8. toukokuuta 2018

Tositarina: Kyll meill mahtu



See ol toukokuine sunnunta, ko mää oli ollu kavereitte kans pelamas piljardi. Mää oli heittäny Akseli kotti, ja siin sitt myähä ehtoll ko mää ajeli kottippäi, iso tiä varres näkys jotta menevä. Mää ajatteli, ett jolkottak tääl jottai sussi vai mitä noma ova. Kohrall mää tajusi, ett ne ova sussiunakko koeri!

Mää ku ole kyll mont kertta ollu pelastamas katei. Enne ko mää hankkisi oma kisu, ni mul ol auto takakontis kantokopp ja kattie herkkui, ett mää oli vähä niinko koko aikk valmiustilas. Pari kertta mää ole päässy iha tositoimi, mutt tuloksett. Ja ny sit tiä varres tallukoitteski pari koera, ni mää miäti itteksen, ett mitä mää voi eres tehrä, mutt käänsi kuiteski kurssi takasippäi. Ajatteli, et jos mää e saa niit kiines, ni ainaki voin usutta ne poies iso tiä varrest.

Mää pysäköitti lähell näit kaht kaverust. Nousi autost ja ne pysähtysivä kattoma mu. Mää sit huusi nii mukavast ko osasi ett morjenttes, mikä meinink! Ne juaksiva mun luo morottama ja mää oli vähä kauhust kankke. Ei ne mittä isoi koeri ollu, jotta labbikse kokossi, mut kyll mää vähä epävarm oli ko viarai koeri kuiteski.

Mää pääti kokeill, ett saisink mää ne autoho ja avasi takaove. Toine hyppäs heti kyytti, ja toine tull peräs. Mää ajatteli, ett jumantsuikk voikk tää oll tosika! Mu kattie pelastusoperaatio eivä ikän ol ollu näi kivuttomi – ja enhä mä koska ol saanu eres loukkaantune näköst katti fölihi. Mutt siin sitt me kolm istutti mu pikkases piilis kahre aikka yäl. Mää selasi vikkelä erilaissi ryhmi läpi feisbuukist, ett kaippaak joku näit. Ei mittä missä, jotenka mää soiti nollakakkosse.

”No Linda täsä terve, mää löysi tiä varrest kaks koera ja ne ova ny mu takapenkill, enkä tiär mihi pitäs soitta tai mihi vois viärä nämä?”

Luuri toises pääs ol Jari, jota vähä huvitt tämä. Ei siin, nii muaki. Ja eihä semsse aikka mikä ollu auk, jote mul ol kaks vaihtehto:

a) joko mää soita Akselil, jonk mää just oli purottan kotti, ett mää tua sen tyyhö pari koera, jokk mää äskö löysi

tai

b) mää mene kotti, käyn ensteks laittamas mun kisu ja kaks sijaiskatti kylppäri, ja sitt hae koera sisäl ja toivo parast.

Mää päärysi menemä kotti.

Ku oli lukin kati kylppäri, mää nappasi föli kaks hihna, jokk oliva kyll tarkotettu huamattavast piänemmill elikoill. Ja ku mää avasi kaarast ove, ni molemma koera hyppäsivä ulos ja lähtivä tutkima paikoi. Hetke aikka mää seisosi siin hihna käres, ett voi halvatt, mitä mää ny tee. Lähri kävelemä kohti kerrostalo ove ja huusi ett tänneppäi, tulkkas ny. Ja ne tuliva! Avasi ove, ne menivä sisäl. Mentti perä jälkke yks voonink ylöspäi ja sitt mentti kotti. Ne tottel mua nii hyvi, ett vähä mää jo ajatteli, et ovakk ne mu koeri? Ett jos mää ole vaa unhottanu, ett mul o kaks koera?

Toine koer ol selväst flikk, ni mää sanosi hänt flikaks. Toine tais ol poek, se ol vähä isokokosemp, ni hän oli sitt möllikk. Mää laitoi heill vett Iittala lautasill ja meni kirjottama feisbuukki, ett se kell o kaks musta koera hukass, huutakko hep! Flikk ja möllikk menivä ympär kämppä ja oliva virtta täynn.

Sit ne kimpsuttiva mu kimpus, et kai mul ny o heill jotta ruakkaki antta. Noh, ku mää ole ollu eläinsuojeluyhristykse sijaiskotin ny helmikuust ast, ni mull oll kaapis semne kauhia kokone säkk kattie raksui, tai nappuloi, tai miks niit ny itte kuki halu sanno. Niist raksuist ol menny päiväys viime kuus, ja ne oliva pistäne kissoje vatta sekasi, ni mää oli jo saanu luva heittä ne poieski. Äkki mää sit kuukleti, ett saak koera syär kissoje ruakka. Nii mä sitt kauhoi näit raksui kattila ja pisti sorme risti, ett toivottavast kaks tämä kokost elikko ei ala ripuloira mu lattioil. Ne kyl söivä ja joiva simmottes, ett samal mohlastiva kyll lattioi jo valmiks.

Ku sit hetke pääst koera oliva ulko-ovel, mää ajatteli ett ei jumankautt, mu o pakko viär ne ulos ete käy vahink. Mää oti ne kaks kateill tarkotettu hihna, ja pisti ne flika ja möllikä pantoihi kiines. Siin ko mää yriti talutta kaht sen kokkost koera, mieti ett, jos ne ny näkevä jonku loki tai jänekse ja lähtevä painelema, ni mul lähte käre sijoltas. Ja siin sit ku kolme jälkke yäl ulkoilutta kaht koera, jokk o löytän tiän poskest, ja omas koton (tarkemmi ottae kylppäris) o oma kiss ja pari löytökissa, ni miätti ett millo mu elämäst tämmöst tul!

Sit tultti takas kotti. Kati maukuiva kylppärist, ett mikä jutt tämä ny o ja ett pääst meirä ny jo poies täält. Mull ois ollu tarvet pääst vessa, mutt pääti pirättä, ko en tiänny yhtä, mite koera ja kissa reakoisiva toissis. Ois ollu kauhia, jos ne olisiva lähten tukk nuattasil mu kerrostalokaksios ja viäl siihe aikka yäll. 

Koera heittäytyivä olkkari matol nukkuma ja mää meni pitkäksen soffal, mutt laito puhelime ääne täysill. Ni joka kert, ko tul viäst tai feisbuukis kommentt, ni mää heräsi kattoma. Ett jos ny joku tulis noma hakema, ete mun tarvis lähte viämä heit eläinhoitola aamuste.

Tul siäll feisbuukis sitt joku väyköttämänki, ett mitä jos tiän poskes ny omistaja ihmettele, ett mihi koera ova karanne, ko hetkeks ol päästän vappaks. No näi ei ollu. Flikk ja möllikk oliva itte asias ollu ainaki kuure kilometri pääst kotto. He oliva saane ove auk, ja ihmise oliva va nukkune. Ett vaikk mull ol aika erikoine yä takan, ni oli kyll sill omistajalki ollu melkone aamu: koiri ei missä ja puhelimes viästei ja soitoi, ku tutu oliva nähne feisbuukis kuva heirä koerist.

Aamukahreksalt koera tultti hakema. Mää laitoi ääniviästi Paulal, joka ol tulos sinä päevän meill, ett joo täsä o vähä huanost nukuttu yä takan, ko löysi kaks koera ja ettisi niire omistaja, ja ne haetti vast ny, ett mun pittä ny vähä nukku. Normaalist tämsse varma reakoira jotenki ett ”antteks mitä?” tai ett ”oleks tosissas?”. Mut Paula, jok o tunten munt kolmvuatiast ast, vastas vaa ett juu ei siin sit mittä, olla kuuloll, ko sää herääs. Ett en mää eres yllätt näill tempauksill enää kettä, jokk oikkiast tunteva munt!

-Villasukkakirjailija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti