Kiri rakkal ukkill

Munst sää oles ai ollu aikkasaavane, vähä hassumaine ja hyvä näpeistäs. Sää ossas pittä jööt ja tarvittaes vähä höppäröit. Sää rakensis meill leikkimökki, teis latui ja hyppyrei, kerrosis parhaimma iltasaru ja opetteli tekemä plätei. Mää tule ai muistama se, ett mite käytti pyäräilemäs nii ett mää istusi pyärätankol. Ja ko mää nousi kottikärryhi ja sitt huinitti ympär piha. Muista myäs se kerra, ko sää otis mut mukka onkell, ko mää oli tarppeks kaua mankun mukka. Ja se, ko mä puroti se onke vette. Sohrakk ko ole.

Oleks muute koska hunteeran sitä, ett mull o suhu erityise läheine suhre. Ko mää ole saanu mu nimen su äiteltäs ja sukunime pualestas vaihtan su isäs sukunimehe. Lisäks mull o samallaine talvnokk ko sull ja samallaine viivsuar hymy ko sull. Samallaise piirtte näky myäs su isässäs ja tyttäressäs.

Mää ole vähä pröystäilly, ett kui hyvävoippane ja höyskäs ukki mull o. Mitä ny hamppa ova kippiämäise ja nukkumine o nii piru vaikkia, mutt sentäs pääknupp ja kintu kuitenki toimiva! Osalttas paremmi ko mull. Mu eno häiss tanssatti mont tuntti, ja seoravan päevän sull ei tuntun missä. Mutt mun konti oliva kippiä viiko!

Ko mää oli piän, mää luuli ett äit puhu sun ja mummi kans jottai toist kiält. Välill mää e ymmärtän lainkka, mist puhutti, ko tee rupesitte puhuma keskenäs. Lapsen mää meni iha sekasi, ett mikk ova oikkioi sanoi: ett onk se ikkun vai akkun, laatikk vai loot ja näi pois päi. Välill meil ol suarastas kiälmuur: mont kertta ihmetteli, ett mitä se pruukkamine o. Mutt nykyä munst o kauhia kiva, etes sää oss suame. Ko sä oles mull tomne murrepankk.

Munst o kiva käyr su tykönäs kaffel. Ja usse mu tartte paastot pari päev, ett mää jaksa syär kaike, mitä sää tarjoas. Yhreksäkymppistes kunniaks mää halusi kertto, ett sää oles sikses kiva ukki! Mää rakasta sua kovaste.

Rakkaurell
Linra

Ukkini 90-vuotissyntymäpäivänä, maaliskuussa 2019