Lues
kans ereltävä osa: Meirä kohtaamine, Syrämme särkymine, Kissaristiäise, Rimpula repolaine ja Toine kitnappaus.
↓
Teksti on kirjoitettu sekä Laitilaksi että suomeksi ↓
Lauvanta-aamust
mää sitt pakkasi Murre mukka, kävi viämäs loukul ruakka ja lähri Aune* tyyhö.
Aune ol hunteeran, ett olik Murre lähten flikastelema, vaikk oliki palli
leikattun, ko ei ollu katti näkyn ei kuulun. Mää varotteli Aunet siit ketust ja
sanosi, ett ei paranis pääst Murre silviissi ulkoilema.
Mun
pit sinä päevän menn hoitama muutto ettippäi, mut totkai mää jäi kaffel, ko
Aune pyys. Siin meniki sit pualtoist tuntti. Me puhutti kissoist, koulust,
töist, perhejäsenist, miähist, eroist, ystävist, häne korist, mun uurest
korist, muutoist… No aiva kaikest. Mää olisi ollu siäl varma koko päevä, mutt ko
aikataulu ol mikä ol.
Lauvantan
mää siivosi uutt kämppä ja sitt siirryi taktisest Uuttekaupunkkihi, ko
sunnunta-aamust mun pit men kirkko. Juu, mää pääti kääntty jo Jumala puale täsä
kiss-asiass. No ei mar: mu yhrell pikkusiskoll ol rippjuhla. Voit
kuvitell, kui pali mul naoretti, ko sukulaise kysyivä kuulumissi ja mää kerroi
mu pelastusoperaatiost. Mutt jotenki mul ol alkanu jo usko loppuma: mää oli
varm, ett ei se kiss sinn loukku men. Se ol tasa tarkka nähny, ko mää oli Murre
käyny hakemas siit loukust. Rupes tuntuma silt, ett mää rava siäll iha
turhampäitte. Vaikk jokane yä mää oli näkevinän jonki eläväise liikahteleva
pusikoss.
Elokuu
ensmäsen maanantan mul pit ol töit, mut ko ol nii kurja keli, ni sunnunta sain
tiaro, ett voin pittä vapatakki. Mää pisti kaike pelihi saaraksen muuttoloota
pakattu mahrollisimma pali. Iltapäeväl vein roski ja siin samal ajatteli poikkeuksellisest
käyr vähä loukull päi kävelemäss.
Suureks
yllätykseks, mää näi Zala-Smugge mummomöki seinustall, aiva louku viäress. Mull
men pasma sekasi ja yriti kaikill tavoill iknoorat häne läsnäolo. Mää jäi
kauemmas seorama, ett mitä tapahtu. Mutt mittä ei tapahtun. Zala-Smugge vaa
tönött louku viäres eikä eres haistellu ruakka.
Nii
mää sit kiärsi sin mökkie keskel sisäpihal. Zala-Smugge huamas munt, ja mää
meni kyykky noi kymmene metri päähä. Mul ol käres raksui. Mää siristeli silmi
ja puhui mukavi. Ja mitä se kiss tek? No hävis talo taa. Mä pysyi paikallan ja
pääti, ett jumaliste, mää ole täs ny vaik koko tämä vapaapäevä! No, eihä siin
kaua menny, ko jala rupesiva jo puutuma.
Mu
yllätykseksen Zala-Smugge ilmestys möki toiselt pualel, ja mun ol pakko
sinnitell, vaik pohkes alko tunttu suaneveto. Ja mun o viälki vaikkia usko
tätä, mutt se ei näyttän kauhiast eres epäröivä, ko se vaa tul mu tyyjö. Eikä
se tullu eres syämä vaa hakema rapsutuksi. Sialuje sympatia ol ku oliki molemmipualist!
Mää oti Zala-Smugge syli ja kanno häne louku suul. Sitt mää oroti, ett hän men
syämä vapaehtosest ja vast sit mää sulji louku ove verkkasest.
Mää
soiti taas Turu eläinhoitola, jok ol juur menos kii. Mää sai ohjeistukse, ett
mää veisi Zala-Smugge eläinsairaalaha, ja he hakisiva häne sitt siält huame.
Nii me sitt lähretti ajama Raissio pualel Eläinsairaala Vettorihi. Me juteltti
koko matk, ja mää kerrosi hänell, ett mää ole Linra, ja ett jos hänell ei ol
kotti, ni hän pääse muuttama meill. Ja ett meill hän sais sit siskokses Zella.
Mää
toitoti eläinhoitolal ja sit kans sairaalal, ett mää sitt aroptoi häne, jos
omistaja ei löyr. Mu syrän vähä nyrjäht, ko hoitaja kiatos Zala-Smugge
pyyhkesse ja vei häne poies. Seoraavan aamun ko soiti sairaalaha, sain tiättä,
ete siru ollu löytyn. Toivo heräs. Eikä hänell ollu mittä pahast vial: muutama
kuallu punkki ihos kiines, hirvittäv määr puremi korvis, nirhaumi vattas ja
taisteluarppi naamas. Ja sain tiättä, ett hä o flikk. Hänest tulis Zala.
Mut
ko eläinhoitola laitto feisbuukki kuva hänest, omistaja löyrys alle tunnis.
Oliha se hyvä jutt, mutt… Kyllähä se sattu.
Mu
onneksen Zala-Smugge ol ollu karkumatkall ussema viiko, eli mää e ollu ryästän
hänt. Hänt ol kaivattu, ja häne kisskaver ol itkie etsin hänt pisi kämppä.
Zala-Smuggel ol poja nimi, ko hänt ol pentun luulttu kolliks.
Ja
nii Zala-Smugge, tai siis tämä kiss, pääs takas kotti. Mää muuti Turu pualel.
Kesä lopus, tyät Salakuljettajass lopus. Kettu pualesta pyäri erelle siin
kerrostaloje pihoill. Vesikriisist ja heltteist selvitti – ny kesä kuumuus o
muisto vaa. Aune luan mää aijo käyr uurestanki kaffell.
Se
saatto ol mu elämän ressaavint aikka, mut mää tekisi sen kosk vaa uuresta. Yhä
erelle mää nää Zala-Smuggest uni. Semssi uni, jois mää eti hänt, ja semssi uni,
jois hän assu meill. Ja mitä mää voi kaike tämä jälkke sanno?
1.
Mää en enä ikin olet, ett saissi kissa tost noi vaa kantokoppaha.
2.
Sit ko mull o vara, mää perusta kissatalo, joho mää voi viär turva kissoi (jokk
mää löyrä tai kitnappa), jos mul ei ol aikka het lähte kuskama niit
eläinhoitola.
3.
Pysähry sääki ko näes kati tiä reunass. Siäll o vapaste ulkoilevi katei, mutt
siäll o myäs eksynei lemmikei, hyljättyi kesäkisui ja luantto syntynei kissoi,
jokk tarvitteva appu. Anneta yhress kans kissoje elämäll arvo.
*nimi
muutettu
______________________________
Tositarina
pelastusoperaatiosta, osa 6: Onnellinen loppu
Lauantaiaamuna
pakkasin Murren mukaani, kävin viemässä loukulle ruokaa ja lähdin Aunen luokse.
Aune oli pohtinut, että oliko Murre lähtenyt tyttöjen perään, vaikka olikin pallit
leikattu, koska kissaa ei ollut näkynyt eikä kuulunut. Varoittelin Aunea siitä
ketusta ja sanoin, että ei paranisi päästää Murrea siihen tapaan ulkoilemaan.
Minun
piti sinä päivänä mennä hoitamaan muuttoa eteenpäin, mutta totta kai jäin
kahville, kun Aune pyysi. Siinä menikin sitten puolitoista tuntia. Puhuimme
kissoista, koulusta, töistä, perheenjäsenistä, miehistä, eroista, ystävistä,
hänen kodistaan, minun uudesta kodistani, muutoista… Eli aivan kaikesta. Olisin
ollut siellä varmaan koko päivän, mutta kun aikataulu oli mikä oli.
Lauantaina
siivosin uutta asuntoa ja sitten siirryin taktisesti Uuteenkaupunkiin, koska
sunnuntaiaamuna minun piti mennä kirkkoon. Joo, päätin kääntyä jo Jumalan
puoleen tässä kissa-asiassa. No en sentään: yhdellä pikkusiskollani oli
rippijuhlat. Voitte kuvitella, kuinka paljon minulle naurettiin, kun sukulaiset
kysyivät kuulumisia ja kerroin pelastusoperaatiostani. Mutta jotenkin oli
alkanut jo usko loppumaan: olin varma, että ei se kissa sinne loukkuun menisi.
Se oli tasan tarkkaan nähnyt, kun olin käynyt hakemassa Murren siitä loukusta.
Rupesi tuntumaan siltä, että hypin siellä ihan turhaan. Vaikka jokainen yö
olin näkevinäni jonkin pienikokoisen eläimen liikahtelevan pusikossa.
Elokuun
ensimmäisenä maanantaina minulla piti olla töitä, mutta kun oli niin kirja
keli, sain sunnuntaina tiedon, että voisin pitää vapaatakin. Pistin kaiken
peliin saadakseni muuttolaatikoita pakatuksi mahdollisimman paljon.
Iltapäivällä vein roskia ja siinä samalla ajattelin poikkeuksellisesti käydä
vähän loukulla päin kävelemässä.
Suureksi
yllätykseksi näin Zala-Smuggen mummonmökin seinustalla, aivan loukun vieressä.
Menin ihan pois itsestäni ja yritin kaikilla tavoilla ignoorata hänen
läsnäolonsa. Jäin kauemmaksi seuraamaan, että mitä tapahtuu. Mutta mitään ei
tapahtunut. Zala-Smugge vain seisoi paikallaan loukun vieressä eikä edes haistellut
ruokaa.
Niin
minä sitten kiersin sinne mökkien keskelle sisäpihalle. Zala-Smugge huomasi
minut, ja menin kyykkyyn noin kymmenen metrin päähän. Kädessäni oli raksuja.
Siristelin silmiä ja puhuin mukavia. Ja mitä se kissa teki? No hävisi talon
taakse. Pysyin paikallani ja päätin, että jumankauta, olen tässä nyt vaikka
koko tämän vapaapäivän! No, eihän siinä kauaa mennyt, kun jalat rupesivat jo
puutumaan.
Yllätyksekseni
Zala-Smugge ilmestyi mökin toiselta puolelta, ja minun oli pakko sinnitellä,
vaikka pohkeessa alkoi tuntua suonenveto. Ja vieläkin minun on vaikea uskoa
tätä, mutta se ei näyttänyt kauheasti edes epäröivän, kun se vain tuli
luokseni. Eikä se tullut edes syömään, vaan hakemaan rapsutuksia. Sielujen
sympatia oli kuin olikin molemminpuolista! Otin Zala-Smuggen syliini ja
kannoin hänet loukun suulle. Sitten odotin, että hän meni syömään
vapaaehtoisesti ja vasta sitten suljin oven hitaasti.
Soitin
taas Turun eläinhoitolaan, joka oli juuri menossa kiinni. Sain ohjeistuksen,
että veisin Zala-Smuggen eläinsairaalaan, ja he hakisivat hänet sitten sieltä
huomenna. Niin me sitten lähdettiin ajamaan Raision puolelle Eläinsairaala Vettoriin.
Juttelimme koko matkan, ja kerroin hänelle, että olen Linda, ja että jos
hänellä ei ole kotia, niin hän pääsee muuttamaan meille. Ja että meillä hän
saisi sitten siskokseen Zellan.
Pauhasin
sekä eläinhoitolalle että sairaalalle, että adoptoisin hänet, jos omistajaa ei
löytyisi. Sydämeni vähän nyrjähti, kun hoitaja kietoi Zala-Smuggen pyyhkeeseen
ja vei hänet pois. Seuraavana aamuna, kun soitin sairaalaan, sain tietää, ettei
sirua ollut löytynyt. Toivo heräsi. Eikä hänellä ollut mitään pahasti vialla:
muutama kuollut punkki ihossa kiinni, hirvittävä määrä puremia korvissa,
nirhaumia vatsassa ja taisteluarpia naamassa. Ja sain tietää, että hän on
tyttö. Hänestä tulisi Zala.
Mutta
kun eläinhoitola laittoi Facebookiin kuvan hänestä, omistaja löytyi alle
tunnissa. Olihan se hyvä juttu, mutta… Kyllähän se sattui.
Onnekseni
Zala-Smugge oli ollut karkumatkalla useamman viikon, eli en ollut ryöstänyt
häntä. Häntä oli kaivattu, ja hänen kissakaverinsa oli itkien etsinyt häntä
heidän kodissaan. Zala-Smuggella oli pojan nimi, koska häntä oli pentuna luultu
kolliksi.
Ja
niin Zala-Smugge, tai siis tämä kissa, pääsi takaisin kotiin. Minä muutin Turun
puolelle. Kesä loppui, työt Salakuljettajassa loppuivat. Kettu puolestaan
pyörii edelleen siinä kerrostalojen pihoilla. Vesikriisistä ja helteistä
selvittiin – nyt kesän kuumuus on muisto vain. Aunen luona aion käydä uudestaankin
kahvilla.
Se
saattoi olla elämäni stressaavinta aikaa, mutta tekisin sen koska vain
uudestaan. Yhä edelleen näen Zala-Smuggesta unia. Sellaisia unia, joissa etsin
häntä, ja sellaisia unia, joissa hän asuu meillä. Ja mitä voin kaiken tämän
jälkeen sanoa?
1.
En enää ikinä oleta, että saisin kissan tuosta noin vaan kantokoppaan.
2.
Sitten kun minulla on varaa, perustan kissatalon, johon voin viedä turvaan
kissoja (jotka löydän tai kidnappa), jos minulla ei ole aikaa lähteä heti
kuskaamaan niitä eläinhoitolaan.
3.
Pysähtykää te kaikki muutkin, kun näette kissan tien reunassa. Siellä on
vapaasti ulkoilevia kissoja, mutta on myös eksyneitä lemmikkejä, hylättyjä
kesäkisuja ja luontoon syntyneitä kissoja, jotka tarvitsevat apua. Annetaan
yhdessä myös kissojen elämälle arvoa.
*nimi muutettu