29. syyskuuta 2017

Menkkahäpeä, osa 2

Lue tarinan ensimmäinen osa täältä

Vuonna 2017 Sanni oli juuri täyttänyt 22 vuotta. Hän oli iloinen, urheilullinen ja huumorintajuinen tyttö. Hän oli jo yli vuoden asunut keskustan rajalla kerrostalokolmiossa Miljan kanssa. Kaksi kuukautta sitten Sanni oli aloittanut opintonsa unelmien opiskelupaikassaan: hän opiskeli fysioterapeutiksi. Milja puolestaan opiskeli sosionomiksi toista vuotta. Sanni harrasti edelleen tanssia, ja vapaa-ajallaan hän tykkäsi luistella, lenkkeillä, käydä salilla ja tietenkin olla kavereiden kanssa. Kesän alusta asti hän oli tapaillut Peteriä, joka opiskeli yliopistossa maantiedettä ja teki osa-aikaisena töitä tavaratalossa.
          Sannilla ja Miljalla oli uudet elämät: heidän lähipiirissään ei ollut ainuttakaan tuttua kotipaikkakunnalta. Kukaan heidän uusista ystävistä ei tiennyt, että he olivat kantaneet vuosien ajan nimiä Side-Sanni ja Menkka-Milja. Ja hyvä niin.

Yläasteen aikana muillakin tytöillä oli vähitellen alkaneet kuukautiset. Jännä juttu, että yhdessä kesässä kaikkien asenne menkkoja kohtaan oli muuttunut; ala-asteella menkkoja ei ollut saanut olla, mutta ylä-asteella olikin jo noloa, jos menkat eivät olleet vielä alkaneet. "Ei sillä ole edes kuukautiset alkaneet" oli ollut aivan hirveä solvaus. Mutta eipä Sannista ja Miljasta silti mitään siistejä tyyppejä ollut tullut. Menkat olivat yläasteikäisten keskuudessa ok, mutta ei mikään ylpeyden aihe. Jos he olivat avanneet koulussa liikaa suutaan ‒ oli kyseessä ollut sitten vastaus opettajalle tai vastaansanominen luokkalaiselle ‒ joku takarivistä oli kutsunut heitä Side-Sanniksi ja Menkka-Miljaksi. Niin etteivät he vain päässeet ylpistymään. Etteivät he vain luulleet, että nämä asiat olisi unohdettu. Ja se oli toiminut joka kerta. Aina tytöt olivat hiljenneet.

Menkkaepisodin takia Sannin välit huononivat hänen pikkusiskonsa kanssa. Siiri oli aika ajoin todella vihainen Sannille: hänkin sai välillä kuulla kunniansa. Siiri tunnettiin Side-Sannin siskona. Se ei ollut mairitteleva titteli.
          Mutta yläasteella naurettiin monen muunkin kustannuksella. Ensinnäkin, moni pojista oli ollut siinä uskossa, että kuukautisten aikaan verta tulisi litratolkulla. Kahdeksannella luokalla Elli-raukalla alkoivat menkat yllättäen koulussa, ja vuoto tuli farkkujenkin läpi. Aleksille naurettiin vielä lukiossakin, koska seitsemännellä luokalla oli käynyt ilmi, ettei hän ollut tiennyt, että naisella on alhaalla kolme reikää.
          Kiusatuksi joutui, jos esimerkiksi haisi hielle tai haisi liikaa hajusteille, tai jos ei meikannut tai meikkasi liikaa. Solvauksen kohteeksi joutui myös, jos oli liikaa alapääkarvoitusta tai liian vähän alapääkarvoitusta. Ja koska tässä ei ollut muutoinkaan mitään logiikkaa, niin kiusatuksi joutui myös siitä, että jos alkoi solvata toisen alapääkarvoitusta: ”Katseletko sä vaan muiden intiimialueita pukukopissa?!”

Lukiossa tuli lisää uusia kasvoja, mutta jotenkin, vieläkin, kuukautisepisodi levisi heidänkin tietoisuuteen. Ei huutelulla, vaan kuiskuttelulla selän takana. Kun terveystiedon tunnilla Sanni teki parityötä uuden tuttavuuden kanssa, rohkeni tämä tyttö kysyä, että eikö Sanni oikeasti voi käyttää tampooneja. Tyttö oli kuullut, että Sannilla olisi joko liian tiukka tai jokin rakenteellinen vika, ja sen takia hänen oli pakko käyttää vain siteitä.
          Milja sai vielä lukiossakin kunnolla lokaa niskaansa, koska hän oli välillä jäänyt pois koulusta kuukautiskipujen takia. Milja oli kerran erehtynyt sanomaan Lotalle, ettei ollut ollut koulussa menkkakipujen takia. Tieto oli levinnyt kulovalkean tavoin. Koko lukion ajan, aina kun Milja oli pois koulusta, puhuttiin hänen lintsaavan menkkojen takia. Sanni oli monta kertaa kuullut tyttöjen kuiskuttelevan keskenään, että eihän menkkakivut ole mikään syy jäädä kotiin ja että eihän mistään tulisi mitään, jos kaikki naiset olisivat sairaslomalla aina kuukautisten aikaan.
          Sanni olikin jo yläasteelta asti patistanut Miljaa lääkäriin. Hänen mielestä Miljalla oli epänormaalit kuukautiset, koska ne olivat niin kivuliaat. Sanni ei tiennyt ketään, jolla olisi ollut niin kovat kivut kuukautisten aikaan tosin eipä hän kauheasti jutellut muiden tyttöjen kanssa menkoista. Menkat olivat likainen asia, suorastaan tabu. Sanni oli kuukautisista puhunut vain Miljan, siskonsa ja äitinsä kanssa. Ja sitten tietty kuunnellut terveystiedon opettajaa ja terveydenhoitajaa, että mitä heillä oli kerrottavaa kuukautisista. Kukaan ei ollut sanonut, että kuukautiset voisivat aiheuttaa niin pahaa kipua, että niiden takia olisi pitänyt jäädä kotiin.
          Miljan menkkahäpeä oli niin suuri, että Sanni sai taivuteltua hänet vasta lukion kakkosella terveydenhoitajan pakeille. Terveydenhoitaja oli kuitenkin ollut Miljan kanssa samaa mieltä siitä, että joillakin nyt vain oli kovemmat kivut. Milja oli saanut reseptin ehkäisypillereihin. Parin vuoden ajan hänen kipunsa olivatkin lievemmät.

Milja ei ollut enää niin nolona menkoistaan, eikä edes menkkakivuistaan. Sanni kärvisteli aika ajoin edelleen menkkahäpeänsä kanssa ja orastavan uuden parisuhteensa takia myös monen muun häpeän ja ongelman kanssa. Miten hän piilottaisi Peteriltä nänninsä, jotka olivat aivan liian suuret? Miten hän kävisi vessassa, saatika kakkalla, kun Peter oli seinän takana? Miten hän saisi Peterin lähtemään käymään vaikka kaupassa, jos hänellä oli ummetusta tai ripulia ja vessassa menisi tovi jos toinenkin? Miten hän sheivaisi alapäänsä? Miten hän kieltäytyisi seksistä, jos hänellä on jäänyt sheivaamatta? Tai miten hän pääsisi käymään vessassa, jotta voisi korjata tilanteen?
          Kun he olivat muutaman kuukauden tapailleet Peterin kanssa, tapahtui jotain aivan tavallista, mutta jotain aivan hirveää. Niin tavallista ja normaalia, mutta juuri sillä hetkellä, sillä viikolla, se oli jotain aivan kauheaa. Sanni ja Peter makoilivat sohvalla. Peter suuteli Sannia, Sanni vastasi suudelmaan. Peter innostui ja Sannin valtasi kauhu: hänen olisi pakko kieltäytyä. Hänellä oli menkat.
          ”Eiii tänään”, Sanni sanoi hymähtäen ja vetäytyi pois Peterin kainalosta.
          Ai. Okei.”
          Hetken hiljaisuuden jälkeen Peter kysyi:
          ”Onko kaikki kuitenkin ok?”
          ”Juu. Tai siis....”, Sanni nielaisi ja jatkoi kuiskaten: ”Menkat...”
          ”Aaa. Ei ne mua haittaa, mutta jos sua haittaa niin ei se mitään.”
          ”Ei haittaa?” Sanni ihmetteli.
          ”No niin, ei mun tarvitse menkkojen aikaan mennä sinne pää edellä”, Peter naurahti.
          ”Hyi, ei kyllä tarvitse mennä lainkaan!”
          Peter ihmetteli Sannin asennetta: miksi kuukautiset olivat hänen mielestään niin likainen asia? Sanni mainitsi kahdella lauseella, että häntä oli kiusattu menkoista vuosia ja että hän ei ollut koskaan tullut sujuiksi niiden kanssa. Peter huomasi, että Sanni oli vaikeana, joten hän päätti keventää tunnelmaa:
          ”Arvaa mitä? Mä luulin vielä yläasteella, että emätin on niin kuin siinä edessä, kummun kohdalla. Mä olin siis niin varma siitä, että väittelin asiasta muiden poikien kanssa, ja tein itsestäni naurunalaisen. Mua muistutettiin tästä viimeksi viime vuonna!”
          ”Eikä!” Sanni puhkesi nauruun.
          ”Joo joo. Ja olin kans siinä uskossa, että tampooni on niin kuin korkki.”
          ”Voi apua”, Sanni nauroi vedet silmissä ja antoi sitten suukon Peterin poskelle.

Syyslukukaudesta oli kulunut pari kuukautta, kun Sanni ja Milja pitivät kotonaan tyttöjen illan. Nenna ja Aurora olivat tulleet tutuksi jo vuosi sitten, kun Milja oli aloittanut heidän kanssa samaan aikaan opiskelun. Essi puolestaan oli Sannin uusi luokkakaveri. Tarkoituksena oli aloitella heidän kämpillä, ja mennä sitten bussilla keskustaan johonkin opiskelijabileisiin.
          Siinä viinilasien ja naposteltavien ääressä Essi täräytti yhtäkkiä:
          ”Hei, ei hitto! Mä unohdin tampoonit himaan. Voinko lainata teiltä pari?”
          Sanni ja Milja menivät aivan pois tolaltaan. Sanoa nyt tuollaista, uusien tuttujen kuullen. Ilmoittaa kaikille, että on menkat!
          ”Joo... Vessan allaskaapissa...”, Sanni vastasi vaisusti.
          Hän huomasi olevansa nolostunut myös siitä, että nyt heidän sidevarastonsa sijainti oli muiden tiedossa. Vaikka varmaan aika moni säilytti siteitä jossain vessan kaapissa tai laatikossa.
          Essi palasi vessasta ja jotenkin keskustelu kääntyi kuukautisiin. Nenna alkoi vain kertomaan, kuinka hänellä oli teinivuosina useaan kertaan tullut veret läpi housuista. Muut tytöt nauroivat ja kertoivat omia kauheita menkkakokemuksiaan. Sanni ja Milja katsoivat välillä toisiaan ja hymähtelivät mukana.
          ”No, Sanni ja Milja, kai teillekin on jotain verivahinkoja tapahtunut?” Nenna kysyi.
          ”Hahah joo...”, Sanni vastasi kierrellen.
          ”Niin. Tuota noin. Mua itse asiassa sanottiin vuosia Menkka-Miljaksi. Jotkut varmaan sanovat vieläkin.”
          Milja pudotti melkoisen pommin. Sanni oli kauhuissaan, että nytkö haavat revitään auki. Muut tytöt reagoivat repeämällä nauruun.
          ”Mitä? Miksi?” Aurora nauroi vedet silmissä.
          ”Mulla alkoi menkat niin aikaisin, ja noh, se tuli kutosluokalla kaikkien tietoisuuteen”, Miljaa itseäkin näytti vähän naurattavan.
          ”Täh? Miten?”
          Milja katsoi Sannia huvittuneena:
          ”Oisko aika nostaa kissa pöydälle?”
          ”Tarkoitat varmaan, että repiä haavat auki?” Sanni virnisti.
          Pienessä luottamuspiirissään tytöt avautuivat menkkatraumoistaan. Ja niin keskustelu jatkui muihin häpeän aiheisiin, joita naiseus oli heille aiheuttanut: pimppipieruja, hiivatulehduksia ja vessassa käymisiä miehen kuullen. Sanni sai myös kuulla, että synnyttäessään saattaa ulostaa synnytyspedille!

Seuraavalla viikolla Milja rohkeni käydä yksityisellä gynekologilla, koska muidenkin tyttöjen mielestä Miljan voimakkaat kuukautiskivut kuulostivat epänormaalilta. Samantien lääkärikäynnin jälkeen Sannin puhelin soi:
          ”No?!” Sanni vastasi puhelimeen.
          ”Siellä näkyi jotain!” Milja iloitsi.
          ”Siis... Mitä? Miks oot iloinen?”
          ”Tähän löytyi vihdoinkin selvyys!”
          ”No mitä?”
          ”Se gyne epäili endometrioosia. Oli jotain sellaisen näköisiä pesäkkeitä. Sain lähetteen magneettiin!”
          Sanni oli aivan pihalla, joten Milja selosti hänelle lyhynkäisyydessään, mitä endometrioosi oli: kohdun limakalvon pesäkesirottumatauti, joka oli riippuvainen estrogeenista ja joka Miljan tapauksessa oli ilmeisesti tehnyt endometrioosipesäkkeitä ainakin kohdun ja todennäköisesti myös suolen pinnalle.
          ”Miten tollainen huomattiin vasta nyt? Sähän olit viimeksi gynellä pari vuotta sitten, etkö ollutkin?”
          ”Joko ne pesäkkeet on kasvaneet vasta parin vuoden sisällä, tai sitten gyne ei vain ole silloin nähnyt niitä.”
          ”Miten niin ei ole nähnyt?!”
          ”Se on kuulemma hyvinkin yleistä. Ja saattaa olla, että mulla on ollut jo vuosia sellaisia pinnallisia pesäkkeitä. Niitä ei välttämättä nähtäisi edes magneettikuvissa.”
          ”Miten tuollaiseen sitten voi saada edes ajoissa diagnoosin? Sitten kun sinne on ehtinyt muodostua joku nyrkin kokoinen pesäke vai?”
          ”No siis... Tyyliin joo!”
          ”Mitä ne nyt sitten meinaa? Miten toi hoidetaan?”
          ”Magneetissa katsotaan, mikä se tilanne tuolla on, ja sitten todennäköisesti mut laitetaan leikkausjonoon.”
          ”Eli ne pesäkkeet leikellään pois ja siinä se?”
          ”Niin, tai ainakin yritetään sitten parhaan mukaan leikellä kaikki pois. Ja sitten tätä hoidetaan hormonilääkityksellä.”
          ”Siis... Mitä jos ne ei saa kaikkea pois? Mitä sitten tapahtuu?”
          ”Lääkitystä jatketaan kuitenkin. Siis Sanni, tää on kroonista. Mä en parane tästä.”
          Miljan sanat tuntuivat kuristavan Sannia. Milja oli jotenkin niin rento asian suhteen. Sanni sen sijaan oli järkyttynyt molempien edestä: hänen 22-vuotiaalla ystävällään oli pitkäaikaissairaus.

Kaksi kuukautta myöhemmin Milja lähti aamun sarastaessa magneettikuville. Sanni heräsi, kun kuuli Miljan hääräävän keittiössä. Hän hiipi peiton alta pois ja jätti Peterin uinumaan vällyjen väliin.
          ”Keitä mullekin kahvia”, Sanni kuiskasi keittiön ovelta.
          ”Hitto mua jännittää!” Milja melkein huudahti.
          ”Hyss! Peter nukkuu!”
          ”Ai niin, heh, sori.”
          Milja purkasi aamukahvin äärellä jännitystään selostamalla Sannille vaihtoehdoistaan, miten häntä lähdettäisiin hoitamaan. Sitten hän lähti sairaalaan, ja Sanni jäi väsäämään aamiaista. Pian Peter tuli keittiöön:
          ”Huomenta. Oliko Miljalla sittenkin koulua tänään?”
          ”Ei kun... Se meni lääkäriin”, Sanni vastasi.
          Hän ei ollut kertonut Peterille Miljan henkilökohtaisesta asiasta, vaikka Milja oli antanut siihen kyllä luvan. Sannin oli pitänyt itsekin vähän sulatella asiaa. Hän oli ehtinyt monta vuotta puhua Miljalle siitä, että tämän pitäisi tutkituttaa itsensä. Jos hän olisi ollut tahdikkaampi ja päättäväisempi, hän olisi voinut saada Miljan aikaisemmin lääkäriin ja hoitoon... Lisäksi Sanni oli lukenut, että noin puolella endometrioosia sairastavista naisista esiintyi lapsettomuutta. Häntä huolestutti tämäkin. Milja otti asiat paljon rennommin ja optimistisemmin.
          ”Ai, mikä Miljalla on?” Peter kysyi.
          ”Se meni magneettiin. Sillä on aika varmasti endometrioosi.”
          Aijaa! Oho.”
          ”Tiedätkö sä, mitä se on?”
          ”Joo, yhdellä työkaverilla on kans endometrioosi. Se joutuu välillä olemaan pois töistä sen takia.”
          ”Ai.”
          ”Miten Milja on ottanut tän?”
          ”Se on itse asiassa ollut iloinen. Ilmeisesti endometrioosi selittäisi sen vatsavaivat ja -kivut. Niin Milja on ollut aika helpottunut, että tää yks diagnoosi selittää niin paljon kaikkea.”
          ”No mutta hyvä. Niin mä oon kuullutkin, että se voi aiheuttaa monenlaisia oireita. Hei! Mitä jos mä kävisin kaupassa ja tekisin meille kaikille tänään ruokaa?”
          ”O-okei. Joo, kyllä se käy!” Sanni yllättyi.

Peter lähti pesemään hampaita ja pukemaan. Sanni otti toisen kupin kahvia ja ajatteli, että Milja varmasti ilahtuisi. Sitten hän ajatteli sitä, miten mahtavan miehen hän oli löytänyt. Vieläpä Tinderistä.
          ”Tarviitko sä jotain kaupasta?” Peter ilmestyi takaisin keittiön ovelle.
          ”Ömm... En mä... Tai joo, mut... Mä käyn sit ite...”, Sanni vastaili vaikeana.
          ”Kyllä mä voin sulle siteitä hakea”, Peter hymyili.
          ”Kehtaaksä?”
          ”Miks en kehtais?”
          ”No... Ne on... Naistenjuttuja. Kuukautisjuttuja.”
          ”Niin, mitä hävettävää siinä on? Kaikillehan naisille ne tulee. Aika selvää, ettei ne siteet oo mulle. Ja vaikka mä tarvitsisin niitä, niin mitä sitten!” Peter virnisti.
          Sanni katsoi Peterin aurinkoista olemusta. Hän oli löytänyt miehen, joka oli hyvätapainen, ajattelevainen ja hauska. Miehen, joka sai hänet ymmärtämään, että menkat oli ok.
          ”Okei, osta sitten”, Sanni myöntyi.
          ”Rekallinen siteitä tilattu!” Peter huudahti ja lähti ovesta.
          Sanni suuntasi heti vessaan. Hän ei ollut ulostanut melkein kolmeen päivään.


Lue lisää endometrioosista Endometrioosiyhdistyksen sivuilta tai Moona-blogista, jota kirjoittaa kahdeksan endometrioositarta. Toimin Moona-blogin vastaavana vapaaehtoisena ja oikolukijana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti