Tuure
sytytti röökinsä jo parvekkeen oven kynnyksellä.
”Haittaaks
jos mä kusen täst tänään alas?” Teukka virnuili.
”Anna
mennä vaan”, Tuure kohautti olkiaan ja veti pitkät henkoset.
”Laittakaa
ovi kii”, joku muijista huusi olohuoneen puolelta. ”Tulee kylmä
ja tääl haisee!”
Tuure
pamautti oven kiinni mielenosoituksellisesti ja naureskeli perään.
”Kutsuiks
muute Mikoo lainkaa?” Teukka kysyi.
”Kyl
mä sit laitoin sille viestiä, mut ei se ees vastannu mitään”,
Tuure vastasi.
”Vittu
mitä touhuu. Kauankoha se jaksaa katella sitä ämmää?”
”Miko
on niin narun päässä, et vaikka se muija menis ja panis jotain
toista sen silmien edessä, se tossu ei edes harkitsis eroo”, Tuure
rehahti nauramaan.
”On
toi kyl aika...”, Teukka tuhahti ja hörppäsi oluttölkistään:
”Onkoha se enää kehenkään frendiin yhteydes? Ei muhun ainakaan.
Ja säkin oot kuitenkin ollu joskus sen paras kaveri!”
”Nimenomaan.
Ollu joskus”, Tuure hörähti.
Hän
oli tuntenut Mikon niin kauan kuin muisti. Miko oli ollut hänen
ensimmäinen kaverinsa hiekkalaatikolla, vierustoveri ekaluokalla ja
niin sanotusti rikostoveri murrosiässä.
Parvekkeen
ovi räväytettiin auki.
”Tuure,
tuu!” yksi tytöistä henkäisi. ”Kytät!”
Tuure
tumppasi röökinsä ja asteli sisälle. Kaksi poliisia seisoi
eteisessä ja musiikki oli pausella.
”Sinäkö
olet näiden kemujen isäntä?”
”Minä
minä, hyvää iltaa vaan”, Tuure sanoi vaihtaen täysin asiallisen
vaihteen päälle ja kätteli molempia poliiseja.
”Iltaa,
tai ennemmin yötä. Naapureilta on tullut valituksia metelistä,
että mitäpä jos nämä juhlat jatkuisivat jossain
anniskeluravintolassa?”
”Joo,
ilman muuta, ollaankin juuri tekemässä lähtöä”, Tuure
valehteli silmät suurena. ”Pahoittelut, että me nyt tällä
tavoin oltiin virkavallalle vaivaksi.”
”Ei
mitään, ei mitään”, toinen poliisi ryki. ”Muistatte sitten
tulevaisuudessa pitää musiikin hiljaisempana ja lähteä
aikaisemmin jatkoille.”
”Joo
ilman muuta”, Tuure myötäili ja mielisteli poliiseja vielä kyselemällä, millainen
työvuoro heillä oli takana ja kauanko se vielä kestäisi.
Poliisien
lähdettyä tytöt alkoivat puhua oikeasti jatkoille lähtemisestä: he halusivat vielä tanssimaan. Hetkessä hameväki oli puhunut
Tuuren ja kolme muuta jätkää ympäri.
”Ennen
kuin lähdetään, pitää tehä yks juttu”, Tuure virnisti.
Hän
laittoi musiikin soimaan niin lujaa, että ikkunat helisivät.
___________________________________
”Hei,
anteeksi, bussi tuli torille”, kuului nuoren naisen ääni.
Eija
havahtui.
”M-mitä?”
oli ensimmäinen sana, jonka hän sai suustaan. Samassa hän tajusi,
että oli kotimatkalla nukahtanut bussiin. Ja ohittanut aikoja sitten oman
pysäkkinsä. Eija katsoi unenpöpperöisenä rannekelloaan: toden totta, kello oli jo 15!
”Niin,
ajattelin, että jos sun tarvitsee vaihtaa bussia tai jotain”,
nainen hymyili ja suuntasi sitten itse bussin ovelle.
”Kiitos!”
Eija ymmärsi huutaa tytön perään.
Tämä
heilautti kättään hymyillen. Eija kampesi ylös ja ulos bussista.
Hän käveli kadun toiselle puolelle bussipysäkille päästäkseen
takaisin päin. Hänen oli pitänyt kulkea bussilla vain muutama
pysäkki, mutta ilmeisesti univaje ja bussin rauhallinen hytkyminen
oli nukuttanut hänet hetkessä: hän oli päätynyt naapurikaupungin
isolle torille asti.
Alakerran
nulikka oli pitänyt viime yönä taas senpäiväiset pippalot, ettei
Eija ollut saanut nukutuksi. Sitten kun alakerrassa oli vihdoin
viimein meteli vaimentunut, Eijaa ei ollut enää väsyttänyt. Vasta
aamuviideltä hänestä oli alkanut tuntua siltä, että vielä
ehtisi nukkua pari tuntia, mutta sitten nuoriso olikin tullut
takaisin mekkaloimaan.
Luonnollisesti työvuoro lauantaina ei ollut
alun perinkään ollut järin mieluinen ajatus, ja kaiken valvomisen
jälkeen työpäivä oli ollut kerrassaan helvetillinen.
Eija
istuutui ensin bussipysäkin penkille, mutta nousi sitten melkein
heti pystyyn: penkki oli niin kylmä, että ahteri meinasi jäätyä
siihen kiinni. Pakkanen piti Eijan pirteänä, ja hän päätti vain
hieman nojata bussipysäkin katokseen. Hän katseli torille päin,
jossa sinkoili ihmisiä sinne tänne. Iäkäs pariskunta oli myymässä
kukkasia ja jotain puutarhatonttuja. Joku yhdistys oli pystyttänyt
kojunsa torin kulmaan myydäkseen makkaraa ja hernekeittoa.
Eijan
huomio kiinnittyi väkisin tyttöön, iältään ehkä
10-vuotiaaseen, joka vaikutti olevan vähän eksyksissä. Tyttö piti
kädessään puhelinta ja pysäytti rollaattorilla liikkuvan vanhan
miehen. Eija seuraili tilannetta, joka päättyi siihen, että vanhus
pudisti päätään ja jatkoi matkaansa. Tyttö jatkoi kiertelyä ja
kaartelua. Eija oli aika varma, että tämä oli niitä nykyajan
keinoja keplotella rahaa vanhuksilta. Pistetään joku lapsiraukka
kerjäämään rahaa tai pyytämään puhelinta lainaksi. Ja alta
aikayksikön lapsi juoksisi puhelin tai lompakko kourassaan tiehensä.
Hän
ei kuitenkaan saanut mielenrauhaa; oli kuitenkin olemassa se
mahdollisuus, tosin todella pienellä todennäköisyydellä, että
tyttö tarvitsi apua. Eija ylitti tien ja suuntasi
kohti tyttöä. Hän oli ohittavinaan tytön, mutta kysyi sitten
kohdalla:
”Anteeksi,
onko sulla jokin hätä?”
”Mitä?
Mistä sä tiesit?”
”Katselin,
että sä näytät vähän eksyneen näköiseltä”, Eija naurahti.
”Ai.
Joo siis. No... Tää on vähän noloa, mutta mun bussikortilla ei
ole rahaa ja mun puhelin lakkasi toimimasta. Täällä on kai liikaa
pakkasta...”
”Saanko
katsoa?” Eija kysyi, vaikka ei ymmärtänyt älypuhelimista juuri
mitään.
Tyttö
ojensi puhelimensa käsi täristen. Eija yritti käynnistää
puhelinta, mutta se väläytti punaisen akun kuvaa.
”Siitähän
on akku loppu”, Eija totesi.
”Niin,
se tyhjenee tosi nopeasti, jos ulkona on kylmä...”, tyttö vastasi
vaisusti. ”Saisinko mä lainata sun puhelinta, että soittaisin
äidin hakemaan?”
Eija
hymyili tytön kohteliaisuudelle. Hän avasi laukkuaan ottaakseen
puhelimensa sieltä, mutta päätyikin tarttumaan lompakkoonsa. Hän
antoi tytölle viiden euron setelin.
”Tuolla
saat varmasti sellaisen kertalipun. Älä nyt tänne jää enää
värjöttelemään, vilustut vielä”, Eija hymyili.
”Viisi
euroa!” tytön silmät meinasivat pullistua päästä.
Aidosta
hämmästyksestä ja äänensävystä kävi ilmi, että ainakin tyttö
ymmärsi rahan arvon.
”Kiitos!
Kiitos, kiitos, kiitos!"
”Ei
mitään, kiva olla avuksi”, Eija naurahti ja päätti käydä haukkaamassa jotain, ennen kuin yrittäisi taas päästä oikealle pysäkille.
___________________________________
Mukava kirjoitus <3 "Pakkanen piti Eijan pirteänä" oli jotenkin tosi kiva kohta :D
VastaaPoistahttp://erelkee.blogspot.fi/
Kiitoksia! Jatkoa on luvassa seuraavat pari kuukautta, eli edessä melkoinen tapahtumaketju ;)
PoistaKiva aloitus! :) Innolla odottelen jatkoa!
VastaaPoistaKiitos! Toivottavasti tämä jatkis koukuttaa jatkossakin :>
Poista