Aloita jatkiksen lukeminen alusta
Olivia kaatoi itselleen kahvia, koska kahvila oli jo hiljentynyt. Oli puoli tuntia sulkemisaikaan.
Olivia kaatoi itselleen kahvia, koska kahvila oli jo hiljentynyt. Oli puoli tuntia sulkemisaikaan.
”Otatko
sä kahvia?” Olivia kysyi Eijalta.
”En
kiitos. Mutta jos sopii, otan tämän esiliinan jo pois. Olen
viimeisen parin tunnin aikana läikyttänyt kolme kertaa sen päälle.”
”Joo,
ota vain”, Olivia nauroi.
Eija
oli ollut ensimmäinen, jonka hän oli ottanut palkkalistoilleen,
pystytettyään Café Appelsiinin kahdeksan kuukautta sitten. Eija
oli ollut kullanarvoinen löytö: hän oli aina valmis auttamaan,
aina valmis sijaistamaan ja työporukan keskuudessa hän oli
vanhimpana ikään kuin äitihahmo muille.
Kun
viimeisetkin asiakkaat olivat poistuneet ja kahvila päästiin
sulkemaan, Olivia alkoi avautua Eijalle uudesta tuttavuudestaan,
jonka oli nyt tavannut kolme kertaa. Siru oli alkanut käydä
totaalisesti hänen hermoilleen. Siru oli niin impulsiivinen ihminen,
ettei Olivia pitänyt tätä enää järin vakavasti otettavana
ihmisenä: tyttö oli muun muassa ilmoittanut haluavansa kissan,
aloittavansa ratsastuksen, lähtevänsä mukaan kyläyhdistyksen
toimintaan ja perustavansa myös oman yrityksen. Yksikään Sirun
aikeista ei ollut toteutunut, eikä oltu edes otettu puheeksi
toistamiseen. Lisäksi Olivia oli ollut vähän loukkaantunut, että
Siru oli hänelle kertonut suunnitelmiaan omasta kahvilastaan
verraten kaikkea Appelsiiniin. Esimerkiksi Sirun kahvilassa olisi
sitten sisustus enemmän maalaisromanttinen ja siellä viihdyttäisiin
siten kauemmin istumassa.
Olivia
oli kiltti ihminen, eikä hän ollut osannut sanoa ei tapaamisille,
vaikka hänellä ei olisi ollut aikaa istuskella missään
kuuntelemassa Sirun näennäisiä ongelmia. Mutta mitä sitä olisi
voinut tehdä, kun toinen soitti tai laittoi viestiä, että elämä
hajoaa käsiin? Olivia oli myös alkanut ärtyä siihen, että sai
Sirulta joka päivä viestejä. Aivan kuin hän olisi eksynyt
tahtomattaan jonkinlaiseen parisuhteeseen.
”Miten
tuollaisesta sitten pääsee eroon? Kerroppas se”, Olivia naurahti
ja pyyhki pöytiä.
”Ole
rehellinen hänelle”, Eija neuvoi hymyillen. ”Tai no, kaunistele
vähän. Sano, että sulla on kiireitä ja muitakin läheisiä, joita
pitää nähdä.”
”No
joo. Tämä sen huomionkipeys on mulle aivan liikaa. Ja ei se koskaan
ole edes kiinnostunut kuulemaan mun kuulumisia. Se vaikuttaa
sellaiselta tyypiltä, joka saisi hullun itkupotkuraivarin, jos mä
raskautuisin ennen häntä.”
”Nuoret
on niin tuollaisia. Hänellä ei myöskään taida kauheasti olla
ystäviä, kun nojautuu suhun tuolla tavoin”, Eija totesi ja
nappasi viimeisen pakin tiskikoneesta kuivaustelineelle.
”Niin
se taitaa olla. Ja niin, uusimpana stoorina sain nyt kuulla siitä,
että häntä vainotaankin! Joku hiippari oli seisoskellut heidän
takapihalla tai jotain. Annoin mennä toisesta korvasta sisään ja
toisesta ulos.”
”Ai
jaa, vai että sellaistakin vielä!” Eija naurahti. ”Kannattaa
ottaa pesäero siis hitaasti ja varoen!”
”Jep.
Anteeksi, kun mä nyt vaan jauhan tästä. Mutta kun tästä on
tullut tällaista mun jokapäiväistä elämää, niin pakko avautua
tästä jollekin.”
”Ei
se mitään. Lasku tulee perässä”, Eija vinkkasi silmää.
___________________________________
Nooa
norkoili kaupan edessä. Hän laahusti edestakaisin kaupan edustaa.
Välillä hän lähti ikään kuin kävelemään pois kaupalta, mutta
pienen lenkin jälkeen hän oli taas kävellyt pyöräparkin
kohdalle. Hän ei uskaltanut pysäyttää ketään. Suurin osa
kauppaan menijöistä oli hänen vanhempiensa ikäisiä, eli suurella
todennäköisyydellä sellaisia ihmisiä, jotka tietäisivät hänet,
vaikka hänelle kaikki olivatkin tuntemattomia kasvoja.
Tällä
kertaa kukaan ei ollut sentään vahtimassa häntä, kauanko hänellä
menisi tähän. Toisaalta, olihan tämä ollut Nooan oma idea. Mutta
hän ei ollut ajatellut sitä, että joutuisi itse yksin toteuttamaan
sen. Pyörätietä pitkin kohti kauppaa käveli jätkä, joka ainakin
vaikutti täysi-ikäiseltä. Nooa lähti kävelemään tätä kohti.
Päässä takoivat ajatukset, että mitä hän sanoisi. Ja miten
nopeasti hän pystyisi juoksemaan pakoon, jos hänelle suututtaisiin.
”Moi,
onks sul ikää?” Nooa kysyi ja yllättyi itsekin äänensävynsä
huolettomuudesta.
”Ai
siis ostaa kaljaa? Joo on.”
”Voisiksä
hakee?”
”No
emmä tiiä. Mä oon töissä tuolla”, jätkä vastasi vaisusti,
vaikka lähellä ei ollut ketään muuta.
”Mulla
ois parikymppiä kaljaan ja parikymppiä hakupalkkaa.”
”Parikymppiä?”
jätkä yllättyi. ”Ylimääräiselle ois kyllä tarvetta. Muija on
ostellut kaikkee typerää.”
”Eli
sä suostut?”
”Minkä
ikäinen sä oot?”
”Kolmetoista”,
Nooa valehteli sujuvasti.
”Ai.
No mäkin oon aloittanut jo silloin.”
Nooa
antoi rahat mahdollisimman huomaamattomasti.
”Nähään
tossa kulmalla”, hakija sanoi lähtiessään kohti kauppaa.
Nooa
ei ollut ikinä ollut niin hermostunut, kuin nyt odottaessaan
hakijansa tuovan hänelle kaljaa. Hän ehti panikoida sitäkin, että
jos hänet vain ryöstettiin. Tai olisiko se ollut ryöstämistä,
kun hän oli itse vapaaehtoisesti ojentanut rahat tuntemattomalle?
Nooalla
oli selässään reppu ja sen sisällä toinen reppu. Hän mietti
vasta nyt sitä vaihtoehtoa, että hänhän olisi voinut antaa
hakijalle reputkin mukaan, jotta tämä olisi voinut suoraan pakata
kaljat niihin.
Pian
paniikki kasvoi entisestään, kun Nooa näki jätkän lähestyvän
kahden muovikassin kanssa kaupan kulmaa. Nooa pakitti kulman taakse,
jotta vaihto tapahtuisi enemmän piilossa. Tämä oikeasti tapahtui:
hän oli oikeasti saanut jonkun hakijaksi, ja hän pääsisi uusien
kavereidensa kanssa juomaan ensimmäistä kertaa kaljaa tulevana
viikonloppuna.
”Tässä,
ostin irtokaljaa niin sai enemmän.”
”Kiitos!”
Nooan silmät loistivat kirkkaina.
Hän
ei tiennyt, miten tällaisesta tilanteesta lähdettiin, joten hän
alkoi pakata kaljoja reppuihin ja kysyi vielä jätkältä, yrittäen
kuulostaa mahdollisimman coolilta:
”Mihin
sun muija on sit tuhlannut?”
Käyttäessään
sanaa muija Nooasta tuntui paljon ikäistään vanhemmalta.
”Viimeisinpänä
se oli löytänyt jostain netin syövereistä muka-edulliset
itkuhälyttimet”, hakija naurahti.
”Ai,
onks teil tulossa vauva?”
”Joskus
joo. Mun pitää nyt juosta duuniin. Kiitti täst. Moro!”
Nooa
jäi katsomaan hakijan perään. Hän ei tiennyt, mitä ihmettä
jätkä oli selittänyt, mutta eipä sillä ollut väliäkään. Nooa
nosti toisen repun selkäänsä ja toisen repun syliinsä ja lähti
kävelemään kohti kotia, jonka takapihalle hän piilottaisi
saaliinsa.
___________________________________