1. kesäkuuta 2019

Tarinavyyhti 3 vuotta: Runotuttaa


Tarinavyyhti täyttää tässä kuussa jo kolme (3!) vuotta! Tämän kunniaksi kesäkuun aikana julkaistaan jo perinteeksi muodostunut ”juttusarja” kuluneena vuonna ilmestyneistä tarinoista.


Taantuva kehitys -runo sai alkunsa jo keväällä 2018, kun nukkumaan mentäessä laitoin silmät kiinni. Yhtäkkiä minulle tuli joku lapsuusmuisto niistä ajoista, kun pakotettiin päiväunille. Muistin, kuinka pistin silmät kiinni, ja näin pimeydessä väriryhmittymän. Erilaisia värejä liikehtimässä. Ja mitä pidempään pidin silmiä kiinni, sitä lähemmäs pääsin katsomaan värejä. Reilu vuosi sitten tajusin, että näinkin enää vain pelkkää mustaa. Ja tästä sain ensisysäyksen melankoliselle runolle. Tosin, olen tämän älynväläykseni jälkeen herätellyt näitä värejä ”henkiin” sulkeamalla useammin silmät tahallaan kiinni – enkä vain nukahtaakseni. (Ehkä rentoutuminen on helpompaa nykyään tämän takia, ja siksi ehkä myös olen alkanut nähdä värejä ja liikehdintää uudestaan!) 

Joskus 1416-vuotiaana kirjoitin paljonkin runoja rakkaudesta sekä sydänsuruista. Keväällä 2018 erosin pitkäaikaisesta parisuhteesta ja tottakai hyödynsin tätä ajankohtaisempaa erokokemusta. Julkaisin Ero-runon kuitenkin vasta yli puoli vuotta eron jälkeen, ja se olikin ilmeisen tarpeellinen! Moni antoi palautetta samaistuttavuudesta, ja tämä nousi tämän blogivuoden luetuimmaksi runoksi.


Teinirunoilunikin pääsivät tänä blogivuonna julkisuuteen: Ensirakkaus-runo on kooste seitsemästä eri runosta, jotka olen kirjoittanut joskus 16-vuotiaana. Runot pyörittelivät hyvinkin tiukasti samaa teemaa, joten runojen ”parhaiden” kohtien yhdistäminen tuli kuin itsestään. Runojen nimet olivat, tai no ovat edelleen: Rakkauteni, Rakkaalleni, Läheisriippuvuus, Ristiriita, Alkoholi, Rikkinäinen liikennevalo ja Kielletty hedelmä!

Äitienpäivärunon ensimmäinen versio tuli julki somekanavissani jo äitienpäivänä 2018, mutta tälle keväälle editoin ja parantelin jo kirjoittaamani osuutta ja laajensin sisältöä entisestään. Alkujaan runo sai inspiraationsa tietenkin omasta äidistäni. Muistikuva hänestä laittamassa jouluruokia pöytään aattoiltana on kotoisinta, mitä äkkiseltään keksin. Lisäksi äitini on aina jaksanut muistuttaa arjen pienistä iloista, ja hän aika ajoin ajaa minut hulluuden partaalle (sori mutsi!).


Minulla oli pitkään lukenut muistikirjassani, jossa on novelli-ideoita, sana ”sataprosenttisesti”. Syksyllä 2018 otin vihdoinkin työn alle tämän miettimällä asioita, joista ihminen voi olla (tai luulee olevansa) sataprosenttisen varma. Kirjoittaessani muistiinpanoja runoksi, teksti alkoi kääntymään varsinaiseksi Rakkaudentunnustukseksi, ja siten runon nimeäminen olikin helppoa.

Löydät lisää tarinoita tarinoiden takaa inspiraatio-tunnisteella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti