Lily

 

⬥ Light Lily

⬥ Maatiaiskissa, syntymäpäiväksi määritelty 28.1.2017

⬥ Adoptoitu Kissakummit ry:ltä toukokuussa 2019

⬥ Tykkää: syödä (ja mieluiten muiden ruuat, vaikka samaa ruokaa olisi joka kupissa), pestä tuttuja ihmisiä, olla harjattavana ja rapsutettavana (erityisesti hännän tyvestä, ihan sama onko tuttu vai vieras tyyppi), hepuloida yksinään, leikkiä milloin milläkin - erityisesti kissanminttuleluilla, ottaa päikkäreitä mahdollisimman korkealla, tunkea päätä haiseviin kenkiin, hypätä jokaiseen vastaantulevaan laatikkoon, tehdä kaikista vieraista asioista tutunhajuisia makaamalla niiden päällä sekä nukkua vatsa pystyssä ja mahdollisimman lämpimässä: mieluiten lasitetulla parvekkeella helteellä.

⬥ Ei tykkää: suljetussa kantokopassa olemisesta, autoilusta, olla syliteltävänä liian kauaa, nukkua ihmisten kanssa, kastumisesta eikä säikähtämisestä - varsinkaan syödessään.


Persoona

Lily on meidän perheen höpö, jolla vaikuttaisi olevan hitaimmat hoksottimet ja vähiten ajatuksia. Kaikella rakkaudella. Lily vaikuttaa tosin nauttivan elämästä eniten: hän rakastaa ruokaa, nukkuu aina rennosti, paistattelee auringonpaisteessa parvekkeella ja osaa viihdyttää itse itseään.

Lily rakastaa silityksiä, rapsutuksia, hierontaa ja rajua möyhintää. Hän ei ollut siliteltävä adoptoitaessa, mutta nykyään hän ei saa tarpeekseen rapsutuksista. Usein hän vähintään "pirahtaa" positiivisesti, kun häntä alkaa silitellä.

Lily on muutoin hyvin hiljainen: hän useimmiten miukuessaan onnistuu vain aukaisemaan suutaan, jolloin kuuluu pieni maiskahdus. Lily kommunikoi eniten ihmisten kanssa tapittamalla ihmistä ("en ole saanut tänään lainkaan ruokaa, katso minä ihan huojun") ja johdattamalla ihmistä keittiöön (“keittiö on täällä, täällä päin, tules nyt, minä näytän, täällä on ruokaa, täällä”). Lilyn iltavilli on yleensä ennen puoltayötä, ja sen hepulin aikaan hänestä lähtee kovempaakin - tosin vain korkeaa ja kimeää - ääntä.


Tiedetty historia ennen adoptiota

Alavuden seudunEläintiimi loukutti Lilyn talvella 2018-2019 yli sadan kissan populaatiosta. Lily ja monia muita kissoja meni eri yhdistyksille hoidettavaksi, ja Lily päätyi Kissakummit ry:lle

Populaatiossa oli kahdeksalla kissalla FIV. Usealla kissalla esiintyi flunssaa, kalikia ja herpestä. Vakavasti sairailla oli kasvaimia, autoimmuunisairauksia ja hammasongelmia. Pentukuolleisuus oli korkea, ja naapurusto tappoi kissoja myrkyttämällä ja ampumalla niitä. Populaatiosta voi lukea lisää postauksestani Tositarina:Villiintynyt kissa Lily

Kissakummeilla paljastui, että Lily ei ollut populaatioon syntynyt kissa - mikä ei sinäänsä olisi ollut yllättävää, vaikka Lily onkin pitkäkarvainen kaunokainen. Kissapopulaatioissa esim. sisäsiittoisuuden myötä kissoilla saattaa olla jopa kihara karva, eli pitkäkarvaisuus ei ole mitenkään “extreme”.

Noin parivuotias Lily siis paljastui sterilisoiduksi, eli Lilyllä oli jossain kohtaa joskus ollut omistaja. Mutta Lily oli löytänyt tiensä kissapopulaatioon. Lily oli tiettävästi elänyt populaatiossa kuukausia, koska ulkonäkönsä takia ihmiset olivat pistäneet merkille hänen olemassaolonsa.


Kuva: Catlady Mella

Lilyä ei kuitenkaan oltu sirutettu. Hän oli villiintynyt & ihmistä kohtaa aggressiivinen. Lisäksi kummikodissa huomattiin, ettei Lily puhu kissaa. Sen takia todennäköisesti Lily oli pysynyt populaatiossa tarkkailijana eikä kissasosiaalisena yksilönä. Kummikoti, CatladyMella, arvioi, että Lily olisi hankittu alunperin hiirestäjäksi, minkä takia se ei olisi alunperinkään ollut tottunut ihmisiin ja minkä takia sen sosiaaliset taidot lajitovereiden kanssa olisivat jääneet vaillinaisiksi. Kun tässä on seurannut tätä Lilyn kommunikaation kehittymistä, tuo arvio saattaa olla hyvinkin oikea. Kissan sosiaaliset taidot eivät kehity, mikäli se vieroitetaan liian aikaisin emosta & sisaruksista, ja mikäli pentuaikana kissalla ei ole lajitoverin seuraa.

Leikattuna kissa on parempi hiirestämään, sillä silloin sen keskittyminen kohdistuu “vain”* saalistamiseen, eikä parittelukumppanin etsimiseen. Leikattuna kissa ei ole myöskään niin hanakka puolustamaan omaa reviiriään.

*Heittomerkit siksi, että kissa on lemmikki, joka ei elä pelkkää saalistamista varten edes leikattuna. Jos vatsa on täynnä tai leikkiminen ei huvita, saattaa hiiret ns. tanssia pöydällä, vaikka kissa olisi kuinka hyvä hiirestäjä muutoin.


Suhtautuminen muihin kissoihin

Kun Lilyn ja Zellan tutustuttaminen toisiinsa aloitettiin, hän tuijotti Zellaa täysin ilmeettömänä, vaikka Zella kujerteli tälle iloisesti. Zella oli tästä ihmeissään ja alkoi pelätä Lilyä, jonka elekieli ei sanonut mitääään. Sittemmin Lily kiinnostui Zellan seurasta, mutta tässä kohtaa Zella oli jo päättänyt, että Lily on outo. Lily ei vieläkään kommunikoi Zellan kanssa sujuvasti, sillä hän saattaa päättää aloittaa leikin, kun toinen nukkuu mukavasti kerällä tms. Kun heille osuu leikkimoodi samaan aikaan, he pelaavat hippaa ihan sopuisasti. Toki jos Zellan leikkifiilis loppuu ennen Lilyä, Lily ei sitä tajua.

Lily on sittemmin paljastunut passeliksi kissaksi sijaiskotitoimintaa varten. Toki hän saattaa sähähtää alussa hoitokissalle, kun tajuaa ensimmäistä kertaa tämän olemassaolon, mutta yleensä hän ei välitä siitä, että kissahuoneeseen on tullut uusia kissoja ja eniten häntä kiinnostaa ruuat, joita huoneeseen viedään. Koska Lily on erittäin ruokaorientoitunut, hänen tutustuttaminen muihin kissoihin on helppoa. Lilyllä on vähän heikko itsesuojeluvaisto sekä saalistusvietti, minkä takia olemme alusta asti ihmetelleet sitä, miten tuo raukka on edes selvinnyt ulkona. (Ja siten ei ole ihmekään, jos tällaista hiirikissaa ei ole kaivattu takaisin.) Itsesuojeluvaiston olemattomuuden saattaa nähdä siitä, että Lily voi pötkötellä olohuoneen lattialla vatsa pystyssä, eikä muutu yhtään varautuneeksi, kun samaan tilaan hiipii täysin vieras kissa.



Terveyshistoria

Koska Lily ei ollut populaatiopaikalla erityisen kissasosiaalinen, hän ei ollut saanut tartuntoja muista kissoista. Pitkäkarvainen turkki oli kuitenkin murheenkryyni, ja eläinlääkärissä Lilyltä saksittiin takut pois. Lilyn kaulan alue on yhä edelleen ongelmallinen, ja siihen ilmestyy out of nowhere takkupalloja ja huopaantuneita pikkulaattoja, vaikka Lilyä harjataan päivittäin.

Muutama kuukausi adoptoimisen jälkeen huomasin Lilyn hengityksen haisevan, koska hän sähisi minulle niin paljon. Marraskuussa 2019 hammaskivenpoistossa Lilyllä todettiin hammassyöpymää, ja vielä vuoden 2019 puolella Lilyltä poistettiin 7 hammasta. Syksyllä 2020 Lilyltä poistettiin 2 hammasta lisää ja elokuussa 2021 taas 2 hammasta. Lilyllä ei ole enää kumpaakaan yläkulmahammasta, minkä takia hänen ylähuuli jää välillä hassusti.

Lilyn kanssa niin sanotut kompastuskivet ovat turkki, hampaat ja oksentelu. Jos Lilyn harjaamista laiminlyö vähääkään, hän nielee irtokarvansa peseytyessään ja lopputuloksena on karvapallo-oksuja. Luonnollisesti oksentelu ei ole hyväksi hampaille. Niinpä Lilyä harjataan päivittäin ja hammasterveyttä pyritään ylläpitää mm. raakaruualla ja hampaiden harjaamisella.