Älä puutu, osa 1


Pilvi, 44, gynekologi

”25-vuotias perusterve nainen, ei lääkityksiä”, Pilvi kirjoitti tuttuun tapaan raporttia. ”Alatiesynnytys 2015, kuukautiskierto säännöllinen. Positiivinen raskaustesti tehty kesän alussa. Tästä nyt 6 viikkoa aikaa. Eilen illalla runsas kirkas verinen vuoto, ei kipuja. Ei samanlaisia raskausoireita kuin edeltävässä raskaudessa.”
          Pilvi ajautui hetkeksi ajattelemaan nuoren äidin mukana ollutta pientä 3-vuotiasta Aavaa. Niin nättiä lasta hän ei ollut vähään aikaan nähnytkään. Ajatukset palasivat taas tietojen täyttämiseen:
          ”Yleistila hyvä. Normaalirakenteinen nainen. Ei infektioon viittaavaa. Otettu klamydianäyte. Ei arista. TV-UÄ-tutkimuksessa voidaan todeta tuulimunaraskaus. Kohtuontelossa raskauspussi, halkaisija 18mm, ei sisältöä. Ovariot normaalit. Ei poikkeavaa.”
          Pilvi nojasi taaksepäin ja huokaisi syvään. Hän oli niin usein kirjoittanut näitä samoja lauseita. Alkuviikosta hän oli juuri todennut tuulimunaraskauden, ja taas joutunut lohduttajan rooliin. Hän nappasi kyseisen naisen tiedot auki ja kopioi sieltä hoitosuunnitelman, koska se oli täysin sama, kuin tässäkin tapauksessa:
          ”Keskustellaan tilanteesta. Kerrotaan hoitovaihtoehdot. Lääkkeellinen hoito kotona. Puoliso seurana. Ei tarvetta sairaslomatodistukselle. Kolmen viikon kuluttua uusi raskaustesti. Jos testi positiivinen tai infektion oireita tai tuolloin vielä poikkeavan runsasta vuotoa, yhteys lääkäriin. Uutta raskautta voi yrittää, kun testi näyttää negatiivista.”
          Hiljaa mielessään Pilvi mietti jälleen kerran, että onneksi hän ja Erik eivät olleet koskaan hankkineet lapsia. Hänen elämänsä oli ollut niin pitkään niin stressintäyteistä, että ei sinne olisi lapsen tai lasten kasvattamista saanutkaan mahtumaan. Saatikka sitten vanhemmuuden stressi- ja pelkotiloja. Tai tällaisia menetyksiä.

Kun Pilvi pääsi töistä, hän huomasi niin sanotun äitipuolensa yrittäneen soittaa hänelle. Hän ei olisi millään jaksanut pitkän työpäivän jälkeen jaaritella kukkahattutädin kanssa, mutta autoon päästyään hän laittoi luurin hälyttämään. Siinä autohallissa istuessaan Pilvi mietti, että minkä ihmeen takia tuo nainen oli edelleen hänen elämässään – hänhän oli eronnut Pilvin isästä jo 80-luvulla, eli Pilvin ollessa vasta alakouluikäinen. Heidän yhteydenpitonsa oli Pilvin vastusteluista muodostunut entistä säännöllisemmäksi, kun isä oli muutama vuosi sitten saatettu haudan lepoon. Mummeli yritti pitää myös yhteyttä Pilvin kahteen sisarukseen. Erik ei tietenkään ymmärtänyt yhtään Pilvin asennetta – hänen mielestä oli vain hyvä, että Pilvillä oli tavallaan äitihahmo.
          ”Heipä hei!” kuului mummon vastaus.
          ”No hei, olit soittanut?”
          ”No juu. Mitä kuuluu?”
          Niin tietysti. Kyse oli vain kuulumisten vaihdosta. Ei taaskaan mitään oikeaa asiaa.
          Pilvi selosti lyhyesti työpaikalla kasvaneesta vastuun määrästä, vierashuoneen pintaremontista, ja muista elämänsä stressitekijöistä. Luurin toisessa päässä kuului huolestunutta huokailua.
          ”Entä Erik? Onko sulla lainkaan aikaa hänelle?”
          Pilvi pyöräytti silmiään ja vastasi hampaidensa välistä:
          ”On on.”
          ”Avioliittoa ei pidä pitää itsestäänselvyytenä.”
          ”En se minä tässä olekaan, joka sitä pitää itsestäänselvyytenä.”
          ”En minä sitä sanonutkaan. Jos sanot, että olet onnellinen, minä uskon sen.”
          Pilvi tunsi, miten hänen verenpaineensa koheni. He olivat ihan liian usein käyneet keskustelun hänen avioliitostaan. Jotenkin mystisesti tuo mummiutunut nainen oli saanut hänet useammin kuin kerran avautumaan siitä, miten raivostuttava Erik osasi olla, joten nykyään melkein jokaisessa puhelussa puitiin heidän avioliittoa.
          ”Ei taas tätä”, Pilvi vastasi kireänä.
          ”Sanon vain, että sinä olet vielä nuori. Kyllähän sinä…”
          ”Mun täytyy tästä mennä”, Pilvi keskeytti. ”Moikka.”

Kello oli puoli kuusi, kun Pilvi raahautui kotiin toisessa kädessään vessapaperipakkaus ja toisessa kädessään epämiellyttävän kulmikas ruokakassi. Erik istui olohuoneen sohvalla kuin saunan lauteilla ja katsoi jotakin niistä typeristä urheilukanavista, joita heidän taloudessa näkyi enemmän kuin tarpeeksi. Erik käänsi hiukan päätään, tervehti ja jatkoi sitten töllöttämistään. Pilvi laski ruokakassin keittiön lattialle ja tunsi tuskanhien selässään ja hiusrajassaan. Hän nielaisi kiukkunsa.
          ”Postiin oli muuten tullut se paketti”, Erik huikkasi sohvalta pitäen katseensa tiiviisti televisiossa.
          ”Siis se sun kummipoikasi synttärilahja?” Pilvi keskeytti kauppakassin purkamisen.
          ”Joo varmaankin se.”
          ”Et sitten hakenut sitä?”
          ”Kyllä sen ehtii.”
          ”Ne synttärit on nyt lauantaina?”
          ”Ai niin. Viittitkö käydä huomenna töiden jälkeen?”
          ”Minä? Mä oon kuule töissä huomenna sekä ylihuomenna niin myöhään, että posti on kiinni, kun pääsen lähtemään.”
          ”No selvä, mä järjestän jotain. Meen sit vaikka lounastauolla…”
          Pilvi inhosi Erikin äänensävyä. Aivan kuin paketin hakemattomuus olisi ollut hänen vikansa. Aivan kuin se olisi hänen vikansa, jos Erikin lounastauko tuhlautuisi postissa käymiseen. Ja kaiken huipuksi kyse oli kuitenkin hänen kummipojastaan. Erikin siskon pojasta.
          Pilvi olisi halunnut tiuskaista Erikille. Heittää miestä paistinpannulla. Hakea pihavarastosta lannoitetta ja tunkea sitä miehen kurkkuun niin kauan, kunnes se tukehtuisi. Ja potkaista vielä pari kertaa siihen päälle.
          ”No mikä nyt on?” Erik vilkaisi keittiöön.
          ”Ei mikään”, Pilvi hymyili.
          Miten hän olisi voinut sanoa aviomiehelleen, joka oli pysynyt hänen rinnallaan melkein 20 vuotta, että hän ei muistanut, milloin oli alkanut enemmän vihata kuin rakastaa tätä?


Anette, 25, kotiäiti

”Tuulimunaraskaudesta ja hedelmöittymisestä”, Anette kirjoitti keskustelun otsikoksi. ”Millaisia tuulimunakokemuksia teillä on? Kuinka pian sen jälkeen olette tulleet raskaaksi? Itselläni todettiin eilen tuulimunaraskaus. Olen eilisillasta vuotanut kuin vesiputous. Nyt mietin vain, että kuinka pian on mahdollista saada uusi positiivinen raskaustesti? PS. Meillä on 3-vuotias tytär, joten tässä ei onneksi ollut esikoisesta kyse.”
           Vastauksia alkoi tupsahdella kuin sieniä sateella. Anette päivitti selainta uudestaan ja uudestaan. Joka toinen kommentoi jotain ikävää, nasevaa tai ”humoristista”, ja joka toiselta hän sai vertaistukea. Tuulimunat olivatkin yllättävän yleisiä.
          ”Kysyin netissä tuulimunista, ne on ihan sairaan yleisiä”, Anette laittoi Tomille viestiä.
          Miesraukka oli eilen illalla ollut aivan pois tolaltaan. Hän oli selvästi ajatellut, että hänessä olisi jotain vikaa.
          ”Hyvä tietää. Pärjäiletkö?” Tomi vastasi melkein heti.
          Hän taisi olla kahvitauolla. Tomi oli nyt monta vuotta ajanut paikallisbussia. Anette ei olisi ikinä ajatellut päätyvänsä yhteen bussikuskin kanssa, eikä Tomin näyttänyt lainkaan bussikuskilta. Raamikas treenattu miesvartalo ei nyt vain sopinut kyhjöttömään bussin etupenkille.
          ”Joo kyllä tämä tästä. Teen tänään sun lemppariruokaa <3”, Anette vastasi.
          Hän ei viitsinyt selostaa vieläkään Tomille sitä, että uutta raskautta voisi yrittää heti, kun testi näyttäisi negatiivista. Hän pelkäsi Tomin ottavan paineita. Stressaantuvan siitä, että toinen lapsi pitäisi saada tulille.
          Anette vilkaisi lattialla leikkivää Aavaa. Lapsille tulisi ainakin 4 vuotta ikäeroa. Se olisi ihan maksimi. Tosin, ainakin Aavan hirveä uhmaikä olisi mennyt ehkä jo ohitse, kun pikkusisarus syntyisi. Tomi oli ainut lapsi, ja Anetella oli pikkusiskoonsa ikäeroa 8 vuotta. Se oli liikaa. Hän ei ollut koskaan ollut siskonsa kanssa läheinen.
          ”Kiitos rakas”, Tomi vastasi ja laittoi vielä pusuhymiönkin.

Illalla Aava oli aivan mahdoton eikä totellut mitään.
          ”Aava, nyt hammaspesulle!” Anette huusi. ”Jos et nyt tule, niin odotetaan, että isä tulee kotiin ja pesee sun hampaat!”
          Samassa pieni epätoivo ja syyllisyyden tunne riipaisi Anettea. Vuoden äiti, joka uhkailee lastaan. Ja tekee samalla isästä demonin.
          Aava juoksi hammaspesulle ja oli noin kolme minuuttia kiltisti. Sitten riehuminen jatkui. Aava läppäsi Anettea ja samalla nirhaisi kynnellään tätä poskeen. Anette ei pystynyt ymmärtämään, miten siinä mukulassa riitti vielä energiaa, kun hän ei ollut saanut tätä edes päiväunille.
          Ovi kävi, ja Tomi saapui kotiin.
          ”Kiltti rakas, voitko laittaa Aavan nukkumaan, mä oon ihan poikki!”
          Kyyneleet kihosivat Aneten silmiin syyllisyydestä. Millainen äiti on rikki, poikki, paskana, oman lapsen takia?
          ”Mitä sun naamalle on käynyt?”
          Anette vilkaisi peiliin. Aava olikin onnistunut raapaisemaan häntä niin, että pienet veripisarat tihkuivat poskesta.
          ”Oho, en mä tajunnutkaan, että se osui noin pahasti.”
          ”Aava, nyt jumalauta!” Tomi huusi. ”Sinä et täällä raatele tai lyö ketään!”
          Anette jäi eteisen peilin eteen desinfioimaan poskeaan. Tomi marssi kuuluvin askelin kohti Aavan huonetta. Aava juoksi karkuun. Tyttö nauroi, seuraavaksi itki, sitten taas nauroi. Anette kuuli, kun Aava vuoroin huusi raivoissaan ja vuoroin itki hysteerisenä.
          ”Nyt sitten!” kuului Tomin ääni.
          Anette hengitti syvään kolme kertaa ja meni Aavan huoneeseen. Tomi nojasi oven karmiin, Aava istui sängyllä ja mökötti.
          ”Kello on jo vaikka ja mitä. Nyt Aava pää tyynyyn”, Tomi komensi.
          Aava pudisti päätään ja näytti kieltä. Anette laski vielä kymmeneen ja sanoi sitten niin rauhallisesti kuin pystyi:
          ”Jos äiti lukee sulle sadun?”

Kun Aava viimein nukahti, Tomi oli jo nukahtanut olohuoneen sohvalle.
          ”Hei rakas”, Anette kuiskasi Tomin korvaan ja istahti tämän viereen.
          ”Mmh”, Tomi mumisi ja raotti silmiään.
          Anette olisi halunnut keskustella heidän menetyksestään, mutta Tomi oli selvästi liian väsynyt. Mies nousi ja meni pesemään hampaitaan. Hän ei saisi nyt vaivata Tomia. Mutta asia vaivasi häntä liikaa. Hänen oli avattava suunsa.

Tomi makasi jo sängyssä. Anette kiemurteli peiton alle ja huokaisi syvään:
          ”Musta tuntuu vähän pahalta tää.”
          ”Mikä?”
          ”No tää.”
          ”Aa se.”
          ”Eikö susta tunnu?”
          ”Joo totta kai. Mut toisaalta, tän illan show’n jälkeen oon vähän tyytyväinenkin, että on vaan yks.”
          ”Etkö sä haluakaan toista?”
          ”Totta kai, totta kai”, Tomi haukoitteli ja otti Aneten lusikkaan. ”Se oli vain kevennys.”
          Anette katseli pimeää huonetta. Kevennys tuntui erittäin raskaalta.


Eveliina, 32, parturi-kampaaja

”Perjantai sopii oikein hyvin ;)”, Eveliina vastasi Tinder-viestiinsä.
          Hän oli jo kolme viikkoa viestitellyt nelikymppisen Jyrkin kanssa, mutta työt olivat menneet aina vain ristiin ja rastiin, eikä toisia treffejä oltu saatu aikaiseksi. Kunnes nyt vihdoinkin tulevana viikonloppuna heillä olisi rutkasti aikaa toisilleen.
          ”Upeeta. En malta odottaa”, Jyrki vastasi.
          Eveliina tunsi, kuinka perhoset lepattivat hänen vatsassaan. Aivan kuin hän olisi taas teinityttö. Samassa uusi Tinder-viesti Jyrkiltä tärähti puhelimeen:
          ”Jessi on äidillään koko viikonlopun. Eli mulla on entistä enemmän aikaa sulle… Jos tahdot.”
          ”Ilman muuta. Mulla olisi vaikka mitä suunnitelmia…”
          ”Mäkin tiedän, mitä haluan tehdä sun kanssa. Ja sulle…”
          ”Nyt sitten! Mä oon töissä, älä vie mun ajatuksia muualle ;)”
          ”Niin oon minäkin. Ei kai se mitään haittaa ;)”
          Eveliina oli kuin kissa pistoksissa. Hän olisi halunnut lähteä töistä, hypätä autoon, ajaa Jyrkin työpaikalle, viedä tämän vessaan ja helpottaa heidän molempien oloa.
          ”Eve! Sun asiakas tuli”, työkaveri huusi.
          Eveliina hörppäsi kahvinsa loppuun, ja yritti ajatella jotain muuta.

”Tuosta saisi siistiä, ja vähän lyhentääkin. Ihan miten parhaaksi näet”, väsynyt nuorehko äiti ohjeisti Eveliinaa.
          ”Selvä homma. Sopiikos se sulle?” Eveliina myötäili ja kysyi sitten itse asiakkaansa mielipidettä.
          Kolmevuotias tyttö nyökkäsi hymyillen.
          ”Näin tehdään. Haluaisitko sä ottaa kahvia? Tuossa pöydällä on maitoa ja sokeriakin”, Eveliina ohjeisti äitiä ja katsoi sitten peilin kautta tyttöä: ”Mä ensin harjaan sun hiukset. Haluaisitko sä selata jotain lastenkirjaa?”
          Tyttö, Aava nimeltään, nappasi yhden kirjan syliinsä. Hänen äitinsä istahti viereiselle parturituolille ja haukoitteli.
          ”Vähäuninen yö takana?” Eveliina hymähti ja alkoi varoen harjata tytön hiuksia.
          ”Joo kyllä. Yksi neiti heräili ja herätti vähän väliä”, äiti virnisti ja vilkaisi tytärtään hymyillen.
          ”Nasevasti tuossa sitten yksi naapurin mummokin muka hyväntuulisena huomautti, että heillekin oli kuulunut aamuyöllä itkut ja kiukuttelut.”
          ”Voi hyvä päivä”, Eveliina pyöräytti silmiään. ”Asutte ilmeisesti kerrostalossa?”
          ”Joo”, äiti huokaisi ja oli selostamassa jotain lisää, kun tyttö rääkäisi niin, että Eveliina säikähti.
          ”Mikä tuli?” molemmat naiset melkein huudahtivat.
          ”Sattuu!” tyttö niiskaisi silmät aivan kyynelissä.
          ”Ai anteeksi!” Eveliina kauhistui. ”Mä kyllä yritin olla tosi varovainen, anteeksi…”
          ”Ei se mitään”, äiti keskeytti. ”Aavalla on vain tosi herkkä päänahka. Kauhea homma yrittää tehdä hänelle lettejä tai yhtään mitään.”
          Eveliina yritti jatkaa hiusten kampaamista, mutta siitä ei tullut mitään. Äiti siirtyi puikkoihin. Kului aivan liian monta minuuttia, kun hän erittäin hellästi ja hitain vedoin harjasi pienen tytön hiukset kauttaaltaan. Eveliina mielessään pyöräytteli silmiään, mutta ei viitsinyt sanoa mielipiteitään sen enempää ääneen.

Kun hän vihdoin pääsi oikean työnsä ääreen, hän jatkoi keskustelua tytön äidin kanssa:
          ”Mäkin asun kerrostalossa. Ne kaikkiin asioihin puuttuvat eläkeläiset ovat pahimpia.”
          ”No kyllä!” äiti selvästi ilahtui tästä saamastaan tuesta. ”Meidän rapussa on kaksi naapuria, jotka aina nasevasti kommentoivat meiltä kuuluvaa meteliä. Tämä toinen on tällainen valittaja, jonka ärtymyksen voi lukea rivien välistä. Esimerkiksi hän saattaa kommentoida suoraan Aavalle rappukäytävässä tai pihalla, että jaahas, eräs pikkuneiti ei tainnut kauheasti nukkua viime yönä tai että olikos meillä eilisiltana känkkäränkkä kylässä.”
          ”Voi jessus sentään!” Eveliina naurahti. ”Mun yläkerran mummo taas jaksaa valittaa mun koirasta. Kun Rolle haukkuu, ja kun Rolle tarvitsisi enemmän ulkoilua. Ja että Rollen haukkuminen johtuu virikkeiden puuttumisesta, ja että Rolle tarvitsee kaverin, ja että koira ei kuulu kerrostaloon ja mitä vielä.”
          ”Niin juuri, ihan kuin muilla ihmisillä ei olisi koiria kerrostaloissa!”
          ”No näinpä. Se luulee tuntevansa mun koiran paremmin kuin minä itse. Mä oon aika varma, että se käy lässyttämässä mun postiluukusta Rollelle, ja siksi se koira stressaantuu ja haukkuu siellä, kun en ole kotona.”
          ”Jos pystyt todistamaan tuon, niin sähän saisit hakea korvauksia siltä naapurilta siitä hyvästä, että se rikkoo periaatteessa kotirauhaa ja stressaa sun koiraa. Voisit viedä Rollen koiraterapiaan naapurin piikkiin!”
          ”Se on itse asiassa käynyt mielessä. Hitto vieköön. Ehkä tosiaan pitäisi tehdä niin! Ja miten voi olla, että jos Rolle kerta niin paljon häiritsee, niin miksei kukaan muu naapuri ole koskaan sanonut mitään?”
          ”Sinäpä sen sanoit”, äiti hymähti.

Vasta työpäivän päätettyä Eveliina ehti taas katsoa puhelintaan. Jyrki oli päässyt häntä aikaisemmin töistä, ja kännykässä odotti pari ikävöivää viestiä.
          ”Mullakin on vähän ikävä ;) Mitäs sun iltaan?” Eveliina vastasi.
          ”Olen viemässä Jessiä iltauinnille. Läheisellä uimarannalla on yleinen sauna tähän aikaan lämpimänä. Mitäs sinä, oliko kiva työpäivä?”
          ”Voi, miten suloista! Oli joo ihan ok. Yhden asiakkaan piti itse harjata 3v. tyttärensä hiukset, kun sen päänahka oli muka niin herkkä. Raivostuttavaa sellainen pumpulikasvatus.”
          ”Eikä! :D Se lapsi ei varmaan ole koskaan kävellyt paljain jaloin missään.” 
          ”Niinpä! :D”
          ”Pitäiskö sun muuten tulla meidän mukaan rannalle? ;)”
           Eveliina tunsi pientä kihelmöintiä, mutta hän tiesi, ettei Jyrki ehdottanut tuota tosissaan. Jessin tapaaminen ei olisi vielä todellakaan ajankohtaista. Mutta Eveliina tiesi, että hän ja Jessi tulisivat hyvin toimeen. Jessi oli 11-vuotias, urheilullinen ja todella fiksu tyttö. Jyrki puhui tyttärestään niin kauniisti, että se oli oikeastaan yksi syy, miksi tuo mies oli saanut Eveliinan polvet tutisemaan.
          ”Sä niin kyllä haluaisit nähdä mut bikineissä… Mut ehkä sitten viikonloppuna. Pitää ulkoiluttaa Rolle, ja sun on ehkä ihan hyvä viettää nyt isä-tytär-aikaa ;)”
          ”Hyvä pointti… Mukavaa iltalenkkeilyä sinne <3”
          Eveliina päästi suustaan pientä innostunutta pihinää. Kerrankin jotain tapahtui hänen elämässään juuri oikeaan aikaan. Hän oli niin valmis tähän. Valmis rakkauteen.

__________
Lue toinen osa täältä

Kommentit