4. lokakuuta 2020

Värssyjä ja muistolauseita lemmikille

Muistovärssyt ovat vapaasti käytettävissä, ja niitä voi myös tarpeen mukaan yhdistellä. Muistolauseita on järjestelty alaotsikoiden mukaisesti. Minulle on ilo, jos olen voinut kirjallisesti tuoda ilmi tunteita, joita koet. Halutessasi voit tägätä minut värssyn yhteyteen Facebookissa tai Instagramissa: @villasukkakirjailija


_____

Hyvästien aika

_____

Lasken sinut lepäämään.
Et tunne kipua enää,
vain minä kärsin ikävää.

Ehkä vielä me nähdään.

_____

Ei ole hätää,
älä pelkää.
En vain pysty
kyyneleitä pidättää.
Poden ikuista ikävää.

_____

Tassujesi ääni vaimenee,
sydämeni itkee.

Sinä teit tästä kodin.

_____

Ikuiseen uneen lasket pään,
vain muisto sinusta tänne jää.
Sitä vaalin,
kunnes aika minustakin jättää.

_____

On edessä sateenkaaren tie,
kauas se sinut vie.
On uusi koti tuolla,
siellä on sun hyvä olla.

_____ 

Näin suuri rakkaus
ei tähän lopu,
eikä pääty.
Rakastan sinua,
niin kauan kuin muistan sinut.

Ja minä muistan sinut aina.

_____

Toivon,
että suru tää joskus väistää,
vaikka ikuisesti podenkin ikävää.

En tahdo hyvästejä jättää,
kyllä me vielä nähdään.

_____

Se ei ole pelkkää pimeää,
sun ei tarvitse pelkää.
Tässä kohtaa tiemme erkanee,
mut joskus kohtaamme jälleen.

_____

Vanhuuden tai sairauden uuvuttamana

_____

Pikkuhiljaa pois hiivuit,
ikiuneen vaivuit.

Ei ole kipua enää,
voit rauhassa lepää.
Sua kaipaamaan jään.

_____

Nyt saa väsymys voittaa,
ei ole pakko enää jaksaa.

Jäämme sua kaipaamaan,

kun vaivut uneen kauneimpaan.


_____

Sateenkaarisilta sua kutsuu,
yksi ovi taas raottuu.
Rohkeasti matkaan vaan,
voin tulla sua vain saattamaan.

Sinä pärjäät kyllä,
uskon sinuun,
itsestäni en tiedä,
vaivun suruun.

_____

Aika parantaa,
niin sitä sanotaan.

Mutta miten voisin
ikinä koskaan toipua,
kun sinunkaltaisestasi persoonasta
pitää nyt luopua?

_____


Yllättävä poismeno

_____

Olit luonamme vain hetken,
nyt matkasi jatkuu korkeuksiin.
Ehkä mitään ei jäänyt kesken,
vaan kuuluit nyt jo taivaan kotiin.

_____

Tottua tähän täytyy,
päivä kerrallaan.
Uskoa, että suru väistyy,
vähän kerrallaan.

_____

Hetken viivyit täällä vaan,
nyt on jo aikasi jatkaa.
Jokainen onnea pitää saa,
vain hetken kerrallan.

Ja sinua suurempaa onnea
en ole kohdannut.

_____

Yhtäkkiä olit poissa vaan,
tuli eron hetki odottamatta.
Sua täällä rakastetaan,
tästä ikuisuuteen lakkaamatta.

_____

Yhteinen aikamme

yllättäen päättyy,

kaikki itkun alle peittyy.

Mut muistoista ei kukaan

joudu luopumaan.

Tarinoita sinusta

jälkipolville kerrotaan.


_____



Pitkä historia yhdessä

_____

Vielä kuulen sun liikkuvan täällä,
vielä tunnen läsnäolosi lähellä.
Ei sinua voi unohtaa.

Ehkä niin kauan
sut kuulen ja tunnen,
kunnes luoksesi pääsen.

_____

Vähin äänin askelees loittonee,
tuska sisälläin hälvenee.

Mut ain muistan sen,
miten kuljit tääl,
pystyssä hännän pää.

Kuin olisit kylän vanhin.

_____

Niin kauan kuljit rinnallain.
Olisitpa ollut siinä ain.

______

Ei mikään meitä erota koskaan,
vielä tapaamme uudestaan.

_____

Kun äkillisesti aivastan,
kuulen sinun vastaavan.
Hento ääni huomauttaa,
muistathan käyttää nenäliinaa.

Miten tulen toimeen ilman sinua?

_____

Raskas taakka harteitani painaa,
miksi kukaan haluaa meidät erottaa?
Sinusta vain muisto jää,
mut ikuisesti sen aion säilyttää.

_____

Yöllä herään,
oletko se sinä,
joka kehrää?
Tulitko minut herättämään?

Aivan kuin olisit vielä vierelläin,
mutta en vain sinua nää.
Ehkä olemme aina lähekkäin.
Rakkaus kun on pysyvää,
ja rajat ylittää.

_____


Kun eläinsuojeluyhdistys jää viimeiseksi kodiksi

_____

Vaikkei sinua adoptoitu tähän kotiin,
olit silti kovin rakastettu niin.

_____

Et ehtinyt saada loppuelämän kotia,
mut sait osaksesi
niin paljon
rakkautta.

_____

Tämä tuntuu väärältä.
Miksi sinut nyt jo vietiin?

Onneksi ehdit tavata jonkun,
joka välittää.
Olkoon se merkityksellistä,
tärkeää.

_____

Et tullut meille pysyvästi asumaan,
mut sinua rakastettiin kuin omaa.

_____

Muistollesi kynttilän sytytän.
Toivon, että näet tämän ikävän.

_____

Et saanut kokea,
miltä oman perheen rakkaus tuntuu.
Mut voi, kun tietäisit,
millaisen jäljen jätitkään minuun.

_____

Olisitpa päässyt vielä oikeaan kotiin,
mutta matkasi jatkuukin nyt taivaisiin.

_____


Rakkaus ei kuole
 
_____

"Muistan sinut",
tuulien mukaan kuiskaan.
"Rakastan sinua",
kyyneleet poskiltani kuivaan.

Saa vuodenajat seurata toisiaan,
minä sinua en unohda milloinkaan.

_____

Elämäni pysähtyi paikalleen,
kotini jäi tyhjilleen,
sydämeni rempalleen.

Turvaudun siihen,
että tapaamme jälleen.

_____

Kertokaa, luvatkaa,
ettehän erottaneet meitä ainiaaks?

_____

13. elokuuta 2020

Runo mu rakkast heilast


Ei tartt tykät kateist,
ei tartt osallistu niire hoittoho.
Jos eres siätä,
ei puhu paha,
se riittä.
Näi mää hunteerasi.

Hän ei ollu mikkä katt-ihmne,
mu mittapuull
ei tiänny kateist mittä.
Seoravaks hän ol opettan kissa siihe,
ett sänkkyhy saa tull.
Ett kyll hän sitt havahtu silittämä,
ol kello viisari sitt kui päi vaa.
Mää nukusi tyytväisen,
auttua tiätämättömän.
Taktisest hän halus nukku reonall,
ete kiss herättäs munt,
ko se tul öisi pyytämä rapsutuksi.

Hän o se, joll mää voisi soitta,
ett voisik sää men pitämä mu kissall seora,
ko mun pit lähte töihi, ja se jäi yksi kotti.
Rappkäytäväs kaikus kissa itku.
Hän tul hakema mult töist avaime.

Eikä hän kerttaka sanon,
ett kyll tämä o naorettava.
Tai ett kissast ois vaiva,
tai ett hän ei ymmärtäis.

Ko mää aroptoisi toise kissa,
mää ajatteli,
ett ny kyll kokeilla kepill jäät.
Kuka hullu ny lähte tämsse kuvioho,
ko naisell o kaks katti,
eikä ne ol eres yhteissi.

Mutt yhte muuttaes ol selvä,
noma kissa ova meijä.
Välill tunttu silt,
ett ne ova vaa häne.
Kattovakki hänt iha eri tavall ko munt.
Hän o hyvi tunnolline siit,
ett kissa saava aamu- ja iltarapsu,
ja pitki päivä vähä lissä rapsui.
Ehk se johtu siit.

Kerttaka hän ei ol kysealastan mu hualt,
ko se o kosken katei.
Ja nykyä hän o meill se,
jok vasta palo-, trafiikk-
ja kissturvallisuurest.

On mont syyt,
kui varte mää hänt rakasta.
Hän o ihana avoi kertoma,
ko joki o hänest kiusallist.
Hän ruppe kauhiast höpöttämä,
ko hänt hermostutta.
Hän varauttu kiusallissi hetkihi:
miätti puheaiheit valmitteks,
ko tavata viarai,
ja katto ennakko netist,
mihi auto vois jättä.
Hänell iske välittömäst hoivaviätt,
ko mää ole kippi.
Hän saa munt joka päev naorama,
ja hän lähte kaikki mu hulluihi ireoihi mukka.
Hän tasapainotta munt,
teke mu arjest onnellist
ja kannusta ai ja koko aik.

Mut ylivoimasest enite mää rakasta hänt,
ko mää kuule häne jutteleva
meijä kissoill.

Tai ko hän jää kiines siit,
ett otta kissast kuva,
ja näyttä sit kissall,
kumne kuva tul.  

Kyll ol hyvä,
ett asia menivä täsä järjestyksess.
Ilma kissoi
mää e ehk olis nähny hänest tätä pualt.
En ehk olis tajunn,
ett nyt pitä pittä kii.
Se, mite hän kohtel kissoi,
sai mut rakastuma hänehe.

Kukka ei voi luvat,
ett romanttine rakkaus ois ikuist.
Siks mää sanonki näi:
mää rakasta hänt,
nii kaua ko hän rakasta meiä katei.
Kosk mite mää voisi lakat rakastamast tommost miäst?

22. heinäkuuta 2020

Ikuinen heinäkuu


Et ole elokuu,
joka haavamme saastuttaa.
Et ole syyskuu,
joka luonnon kuihduttaa.

Et ole lokakuu,
joka imee pimeyteen,
tarttuu kaikkeen valovoimaiseen,
vie horrokseen.

Et ole marraskuu,
joka peittää alleen meidät.
Et ole joulukuu,
joka mustalla jäällä päällystää teitä.

Et ole tammikuu,
joka arkea kylmyydellä vaikeuttaa,
kaiken elollisen tahtoo pakastaa.

Et ole helmikuu,
joka yksinäisyydestä muistuttaa.
Et ole maaliskuu,
joka viimeiseen asti koettaa
saada talven jatkumaan.

Et ole huhtikuu,
joka valonsäteillä virheeni näyttää:
ikkunoista ei läpi näekään,
pöly ja lika kaikkea peittää.

Et ole toukokuu,
joka kesän tuo mukanaan,
ja sillä minua syyllistää. 
Et ole kesäkuu,
joka haluaa kostaa,
kun en ulos lähtenytkään.

Olet ikuinen heinäkuu.

Olet lupaus kesästä ja elämästä.
Olet valo, joka saa meidät liikkeelle,
lämpö, joka tuntuu niin hyvältä,
tunne, jota olen odottanut.
Olet heinäkuu,
 jonka läheisyydessä haluan olla.
Olet energia,
jota tarvitsen.
Ylistän sinua taivaisiin.

Olet heinäkuu,
joka puolelleen huijaa.
Heinäkuu,
josta kenelläkään
ei ole pahaa sanottavaa.
Olet se,
jota kaikki rakastaa.

Olet heinäkuu,
joka saa minusta otteen,
vain kuihduttaakseen minut hiljalleen.
Olet heinäkuu,
joka hetkessä vaihtuu helteistä ukkosiin,
arvaamattomasti äkkikäännöksiin.

Olet heinäkuu,
johon nojaudun liikaa,
ja joka minut sulattaa.
Hitaasti
kiduttaa.

Ja kun et ole lähelläni,
minä kaipaan sinua.
Miksi?

10. kesäkuuta 2020

Tarinavyyhti 4 vuotta

Tarinavyyhti-blogin neljäs vuosi oli huomattavasti hiljaisempi kuin edeltävät vuodet. Perinteiseen tapaan käyn kuitenkin blogin syntymäpäivän kunniaksi läpi kuluneen vuoden tarinat!

Blogin neljäs vuosi starttasi 6-osaisella Älä tule paha kakku -jatkiksella. Se käsittelee rakkautta, pakkomielteisyyttä ja alkoholismia. Inspiraatio tarinan kirjoittamiseen lähti siitä ajatuksesta, että minkälaisia seurauksia voi olla sillä, kun ihminen onkin rakastunut mielikuvaan ihmisestä eikä itse ihmiseen? Miten myrkyllisesti ihminen voi vaikuttaa toiseen ihmiseen? Mitä seurauksia voi olla, kun halutaan vain väkisin se elokuvamainen rakkaustarina, eikä päästetä irti?



Tositarin tunnearvost -murreteksti sai alunperin alkunsa vanhasta pulpetista, joka asui 20 vuotta isovanhempieni autotallissa. Lopulta kuitenkin päädyin laajentamaan tarinaa: kerroin lapsuudestani, isovanhempieni hiipuneesta maatilasta, ajankulumisesta sekä kaikista isovanhempieni tavaroista, jotka löysivät uuden loppuelämän kodin luotani. Kirjoitin tästä tekstistä myös "suomenkielisen" version: Tositarina tunnearvosta.

Tänäkin vuonna julkaisin kaksi kirjettä. Toinen oli Laitilan murteella kirjoitettu Kiri rakkal isäpualell, jonka kirjoitin isäpuolelleni hänen 50-vuotissyntymäpäiväkseen. Isäpuoleni tuli elämääni minun ollessa 13-vuotias, joten on kaikin puolin mahtavaa, ja ehkä vähän yllättävääkin, millainen side välillemme on muodostunut. Toinen kirje oli puolestaan Kirje kissalleni Zellalle. Se sai inspiraation, kun yhdessä kohtaa silmiini osui somessa jatkuvasti väittelyitä siitä, saako lemmikin omistaja puhua itsestään äitinä/isänä tai lemmikistään lapsena. (Zella on minun vauvani, oli muut sitten mitä mieltä tahansa.)



Eläinsuojelutöiden lisääntyminen elämässäni näkyi blogissani. Syksyllä kirjoitin entisen sijaiskissani Vilman kesyyntymisestä. Hän asui luonamme 10 kuukautta, ja tuo teksti kertoo myös paljon sijaiskotina toimimisesta. Puolestaan tositarina meille adoptoidusta villiintyneestä kissasta Lilystä kohosi koko blogin luetuimmaksi tekstiksi. Näyttökertoja tuli jopa kaksi kertaa enemmän, kuin mitä edeltävä luetuin teksti oli. Lilyn tarina todistaa sen, että jokainen kissa ansaitsee mahdollisuuden. Aluksi Lily asui petauspatjan alla ja hyökki, jos tulin liian lähelle. Nykyään hän ei saa tarpeekseen rapsutuksista.

Rakkaudestani-teksti sai alkunsa, kun kassavuorossa kirjoittelin itselleni ylös sanoja ja lyhyitä lauseita. Yritin päästä aivan toisenlaisen ihmisen pään sisälle. Riitaisissa, väkivaltaisissa parisuhteissa on aina kaksi puolta. Asetuin siihen näkökulmaan, että mitä voisi ajatella henkilö, joka ulkopuolisten silmissä olisi niin sanotusti suhteen pahis. Kassavuorot inspiroivat minut myös kirjoittamaan tekstin Kirje toiselle puolelle. Pandemia-aika ja työskentely kaupassa paljastivat minulle ihmisistä myös niitä pahimpia puolia. Murehdin keväällä paljon niitä vanhuksia, jotka pelkäsivät ja olivat yksinäisiä.



Olen aina ollut puhelias ja ulospäinsuuntautunut persoona. Ja olen aina saanut siitä myös kritiikkiä. Puhemäärääni, puhenopeuttani ja äänenvoimakkuuttani on kritisoitu niin kauan kuin jaksan muistaa. Silti joka tilanteessa tukeudutaan siihen, että kiusallisia hiljaisuuksia ei tule, koska ekstrovertti-ihminen hoitaa puhumisen. Usein puhutaan siitä, millaista introverttien elämä on. Mutta ei ekstroverteilläkään se elämä yhtä juhlaa ole. Tämän vuoksi kirjoitin tekstin Liian sosiaalinen.

Endometrioosiviikon 2020 kunniaksi Antti Tuiskun Rahan takii -biisi sai uudet lyriikat: Endon takii. Sairastan endometrioosia, jota hoidetaan pääasiassa hormoneilla. Hormoneilla on lukuisia fyysisiä ja henkisiä haittavaikutuksia, joten halusin tuoda ilmi, miten vaikeaa tätä sairautta on lääkitä ja hoitaa.

Nyt blogilla starttaa viides vuosi. Novelli-, runo- ja murreteksti-ideoita olisi valmiina, mutta aikaa kuluu myös kirjaprojekteihin. Tähtään siihen, että edes kerran kuussa minulla olisi tarjota tännekin jotain uutta luettavaa. Kiitos, kun tuette ja luette!



Kuluneena vuonna blogiin tuli kirjoitettua paljon vähemmän, koska aikaa kului kirjaprojekteihin ja eläinsuojelutyöhön. Yksi pääsyy ajankäyttöni muutoksiin on se, että aloitin Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n tiedottajana & blogivastaavana aika tasan vuosi sitten. Seuraavaksi löysin itseni sijaiskotitiimistä ja vuoden vaihteessa hyppäsin vielä hallitukseenkin. Nykyään siis viikosta 10-30 tuntia kuluu eläinsuojelutyön parissa, ja kissoihin liittyviä tekstejä tulee työstettyä ja kirjoitettua jatkuvasti. 

Viimeisen vuoden aikana olen kirjoittanut Dewi ry:n blogiin, Dewilleen, nämä tekstit: Dewille kylvää kissatietoutta, Vapaaehtoistyö eläinsuojeluyhdistyksessä, Tule mukaan eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan, Kissan FIV-positiivisuus, Kissapopulaation synnystä ja Kissan aktivointi.

Psst! Lisäksi teen yhdistyksen jäsenkirjeen, joten kannattaa liittyä jäseneksi.

Ihanaa kesää!
Toivottaa Linda alias Villasukkakirjailija

12. toukokuuta 2020

Kirje kissalleni Zellalle

Tämä kirje on osoitettu kissalleni Zellalle, jonka adoptoin syyskuussa 2017. Perheeseemme kuuluu myös toinen kissa Lily, jonka adoptoimme toukokuussa 2019.

Valmistauduin hiljalleen tuloosi. Mietin kaikki vaihtoehdot läpi, että olenko valmis tähän ja olenko tarpeeksi hyvä sinulle. Odotin sinua niin paljon jo silloin, kun sinä et ollut saanut vielä edes alkuasi.

Sydämeni meinasi pakahtua onnesta, kun vain mietin sitä, että jossain kohtaa olisit kanssani. Kuinka me osaisimme kommunikoida paremmin kuin ihmiset keskenään, ja kuinka sinä näyttäisit maailmalle, että kissatkin oppivat vaikka ja mitä, kun niille annetaan yhtä paljon aikaa, kuin esimerkiksi koiralle. Kuinka me olisimme tiimi ja yhdessä auttaisimme ja kesyttäisimme muita kissoja. Ja niinhän siinä kävi.



En ole hetkeäkään mieltänyt itseäni sinun omistajaksi. Olen sinun äitisi. On ihmisiä, joista on ihan hirveän väärin, että puhun itsestäni äitinä, ja että puhun sinusta hän-muodossa. Mutta kai nyt, jos puhun sinusta ja käytän sinä-muotoa, voin ihan hyvin käyttää sinusta myös hän-muotoa.

Joidenkin mielestä olen lapseton vässykkä, jolle kissat ovat lapsien korvike. On kuitenkin tutkittu juttu, että tunneside lemmikkiin voi olla yhtä vahva kuin ihmiseen. He eivät näe samalla tavalla asiaa kanssani. Äitiys on asia, joka opettaa rakastamaan ehdoitta. Ja minä tiesin vasta sinun tulosi myötä, mitä on rajaton rakkaus. Sinun onnesi meni kaiken edelle.



Noora Raitanen Lapseton äiti -blogissaan on kirjottanut hyvin tästä aiheesta, vaikka hän ei lemmikkejä "Kuka on äiti" -tekstissään käsittelekkään:
"Äitiys. Se on moniulotteista. Sitä ei määrittele raskaus, synnytys, lapsen ikä, lapsen kuolema tai perhesuhteet. Jokainen on äiti, joka niin kokee ja tuntee, eikä kenelläkään ole oikeutta kyseenalaistaa sitä."

Se ei ole keneltäkään pois, että koen olevani äiti. Päinvastoin. Se, että minä koen olevani äitisi, tarkoittaa sinulle täydellistä turvaa. Jos keskellä yötä meidän asuntomme syttyisi palamaan, minä pelastaisin ensisijaisesti teidät kissat. Ja parasta tässä on se, että löysimme perheeseemme miehen, joka on samaa mieltä tästä tärkeysjärjestyksestä. Jos tulipalon sattuessa hän heräisi ensin, hän todennäköisesti herättäisi minut, mutta vain siksi, että hän tarvitsisi apua pelastaakseen teidät.



Mutta siis, mitä varten kissaäitiys sitten sopii minulle paremmin, kuin ns. normaali äitiys?

1. Ensinnäkin, ymmärrän teitä kissoja paljon paremmin kuin ihmisiä.
2. Kissojen kasvattaminen ja opettaminen kelpo yksilöiksi on vähemmän työlästä kuin ihmisten kasvattaminen, eikä kuormita niin paljoa. En esimerkiksi tiedä, miten kestäisin sen, jos lastani kiusattaisiin koulussa.
3. Koen, että ihmislapsen kanssa minun tarvitsisi olla mallikansalainen, tasapainoinen ja kypsä aikuinen. Teille kissoille kelpaan tällaisena taiteilijasieluna!
4. Endometrioosin takia lasten hankkiminen ei ole minulle/meille välttämättä mikään sellainen asia, että nyt vain päätetään tehdä lapsi. Päätös siitä, että haluaisimme saada lapsia, saattaisi tarkoittaa vuosien kipuilua.
5. Endometrioosiani hoidetaan hormonilääkkeillä, joita joudutaan säätelemään ja vaihtelemaan koko elämäni ajan. Aina silloin tällöin kivut tai lääkkeiden haittavaikutukset aiheuttavat huonompia päiviä. Mutta onnekseni te ette niistä päivistä tai ajanjaksoista saa traumoja, vaan nautitte siitä, että voimme yhdessä köllötellä sängyssä vaikka koko päivän.
6. Käytän lähes tulkoon kaiken vapaa-aikani kirjoittamiseen, mutta se on teille ihan okei, kunhan saatte edes välillä ruokaa ja rapsutuksia.



Mutta olen myös huomannut, että sinussa ja Lilyssä on paljon samaakin, kuin ihmislapsissa.

1. En saa koskaan vessarauhaa.
2. Hiljaisuus huushollissa herättää äidinvaistoni: mitä rikollista olette tekemässä?
3. Tilaisuuden tullen käytte karkkikaapilla.
4. Teillä on Lilyn kanssa hyvinkin ihmismäinen sisarsuhde: olette mustasukkaisia toisistanne, ja leikkinne menevät toisinaan liian rajuiksi. Itku pitkästä ilosta, aina. Mutta kuitenkin nukutte joka yö yhteisessä pedissänne yöpöydälläni, toisen pitäessä toisen pyllyä tyynynään.
5. Teidän kanssanne toimii sama, kuin minuun toimi pienenä: "Nyt sää syöt, tai sää itket ja syöt" ja "Nyt se pää tyynyyn". Välillä saan kannella lattioille nukahtaneita kissoja petiin asti nukkumaan, ja sinne te aina jäätte jatkamaan unianne.
6. Minä luen sinua kuin avointa kirjaa. Sinä puhut kaikista tietämistäni kissoista eniten, ja tunnistan jokaisen äänähdyksesi. Tunnistan ilmeesi ja liikkeesi. Tiedän, milloin sinulla on nälkä, milloin vessahätä, milloin sinua väsyttää, milloin ärsyttää, milloin jännittää, ja milloin olet innoissasi. Tiedän, miltä kuulostat, kun tulet kantelemaan siitä, mitä Lily tekee, ja miltä kuulostat, kun olet murheissasi lauman hajoamisesta.



Olen aina ihmetellyt ihmisiä, joilla on lapsia. Että kuinka ne jaksavat, ja miten ne kestävät. Ennen sinua mietin, että kuinka kärsivällinen ja rakastava ihmisen tarvitsee olla, että se jaksaa kaiken sen valvomisen ja sen, että lapsi ajaa välillä ihan hulluuden partaalle.

Sitten sinä tulit, ja valvotit minua aluksi läpi yön. Olin ihan rikki. Miten paljon minua suorastaan vitutti.  Mutta voi, miten paljon rakastin sinua silti. Vasta silloin tajusin, miksi vanhemmat jaksavat omia lapsiaan. Se on erilaista rakkautta.



Ja kun aika tasan kaksi vuotta sitten tulit kipeäksi, ja meinasit kuolla syliini, tajusin, mikä on pahin pelkoni.

Pahin asia, jonka ikinä tulen kohtaamaan, on se, kun sinä lakkaat olemasta.

Pelkkä ajatus siitä, ettet ole kanssani loppuelämääni, itkettää ja suututtaa. Mutta toisaalta olen valmis siihen kohtaloon, jos toisessa vaakakupissa on se vaihtoehto, että lähden täältä ennen sinua. En voisi tehdä sitä sinulle, en voisi jättää sinua. En tahdo ikinä järkyttää maailmaasi niin. Toisinaan kun sinulle on aivan liikaa se, että lähden töihin. Jäät itkemään oven taakse, vaikka kanssasi kotiin jää isä, Lily ja hoitokissamme Fiina. Kun minulla on loma tai useampi vapaapäivä, olet onnesi kukkuloilla, kun luulet, että olen nyt jäänyt kotiin hengailemaan kanssasi ikuisiksi ajoiksi. On siis ymmärrettävää, että petyt, kun minun tarvitsee taas lähteä töihin.

Joo, minä olen lapseton, mutta olen silti äiti. Koska sinä tulit ja opetit minulle, miten paljon voi toista rakastaa. Ystäviä tulee ja menee, miehiäkin saattaa tulla ja mennä. Mutta rakkaus sinuun ei lopu. Se ei edes horju.


Rakkaudella,
äitisi



17. huhtikuuta 2020

Kirje toiselle puolelle

Rakkaani.
Voi, kun tietäisit, mitä täällä tapahtuu. Voi, kun näkisit, tämän hulluuden.
En saanut tänäänkään kaupasta kaikkia ostoksia, jotka olivat listallani.

Nuoriso otti minusta kuvia, koska käytin kumihanskoja.
Yhdellä käytävällä perheenäidit olivat tukkineet käytävän ja jääneet vaihtamaan kuulumisia.
Yksi vanhus vältti hedelmäosastolla sormiensa nuolemisen nuolaisemalla suoraan pussia.
Nuoret miehet naureskelivat ikäihmisille, jotka väistelivät heitä.
Mies työhaalareissaan oli tullut kauppaan pelkän kaljakopan takia.
Lapsia oli kourallinen karkkihyllyn edessä hypistelemässä kaikkia pusseja ja askeja.
Samaan aikaan kuitenkin myymälän käytävillä näkyi niitä, jotka tähtäsivät samaan kuin minä.
Että ei tarvitsisi tulla enää tällä viikolla kauppaan.

Haluaisin jakaa näkemäni jonkun kanssa. Miettiä yhdessä tätä.
Miksi toiset eivät ajattele kanssaihmisiään?
Miksi kotona pysyminen on niin vaikeaa?

Tommy Tabermann joskus kirjoitti:
"Ihminen tarvitsee ihmistä,
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen."

Se pitää paikkansa.
Mutta kun asuu sentään jonkun kanssa, miksi se ei riitä nyt?
Olisi mukavaa, jos kanssani asuisi edes yksi ihminen.
Tai edes eläin.
Mutta minä olen ollut naimisissa television kanssa jo vuosia.

Itse kunkin olisi hyvä opetella olemaan yksin.
Elämän illassa se on kuitenkin edessä,
minä jos joku sen tiedän.

Kuitenkin rakkaani, olen kiitollinen, ettet ole enää täällä.
Ettet ole näkemässä tätä kauheutta.
Ettet ole stressaamassa, riittääkö ruokamme, pärjäämmekö keskenämme.
Eikä minun tarvitse pelätä, tarttuuko virus sinuun.

Elän aikaa, jolloin nuoriso ei pääse vaihtamaan ensisuudelmiaan,
ja jolloin työikäiset joutuvat oikeasti punnitsemaan taloudellisia valintojaan.
Kuka on säästänyt, kuka ei, miten tulla toimeen, kun ei olekaan töitä?
Onko säästäminen pahan päivän varalle ollut elämän pelkäämistä
vai sittenkin hyvä, kantava päätös?
Toiset lapset eivät pääse leikkipuistoihin leikkimään,
samaan aikaan toiset lapset laittavat kaupassa suuhunsa kaiken, minkä saavat käsiinsä. 

Eivätkä yksinäiset pääse yksinäisyyttään pakoon.

Pariskunnat tajuavat, miten väärän ihmisen kanssa ovat lyöttäytyneet yhteen.
Nyt kun he eivät pääse töihin ja harrastuksiin pakoon toisiaan,
he huomaavat, etteivät kestä katsella toisiaan päivästä toiseen.
Mutta nyt heillä ei ole mahdollisuutta päästä toisistaan eroon.
Tämä on se aika, kun salasuhteet paljastuvat.
Aika, jolloin käy ilmi, jos rakkauden taustalla oli sittenkin raha.

Kansa jakautuu kahtia.
Ne, jotka lakkaavat elämästä voidakseen elää myöhemmin.
Ne, jotka eivät halua lakata elämästä.
Ilmeisesti ihmiskontaktit määrittelevät sen, onko elämä elämistä?
Minä en ilmeisesti ole elänyt pitkään aikaan.

Nuoruuden välinpitämättömyys näkyy selvemmin kuin koskaan.
Heitä ei pelota. He ovat kuolemattomia.
He luottavat, että aikuiset hoitavat.
Vanhemmat luottavat lapsiensa vastustuskykyyn ja yhteiskunnan arvojärjestykseen.
He luottavat lastensa saavan hoitoa, jos niikseen tulee.
He eivät ajattele sitä, montako ihmishenkeä he saavat kontolleen,
kun heidän lapsensa vie sairaanhoidon resursseja.

Nuoret tietävät saavansa avun, jos virus vie heidät sairaalaan.
He eivät tajua, että he vievät sen avun joltain toiselta pois.
Joltakulta vanhukselta, joka on pysytellyt kotona,
ja joka on saanut epäonnisesti viruksen käytyään kaupassa,
koska hänellä ei ollut ketään, joka olisi käynyt hänen puolestaan.

Tyhmyydestä tai itsekkyydestä ei sakoteta vieläkään.
Nuori menee vanhan ohi,
vaikka nuori olisi ollut viikkojen ajan vain nuolemassa ovenkahvoja.

Rakkaani, tämä on hullua. Minua pelottaa.
Mutta kuolisin huolesta, jos minun tarvitsisi pelätä myös sinun puolestasi.

Toisinaan mietin vieressäsi lepäämistä.
Miten rauhallinen tapa se olisi lähteä täältä ja tulla viereesi.
Hapenpuute.
Toisaalta en voi saada tartuntaa nyt.
En tahdo kuormittaa ketään. En voi kuormittaa ketään.
Enkä tahdo kuolla yksin. En uskalla.

Rakkaani, miten paljon nyt sinua kaipaankaan.
Olisi joku, jonka kanssa yhdessä kokea tämä.
Joku, jota koskea.
Sillä tajusin tänään, etten tiedä, milloin minua seuraavaksi halataan.
Näenkö enää koskaan ketään tuttuani, juonko loppuelämäni kahvit yksinäni?
Onko elämäni viimeinen halaus jo tapahtunut?
En muista sitä.
Siitä on liian kauan aikaa.
Ilman pandemiaakin.