Kissan arvo

Tämä tarina on fiktiota, mutta se perustuu tosiasioihin.

Oli kesäkuu 2015, kun Mörri syntyi. Tai no, silloin hän oli vain ”kolmas pentu” tai ”mustapentu”. Hänen emonsa asui ihmisten kotona, pienen kaupungin kauniilla asuinalueella. Tarkalleen ottaen Mörri syntyi rivitaloasunnon kylpyhuoneeseen, kahden muun sisaruksensa kanssa. Mörrin emo oli valtavan kaunis kissa: siro, täplikäs ja suurisilmäinen. Ei ihmekään, että ihmiset olivat halunneet teettää tällä pentuja, vaikka emo olikin vain maatiaiskissa. Mörrin isäksi oli valikoitunut toinen maatiaiskissa komean ulkomuodon perusteella. Tarkoituksenahan oli tehdä vähän rahaa, kun he myisivät eteenpäin kuvankauniita kissanpentuja. Kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi sitä, että ehkä pennuille ei löytyisikään ostajaa – tai edes ottajaa. Kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi sitä, että kodittomia maatiaiskissoja oli jo koko Suomi väärällään.

Mörrin kaksi sisarusta olivat saaneet kauniin kirjavan värityksen, ja toisesta näytti tulevan jopa pitkäkarvainen – tai puolipitkäkarvainen ainakin. Sitten oli Mörri, joka oli viimeisenä tupsahtanut ulos. Musta lyhytkarvainen kissanpentu, jolla oli valkoiset sukat etutassuissa. Ei siis oikein minkään näköinen. Aivan tavallisen näköinen.

Mörrin sisarukset ostettiin nopeasti – liiankin nopeasti, mutta sitä ei kukaan murehtinut. Mutta Mörri jatkoi eloaan emonsa kanssa. Silloin häntä alettiin sanoa Mörriksi. Kului viikkoja, jopa kuukausia, mutta kukaan ei reagoinut myynti-ilmoitukseen. Ja mitä enemmän päiviä kului, sitä huonompaa myyntitavaraa Mörristä tuli. Kaikki halusivat pennun. Eivät mitään murrosikäistä.

Kun Mörri sitten käytettiin lääkärissä ja myynti-ilmoitukseen voitiin lisätä, että hänet oli rokotettu ja madotettu, yksi perhe tuli hakemaan hänet – ja maksoikin hänestä vähän.

Uudessa kodissaan Mörri sai uuden siskon. Söpö oli muuttanut perheeseen pari vuotta sitten. Perhe oli päättänyt hakea Mörrin heille asumaan Söpön kaveriksi. Vanhemmat olivat Söpön ostaessaan ajatelleet, että heidän lapsensa, Roni ja Rosa, jotka silloin olivat 11- ja 14-vuotiaat, leikkisivät kissanpennun kanssa niin paljon, että pennun energia ei purkautuisi esimerkiksi sohvan raapimisella. Sittemmin perhe oli tullut toisiin aatoksiin, kun Söpö oli leikkiessään rikkonut tavaroita ja raapinut yhden sohvan pilalle. Söpö oli opetettu ulkoilemaan itsenäisesti.

Mörrin tulo rauhoitti tavaroiden tuhoamista, kun kissat saivat toisistaan seuraa, mutta toisaalta kollikissa pahensi tilannetta entisestään: Mörri alkoi olla sen ikäinen, että hän halusi merkata reviirinsä. Hänellä oli pakottava tarve tehdä selväksi kaikille, mikä oli hänen aluettaan. Mörri merkkasi stressin ja kiiman takia reviiriään niin kuin kissat yleensä sen tekevät: hän levitti omaa hajuaan kodin nurkkiin pissaamalla sinne tänne. Söpöä tämä ei hetkauttanut. Se johtui siitä, että Söpö oli leikattu, ennen kuin hänet oli päästetty vaeltelemaan luontoon. Ennen leikkausta Söpö oli puolestaan pitänyt älytöntä meteliä, koska hän oli niin kovasti halunnut ulos ja perustaa perheen. Ihmiset olivat vastahakoisesti käyttäneet Söpön kalliissa eläinlääkärissä, koska kuulemma vielä pahempaa olisi ollut se, jos Söpö olisi saanut pentuja.

Perhe ei ollut tykännyt Söpön mouruamisesta, eivätkä he tykänneet Mörrin pissoistakaan. Mutta Mörriä ei viety lääkäriin, koska Mörri poikakissana ei toisi pentueita heidän riesoikseen. Eikä mennyt kauaa, kun Mörrikin pääsi ulos seikkailemaan Söpön kanssa. Ja niin Mörrin reviiri laajeni entisestään.

______________________________

Oli maaliskuu 2017, kun maalaistalon maatiaiskissa synnytti pentueen. Neljä melkein identtisen näköistä pentua, jotka kaikki olivat väritykseltään ruskeita ja raidallisia. Näillä pennuilla kukaan ei yrittänyt tienata, vaan kyläkaupan seinälle vietiin ilmoitus ilmaisista pennuista. Yhden pennun tuli hakemaan kaupunkilaisperhe, jotka olivat jo vuosia olleet paikkakunnan kesäasukkaita. Perheen lapset, 8-vuotias Alpo, 6-vuotias Eeli ja 2-vuotias Inka olivat haltioissaan uudesta perheenjäsenestä: pikkuinen kissanpentu nimettiin Nelliksi.

Nelli pääsi elämään oikein mukavaa elämää: sisällä ollessaan hän sai ruuan eteensä ja lapset leikkivät hänen kanssaan, mutta ulkona ollessaan hän pääsi seikkailemaan. Kun ulkona oli liian viileää tai kun Nelli ei löytänyt syötävää, hän suunnisti takaisin ihmisasumuksen luokse ja joku lapsista antoi hänelle heti ruokaa.

Kun kesä alkoi olla ohitse ja ilmat viilenivät, Nelli alkoi kyllästyä ulkona olemiseen. Hän oli ollut taas muutaman yön poissa, ja aikaisin aamulla hän oli maukumassa ikkunanlaudalla. Mutta kukaan ei avannut ikkunaa, eikä edes ovea. Nelli odotti ja odotti. Välillä hän kävi etsimässä jotain syötävää, ja palasi takaisin odottamaan. Kesti viikkoja, kunnes Nelli tajusi, ettei ovi enää aukeaisi. Ihmiset olivat lähteneet. Perheen lapset olivat kyllä itkeneet, koska eivät olleet päässeet hyvästelemään Nelliä, mutta näin se vain meni. Lapset oppivat sen, ettei kissalla ollut niin paljon arvoa, kuin esimerkiksi koiralla.

Niin tuli syksy ja myös Nellin ensimmäinen kiima. Hänestä oli siis tulossa aikuinen. Hän halusi perheen. Ja niin yksi ilta Nelli tapasi Mörrin.

Pian Nelli tiesi olevansa raskaana. Hän laajensi reviiriään entisestään, ja hän löysi muita kissoja. Yksi kissoista, Tiuku, oli Nellin kanssa samanikäinen kissaneiti. Hänet oli jätetty heitteille, koska Tiuku oli pissaillut vääriin paikkoihin. Ihmiset eivät olleet tajunneet, että se oli johtunut Tiukun stressistä ja vessojen epäsiisteydestä. Nappikin oli ihmisten hylkäämä, koska hän oli kuulemma käyttäytynyt tuhmasti. Eikä kukaan ollut tajunnut, että Nappi oli oireillut siksi, että hänet oli vieroitettu omasta emostaan liian aikaisin. Lisäksi kissapopulaatiossa oli viime kevään ja talven pentuja, jotka eivät olleet koskaan olleet ihmisten kanssa tekemisissä.

Ulkona alkoi olla jo öisin pakkasta, mutta kissalauma löysi hylätyn ihmisasumuksen, jossa he olivat ainakin tuulelta suojassa. Ruokaa oli vaikeampi löytää talvisaikaan, mutta moni sai ihmisiltä sai ruokaa, kun tarpeeksi kauan kävi itkemässä niiden ikkunoiden ja ovien takana. Tiineenä oleva Nelli alkoi olla jo vähän huonossa kunnossa, mutta ihmiset ajattelivat Nellin olevan vain pullea. Oli lokakuu 2017, kun hän synnytti kolme pentua, joista kaksi ensimmäistä jäivät henkiin.

______________________________

Pikkukissa ei ollut ikinä edes tavannut ihmisiä, joten ei ihmekään, että hän sähisi minkä ehti, kun ihmiset tulivat hakemaan häntä. Hän ja hänen siskonsa kuljetettiin ihmisasumukseen, jossa asui kaksi ihmistä. Heidät vietiin tilaan, jota ihmiset kutsuivat kylpyhuoneeksi. Siellä oli herkullista ruokaa, vettä niin paljon kuin jaksoi vain juoda ja monta erilaisia lelua ja vempelettä. Emokissa ei tullut heidän mukanaan. Kissanpennut kuulivat ihmisten etsivän pentujen emoa, mutta he eivät saaneet Nelliä loukutetuksi. Se ei haitannut pentuja, sillä he pärjäsivät ilman emoa. He olivat jo neljän kuukauden ikäisiä. Ja koko heidän elämänsä ajan heillä oli ollut enemmän tai vähemmän kylmä, joten vaikka kissanpennut olivat kauhuissaan ihmisistä, kylpyhuoneen lämpötila tuntui kerrassaan miellyttävältä.

Ihmiset, jotka pitivät pennuista huolta, olivat Sonja ja Yasmin. He olivat 25-vuotiaita kämppiksiä. He nimesivät pennut Velmuksi ja Hilmaksi. Hilma oli usein jähmettyneenä nurkassa, mutta Velmu oli pohjattoman utelias kilisevästä pallosta. Tosin, aina kun ovi kävi, myös Velmu kirmasi pikavauhtia Hilman luokse nurkkaan värisemään ja sähisemään.

Sonja ja Yasmin antoivat pennuille tilaa ja aikaa. Yhtenä päivänä heillä oli kuitenkin erilainen ääni kellossa: pennut huijattiin laatikoihin ja taas mentiin. Velmu ei tiennyt, kauanko aikaa oli kulunut, mutta hän heräsi tokkuraisena kylpyhuoneesta, hänen turva-alueeltaan, eikä hän muistanut, miten ja milloin oli tullut takaisin. Hilma nukkui hänen vieressään. Seuraavana päivänä tämä traumaattinen kokemus oli muisto vain: Velmu ei tiennyt, että tällä tapauksella ja hänen kehonsa muutoksilla oli jokin yhteys.

Parin viikon kuluttua Velmu lopetti sähinän, ja alkoi vähitellen luottaa ihmisiin. Oli vaikeaa vihata tyyppejä, jotka olivat heille kuin emoja: toivat ruokaa nenän eteen ja huolehtivat heistä. Pian Velmu ymmärsi myös sen, miten kivalta tuntui, kun ihmiskäsi hipsutti hänen korviaan. Sitten ovi jätettiin auki. Velmun ja Hilman reviiri laajeni lisää, ja elämä alkoi olla oikeastaan todella mukavaa. Mutta Sonjan ja Yasminin mukaan Velmulle ja Hilmalle oli tiedossa vieläkin paremmat oltavat: loppuelämän koti oli kuulemma sellainen paikka.

______________________________

Moni ihminen oli kiinnostunut adoptoimaan Hilman tai Velmun tai vaikka molemmat. Eläinsuojeluyhdistys ei kuitenkaan suostunut antamaan kissoja kelle tahansa: jotkut ihmiset kun olisivat halunneet pennut ulkokissoiksi ja jotkut ihmiset eivät olleet valmiita maksamaan kissasta mitään. Heidän mielestään kissoja sai ilmaiseksi mistä vain, joten yhdistyksen asettama luovutusmaksu ei käynyt heille järkeen. He eivät ymmärtäneet, että yhdistyksen asettama luovutusmaksu oli pienempi summa, kuin se euromäärä, joka kissan ruokiin, hoitoon, rokotuksiin ja leikkaukseen oli käytetty.

Oli huhtikuu 2018, kun Hilmalle löydettiin koti. Hän muutti Lenan luokse ja siellä oli kaksi kissaa entuudestaan: Maisa ja Paula. Mutta valitettavasti Lena ei pitänyt Hilmaa ensiksi eristyksissä, vaikka eläinsuojeluyhdistykseltä oli niin ohjeistettu. Siksi Maisa ja Paula eivät tykänneet yhtään Hilman tulosta, koska Hilma vain pudotettiin heidän reviirilleen.

Kolmen viikon jälkeen Hilma palasi sijaiskotiin Sonjan ja Yasminin luokse, jossa Velmu oli jo tekemässä muuttoa. Velmun olivat adoptoineet Kalle ja Jenny. Heidän kissansa Ulpu oli nyt noin vuoden ikäinen. Kun Kalle ja Jenny kuulivat Hilman kohtalosta, he päättivät antaa Hilmallekin kodin, vaikka Hilma oli ottanut takapakkia kesyyntymisessä. Hän oli alkanut pelätä taas ihmisiä, ja nyt myös muita kissoja. Ihmisten mielestä Hilma tarvitsi veljeään: Velmu näytti olevan ainut, johon Hilma vielä luotti, ja Velmu kuitenkin piti ihmisistä.

Kului viikkoja, mutta lopulta Hilmakin oppi pitämään ihmisistä ja uudesta siskostaan Ulpusta. Niin Hilma ja Velmu olivat saaneet yhteisen loppuelämän kodin.

Mutta mitä tapahtui heidän vanhemmilleen?

Nelli ehti synnyttää kaksi pentuetta lisää, ennen kuin hänet saatiin loukutettua. Nelli oli melkein jo 2-vuotias, kun hän pääsi sijaiskotiin totuttelemaan ihmisiin ja elämään ylipäänsä. Nellin pennuista puolestaan yksi jäi auton alle, kaksi menehtyi pakkasten takia ja kaksi muuta tekivät lisää pentuja luontoon.

Mörri puolestaan oli jo ennen Nelliä saattanut monta villiintynyttä kissaa ja monta vapaasti ulkoilevaa kissaa tiineeksi. Ja edelleen hän jatkoi vapaasti ulkoilua ja teetti monen monta pentuetta lisää.

Sen pituinen se.

______________________________

1. Älä ota kesäkissaa

2. Älä teetä maatiaiskissalla pentuja

3. Leikkauta kissasi

4. Anna myös kissan elämälle arvoa