Kissan eutanasia: milloin on aika päästää irti?

Mistä tietää, milloin on oikea aika sanoa hyvästit? Kun rakkaus omaan kissaan on rajatonta, on kissanomistajan erittäin haastavaa päättää, missä kohtaa toisen hoitaminen ei ole enää kannattavaa. Helpointahan on, jos eläinlääkäri ilmoittaa, että eutanasia on ainut vaihtoehto. Valitettavan usein kissanomistajat joutuvat kuitenkin tekemään päätöksen siitä, milloin perheenjäsenen elämä päättyy.

Kirjoitan tämän blogitekstin täysin subjektiivisesta näkökulmastani, ja jokaisen kissan lähtökohdat, terveyshistoria, hoito ja käsiteltävyys ovat yksilöllisiä. Siksi kirjoitan aiheesta hyvinkin ympäripyöreästi. Mikäli et tiedä, mitä tehdä, kysy eläinlääkäriltä.

Fondue tuli 5-viikkoisten pentujensa kanssa meille sijaiskotiin lokakuussa 2020. Pentujen muutettua loppuelämän koteihin Fonduelle etsittiin toisista Dewi ry:n sijaiskodeista sopivampaa kissaseuraa. Kesällä 2021 huomattiin Fonduen leuan turvonneen. Oletin, että kissaa on pistänyt jokin tai että kyseessä olisi allerginen reaktio. Eläinlääkärissä paljastui, että leukaluu oli paksuuntunut syövän takia.

"Milloin on aika luovuttaa?"

Ennen kuin alkaa miettiä eutanasiaa vaihtoehtona, on tärkeää ensin tutkia, mistä kissan oireilu johtuu. Joskus kissa on parannettavissa helposti, joskus kissan elämään tulee jokin lääkitys määräaikaisesti tai toistaiseksi, joskus mitään ei ole tehtävissä. Jos ei ole varaa tutkituttaa kissaa, voi pyytää apua esim. eläinsuojeluyhdistyksiltä, Kotimaanavusta tai seurakunnilta. Yksi vaihtoehto on myös etsiä kissalle uusi koti, jolla on resursseja sitoutua kissan tutkituttamiseen. Joskus uusi koti voi myös olla "parannuskeino" tilanteeseen, mikäli kissa stressioireilee esimerkiksi perheenlisäyksen takia eikä mitkään poppaskonstit lievitä stressiä.

Mielestäni myös joskus, kun kissan vointi romahtaa yllättäen, on ihan ok myöntyä eutanasiaan. Joskus päivystysreissu tulee eteen juuri silloin, kun ei ole varaa lähteä tutkituttamaan kissaa tai saatika varaa jättää kissaa teholle eläinsairaalaan. Eutanasiasta kannattaa kuitenkin aina keskustella eläinlääkärin kanssa. Uskaltaisin väittää, että eläinlääkärit eivät teetä tutkimuksia ja hoitoja toistensa perään vain rahastaakseen lemmikkien omistajia, sillä eläinklinikoiden ajanvaraukset ovat muutoinkin piukassa.

Tässä apukysymyksiä niille, jotka miettivät, pitäisikö kissan hoitoa jatkaa vai onko ajankohtaista alkaa miettiä eutanasiaa vaihtoehtona:

1. Näyttääkö kissan tulevaisuus valoisammalta, antaako eläinlääkäri toivoa? Omien kokemusteni mukaan kannattaa kysyä eläinlääkäriltä suoraan, mitä mieltä hän on kissan tulevaisuudesta ja eutanasiasta. Se on kipeä keskustelu, mutta se auttaa. Eläinlääkärin kanssa voi myös esim. sopia jatkosta siten, että mikäli seuraavassa kontrollissa tilanne ei ole parempi, on hyvästien aika.

2. Onko hoidolla vastetta? Jos sinun on vaikeaa määritellä tätä, kysy eläinlääkäriltä objektiivista mielipidettä.

3. Onko kissa onnellinen? Kykeneekö se sille lajityypilliseen elämään? Iän myötä kissan käytös toki muuttuu (yleensä) rauhallisemmaksi, mutta mikäli kissan yleisolemus on koko ajan väsynyt tai apaattinen, kissa ei kiinnostu enää samalla tavalla sille mieluisista asioista (leikit, kiipeily, herkut, muut aktiviteetit), saattaa kissa olla kipeä tai sen ns. elämänliekki saattaa olla syystä tai toisesta sammumassa.

4. Autatko kissaa vai itseäsi? Tämän takia kannattaa ottaa eläinlääkärin kanssa suoraan puheeksi jatkosuunnitelmat. Eläinlääkäri ei välttämättä ota eutanasiaa puheeksi järin aikaisin, mikäli omistaja saattaa vaikuttaa reagoivan vaihtoehtoon erittäin huonosti. Ammattilaisen, joka ei ole kiintynyt kissaan, mielipide on kuitenkin varmasti kissaa kunnioittava. Hoidon jatkoa ajatellen pitää myös huomioida kissan käsiteltävyys: mikäli kissa ei ole käsiteltävä tai se ei pidä kosketuksesta, voi eutanasia olla järkevämpi vaihtoehto aikaisemmin, kuin mitä se olisi täysin kesyn kissan kanssa. Myös hoidon kesto ja sen vaikutukset kannattaa puntaroida: onko lääkkeen antaminen ainainen taistelu ja jos kissaa pitää lääkitä tai hoitaa pitkään, onnistuuko se vai aiheuttaako se kissalle kroonista stressiä?

Makita la Mowersin nenäontelot olivat niin pahasti kalikiviruksen runtelemat, että kissan hengitys kuulosti rikkinäiseltä, kovaääniseltä kodinkoneelta. Makitan oireilua pyrittiin helpottamaan antibioottikuurilla, antibiootti-nenätipoilla sekä kostutusnenätipoilla. Hoidolla oli vastetta vain muutaman päivän ajan, sitten ei mitään. Kissapopulaatiosta loukutettu Makita ei ollut tottunut ihmiseen, joten nenätippojen laittaminen päivittäin aiheutti sille kohtuutonta stressiä - mikä puolestaan pahensi oireilua. Makita päästettiin pilven reunalle, jossa se on nyt kolmen viimeisimmän pentunsa kanssa.

"Millaisissa tilanteissa tietäisit omien kissojesi ajan tulleen?"

Mietin tätä kysymystä yllättävän usein. Pahin asia, jonka tulen ikinä kohtaamaan, on omien kissojeni menehtyminen. Siitä asti, kun minusta tuli kissanomistaja, olen pitänyt säästössä useamman satasen hätävaran äkillistä eläinlääkärikäyntiä varten. En tiedä, olisiko sellaista rahasummaa, jota en suostuisi maksamaan, jos sillä pelastettaisiin kissani henki ja se palaisi entiselleen.

En siis tienaa mitään suuria summia - olen töissä kaupassa - mutta hädän tullen lainaisin rahaa ja myisin omaisuuttani. Kuitenkin, jos hoidon tai leikkauksen vaste on fifty-fifty, yrittäisin mahdollisimman objektiivisesti ottaa huomioon myös toipumisajan, kissan kunnon ja elinaikaennusteen, mikäli hoito tai leikkaus auttaa. Jos puolestaan joku kissoistani pitäisi ottaa eläinsairaalaan teholle useaksi päiväksi, ennuste olisi epävarma ja tietäisin reissun kustantavan useamman tonnin, saattaisin siinä kohtaa ennemmin päästää toisen pois.

Kissoistamme Fiina ei ole käsiteltävissä, joten hänen kohdallaan esim. diabetes-diagnoosi tarkoittaisi eutanasiaa, vaikka kissan diabetes on noin muutoin ihan hoidettavissa. Yleisesti ottaen pitkäaikaissairauksissa ottaisin selvää eläinlääkäriltä ennusteesta ja siitä, mihin mennessä hoitotasapainon pitäisi löytyä. Jos suuntaa ei saataisi kohtuullisen ajan sisällä "oikeaksi", olisi pakko punnita eutanasiaa.

Art of the Boilersia käytettiin keuhkokuvilla köhän takia. Helmikuussa 2021 keuhkoissa näkyi nestettä, ja Art sai antibioottikuurin. Se alkoi vaikuttamaan vasta kuurin loppumetreillä, ja sitten köhä palasi takaisin entistä pahempana. Noin kuukautta myöhemmin keuhkokuvassa kävi ilmi, että tuon noin puolivuotiaan kissan toinen keuhko oli pois pelistä. Se oli täynnä nestettä ja massaa. Löydökset viittasivat FIP:iin tai lymfoomaan.

"Miten huomioida kissan lajitoveri/-toverit, kun yksi poistuu joukosta?"

Muiden lemmikkien reagointi yhden poismenoon riippuu pitkälti lemmikkien väleistä. Toisinaan ei osoiteta mitään reaktiota siihen, että yksi on poissa joukosta, toisinaan iskee silmitön stressi. Joskus kissa, joka ei ole toisen eläessä osoittanut tähän suurtakaan kiintymystä, alkaa kuitenkin poismenon jälkeen stressata sitä, kun toista ei enää olekaan.

Tätä kissan stressiä ja surua voi helpottaa esim. feromonihaihduttimella ja rutiineilla. On hyvä, jos muu elämä pysyy "normaalina" ja arki rullaa kutakuinkin samaan tapaan. Mikäli kissa saa mielihyvää silityksistä tai ihmisen kanssa leikkimisestä, kannattaa niitä tietenkin lisätä ja ylipäänsä antaa kissalle positiivisia kokemuksia.

Koen, että meidän kissamäärä - eli kolme kappaletta - on tätä tulevaisuuden ongelmaa ajatellen hyvä. Kun yksi menehtyy, kukaan ei jää suoriltaan yksin. Se on myös siinä mielessä hyvä, että ei tarvitse heti surun keskellä ajatella uutta kissakaveria kotiin, koska se saattaa tuntua täysin mahdottomalta ajatukselta. Varsinkin, jos poismeno on tapahtunut yllättäen.

Kissojen kesken yhden menehtyminen - eritoten vuosien yhdessäolon jälkeen - saattaa "rikkoa" laumadynamiikkaa. Jos kissat eivät vaikuta tulevan toimeen yhden poistuttua keskuudesta, eristä kissat toisistaan, käytä feromonihaihdutinta ja anna aikaa. Kissojen kesken myös sijaisaggressio on yleistä, eli kissa voi antaa toiselle kissalle turpaan, kun on stressaantunut kolmannen kissan poissaolosta. Olen kirjoittanut Dewin blogiin tekstin "Kun kissa tulee", ja sen lopussa on vinkkejä kissojen tutustuttamiseen toisiinsa. Näitä vinkkejä kannattaa hyödyntää myös tällaisissa tilanteissa, kun pitää korjailla kissojen välejä entiselleen.

Setä Piisami oli Dewi ry:llä asunut FIV-positiviinen kissa. FIV tuhoaa vähitellen kissan valkosoluja ja heikentää siten immuunijärjestelmää. Syyskuussa vein Sedän korvien puhdistukseen eläinlääkärille, sillä Sedällä oli kesällä todettu korvissa hiivatulehdus, ja halusimme hoitaa korvat kuntoon huolella. Kun olin pienen taistelun myötä kopittanut Sedän, näin sen silmien vuotavan ja kuulin (ehkä stressin johdosta) kissan rohisevan. Eläinlääkärin pöydällä näkyi, miten turkki oli huonokuntoinen ja erittäin hilseinen. FIV oli edennyt terminaalivaiheeseen. Oli järkevämpää antaa Sedän nukahtaa.

"Mitä jos omistaja ei suostu eutanasiaan?"

Toisinaan luopuminen on mahdotonta, ja joskus sitä joutuu todistamaan vierestä, kun läheinen yrittää pitää lemmikkinsä hengissä hinnalla millä hyvänsä. Enkä puhu nyt vain rahasta, vaan myös esim. oman fyysisen ja henkisen terveyden kustannuksella.

Olen itsekin vuosien saatossa kohdannut monia tapauksia, joissa eläimen kipu on silmin nähden havaittavissa, mutta omistaja ei näe tai ei suostu näkemään sitä. Eikä se ole ihmekään: voinnin laskua ja kipua on vaikea havaita, jos asuu toisen kanssa ja tilanne pahenee vähitellen.

Valitettavan usein ihmisten tapana on se, ettei muiden asioihin puututa. Toki vaikeaahan se on puuttua naapurin lemmikin tilanteeseen, kun ei näe kuin pienen siivun tästä, mutta oman läheisen kohdalla käsitys tämän lemmikin hyvinvoinnista (tai sen olemattomuudesta) saattaa olla paljonkin kattavampi. 

Voisin kuvitella, että useimmiten tausta-ajatuksena on, että ei voi puuttua "toisen asioihin", koska välit saattavat kärsiä siitä. Muistutan kuitenkin, että tällaisen dilemman toisessa vaakakupissa on lemmikin kärsimys ja vaikka siitä ei puhuttaisi, se hiertäisi välejänne todennäköisesti kuitenkin. Ellet sitten pysty sulkemaan silmiäsi huomaamiltasi epäkohdilta.

Jos on vaikeaa saada aasinsiltaa aiheeseen, voi omistajalta kysyä suoraan, että missä kohtaa hänellä menee eutanasian raja - se on hyvä herättelevä kysymys, sillä sitä ei välttämättä ole mietitty lainkaan. Voit myös ottaa puheeksi eläinlääkärikäynnit. Kysy, mitä on viimeksi tutkittu, miten hoitoa jatketaan, mitä mieltä eläinlääkäri on, näkyykö hoidolla tai lääkityksellä olevan vastetta ja niin edelleen. Hyödynnä apukysymyksiä, joita kirjasin tekstin alkupäähän.

Muista olla empaattinen: siinä missä itse ehkä tunnut hakkaavan päätä seinään, on toiselle kyseessä perheenjäsenestä luopuminen.

Wallander van Pikis tuli Dewille lokakuussa 2020. Kissa ei koskaan hyppinyt tai kiipeillyt, joten se kuvattiin ja syyksi paljastui selkäkivut. Wallanderilla oli selkärangan ahtauma ja mm. luupiikki. Kipulääkityksellä Wallander saatiin elämään kissalle lajityypillistä elämää, kunnes vuotta myöhemmin sen vointi romahti. Kipu aiheutti ruokahaluttomuutta, ja ilman ruokaa ei mennyt kipulääkettä. Lääkkeitä annettiin ruiskulla suoraan suuhun ja syömiseen houkuteltiin kaikin keinoin. Aran, kosketusta välttävän kissan kanssa tämä ei ollut eettisesti toimiva ratkaisu pitkiä aikoja, vaan se tuotti valtavasti stressiä ja pelkoa. Eutanasiakäynnillä sain vielä varmistuksen siihen, että olimme tehneet oikean päätöksen: kissan turkki oli höttöinen ja se oli nuollut itseensä kaljuja kohtia kivun ja/tai stressin takia.


Kommentit