Tositarina pelastusoperaatiosta, osa 4: Rimpula repolaine

Jos es ol luken aikasemppi osi, ni hyppä kyytti lukemal: Meirä kohtaamine, Syrämme särkymine ja Kissaristiäise!
↓ Tuttuun tapaan jokainen osa on kirjoitettu ensin Laitilaksi, sitten suomeksi ↓

Sunnunta-iltan ko mää vei taas ruakka Zala-Smuggel, nii mää kiärteli ja katteli, ett näkisink mää hänt missä. Tai pahimmas tapaukses, löytäisink mää häne ruumistas josta. Mutt ei, mää huamasi sen perkule ketu! Eikä se huaman mua. Se jolkottel menemä pyärätiät pisi. Ja en tiär, mitä mun pääsän liikus, vai liikkuk mittä, mut mää lähri noorattama sitä! Mää oli nii piru kiukkune, ett se kett o menny jonku kati tappama ja ett mun tartte peljät, ett se tule ja tappa mun kati kans.

Kett men ko kunno kansalaine asvaltoirul tiäl, mutt mää samosi pisi pusikko ja heinikko. Mää miäti, ett seoraavaks o varma ratkastavan punkkikriis. Vaivihka mää siirrysi kans tiäl ja käveli iha pokkan noin parikymmene metri pääs ketu peräs. Sitt repolaine huamas munt. Pysährys, kattos ja jatko matka. Sitt se taas pysährys, kattos ja jatko matka. Hunteeras varma, ett mitä halvattu toi akk hänt seora. Se repolaine ol hirvittävä kapise näköne otus, mutt ehk se ei sit kauhia sairas ollu, ko silviissi saalist katei. Mut kovi rimpula se ol.

Sitt se taas pysährys, ja mää aloi ol pelottava lähell sitä. Ja se kett vaa jatko mun toljottamist. Sarasosasekunnis mää miäti, ett hyäkkääk ketu ihmiste kimppu, ja ett jos se nii teke, ni mite mää pualustauru. Paniikiomasest mää oti painava juaksuaskele sitä koht ja sähisi ko piru äkäne kiss. Ja tiaroks vaa, ett vaikk kett onki koeraeläin, ni kyll se tiättä, mitä sähinä meina. Ja seoraavaks mää paineli ketu peräs sähiste nurmialue poikk ja siält mettä ast, yrittäe saara sen vaihtama reviiriäs. Tai ainaki niines, ete se vähä aikka uskaltais tul siihe takasi.

Ja mää voi kertto, ett siin vaihes, ko sää käytäs vapaapäiväs siihe, ett sää juakse sähiste jonku halvatu ketu peräs sitä varte, ett sää pualusta sull täysi tuntematont katti, joho sää oles omas päässäs luanu helvetinmoise tunnesitte, nii sää tiäräs olevas hullu kissnaene.

No, maanantain mää sit sai kiines eläinsuajeluyhristykse tyypi, ja me saatti aikataulu sopima niines, ett mää hakisi keskviikkoaamul louku Maskust. No eipä siin viäl mittä, mut maanantain tähä kaike kiire, muuttamise, töire ja kettuonkelma lisäks iski pääl kans Naantali ja Raisio vesikriis! Eli mun pitt tyäpaikalt tuar juomakelpost vett mukanan (ko sinn tul vesi Maskust), ja sitä mää sitt kävi kaatamas niihi kepussi, jok mää oli viäny Zala-Smugge varte. Mää vaa toivosi, ete kaik vere ja ruua menne sen halvatu ketu kitta.

Näi olle mu päevä men lyhynkäisyyressäs näi: herä, ruaki kissa, pue päälles, pist naama ja tukk kuntto, käy viämäs ruakka ja pullotettu vett pusikoihi, lähre töihi, tee töit, tul takas, käy viämäs taas ruakka ja vett, kisuttel vähä ja kattel ympärilles, ett onk jossai citykettu, jota tarvi jahrat takka, men kotti ja pakka pari laatikko tavaroi ja men sitt taas nukkuma noin kuureks tunniks.

Tiista-illall mää taas vähä ströömäsi se repolaise peräss. Ei se ymmärtän pysy poiss, vaikk sitä vastas ol tämne iha kahjo ämm.

Keskviikkon mää sit heräsi viäl vähä aikasemmi ja lähri viilettämä Masku, jost mää hai sen louku. Kauheel kiirel mää viästiti töihi, ett mää saata ol vähä myähäs, ko mää käy viämäs sen louku het paikalles. Ei mittä, se ol iha ok: töis ko kaikk oliva toonuksell, ett mimne rojekti mull ol meneillä. Olinha mää jo viiko verra viihryttänny kaikki mu kissakriisil.

Keskviikkoiltan mää kävi loukul: ei siäll kettä ollu, jote mää jäti lissä ruakka vaa. Lisäks mää vei sinn yhre mun suvipaltto, ett se loukk olis viäl suajasamp paikk. Torsta-aamun mää en oikke orottan mittä, ko siit ol jo kuus vuarokautt, ko mää oli viimeks nähny Zala-Smugge. Mutt ko mää lähestysi loukku, siäl ol kiss.

Väär kiss.

Isokokone vaalev harma katti, jok alko mut nähressä maukuma ni ett koko naapurusto kuul. Huus varma, ett: ”Mikä halvatu jutt tämä o, tul ny naene päästämä mut vapaks!”

Lues osa 5 täst linkist

______________________________

Tositarina pelastusoperaatiosta, osa 4: Kaitaluinen kettu

Sunnuntai-iltana, kun vein taas ruokaa Zala-Smuggelle, kiertelin ja kaartelin lähistöllä, että näkisinkö häntä missään. Tai pahimmassa tapauksessa, löytäisinkö hänen ruumiinsa jostain. Mutta ei, minä näin sen perkeleen ketun! Eikä se huomannut minua. Se tepasteli pyörätiellä. Ja en tiedä, mitä päässäni liikkui, vai liikkuiko mitään, mutta lähdin seuramaan sitä! Olin niin pirun kiukkuinen, että se kettu oli mennyt jonkun kissan tappamaan ja että minun tarvitsi pelätä, että se myös tappaisi minun kissani.

Kettu meni kuin kunnon kansalainen asfaltoidulla tiellä, mutta minä tarvoin pisin pusikkoa ja heinikkoa. Mietin, että seuraavaksi olisi varmaan ratkaistavana puutiaiskriisi. Vaivihkaa siirryin myös tielle ja kävelin muina miehinä noin parinkymmenen metrin päässä ketun perässä. Sitten repolainen huomasi minut. Se pysähtyi, katsoi ja jatkoi matkaa. Sitten se taas pysähtyi, katsoi ja jatkoi matkaa. Pohti varmaan, että miksi ihmeessä tuo nainen häntä seuraa. Tämä kettu oli hirvittävän kapisen näköinen otus, mutta ehkä se ei sitten kauhean sairas ollut, kun sillä tavalla saalisti kissoja. Mutta kovin kaitaluinen se oli.

Sitten se taas pysähtyi, ja aloin olla pelottavan lähellä sitä. Ja tämä kettu vain jatkoi tuijottamistaan. Sadasosasekunnissa ehdin miettiä, että hyökkäävätkö ketut ihmisten kimppuun, ja että jos se niin tekee, niin miten puolustaudun. Paniikinomaisesti otin painavan juoksuaskeleen sitä kohtaan ja sähisin kuin erittäin pahantuulinen kissa. Ja tiedoksi vain, että vaikka kettu onkin koiraeläin, niin se kyllä tietää, mitä sähinä tarkoittaa. Ja seuraavaksi painelin ketun perässä sähisten nurmialueen poikki ja sieltä metsään asti, yrittäen saada sen vaihtamaan reviiriään. Tai ainakin niin, ettei se vähään aikaan uskaltaisi tulla siihen takaisin.

Ja voin kertoa, että siinä vaiheessa, kun käytät vapaapäiväsi siihen, että juokset sähisten jonkun kirotun ketun perässä sitä varten, että puolustat itsellesi täysin tuntematonta kissaa, johon olet omassa päässäsi luonut valtavan tunnesiteen, niin tiedät olevasi hullu kissanainen.

Maanantaina sain kiinni eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoisen, ja saimme aikataulut sopimaan niin, että hakisin keskiviikkoaamulla loukun Maskusta. Eikä siinä vielä kaikki: maanantaina tähän kaiken kiireen, muuttamisen, töiden ja kettuongelman lisäksi iski päälle myös Naantalin ja Raision vesikriisi! Eli minun piti työpaikalta tuoda juomakelpoista vettä mukanani (koska sinne tuli vesi Maskusta), ja sitä kävin sitten kaatamassa niihin keppuihin, jotka olin vienyt Zala-Smuggea varten. Toivoin, ettei kaikki vedet ja ruuat menneet sen kirotun ketun kitaan.

Näin ollen päiväni kuluivat tiivistetysti näin: herää, ruoki kissat, pue päällesi, pistä naama ja hiukset kuntoon, käy viemässä ruokaa ja pullotettua vettä pusikoihin, lähde töihin, tee töitä, tule takaisin, käy viemässä taas ruokaa ja vettä, kisuttele ja katsele ympärillesi, että onko jossain citykettua, jota pitäisi jahdata takaa, mene kotiin, pakkaa pari muuttolaatikkoa ja mene sitten taas nukkumaan noin kuudeksi tunniksi.

Tiistai-illalla taas vähän ryntäilin sen repolaisen perässä. Ei se ymmärtänyt pysyä poissa, vaikka sitä vastassa oli tällainen ihan hullu muija.

Keskiviikkona heräsin vielä vähän aikaisemmin ja lähdin viilettämään Maskuun, josta hain sen loukun. Kauheella kiireellä viestitin töihin, että saattaisin olla vähän myöhässä, koska veisin sen loukun heti paikalleen. Ei mitään, se oli ihan ok: töissä kun kaikki olivat perillä siitä, että millainen projekti minulla oli meneillään. Olinhan minä jo viikon verran viihdyttänyt kaikkia kissakriisilläni.

Keskiviikkoiltana kävin loukulla: ei siellä ketään ollut, joten jätin sinne vain lisää ruokaa. Lisäksi vein sinne yhden kesätakkini, jotta loukku olisi ollut vielä suojaisampi paikka. Torstaiaamuna en oikein odottanut mitään, koska siitä oli jo kuusi vuorokautta, kun olin viimeksi nähnyt Zala-Smuggen. Mutta kun lähestyin loukkua, siellä oli kissa.

Väärä kissa.

Isokokoinen vaalean harmaa kissa, joka alkoi minut nähdessään maukumaan niin, että koko naapurusto kuuli. Huusi varmaan, että: ”Mikä hiton juttu tämä on, tule nyt nainen päästämään mut vapaaks!”

______________________________

Lue osa 5 tästä linkistä