Myrkyllinen ihminen, osa 8

Aloita jatkiksen lukeminen alusta

Olivia kaatoi itselleen kahvia, koska kahvila oli jo hiljentynyt. Oli puoli tuntia sulkemisaikaan.

          ”Otatko sä kahvia?” Olivia kysyi Eijalta.

          ”En kiitos. Mutta jos sopii, otan tämän esiliinan jo pois. Olen viimeisen parin tunnin aikana läikyttänyt kolme kertaa sen päälle.”

          ”Joo, ota vain”, Olivia nauroi.

          Eija oli ollut ensimmäinen, jonka hän oli ottanut palkkalistoilleen, pystytettyään Café Appelsiinin kahdeksan kuukautta sitten. Eija oli ollut kullanarvoinen löytö: hän oli aina valmis auttamaan, aina valmis sijaistamaan ja työporukan keskuudessa hän oli vanhimpana ikään kuin äitihahmo muille.

Kun viimeisetkin asiakkaat olivat poistuneet ja kahvila päästiin sulkemaan, Olivia alkoi avautua Eijalle uudesta tuttavuudestaan, jonka oli nyt tavannut kolme kertaa. Siru oli alkanut käydä totaalisesti hänen hermoilleen. Siru oli niin impulsiivinen ihminen, ettei Olivia pitänyt tätä enää järin vakavasti otettavana ihmisenä: tyttö oli muun muassa ilmoittanut haluavansa kissan, aloittavansa ratsastuksen, lähtevänsä mukaan kyläyhdistyksen toimintaan ja perustavansa myös oman yrityksen. Yksikään Sirun aikeista ei ollut toteutunut, eikä oltu edes otettu puheeksi toistamiseen. Lisäksi Olivia oli ollut vähän loukkaantunut, että Siru oli hänelle kertonut suunnitelmiaan omasta kahvilastaan verraten kaikkea Appelsiiniin. Esimerkiksi Sirun kahvilassa olisi sitten sisustus enemmän maalaisromanttinen ja siellä viihdyttäisiin siten kauemmin istumassa.

          Olivia oli kiltti ihminen, eikä hän ollut osannut sanoa ei tapaamisille, vaikka hänellä ei olisi ollut aikaa istuskella missään kuuntelemassa Sirun näennäisiä ongelmia. Mutta mitä sitä olisi voinut tehdä, kun toinen soitti tai laittoi viestiä, että elämä hajoaa käsiin? Olivia oli myös alkanut ärtyä siihen, että sai Sirulta joka päivä viestejä. Aivan kuin hän olisi eksynyt tahtomattaan jonkinlaiseen parisuhteeseen.

”Miten tuollaisesta sitten pääsee eroon? Kerroppas se”, Olivia naurahti ja pyyhki pöytiä.

          ”Ole rehellinen hänelle”, Eija neuvoi hymyillen. ”Tai no, kaunistele vähän. Sano, että sulla on kiireitä ja muitakin läheisiä, joita pitää nähdä.”

          ”No joo. Tämä sen huomionkipeys on mulle aivan liikaa. Ja ei se koskaan ole edes kiinnostunut kuulemaan mun kuulumisia. Se vaikuttaa sellaiselta tyypiltä, joka saisi hullun itkupotkuraivarin, jos mä raskautuisin ennen häntä.”

          ”Nuoret on niin tuollaisia. Hänellä ei myöskään taida kauheasti olla ystäviä, kun nojautuu suhun tuolla tavoin”, Eija totesi ja nappasi viimeisen pakin tiskikoneesta kuivaustelineelle.

          ”Niin se taitaa olla. Ja niin, uusimpana stoorina sain nyt kuulla siitä, että häntä vainotaankin! Joku hiippari oli seisoskellut heidän takapihalla tai jotain. Annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.”

          ”Ai jaa, vai että sellaistakin vielä!” Eija naurahti. ”Kannattaa ottaa pesäero siis hitaasti ja varoen!”

          ”Jep. Anteeksi, kun mä nyt vaan jauhan tästä. Mutta kun tästä on tullut tällaista mun jokapäiväistä elämää, niin pakko avautua tästä jollekin.”

          ”Ei se mitään. Lasku tulee perässä”, Eija vinkkasi silmää.

___________________________________

Nooa norkoili kaupan edessä. Hän laahusti edestakaisin kaupan edustaa. Välillä hän lähti ikään kuin kävelemään pois kaupalta, mutta pienen lenkin jälkeen hän oli taas kävellyt pyöräparkin kohdalle. Hän ei uskaltanut pysäyttää ketään. Suurin osa kauppaan menijöistä oli hänen vanhempiensa ikäisiä, eli suurella todennäköisyydellä sellaisia ihmisiä, jotka tietäisivät hänet, vaikka hänelle kaikki olivatkin tuntemattomia kasvoja.

          Tällä kertaa kukaan ei ollut sentään vahtimassa häntä, kauanko hänellä menisi tähän. Toisaalta, olihan tämä ollut Nooan oma idea. Mutta hän ei ollut ajatellut sitä, että joutuisi itse yksin toteuttamaan sen. Pyörätietä pitkin kohti kauppaa käveli jätkä, joka ainakin vaikutti täysi-ikäiseltä. Nooa lähti kävelemään tätä kohti. Päässä takoivat ajatukset, että mitä hän sanoisi. Ja miten nopeasti hän pystyisi juoksemaan pakoon, jos hänelle suututtaisiin.

          ”Moi, onks sul ikää?” Nooa kysyi ja yllättyi itsekin äänensävynsä huolettomuudesta.

          ”Ai siis ostaa kaljaa? Joo on.”

          ”Voisiksä hakee?”

          ”No emmä tiiä. Mä oon töissä tuolla”, jätkä vastasi vaisusti, vaikka lähellä ei ollut ketään muuta.

          ”Mulla ois parikymppiä kaljaan ja parikymppiä hakupalkkaa.”

          ”Parikymppiä?” jätkä yllättyi. ”Ylimääräiselle ois kyllä tarvetta. Muija on ostellut kaikkee typerää.”

          ”Eli sä suostut?”

          ”Minkä ikäinen sä oot?”

          ”Kolmetoista”, Nooa valehteli sujuvasti.

          ”Ai. No mäkin oon aloittanut jo silloin.”

          Nooa antoi rahat mahdollisimman huomaamattomasti.

          ”Nähään tossa kulmalla”, hakija sanoi lähtiessään kohti kauppaa.

Nooa ei ollut ikinä ollut niin hermostunut, kuin nyt odottaessaan hakijansa tuovan hänelle kaljaa. Hän ehti panikoida sitäkin, että jos hänet vain ryöstettiin. Tai olisiko se ollut ryöstämistä, kun hän oli itse vapaaehtoisesti ojentanut rahat tuntemattomalle?

          Nooalla oli selässään reppu ja sen sisällä toinen reppu. Hän mietti vasta nyt sitä vaihtoehtoa, että hänhän olisi voinut antaa hakijalle reputkin mukaan, jotta tämä olisi voinut suoraan pakata kaljat niihin.

          Pian paniikki kasvoi entisestään, kun Nooa näki jätkän lähestyvän kahden muovikassin kanssa kaupan kulmaa. Nooa pakitti kulman taakse, jotta vaihto tapahtuisi enemmän piilossa. Tämä oikeasti tapahtui: hän oli oikeasti saanut jonkun hakijaksi, ja hän pääsisi uusien kavereidensa kanssa juomaan ensimmäistä kertaa kaljaa tulevana viikonloppuna.

          ”Tässä, ostin irtokaljaa niin sai enemmän.”

          ”Kiitos!” Nooan silmät loistivat kirkkaina.

          Hän ei tiennyt, miten tällaisesta tilanteesta lähdettiin, joten hän alkoi pakata kaljoja reppuihin ja kysyi vielä jätkältä, yrittäen kuulostaa mahdollisimman coolilta:

          ”Mihin sun muija on sit tuhlannut?”

          Käyttäessään sanaa muija Nooasta tuntui paljon ikäistään vanhemmalta.

          ”Viimeisinpänä se oli löytänyt jostain netin syövereistä muka-edulliset itkuhälyttimet”, hakija naurahti.

          ”Ai, onks teil tulossa vauva?”

          ”Joskus joo. Mun pitää nyt juosta duuniin. Kiitti täst. Moro!”

          Nooa jäi katsomaan hakijan perään. Hän ei tiennyt, mitä ihmettä jätkä oli selittänyt, mutta eipä sillä ollut väliäkään. Nooa nosti toisen repun selkäänsä ja toisen repun syliinsä ja lähti kävelemään kohti kotia, jonka takapihalle hän piilottaisi saaliinsa.

___________________________________

Lue osa 9 täältä

Myrkyllinen ihminen, osa 7

Aloita jatkis alusta

Karri makasi puoliksi peiton alla ja katsoi naisen seksikkäästi kaartuvaa selkää. Irene istui sängyn laidalla pukien farkkuja takaisin ylleen.

          ”Ei hitto, kello on paljon! Mulla on jo kiire!” Irene hätääntyi ja nappasi rintaliivinsä lattian rajasta.

          ”Milloin otetaan uusiksi?” Karri hymyili ja katseli naisen menoa.

          ”Älä, en pysty nyt ajattelemaan. Jos ne lähti kello 14 pulkkamäkeen, niin ei kai ne vielä ole kotiin menneet? Ok, jos on, niin mä sanon, että kävin kaupassa. Paitsi että mulla ei ole mitään mukana kauppareissulta!”

          ”Tuossa on lähikauppa, käy hakemassa vaikka maito”, Karri ohjeisti tyynen rauhallisesti.

          ”Mä en tajua, miten sä voit vain olla noin rauhallinen”, Irene naurahti hermostuneena ja puki paidan päälleen samalla sukien hiuksiaan.

          ”Sattuneesta syystä mä en ole se, jota odottaa aviomies kotona”, Karri virnisti. ”Voisi sanoa, että mulla on vähän iisimmät kuviot. Tosin tämä sun kuvio tuo kivasti potkua tähän.”

          ”Vai että iisimmät kuviot”, Irene hymähti ja istahti sängyn laidalle täysissä pukeissa.

          Nainen suuteli häntä antaumuksella. Karri ujutti sormensa Irenen hiusten sekaan ja kiepautti hetkessä naisen alapuolelleen.

          ”Ei, mun on oikeasti mentävä”, Irene havahtui takaisin tähän maailmaan.

”Miksi ihmeessä sä rämmit taas takaoven kautta? Nyt on hei lauantai, ei täällä liiku kuin pari koiran ulkoiluttajaa, jos sitäkään”, Karri nauroi, kun Irene haki eteisestä talvitakkinsa ja saapikkaansa, mutta suuntasi sitten takaovelle pukemaan.

          Ronny-koira kipitti Irenen perässä edestakaisin.

          ”Etupiha on valaistu! Takapihan kautta pääsen liikkumaan vaivihkaa autolle.”

          ”Sä oot mahdoton”, Karri hymyili.

          Irene hymyili takaisin ja avasi ulko-oven lähteäkseen. Karri päätti vielä kerran suudella naista. Ties milloin hän saisi ylipuhuttua Irenen käymään seuraavan kerran.

          Suudelmaan uppoutuneena Karri ei tajunnut, että ulko-ovi oli juuri sen verran auki, että Ronny pääsi livahtamaan ulos.

          ”Ei perkele”, Karri kirosi. ”Ronny, tänne!”

          ”Eikä! Anteeksi! Mä autan sua saamaan sen sisälle”, Irene huolestui.

          ”Ei se kauas mene, lähde sä nyt vaan”, Karri sanoi hempeästi ja juoksi sitten eteiseen hakemaan itselleen kengät ja takin.

Rivitaloasunnon takapiha ei ollut järin suuri, joten Karri tajusi hetkessä, että Ronny ei ollut jäänyt omalle pihalle. Karri vihelteli ja kutsui tavallisella äänenvoimakkuudella Ronnya. Koiran perkelettä ei näkynyt missään ja naapuripihojakaan ei oltu valaistu juuri lainkaan.

          Hetken päästä Karri bongasi Ronnyn naapuripihan pensasaidan juuresta lymyilemästä. Naapureilla oli olohuoneessa valot päällä, joten pihalle tuli jonkin verran valoa.

          ”Ronny! Tänne! Tule nyt...”, Karri yritti komennella, sitten maanitella ja taas komentaa.

          Koira ei reagoinut häneen mitenkään. Karri hivuttautui pensasaidan lävitse naapurin pihalle, kyykistyi ja yritti houkutella Ronnya uudestaan luokseen. Naapureiden asunnosta kuului meteliä, ja Karri näki nuoren parin huutavan toisilleen.

          Karri tajusi, että hän vaikuttaisi stalkkerilta, jos nyt jäisi kiinni puskassa kykkimisestä. Hän nousi hiljalleen ylös ja kuiski lempeästi Ronnyn nimeä. Meteli loppui, ja Karri tajusi, että hänet oli huomattu. Kahdella nopealla liikkeellä hän oli kaapannut Ronnyn syliinsä ja hypännyt pensasaidan läpi pois takapiharivistöltä. Nyt olisi kerrassaan loistava aika käydä samantien lenkillä ja mennä sitten muina miehinä etuovesta sisälle. Joskus tunnin kuluttua.

___________________________________

Päivi oli juuri saanut syötyä ravintolassa, kun hänen tyttärensä soitti. Siru oli hädissään. Joku tumma iso hahmo oli ollut heidän takapihallaan, katsomassa heidän olohuoneeseensa. Päivi jäi kuuntelemaan järkyttynyt ilme kasvoillaan, joten vastapäätä istuva Arto ymmärsi tilata heille molemmille uudet juomat.

          Sirun ääni värisi, kun hän kertoi eilisillasta, Mikon parhaasta ystävästä ja epäilyistään.

          ”Toisaalta, se tyyppi oli mun mielestä isompi. En tiedä, oisko se voinut olla Tuure?”

          ”Mitä Miko sanoi tähän?”

          ”Meillä oli riita kesken, ei se nähnyt sitä, eikä se usko mua.”

          ”Mistä te nyt sitten riitelitte?”

          ”Eilisillasta”, Siru vastasi lyhyesti ja palasi analysoimaan pihalle ilmestynyttä hiipparia.

”Mun mielestä sun pitäisi tehdä rikosilmoitus”, Päivi neuvoi.

          Hän huomasi vastapäätä istuvan Arton ilmeen muuttuvan kysyväksi. Päivi heilautti kättään merkiksi, että kertoisi sitten, kun puhelu loppuisi.

          ”Mutta mitään ei tapahtunut?” Siru epäröi ilmoituksen tekemistä.

          ”Niin, mutta sitten jos tällainen toistuu, niin on olemassa mustaa valkoisella, että näin on käynyt.”

          ”Okei. Kiitos äiti.”

          Päiviä ilahdutti Sirun sanat. Heidän välinsä vaikuttivat jopa lämpimiltä, joten Päivi päätti kysyä:

          ”Nyt jos kerta säkin joit eilen kunnolla, niin onko ne lapsihaaveet kuopattu?”

          ”Voi vittu”, kuului Sirun suuttuminen juuri ennen kuin puhelu katkesi.

          ”Siis mikä siellä on homman nimi?” Arto kysyi välittömästi.

          Päivi selosti tiivistetysti koko puhelun ja kertoi olevansa kauhuissaan. Hän oli parhaansa mukaan yrittänyt pysyä rentona ja huolettomana puhelun aikana, mutta oikeasti hänen sisuksiaan repi ajatus siitä, että joku vainoaisi hänen tytärtään.

          ”No noi nyt on taas noita Sirun juttuja”, Arto kohautti olkiaan.

          ”Anteeks mitä?!”

          Seuraavaksi heilläkin oli riita pystyssä.

Lopulta Päivi nappasi laukkunsa olkapäälleen ja takin kainaloonsa. Hän ryntäsi ulos ravintolasta ja harppoi hetken mielijohteesta läheiseen pubiin rauhoittumaan. Hän suuntasi ensin vessaan kohentamaan meikkiään.

          Viereisen lavuaarin edessä peilasi itseään joku 20-30-vuotias nainen. Hänkin oli selvästi itkenyt ja yritti siksi paikkailla silmämeikkiään. Vessassa ei ollut ketään muuta, joten Päivi alkoi jutella naisen kanssa.

          Meikit korjattuaan he suuntasivat baaritiskille tilaamaan juotavat ja skoolaamaan siksi, että he olivat molemmat sataprosenttisen samaa mieltä ainakin yhdestä asiasta: miehet olivat perseestä.

          Ajantaju katosi nopeasti; Päivi ei ollut varma, oliko hän heilunut lähipubin tanssilattialla vartin vai kolme tuntia. Sen hän tiesi, että hän oli juonut ja paljon, ja niin oli myös hänen uusi ystävänsä Niina. Pubin tanssilattia oli olohuoneen maton kokoinen, ja he kaksi olivat ainoat, jotka tanssivat.

Kaiuttimista lähti soimaan jokin lattaribiisi, ja Niina alkoi heiluttaa lanteitaan. Naisen kiharrettu tukka kieppui puolelta toiselle, ja Päivi yritti tanssia samalla tavalla. Niina lähestyi Päiviä, ja laski kädet tämän lanteille. He alkoivat keinuttaa lanteitaan samaan tahtiin oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle. Päivi nauroi. Hän ei muistanut, milloin viimeksi olisi juonut näin paljon, milloin viimeksi olisi tanssinut näin tunteella ja milloin viimeksi olisi tanssinut naisen kanssa.

          Kappaleessa tuli hitaampi kohta ja tanssiliikkeet hidastuivat. Niinan toinen käsi kohosi Päivin kylkeä pitkin kaulalle, ja Niina painoi huulensa Päivin suulle. Päivi kavahti sadasosasekunnin ajan, mutta päätti antaa mennä, kun miesasiakkaat alkoivat taputtaa ja hurrata. Päivi heittäytyi suuteloon oikein kunnolla ja käytti oikein kieltäkin – hän ei muistanut sitäkään, milloin olisi viimeksi tehnyt niin.

          Seuraavaksi hän tunsi kovakouraisen otteen olkapäällään, kun hänet kiskaistiin irti.

          "Mitä vittua sä teet? Ootko sä nyt jo joku lesbokin? Samanlainen huomiohuora ku tyttäres!” Arto huusi niin, että koko pubi kuuli.

___________________________________

Lue osa 8 täältä

Lapsuudenystävä

Alle kouluikäisinä lennättämään leijaa.

Ensimmäinen käyttökerta,

se jäi heti puun latvaan.

Vuosikaudet

puulla oli uudenlainen tupee,

kun sitä koristi

teletappikankaan riekaleet.

Joka kerta positiivinen yllätys,

kun se soittaa kysyäkseen,

”Onks sul huomenna aikainen herätys,

saako viel tulla kyläilee?”

Se sanoo, että lähtee heti tulemaan.

Mä tiedän, et tunnin päästä aikaisintaan.

On täs ollut aikaa oppia tuntemaan.

Ne sanoo, että ystävyys on ikuista,

kun se on kestänyt yli seitsemän vuotta.

En ollut silloin vielä edes neljää,

kun me tavattiin,

ja nyt meidän ystävyydelle tulee jo kakskytä mittariin.

Se tulee tunnin myöhässä,

reinot jalassa ja tukka sekaisin.

Oli taas vähän tilanne päällä –

ei yllätä: niinpä tietenkin.

Sillä on kirkkaan oranssit sukat jaloissa,

ihan kuin joskus seurakunnan kerhossa,

silloin 90-luvun lopussa.

Kävellessään se muistuttaa reumaatikkoa:

oli mennyt taas itsensä telomaan.

Mä lämmitän sille makaronilaatikkoa,

ja sitten molemmat rupeaa avautumaan.

Se on sellaista parasta terapiaa.

Joskus ei olla oltu jutuissa kuukausiin,

joskus sitä on mahdotonta saada kii.

Mutta kun mä toivuin leikkauksesta toukokuussa,

se oli suklaan ja kortin kera mua katsomassa.

Tämä on parasta Paulassa.

Se tietää musta paljon. Ja liikaa.

Aina siihen voi luottaa.

Ei se mitään muista kuitenkaan.

Hah, klassista Paulaa.

Paula, eli Baulba, kirjoitti omaan blogiinsa meidän ystävyydestämme 
ja haastoi minut vastaamaan pariin kysymykseen aiheeseen liittyen: lue teksti täältä!

Myrkyllinen ihminen, osa 6

Aloita jatkiksen lukeminen alusta

Tuure istui Teukan kyydissä matkalla Mikon tupareihin. Miko oli laittanut yhtäkkiä tiistaina viestin ja kutsunut saunomaan Tuuren sekä kolme muuta jätkää.

          ”Tiesiks muuten, et Makke tuo sen muijansakin?”

          ”Mitä! Saiks Miko kutsua jonku muijankin sinne!” Tuure naurahti.

          ”Ei se alun perin kutsunu, mut Makke kokeili vähän rajoja, ja vastas sen viestiin, et saisko se tuoda tyttöystävänsäki”, Teukka nauroi. ”Ja se oli ok!”

          ”Ei hitto. Onkoha se Siru mestoilla vahtimassa?” Tuure irvaili.

          ”Ihan varmasti on.”

          ”Vois yrittää pokaa sen.”

          ”Et sä vois tehä sitä Mikolle”, Teukka tuhahti. ”Ja haluuksä muka sitä ämmää?”

          ”No en tietenkää haluu. Mut jos Siru lämpeis tai jotain, ni ehkä Miko tajuais, millasen nartun kans se kuppaa.”

Miko ja Siru olivat muuttaneet melko suureen rivitalokaksioon. Siru oli aluksi todella kohtelias emäntä, joka tarjosi boolia ja sipsejä. Mutta tytön mieliala muuttui nopeasti, kun muut alkoivat humaltua. Sirulla taisi olla vielä ensimmäinen siideri kädessä, kun Tuure tyhjensi jo kolmannen. Tuure huomasi myös Sirun katsovan häntä pisin nenänvarttaan, kun hän heitti jalat sohvapöydälle. Hän näki tilaisuutensa tulleen ja korjasi tilanteen heti edukseen:

          ”Hei sori, mä oon jo ihan kuin kotonani”, hän laski jalat pöydältä. ”Sopiiko, jos tilataan mun piikkiin pitsaa? Siru, millasen pitsan sä haluaisit?”

          ”E-ei sun tarvitse”, Siru meni hämilleen.

          ”Joo joo! Mitä muut ottaa?” Tuure nappasi puhelimellaan Pizzaonlinen auki.

Kaikki muut jätkät, paitsi flunssainen Makke, siirtyivät saunan puolelle. Saunassa Tuure ja muut pääsivät vihdoin vaihtamaan oikeasti Mikon kanssa kuulumisia, ilman että Siru vastaili tämän puolesta. Nopeasti Tuure tajusi, että Miko oli enää vain kuori. Jätkä oli viimeksi juonut olutta juhannuksena, ja silloinkin vain pari kappaletta Sirun kummisedän kanssa. Miko oli saatava takaisin tähän maailmaan.

          ”Hitto, pitäis nähä useemmi!” Tuure naurahti ja läimäytti Mikoa kevyesti selkään.

          ”Niin pitäis”, Miko naurahti, mutta huomattavasti vaisummin.

          ”Hei jätkät! Vuokrattaisko se mökki taas joku viikonloppu? Se, missä oltiin kesällä?”

          Kaikki muut olivat ihan pähkinöissä, mutta Miko vain nyökkäili.

          ”Kai säkin Miko tuut? Siel on paljukin!”

          ”Joo, vois.”

          Tuure tiesi, ettei Miko tulisi, mutta ei jaksanut vääntää asiasta sen enempää. Hän avasi uuden tölkin, ja vaihtoi taas puheenaihetta:

          ”Mennääks me tänään jatkoille tohon keskustan baariin? Vai lähetäänkö kattomaan isompiin mestoihin? Mul ei oo väliä.”

          ”Oon kuullu, että tossa meiän keskustassa ois halvempaa”, Teukka totesi ja jatkoi virnistäen: ”Ja siellä ois kyl uusii naamoja. Tai siis naisia.”

          Poikien naurunremakka täytti ahtaan saunan. Hetken päästä kuului Makken ääni suihkutilan puolelta:

          ”Pitsat tuli, pidäkste tauon?”

Siru oli ottanut lautasia, haarukoita ja veitsiä pöydälle. Porukka kerääntyi keittiöön syömään, vaikka vain neljä mahtui istumaan pöydän ääreen.

          ”Hei Siru, mitä sä juot?” Tuure kysyi taktikoiden.

          ”Tää on jotain limuviinaa. Löysin Alkosta.”

          ”Ai jaa! Saanks mä maistaa?”

          Siru tarjosi lasipulloa Tuurelle, minkä jälkeen Tuure totesi:

          ”Onpa hyvää. Hei voit ottaa tuolta mun repusta jotain, jos siel on jotain, mistä tykkäät.”

          ”Ai. Kiitos.”

          Muija oli todella nihkeä Tuurea kohtaan, vaikka he olivat nähneet vain kaksi kertaa aikaisemmin. Ensimmäisestä kerrasta oli melkein pari vuotta, kun he olivat osuneet samaan aikaan baariin. Tuon kohtalokkaan illan jälkeen Miko oli alkanut tapailla Sirua. Ja toisen kerran, eli viimeksi kun he olivat nähneet, oli joskus silloin, kun Miko oli heilastellut Sirun kanssa vasta pari kuukautta.

          Tuure suunnitteli, että saunomisen jälkeen he pelaisivat juomapeliä. Niin saataisiin Sirukin juomaan.

___________________________________

Verna selasi soittolistaa ja valikoi sieltä muutaman 90-luvun hittibiisin seuraavaksi soitettavaksi. Hän tarkkaili dj:n paikaltaan täyttyvää baaria, jonka asiakkaiden keski-ikä oli neljässäkymmenessä. Jostain syystä ikäjakauma oli jo pidemmän aikaa mennyt näin: perjantaina tulivat keski-ikäiset, lauantaina nuoret.

          Väkisinkin siis Vernan huomio kiinnittyi narikan lähistölle, kun kello yhdeltä ravintolaan saapui nuorten porukka. Tähän mennessä nuoria oli tullut yhteensä maksimissaan kymmenen, nyt niitä tuli seitsemän samaan aikaan. Verna haki kiireesti soittolistoilta tuoreimpia hittejä, jotta nuoriso ei heti poistuisi.

          Nuorten seurueessa oli kaksi tyttöä, joista toinen suuntasi melkeinpä heti dj:n puheille. Verna hörppäsi kahvia ja laittoi kestohymyn päälle. Hän oli heti täysi-ikäistyttyään aloittanut duunit baarityöläisenä ja siitä asti, eli nyt viiden vuoden ajan, hän oli katsellut humalaisia ihmisiä joka viikonloppu. Vernasta oli alkanut jo tuntua, että hän veti humalaisia puoleensa. Viimeisen parin viikon aikana hän oli vapaa-ajallaankin nostanut kaksi känniläistä pystyyn, soittanut yhdelle sammuneelle ambulanssin ja herättänyt lauantaipäivällä bussissa yhden sammuneen.

          Humalainen tyttö jäi juttelemaan Vernalle. Hän esittäytyi Siruksi. Verna yritti pitää asiakkaan tyytyväisenä, ja kysyi hymyillen Sirun illasta. Tyttö puhkesi puhumaan: hän kertoi poikaystävästään, muutosta ja heidän tupareistaan. Verna ei ollut osannut odottaa tällaista avautumista. Tyttö selitti myös jotain isäpuolestaan ja sitten anopistaan.

          Vaikka Verna vain nyökytteli ja välillä naurahteli, tyttö päätyi vielä selostamaan tarinan siitä, kuinka hänen anoppinsa oli saanut kiinni viereiseltä torilta pojan, joka oli yrittänyt ryöstää vanhan herran. Verna nyökkäili edelleen, vaikka ajatteli itse asian toisesta näkökulmasta: kyllä hänkin olisi pelästänyt ala-asteikäisenä, jos joku akka olisi tarjonnut apuaan noin aggressiivisesti.

Verna päätteli, että Siru oli seurueessaan niin sanotusti ”ylimääräinen tyttöystävä”, koska tyttö keksi koko ajan uusia puheenaiheita, joista tulla keskustelemaan Vernan kanssa. Vernaa suorastaan harmitti, etteivät muut asiakkaat tulleet useammin pyytelemään toivebiisejä, Siru kun humaltui kovaa vauhtia eikä jättänyt Vernaa lainkaan rauhaan. Lisäksi Siru selvästi kuului niihin ylimielisiin tyttöihin, jotka ajattelivat kaikkien haluavan itseään. Tämähän oli Sirun mielestä syy siihen, miksei hänellä ollut poikakavereita: ne kun pakkasivat aina ihastumaan häneen.

          Kello oli puoli kolme, kun tanssilattia oli täpötäynnä. Verna bongasi tanssilattialta myös Sirun, joka tanssi ilmeisesti paljon puhutun poikaystävänsä kanssa. Siru käänsi selkänsä tanssipartnerilleen, kuten soidinmenoissa yleensä tehdään. Kun poika laski kädet tytön lanteille, Siru läppäsi ne pois ja juoksi järkyttyneen näköisenä dj:n kopille.

          ”Mitä saisi olla?” Verna naurahti, koska oletti Sirun keksineen jonkun todella hyvän biisin toivottavaksi.

          ”Mun avomiehen paras ystävä yrittää pokaa mua!”

          Verna tajusi, ettei äskeinen tanssipari ollutkaan Sirun poikkis.

          ”No ei kai nyt sentään”, Verna naurahti väkisinkin, koska Siru selvästi ylireagoi.

          ”Se on pitkin iltaa ollut mulle yliystävällinen ja koko ajan keksinyt jotain syitä, minkä takia koskea muhun. Nyt se lääppi mua! Pelasta mut!”

          ”Sehän vain laski kädet sun lanteille, niin kuin tanssiessa tehdään”, Verna rauhoitteli siinä onnistumatta.

          Tytöstä näki, että hänessä oli sen verran promilleja, että hänelle oli turha yrittää puhua järkeä. Loppuillan Verna yritti parhaansa mukaan vältellä Sirua ja tämän paasaamista.

___________________________________

Lue seuraava osa täältä

Myrkyllinen ihminen, osa 5

Aloita jatkis alusta

Niina käveli ympäri kämppää. Hän oli jo monta päivää odottanut yhteydenottoa, mutta puhelin ei soinut eikä tärissyt. Hän päätti soittaa ystävälleen Vernalle.

          ”Siitä ei ole vieläkään kuulunut mitään!”

          ”Helvetti sentään nainen! Mene ja soita itse!” Verna komensi nauraen.

          ”Enkä soita! Se sanoi itse silloin, kun heitti mut kotiin, että soittelee!”

          ”Mitä jos se ei muista sitä? Tai se odottaa sun soittoa? Tai mitä jos se sen skidi on vieläkin sen luona, tai mitä jos sille skidille on sattunut jotain? Tai mitä jos sille itelle on sattunut jotain?”

          Niina valahti kauhusta valkoiseksi.

          ”Mä meen käymään siellä!”

          ”No en mä nyt sitä tarkoittanut!”

          ”Can't hear youuu!” Niina myhäili ja lopetti puhelun.

Auton avaimet löydettyään Niina hyppäsi auton rattiin ja ajoi rivitaloalueelle. Karrin auto oli parkissa, joten ainakaan mies ei ollut ylitöissä. Niina epäröi hetken ja meni sitten soittamaan ovikelloa.

          ”Ai moi?” Karri tuli avaamaan oven pelkät collegehousut jalassaan.

          ”Moi, voidaanko jutella?” Niina täräytti.

          ”O-okei? Joo, peremmälle.”

          Karrin koira Ronny juoksi jostain ilahtuneena moikkaamaan Niinaa. Se oli varmaankin kuullut hänen äänensä. Niina riisui takkinsa ja potkaisi kenkänsä jaloistaan tahattoman kovaäänisesti. Hänellä ei ollut fiilistä alkaa leperrellä Ronnylle, joten hän vain ohimennen taputti terrieriä pari kertaa päälaelle. 

Karri tarjosi kahvia, mutta Niina kieltäytyi. Karri heitti t-paidan ylleen, ja Niinan suusta putosi kysymys sen enempää ajattelematta:

          ”Mikä meillä on homman nimi?”

          ”Öö... Mitä tarkoitat? Onks jokin vialla?”

          ”Sun piti soittaa. Mutta et koskaan soittanut.”

          ”Ai. Siis, mehän nähtiin viime tiistaina?”

          ”Niin, ja siitä on nyt viikko! Miksei susta ole kuulunut mitään?” Niina tylytti.

          Samalla hän alkoi ymmärtää, että Karri ei välttämättä ollut niin sitoutunut tähän, kuin Niina oli ymmärtänyt. Karri ei saanut sanaa suustaan, joten Niina jatkoi:

          ”Mä luulin, että meillä on suhde! Molemminpuolinen suhde! Mä oon nähnyt sun poikaskin, ollut kerran sille lapsenvahtinaki?!”

          Karri rauhoitteli Niinaa matalalla äänellään ja yritti kietoa kädet hänen ympärilleen, mutta Niina ei jaksanut kuunnella miehen kliseitä. Hän riuhtaisi itsensä irti ja yritti olla itkemättä.

          Sitten hän näki olohuoneen sohvan käsinojalla heleän vaaleanpunaisen neulotun kaulahuivin.

___________________________________

Siru istui sängyllä ja hengitti mahdollisimman hiljaa. Naapurissa riideltiin niin, että välillä hän sai sanoistakin selvää.

          ”Onks meillä mitään ruokaa?” Miko ilmestyi oven suulle.

          ”Hyss!” Siru sähisi ja osoitti seinää.

          Miko jäi seisomaan paikalleen ja katsoi kysyvästi Sirua. Sitten kuului taas matalaa miehen mölinää, ja siihen perää korkeampi naisääni, josta sai paremmin selvää:

          ”Miten sä kehtaat! Miten sä vittu kehtaat!”

          ”Niin, pitäiskö käydä kaupassa?” Miko kuiskasi.

          ”Oo nyt hiljaa, mä en kuule!” Siru tiuskaisi hampaidensa välistä.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Siru säntäsi makuuhuoneesta keittiön ikkunaan, josta näki etupihalle. Viereisen asunnon pihasta ryntäsi nuori nainen kohti parkkipaikkaa.

          ”Toi likka on lähemmäs 20-vuotias, ku 30-vuotias!” Siru kuiskasi haltioissaan.

          ”Mitä sitten?” Miko totesi tehdessään voileipiä.

          ”No toi äijä, joka asuu meidän naapurissa, on jotain nelkyt!”

          ”Ai jaa. Mistä ne tappeli?”

          ”Toi nainen oli ihan skitsona. Mies oli tehnyt jotain, vaikka sen ois pitänyt olla ton naisen kanssa tai jotain. Kyllä ne sitten vissiin seurusteli.”

          ”Tuttu juttu.”

          ”Mitä sä tolla tarkotit?”

          ”En mitään. Tai no, ois kiva joskus nähdä frendejä.”

          ”En mä sua estä.”

          ”Niin, mut sä oot suunnitellu jokaisen viikonlopun täyteen mun puolesta. Mis välis mä näkisin ketään?”

          Kyyneleet kihosivat Sirun silmiin. Miko huomasi sen ja jatkoi:

          ”Sori kulta. Mua vaan harmittaa, kun meni taas yhet Tuuren bileet ohi suun.”

          ”No kai se sen ymmärtää, että meillä oli muutto kesken ja kaikkea?”

          ”En mä ees viittiny vastata sille mitään.”

          ”Mitä, mikset?”

          ”En mä jaksa selitellä.”

          Siru pyöräytti silmiään. Hän ei jaksanut vääntää Mikon kanssa taas samasta asiasta. Joskus tuntui, että Miko ei oikeasti edes halunnut mennä mihinkään, vaan syytti aina Sirua, jotta sai jäädä kotiin pelaamaan tai kaivamaan napaansa.

Yöllä Siru havahtui siihen, kun Miko kampesi sänkyyn ja otti hänet lusikkaan.

          ”Kulta”, Miko sanoi niin hempeästi kuin osasi. ”Voisinko mä pitää pojille tuparit? Saunaillan tai jotain?”

          Siru pysyi vaiti ja pohti mielessään vaihtoehtojaan. Hän ei halunnut olla sellainen diktaattori kuin Miko oli antanut poikien ymmärtää. Hän ei myöskään ollut järin innostunut näkemään Mikon kavereita, varsinkaan näiden ollessa kännissä. Mutta vielä epämiellyttävämpi ajatus olisi ollut jättää hänen uutta ihanaa asuntoaan jätkäporukan vastuulle.

          ”Senkus pidät”, hän mutisi Mikolle ja lisäsi vielä: ”Nyt viikonloppuna ei oo mitään. Pyydä vaikka perjantaiks.”

          Ehkäpä jätkät eivät pääsisi tulemaan näin lyhyellä varoitusajalla. Tällöin Siru olisi ollut se, joka olisi suostunut ideaan, mutta suunnitelma ei vain olisi koskaan toteutunut.

___________________________________

Lue tarinan seuraava osa täältä