Tässä
kuussa käydään läpi viimeisen vuoden aikana ilmestyneitä
tarinoita sekä tarinoita niiden takaa. Toisin sanoen kerron, mistä
tekstini ovat saaneet alkunsa.
Kun
sitä pinkoi keskellä yötä jonkun ketun perässä yrittäen
karkottaa sitä reviiriltä, jotta kissa, johon oli omassa päässä
luonut hitonmoisen tunnesiteen, ei jäisi ketun hampaisiin... Kyllä
siinä vaiheessa päätin, että tästä stoorista on kirjoitettava
blogiin – päättyi pelastusoperaatio miten vain.
Kuusiosainen
Tositarina pelastusoperaatiosta on koko blogin luetuin tarina. Tämä
on tarina muun muassa siitä, kun tajusin olevani oikeasti hullu
kissanainen. Ventovieraaseen kissaan kiintyminen, katin kadottaminen,
yöunista luopuminen, kolmeen mummoon tutustuminen, ketun
karkottaminen, vesikriisin ja helteiden kanssa kamppaileminen,
epätoivoinen etsiminen, väärän kissan loukuttaminen,
työkavereiden naurattaminen ja lopulta vihdoinkin oikean kissan –
jonkun karanneen lemmikin – pelastaminen. Niistä on tämä
operaatio tehty!
Kesän
2018 lopussa pikkusiskoni pääsi ripiltä. Halusin pitää siellä
puheen, ja yksi kerta ajaessani töihin, sain idean: mitä siskoni
kannattaisi oppia meiltä sukulaisiltaan? Ja siitä se sitten lähti, Kiri rakkal pikkusiskoll.
Kirjoitin puheen tietenkin Laitilan murteella, koska ”meill päi
kaikk ymmärtävä eres jotekute laitla.” Mielestäni hyvä puhe saa kuulijat sekä itkemään että nauramaan. Siskoni teki molemmat, eli hyvin meni!
Sain
endometrioosidiagnoosin keväällä 2017. Olen siitä asti pitänyt
meteliä endometrioosista: levittänyt tietoutta ja toiminut Korento
ry:n Moona-blogin vastaavana vapaaehtoisena. Takaraivossani on koko
ajan takonut ajatus siitä, että tulisin oman sairaskertomukseni
kanssa kaapista ulos, kun olen sinut sairauteni kanssa. Noin kaksi
vuotta diagnoosin saamisen jälkeen pöly tuntui laskeutuneen ja
endometrioosiviikolla 2019 julkaisin tositarinan: Minun endometrioosini. Teksti sai hirveästi näkyvyyttä ja positiivista
palautetta, kiitos siitä!
Ukkini
täytti 90 vuotta keväällä 2019. Annoin hänelle lahjaksi muun
muassa murrekirjeen, jonka julkaisin blogissa pari kuukautta
synttäreiden jälkeen. Ukki kyynelehti kirjettä lukiessaan, ja
kyynelehti vielä toistamiseenkin, kun luin kirjeen ääneen
myöhemmin juhlissa. Laitilan murteella kirjoittaminen oli tässä
itsestäänselvyys, sillä ukkini ei taida osata edes puhua suomea –
hän puhuu pelkkää laitlaa. <3
Löydät lisää tarinoita tarinoiden takaa inspiraatio-tunnisteella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti