma kiss hoirettavan ja sijaiskiss kesytettävän. Elokuu aikan ol tarkotus siirttä pikku hilja omaisuus (ja kati kans) Turu pualel. Ja kaike lisäks koko aikk ol jottai 30 astet lämmint.

Eli tiivistettyn, mää oli koto vuorokaures semmottis 8-10 tuntti, ja siit ajast olis ollu hyvä nukku mahrollisimma paljo. Mää tiäsi, ett mää tarvittisi louku, mutt mää e ehtis hakke semmost missä välis. Ja ko en ollu koska eres moist loukku nähny, mää tiäsi tarvittevan kans ohjeistukse sen käyttöhö. Niinpä mää yriti vaa saara ruuall sen kati pysymä siin aluell, enne ko mää saisi louku sinn.

Mää kävi kahrest päeväs viämäs vett ja märkkäruakka siihe kantokopall ja sin mummomökeill: aamukarvenuksell enne ko mää lähri töihi ja sitt sillo ko mää tuli yämyähä takas kotti. Samall mää vähä kiärteli ja jutteli mukavi. Meill ol tämä kissa kans kuitenki synkannu nii hyvi, ni mää toivosi, ete se olis ollu iha ykspualist sialuje sympatia.

Torsta-perjanta välisen yän siis tämä mustvalkone kiss pääs liapattama karkku. Perjanta-lauvantai välisen yän mää sai sitt hänest näköhavainno, ko taskulampu valo osus häne silmihi: siell hän piileskel pusikoss juuriki mummomöki viäres. Mut ko mää yriti lähesty, hän katos taas pimeytte. Nii mää kiikuti toise kantokopa siihe mummomökkie lähettyvil suajasse paikka ja kriiseili itteksen, ett millo mul o aikka hakke sinn oikkia loukk.

Sunnunta mul ol töist vapat, mut enhä mää saanu kettä kiines, ett olisi jostai louku hakenu. Ja juu, ol vapaapäev, mut heräsi kahreksalt, ko pit viärä ruakka sin metikkö. Takasi päi tulles rappukäytäväss naapuri mummo pysäytt mu ja kysys, ett onk mull katt karonnu, ko mull o auto viäress se yks kantokopp. Mää seliti lyhykäisest, ett mikä täsä o homma nimi. Tämä mummo sitt kertos, ett hän ol nähny ketu menevä meiä parkkipaika poikk must kissaraato suus. Se ol käyny haistelemas sitä kantokoppaki.

Mul jät syrän pari lyäntti välist.

Samas mää muisti, ett mää oli keväl pari kertta nähny meiä pihapiiris kapise ketu menevä. Tai ei se vissi kauhia kapine ollu, jos se ol pystyn kissa nappama. Mut LUAJA KIITOS mummo ol nähny tämä perjanta-aamust tapahtuneks, ja mää oli sillo seoraavan yän nähny tämä mu kissa. Eikä siin ketu saalistamas katiss ollu kuulem lainkka valkost, ett huh helpotus. Mut jonku must kiss ol sen hampaissi joutun. Voi raukk.

Tämä tiaro valos mää nappasi vuarokautte enemmä aikka nipistämäll viäl vähä lissä yäunist: ny mää kävi enne ja jälkke töit kiärtelemäs laajemmi aluet ja kattomas, ett löyränk mää sen mustvalkose kissa kuallen jostai ketu kolost.

Tosin, hän ei ollu enää vaa ”kiss” tai ”kisu” tai ”katt”. Mull ol syntyn nii suur tunnesire siihe paisekorvaha, ett mää oli miättin hänell nimekki valmiks. Ett jos hänell ei olekka omistaja, ja mää pääse aroptoimaha häne. Ja ko mää e siis tiänny, ett olik hän poik vai flikk, ni mää oli miättin kaks vaihtoehto.

Mää oli hunteeranu tämä näi, ett jos mää e olis löytän tyäpaikka sielt Salakuljettajast eli Old Smugglerist, mu ja tämä kissa tiät eivä olis koska kohranne. Ni site mää oli päättän, ett jos hän olis poik, hänest tulis Smugge tai tuttavallisemmi Smukke. Ja jos hän oliski flikk, ni hänest tulis Zala. Ko meill Salakuljettajas kaik ol hyvi salast, ko ol myäs Salapuar ja Salakapakk ja näi pois päi. Ja ko mu oma kiss ol Zella, ni Zala menis paremmi yhte ku Sala. Mut ko mää e tiänny, ett kumpi hänest tulis, ni mää puhusi Zala-Smuggest.

______________________________

Tositarina pelastusoperaatiosta, osa 3: Kissanristiäiset

Elettiin siis heinäkuun 2018 viimeisiä päiviä. Minulla oli alkanut todellinen kissan pelastusoperaatio ja tietenkin sellaiseen aikaan, kun ei olisi ollut aikaa mihinkään ylimääräiseen. Eli tein töitä Wanhassa Salakuljettajassa 65 tuntia viikossa ja työmatkani oli puoli tuntia per suunta. Kotona oli oma kissa hoidettavana ja sijaiskissa kesytettävänä. Elokuun aikana oli tarkoitus siirtää vähitellen omaisuus (ja kissat myös) Turun puolelle. Ja kaiken lisäksi koko ajan oli jotain 30 astetta lämmintä.

Eli tiivistettynä, olin kotona vuorokaudessa noin 8-10 tuntia, ja siitä ajasta olisi ollut hyvä nukkua mahdollisimman paljon. Tiesin tarvitsevani loukun, mutta tiesin myös, etten ehtisi hakea sellaista missään välissä. Ja koska en ollut koskaan edes nähnyt tällaista loukkua, tiesin tarvitsevani myös ohjeistuksen sen käyttöön. Niinpä yritin vain saada ruoalla sen kissan pysymään siinä alueella, ennen kuin saisin loukun sinne.

Kävin kahdesti päivässä viemässä vettä ja märkäruokaa siihen kantokopalle ja sinne mummonmökeille: aamulla aikaisin, ennen kun lähdin töihin, ja yömyöhään, kun tulin takaisin kotiin. Samalla vähän kiertelin ja juttelin mukavia. Meillä oli tämän kissan kanssa kuitenkin synkannut niin hyvin, että toivoin, ettei se olisi ollut ihan yksipuolista sielujen sympatia.

Torstai-perjantai välisenä yönä siis tämä mustavalkoinen kissa pääsi livahtamaan karkuun. Perjantai-lauantai välisenä yönä sain hänestä näköhavainnoin, kun taskulampun valo osui hänen silmiinsä: siellä hän piileskeli pusikossa juurikin mummonmökin vieressä. Mutta kun yritin lähestyä, hän katosi taas pimeyteen. Niinpä vein toisen kantokopan siihen mummonmökkien lähettyville suojaiseen paikkaan ja kriiseilin itsekseni, että milloin minulla olisi aikaa hakea sinne oikea loukku.

Sunnuntaina minulla oli töistä vapaata, mutta enhän minä saanut ketään kiinni, että olisin voinut jostain hakea loukun. Ja niin, oli vapaapäivä, mutta heräsin kahdeksalta, koska piti viedä ruokaa sinne metsikköön. Takaisin päin tullessa rappukäytävässä naapurin mummo pysäytti minut ja kysyi, että onko minulta kissa kadonnut, koska autoni vieressä oli se yksi kantokoppa. Selitin tiivistetysti, mikä tässä oli homman nimi. Tämä mummo sitten kertoi, että hän oli nähnyt ketun menevän meidän parkkipaikan läpi musta kissanraato suussaan. Se oli käynyt haistelemassa sitä kantokoppaakin.

Sydämeni jätti pari lyöntiä välistä.

Samassa muistin, että olin keväällä pari kertaa nähnyt meidän pihapiirissä kapisen ketun liikkuvan. Tai ilmeisesti se ei ollut kauhean kapinen, jos se oli pystynyt kissan nappaamaan. Mutta LUOJAN KIITOS mummo oli nähnyt tämän tapahtuneeksi perjantaiaamuna, ja olin silloin seuraavan yönä nähnyt tämän etsimäni kissan. Eikä siinä ketun saalistamassa kissassa ollut kuulemma lainkaan valkoista, eli huh helpotus. Mutta jonkun musta kissa oli sen hampaisiin joutunut. Voi raukkaa.

Tämän tiedon valossa nappasin vuorokauteen enemmän aikaa nipistämällä vielä vähän lisää yöunista: nyt kävin ennen ja jälkeen töitä kiertelemässä laajemmin aluetta ja katsomassa, että löydänkö sen mustavalkoisen kissan kuolleena jostain ketun kolosta.

Tosin, hän ei ollut enää vaan ”kissa” tai ”kisu” tai ”katti”. Minulle oli syntynyt niin suuri tunneside siihen paisekorvaan, että olin miettinyt hänelle nimetkin jo valmiiksi. Että jos hänellä ei olekaan omistajaa, ja pääsen adoptoimaan hänet. Ja koska en tiennyt, oliko hän poika vai tyttö, olin miettinyt kaksi vaihtoehtoa.

Olin ajatellut tämän näin, että jos en olisi löytänyt työpaikkaa sieltä Salakuljettajasta eli Old Smugglerista, minun ja tämän kissan tiet eivät olisi koskaan kohdanneet. Siten olin päättänyt, että jos hän olisi poika, hänestä tulisi Smugge tai tuttavallisemmin Smukke. Ja jos hän olisi tyttö, hänestä tulisi Zala. Koska meillä Salakuljettajassa kaikki oli hyvin salaista, koska oli myös Salapuoti ja Salakapakka ja näin poispäin. Ja koska oma kissani on nimeltään Zella, niin Zala menisi paremmin yhteen kuin Sala. Mutta kun en tiennyt, että kumpi hänestä tulisi, niin puhuin Zala-Smuggesta.

______________________________
Jatkuu!

Tämä kuva kiss ei liity tapauksehe. Hä o ollu mu sijaiskatt. Nykyä assu veljes kans hyväss koriss.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti