Tapaksä mut vai mä sut?



Mun ei pitäny katkeroituu,
mut vähitellen täs turhautuu,
sä oot saanu mut vammautuu.
Mä en siedä kattoo peiliin,
en tiedä, miten tää meni niin.
Sä puhuit mut pyörryksiin,
imit mut kuiviin, mä jäin suhun jumiin.

Jee onnellisest naimisiin,
mun verta olkkarin tapettiin.

Saat muut tyypit hyvälle tuulelle,
mun naaman pysyväst norsun vitulle.
Sulle saa ain soittaa ja annat tukee,
mut sit ku se oon mä, joka itkee,
sä lähet menee.
Ai sä meet auttaa johonki remonttii?
Koton et laita koskaa tikkuu ristii.
Keittiö o taas täynnä tölkkei ja tiskii,
mut en viitti sanoo sul siit, ottaa sitä riskii,
mä oon se, joka täs tarvis viskii,
en pysty handlaa näi paljoo shittii!

Saat kaikki kääntyy mua vastaa,
kukaa ei sitä uskoiskaa,
et neljä seinä sisäl mua hakataa.
Iha sama, puhukoot vaa,
et mus on pakko olla jotai vikaa.
Miks mua selväst ain vituttaa,
ku mies mun rinnal on nii kultaa,
sehä valaisee maailmaa.
Yeah right!

Mä oon ihan paskana,
kaikkie mielest kamala,
naama koko aja vakava.
Sä lupaat muuttua,
taidan tosissaa suuttua.
Kaikki pysyy samana,
miks halusin pitää sut omana,
nyt tuut olee vaa mun hautana,
voi ny saatana.

Sun mielest mä oon ku Gordon Ramsay,
mut sus on vaa nii paljo vikoi, jotka mua pännii.
Mä oon se, jonka pitäis kattoo peilii,
mut sä et ees osaa pitää korkkii kii.
Pahint, mitä vois tapahtuu,
ois saada sun kaa lapsii,
ja joskus sit havahtuu,
et heittelet niitki pisi seinii.

Mua ei kiinnosta enää pätkääkää,
tähän tää jää, vaik sä aiot kiristää.
Nyt sä lähet lopullisest menemää,
en aio sua enää elättää.
Tänää en aio ymmärtää,
ku sun käsi taas mun poskel lävähtää,
ja ku pyytelet anteeks perää.
Mulle on iha turha enää lässyttää,
sä lähet nyt vetää täält
tai saat tietää,
milt tuntuu, ku tekee oikeest kipeää.

Hei, jos sä et nyt tajuu lähtee mun elämästä,
mä irrotan jotain sun haaravälistä.
Sä uskot, ettei muijat tekis mitää sellasta oikeesti,
mut hei haista ny vittu, vitun narsisti.

Parempi, et pidät pääs tässäki asias,
ja tajuut sit vast, mitä tapahtu,
ku löydät sun osias rasiast.
Ja tietkö, mikä on mun suurin fantasia?
Et sun kaltasil ihmisil annettais eutanasia,
heti kohdusta tullessa.
En tajuu, miten sun mutsi selvis odotuksest hengissä,
ku sä oot ollu siihe napanuoral kytkettynä,
ja arvatenkin läpimätä jo sillo sikiönä.

En tajuu muutenkaa sun äiteet,
miten se voi olla nii sokee,
miksei se nää sua selkeest,
sähä oot sitäki käyny tempasee.
Mut se jaksaa vaa hokee,
et voi, miten sen poika on komee,
mitä kaikkee seki o joutunu kokee,
tasan sil on ollu vaikeet,
mut mikää, mitä sä meet tekee,
tai mitä se näkee,
ei tuu sen mielipiteit sotkee.
Ois pitäny puuttuu kasvatuksee,
mut sä oisit silti kaukan sukseest.

Miks sä jaksat ees elää,
sul ei oo mitää syyt pysyy tääl.
Mut sen sä taidat jo tietää,
siks sun pitää talon isäntää esittää.
Sitähän sä et tuu myöntää,
mut jotai sun lapsuudes on menny mönkää,
ku jotai sul sanoo, ja sä alat heti lyömää.
Mä en tunnista itteeni nykyää,
peilist kattoo joku kusipää,
oot onnistunu mut myrkyttää.

Ennen mietin iltaisin, mite sut sais korjattuu,
mut nykyää mietin, mite sut sais eliminoituu.
Mun puolest voisit sun kielees tukehtuu,
ku sillä sä et oo koskaa tehny mitää fiksuu.
Sitä ois voinu käyttää vaikka pilluun,
mut sä oot vaa suoltanu suustas vinoiluu.
Et oo koskaa taitanu vittuiluu,
siks oot mieluummin laittanu nyrkit heiluu.
Ja ku mun silmä mustuu, sä et ota vastuut,
munhan ois pitäny tähä jo tottuu, eikä koskaa avat suut.

Sä pystyt siit loukkaantuu, ku en anna pilluu.
Tajuuks, se on alkanu umpeutuu,
ettet sä vois enää koskaa sinne asettuu.
Ja jos meet sinne väkisin, se puristuu,
ja sun tarpeeton muna murskaantuu.

Mä haluaisin hakata sun päätä patteriin,
mut se ei kannata, ku se kuuluu naapuriin.
On helpompi tukehduttaa sut sun omaa tyynyyn,
jos naapurit kuulee, ne luulee,
et meil vaa katotaa vitunmoist jynkkyy.

Ei enää uusii mahiksii,
ei edes perääntymisii,
vaik mun veri taas roiskuu tapettii.
Se on joko sää tai mää,
molemmat ei henkiin jää,
ja jos en pysty tekee sust selvää,
ni ainakaa et pysty lisääntymää.
Tajuuks, mitä oot menny tekemää,
täs on vähä vihaa päässy kertymää,
sä et mahda mulle enää yhtää mitää.

Sä oot pitäny huolt siit,
ettei mul oo enää ystävii,
ei ketää, jolle pistää viestii,
joka auttais hävittää sun ruumii.
Mul ei vaa oo enää mitää hävittävää,
eli iha sama, vaik ne mut pidättää.
Tää ei ollu enää mitää elämää,
mä en jaksanu enää pelkää,
oma vikas, ku et suostunu muuttaa,
ku et tajunnu ajois lopettaa.
Oma vikas, ku lähit mua muuttamaa,
sä teit must tunteettoman.
Mut ku makaat mun edes kuolleen,
muistan, milt tuntuu tuntee taas onnee.

Sit heräänki aamuu uutee,
iho iha nihkee,
tuskast hikee.
Siin sä vieres käännät kylkee,
sanot taas jotai vitun ilkeet,
mä kuivaan silmäkulmast kyyneleen,
kauanko tätä pystyy nielee?

Mun unissa mul on tahtoa ja voimaa,
valveilla lamaantuneen makaan vaan.
Sä varmaan vetäisit mua taas turpaan,
jos kertoisin, et öisin aina sut nirhaan.
Sä oot iloinen huuliveikko,
mä oon vaan paska ja heikko.
En uskalla lähtee menemään,
yritän muistia virkistää:
miks mun pitää jaksaa hengittää?


Lue turvakodeista tästä linkistä

Kommentit

Lähetä kommentti