10. lokakuuta 2017

Kissaonnea


Meidän kanssa kotiin kissanpentu lähtee,
koko matkan hän vain huutaa ja itkee.
Kaivan kirjan esiin, rupean lukemaan,
pian kissavauva alkaa rauhoittumaan.

Heti alkuun hänellä paljon sulateltavaa,
katollinen vessa ja muuta naurettavaa.
Sentään paljon leluja ja suuri kiipeilypuu,
ja päiväunille sohvan taakse hän piiloutuu.

Tahtoisin sua koko ajan palluttaa,
mutta sua ei voisi vähempää kiinnostaa.
Sulla on kiire jahdata häntää,
ei silloin ehditä syliin jäädä.

Älä viitsi, anna mun nukkua!
Miksi sun tarvitsee yöllä kukkua?
Kuulostaa kuin täällä formula kiihdyttäisi,
kun kissa pinkoo huoneesta toiseen öisin.

Kun väsy voittaa ja onnistun nukahtamaan,
kissa hyppää mahdollisimman lähelle naamaa.
Mä melkein saan sydänkohtauksen,
kylläpäs on kiva uusi perheenjäsen.

Hän myös juo aina meidän laseista,
oma kuppi ei taida kelvata.
Ja jos jotain häneltä kielletään,
se tekee siitä vain jännittävämpää.

Kun kissa näkee pahaa unta,
kuuluu surullinen nau'unta.
Hän itkien luokseni kipittää,
voi rakas, ei ole mitään hätää!

Nyt hän osaa temppuja ja antaa tassua,
mutta ei ymmärrä lelua, josta saisi naksuja.
Yhdessä ötököitä metsästetään,
ja kuurupiiloa leikitään.

Oma peti on yöpöydällä,
aivan äidin ja isin lähellä.
Et taida vielä tietää tätä,
mutta onnesi on meille tärkeintä!

Linssilude-kissani elämää voi seurata Instagramissa: @zellakissa

29. syyskuuta 2017

Menkkahäpeä, osa 2

Lue tarinan ensimmäinen osa täältä

Vuonna 2017 Sanni oli juuri täyttänyt 22 vuotta. Hän oli iloinen, urheilullinen ja huumorintajuinen tyttö. Hän oli jo yli vuoden asunut keskustan rajalla kerrostalokolmiossa Miljan kanssa. Kaksi kuukautta sitten Sanni oli aloittanut opintonsa unelmien opiskelupaikassaan: hän opiskeli fysioterapeutiksi. Milja puolestaan opiskeli sosionomiksi toista vuotta. Sanni harrasti edelleen tanssia, ja vapaa-ajallaan hän tykkäsi luistella, lenkkeillä, käydä salilla ja tietenkin olla kavereiden kanssa. Kesän alusta asti hän oli tapaillut Peteriä, joka opiskeli yliopistossa maantiedettä ja teki osa-aikaisena töitä tavaratalossa.
          Sannilla ja Miljalla oli uudet elämät: heidän lähipiirissään ei ollut ainuttakaan tuttua kotipaikkakunnalta. Kukaan heidän uusista ystävistä ei tiennyt, että he olivat kantaneet vuosien ajan nimiä Side-Sanni ja Menkka-Milja. Ja hyvä niin.

Yläasteen aikana muillakin tytöillä oli vähitellen alkaneet kuukautiset. Jännä juttu, että yhdessä kesässä kaikkien asenne menkkoja kohtaan oli muuttunut; ala-asteella menkkoja ei ollut saanut olla, mutta ylä-asteella olikin jo noloa, jos menkat eivät olleet vielä alkaneet. "Ei sillä ole edes kuukautiset alkaneet" oli ollut aivan hirveä solvaus. Mutta eipä Sannista ja Miljasta silti mitään siistejä tyyppejä ollut tullut. Menkat olivat yläasteikäisten keskuudessa ok, mutta ei mikään ylpeyden aihe. Jos he olivat avanneet koulussa liikaa suutaan ‒ oli kyseessä ollut sitten vastaus opettajalle tai vastaansanominen luokkalaiselle ‒ joku takarivistä oli kutsunut heitä Side-Sanniksi ja Menkka-Miljaksi. Niin etteivät he vain päässeet ylpistymään. Etteivät he vain luulleet, että nämä asiat olisi unohdettu. Ja se oli toiminut joka kerta. Aina tytöt olivat hiljenneet.

Menkkaepisodin takia Sannin välit huononivat hänen pikkusiskonsa kanssa. Siiri oli aika ajoin todella vihainen Sannille: hänkin sai välillä kuulla kunniansa. Siiri tunnettiin Side-Sannin siskona. Se ei ollut mairitteleva titteli.
          Mutta yläasteella naurettiin monen muunkin kustannuksella. Ensinnäkin, moni pojista oli ollut siinä uskossa, että kuukautisten aikaan verta tulisi litratolkulla. Kahdeksannella luokalla Elli-raukalla alkoivat menkat yllättäen koulussa, ja vuoto tuli farkkujenkin läpi. Aleksille naurettiin vielä lukiossakin, koska seitsemännellä luokalla oli käynyt ilmi, ettei hän ollut tiennyt, että naisella on alhaalla kolme reikää.
          Kiusatuksi joutui, jos esimerkiksi haisi hielle tai haisi liikaa hajusteille, tai jos ei meikannut tai meikkasi liikaa. Solvauksen kohteeksi joutui myös, jos oli liikaa alapääkarvoitusta tai liian vähän alapääkarvoitusta. Ja koska tässä ei ollut muutoinkaan mitään logiikkaa, niin kiusatuksi joutui myös siitä, että jos alkoi solvata toisen alapääkarvoitusta: ”Katseletko sä vaan muiden intiimialueita pukukopissa?!”

Lukiossa tuli lisää uusia kasvoja, mutta jotenkin, vieläkin, kuukautisepisodi levisi heidänkin tietoisuuteen. Ei huutelulla, vaan kuiskuttelulla selän takana. Kun terveystiedon tunnilla Sanni teki parityötä uuden tuttavuuden kanssa, rohkeni tämä tyttö kysyä, että eikö Sanni oikeasti voi käyttää tampooneja. Tyttö oli kuullut, että Sannilla olisi joko liian tiukka tai jokin rakenteellinen vika, ja sen takia hänen oli pakko käyttää vain siteitä.
          Milja sai vielä lukiossakin kunnolla lokaa niskaansa, koska hän oli välillä jäänyt pois koulusta kuukautiskipujen takia. Milja oli kerran erehtynyt sanomaan Lotalle, ettei ollut ollut koulussa menkkakipujen takia. Tieto oli levinnyt kulovalkean tavoin. Koko lukion ajan, aina kun Milja oli pois koulusta, puhuttiin hänen lintsaavan menkkojen takia. Sanni oli monta kertaa kuullut tyttöjen kuiskuttelevan keskenään, että eihän menkkakivut ole mikään syy jäädä kotiin ja että eihän mistään tulisi mitään, jos kaikki naiset olisivat sairaslomalla aina kuukautisten aikaan.
          Sanni olikin jo yläasteelta asti patistanut Miljaa lääkäriin. Hänen mielestä Miljalla oli epänormaalit kuukautiset, koska ne olivat niin kivuliaat. Sanni ei tiennyt ketään, jolla olisi ollut niin kovat kivut kuukautisten aikaan tosin eipä hän kauheasti jutellut muiden tyttöjen kanssa menkoista. Menkat olivat likainen asia, suorastaan tabu. Sanni oli kuukautisista puhunut vain Miljan, siskonsa ja äitinsä kanssa. Ja sitten tietty kuunnellut terveystiedon opettajaa ja terveydenhoitajaa, että mitä heillä oli kerrottavaa kuukautisista. Kukaan ei ollut sanonut, että kuukautiset voisivat aiheuttaa niin pahaa kipua, että niiden takia olisi pitänyt jäädä kotiin.
          Miljan menkkahäpeä oli niin suuri, että Sanni sai taivuteltua hänet vasta lukion kakkosella terveydenhoitajan pakeille. Terveydenhoitaja oli kuitenkin ollut Miljan kanssa samaa mieltä siitä, että joillakin nyt vain oli kovemmat kivut. Milja oli saanut reseptin ehkäisypillereihin. Parin vuoden ajan hänen kipunsa olivatkin lievemmät.

Milja ei ollut enää niin nolona menkoistaan, eikä edes menkkakivuistaan. Sanni kärvisteli aika ajoin edelleen menkkahäpeänsä kanssa ja orastavan uuden parisuhteensa takia myös monen muun häpeän ja ongelman kanssa. Miten hän piilottaisi Peteriltä nänninsä, jotka olivat aivan liian suuret? Miten hän kävisi vessassa, saatika kakkalla, kun Peter oli seinän takana? Miten hän saisi Peterin lähtemään käymään vaikka kaupassa, jos hänellä oli ummetusta tai ripulia ja vessassa menisi tovi jos toinenkin? Miten hän sheivaisi alapäänsä? Miten hän kieltäytyisi seksistä, jos hänellä on jäänyt sheivaamatta? Tai miten hän pääsisi käymään vessassa, jotta voisi korjata tilanteen?
          Kun he olivat muutaman kuukauden tapailleet Peterin kanssa, tapahtui jotain aivan tavallista, mutta jotain aivan hirveää. Niin tavallista ja normaalia, mutta juuri sillä hetkellä, sillä viikolla, se oli jotain aivan kauheaa. Sanni ja Peter makoilivat sohvalla. Peter suuteli Sannia, Sanni vastasi suudelmaan. Peter innostui ja Sannin valtasi kauhu: hänen olisi pakko kieltäytyä. Hänellä oli menkat.
          ”Eiii tänään”, Sanni sanoi hymähtäen ja vetäytyi pois Peterin kainalosta.
          Ai. Okei.”
          Hetken hiljaisuuden jälkeen Peter kysyi:
          ”Onko kaikki kuitenkin ok?”
          ”Juu. Tai siis....”, Sanni nielaisi ja jatkoi kuiskaten: ”Menkat...”
          ”Aaa. Ei ne mua haittaa, mutta jos sua haittaa niin ei se mitään.”
          ”Ei haittaa?” Sanni ihmetteli.
          ”No niin, ei mun tarvitse menkkojen aikaan mennä sinne pää edellä”, Peter naurahti.
          ”Hyi, ei kyllä tarvitse mennä lainkaan!”
          Peter ihmetteli Sannin asennetta: miksi kuukautiset olivat hänen mielestään niin likainen asia? Sanni mainitsi kahdella lauseella, että häntä oli kiusattu menkoista vuosia ja että hän ei ollut koskaan tullut sujuiksi niiden kanssa. Peter huomasi, että Sanni oli vaikeana, joten hän päätti keventää tunnelmaa:
          ”Arvaa mitä? Mä luulin vielä yläasteella, että emätin on niin kuin siinä edessä, kummun kohdalla. Mä olin siis niin varma siitä, että väittelin asiasta muiden poikien kanssa, ja tein itsestäni naurunalaisen. Mua muistutettiin tästä viimeksi viime vuonna!”
          ”Eikä!” Sanni puhkesi nauruun.
          ”Joo joo. Ja olin kans siinä uskossa, että tampooni on niin kuin korkki.”
          ”Voi apua”, Sanni nauroi vedet silmissä ja antoi sitten suukon Peterin poskelle.

Syyslukukaudesta oli kulunut pari kuukautta, kun Sanni ja Milja pitivät kotonaan tyttöjen illan. Nenna ja Aurora olivat tulleet tutuksi jo vuosi sitten, kun Milja oli aloittanut heidän kanssa samaan aikaan opiskelun. Essi puolestaan oli Sannin uusi luokkakaveri. Tarkoituksena oli aloitella heidän kämpillä, ja mennä sitten bussilla keskustaan johonkin opiskelijabileisiin.
          Siinä viinilasien ja naposteltavien ääressä Essi täräytti yhtäkkiä:
          ”Hei, ei hitto! Mä unohdin tampoonit himaan. Voinko lainata teiltä pari?”
          Sanni ja Milja menivät aivan pois tolaltaan. Sanoa nyt tuollaista, uusien tuttujen kuullen. Ilmoittaa kaikille, että on menkat!
          ”Joo... Vessan allaskaapissa...”, Sanni vastasi vaisusti.
          Hän huomasi olevansa nolostunut myös siitä, että nyt heidän sidevarastonsa sijainti oli muiden tiedossa. Vaikka varmaan aika moni säilytti siteitä jossain vessan kaapissa tai laatikossa.
          Essi palasi vessasta ja jotenkin keskustelu kääntyi kuukautisiin. Nenna alkoi vain kertomaan, kuinka hänellä oli teinivuosina useaan kertaan tullut veret läpi housuista. Muut tytöt nauroivat ja kertoivat omia kauheita menkkakokemuksiaan. Sanni ja Milja katsoivat välillä toisiaan ja hymähtelivät mukana.
          ”No, Sanni ja Milja, kai teillekin on jotain verivahinkoja tapahtunut?” Nenna kysyi.
          ”Hahah joo...”, Sanni vastasi kierrellen.
          ”Niin. Tuota noin. Mua itse asiassa sanottiin vuosia Menkka-Miljaksi. Jotkut varmaan sanovat vieläkin.”
          Milja pudotti melkoisen pommin. Sanni oli kauhuissaan, että nytkö haavat revitään auki. Muut tytöt reagoivat repeämällä nauruun.
          ”Mitä? Miksi?” Aurora nauroi vedet silmissä.
          ”Mulla alkoi menkat niin aikaisin, ja noh, se tuli kutosluokalla kaikkien tietoisuuteen”, Miljaa itseäkin näytti vähän naurattavan.
          ”Täh? Miten?”
          Milja katsoi Sannia huvittuneena:
          ”Oisko aika nostaa kissa pöydälle?”
          ”Tarkoitat varmaan, että repiä haavat auki?” Sanni virnisti.
          Pienessä luottamuspiirissään tytöt avautuivat menkkatraumoistaan. Ja niin keskustelu jatkui muihin häpeän aiheisiin, joita naiseus oli heille aiheuttanut: pimppipieruja, hiivatulehduksia ja vessassa käymisiä miehen kuullen. Sanni sai myös kuulla, että synnyttäessään saattaa ulostaa synnytyspedille!

Seuraavalla viikolla Milja rohkeni käydä yksityisellä gynekologilla, koska muidenkin tyttöjen mielestä Miljan voimakkaat kuukautiskivut kuulostivat epänormaalilta. Samantien lääkärikäynnin jälkeen Sannin puhelin soi:
          ”No?!” Sanni vastasi puhelimeen.
          ”Siellä näkyi jotain!” Milja iloitsi.
          ”Siis... Mitä? Miks oot iloinen?”
          ”Tähän löytyi vihdoinkin selvyys!”
          ”No mitä?”
          ”Se gyne epäili endometrioosia. Oli jotain sellaisen näköisiä pesäkkeitä. Sain lähetteen magneettiin!”
          Sanni oli aivan pihalla, joten Milja selosti hänelle lyhynkäisyydessään, mitä endometrioosi oli: kohdun limakalvon pesäkesirottumatauti, joka oli riippuvainen estrogeenista ja joka Miljan tapauksessa oli ilmeisesti tehnyt endometrioosipesäkkeitä ainakin kohdun ja todennäköisesti myös suolen pinnalle.
          ”Miten tollainen huomattiin vasta nyt? Sähän olit viimeksi gynellä pari vuotta sitten, etkö ollutkin?”
          ”Joko ne pesäkkeet on kasvaneet vasta parin vuoden sisällä, tai sitten gyne ei vain ole silloin nähnyt niitä.”
          ”Miten niin ei ole nähnyt?!”
          ”Se on kuulemma hyvinkin yleistä. Ja saattaa olla, että mulla on ollut jo vuosia sellaisia pinnallisia pesäkkeitä. Niitä ei välttämättä nähtäisi edes magneettikuvissa.”
          ”Miten tuollaiseen sitten voi saada edes ajoissa diagnoosin? Sitten kun sinne on ehtinyt muodostua joku nyrkin kokoinen pesäke vai?”
          ”No siis... Tyyliin joo!”
          ”Mitä ne nyt sitten meinaa? Miten toi hoidetaan?”
          ”Magneetissa katsotaan, mikä se tilanne tuolla on, ja sitten todennäköisesti mut laitetaan leikkausjonoon.”
          ”Eli ne pesäkkeet leikellään pois ja siinä se?”
          ”Niin, tai ainakin yritetään sitten parhaan mukaan leikellä kaikki pois. Ja sitten tätä hoidetaan hormonilääkityksellä.”
          ”Siis... Mitä jos ne ei saa kaikkea pois? Mitä sitten tapahtuu?”
          ”Lääkitystä jatketaan kuitenkin. Siis Sanni, tää on kroonista. Mä en parane tästä.”
          Miljan sanat tuntuivat kuristavan Sannia. Milja oli jotenkin niin rento asian suhteen. Sanni sen sijaan oli järkyttynyt molempien edestä: hänen 22-vuotiaalla ystävällään oli pitkäaikaissairaus.

Kaksi kuukautta myöhemmin Milja lähti aamun sarastaessa magneettikuville. Sanni heräsi, kun kuuli Miljan hääräävän keittiössä. Hän hiipi peiton alta pois ja jätti Peterin uinumaan vällyjen väliin.
          ”Keitä mullekin kahvia”, Sanni kuiskasi keittiön ovelta.
          ”Hitto mua jännittää!” Milja melkein huudahti.
          ”Hyss! Peter nukkuu!”
          ”Ai niin, heh, sori.”
          Milja purkasi aamukahvin äärellä jännitystään selostamalla Sannille vaihtoehdoistaan, miten häntä lähdettäisiin hoitamaan. Sitten hän lähti sairaalaan, ja Sanni jäi väsäämään aamiaista. Pian Peter tuli keittiöön:
          ”Huomenta. Oliko Miljalla sittenkin koulua tänään?”
          ”Ei kun... Se meni lääkäriin”, Sanni vastasi.
          Hän ei ollut kertonut Peterille Miljan henkilökohtaisesta asiasta, vaikka Milja oli antanut siihen kyllä luvan. Sannin oli pitänyt itsekin vähän sulatella asiaa. Hän oli ehtinyt monta vuotta puhua Miljalle siitä, että tämän pitäisi tutkituttaa itsensä. Jos hän olisi ollut tahdikkaampi ja päättäväisempi, hän olisi voinut saada Miljan aikaisemmin lääkäriin ja hoitoon... Lisäksi Sanni oli lukenut, että noin puolella endometrioosia sairastavista naisista esiintyi lapsettomuutta. Häntä huolestutti tämäkin. Milja otti asiat paljon rennommin ja optimistisemmin.
          ”Ai, mikä Miljalla on?” Peter kysyi.
          ”Se meni magneettiin. Sillä on aika varmasti endometrioosi.”
          Aijaa! Oho.”
          ”Tiedätkö sä, mitä se on?”
          ”Joo, yhdellä työkaverilla on kans endometrioosi. Se joutuu välillä olemaan pois töistä sen takia.”
          ”Ai.”
          ”Miten Milja on ottanut tän?”
          ”Se on itse asiassa ollut iloinen. Ilmeisesti endometrioosi selittäisi sen vatsavaivat ja -kivut. Niin Milja on ollut aika helpottunut, että tää yks diagnoosi selittää niin paljon kaikkea.”
          ”No mutta hyvä. Niin mä oon kuullutkin, että se voi aiheuttaa monenlaisia oireita. Hei! Mitä jos mä kävisin kaupassa ja tekisin meille kaikille tänään ruokaa?”
          ”O-okei. Joo, kyllä se käy!” Sanni yllättyi.

Peter lähti pesemään hampaita ja pukemaan. Sanni otti toisen kupin kahvia ja ajatteli, että Milja varmasti ilahtuisi. Sitten hän ajatteli sitä, miten mahtavan miehen hän oli löytänyt. Vieläpä Tinderistä.
          ”Tarviitko sä jotain kaupasta?” Peter ilmestyi takaisin keittiön ovelle.
          ”Ömm... En mä... Tai joo, mut... Mä käyn sit ite...”, Sanni vastaili vaikeana.
          ”Kyllä mä voin sulle siteitä hakea”, Peter hymyili.
          ”Kehtaaksä?”
          ”Miks en kehtais?”
          ”No... Ne on... Naistenjuttuja. Kuukautisjuttuja.”
          ”Niin, mitä hävettävää siinä on? Kaikillehan naisille ne tulee. Aika selvää, ettei ne siteet oo mulle. Ja vaikka mä tarvitsisin niitä, niin mitä sitten!” Peter virnisti.
          Sanni katsoi Peterin aurinkoista olemusta. Hän oli löytänyt miehen, joka oli hyvätapainen, ajattelevainen ja hauska. Miehen, joka sai hänet ymmärtämään, että menkat oli ok.
          ”Okei, osta sitten”, Sanni myöntyi.
          ”Rekallinen siteitä tilattu!” Peter huudahti ja lähti ovesta.
          Sanni suuntasi heti vessaan. Hän ei ollut ulostanut melkein kolmeen päivään.


Lue lisää endometrioosista Endometrioosiyhdistyksen sivuilta tai Moona-blogista, jota kirjoittaa kahdeksan endometrioositarta. Toimin Moona-blogin vastaavana vapaaehtoisena ja oikolukijana.

8. syyskuuta 2017

Syyskuun arvonnat

Arvonta on suoritettu!
Isommat sukat lähtivät Raumalle Jelenalle, pienemmät sukat Riihimäelle Kimille.
Onnea voittajille ja kiitoksia kaikille osallistujille! <3


Villasukka-arvonnat palaavat nyt kesälomilta oikein ryminällä: arvon kahdet Novitan Ihastus-sukkien ohjeella tehdyt mustat pitsisukat! Poikkeuksellisesti arvonta pyörii Facebookin puolella. :)

Sukat vaaleanpunaisilla kukkaraidoilla ovat kokoa 37-39, ja sukat valkoisilla kukkaraidoilla ovat kokoa 34-36. Pienemmissä sukissa jalkapöydällä kulkee kaksi pitsilinjaa, isommissa sukissa koko jalkapöytä on pitsikuviota.

Facebook ei ole mukana arvonnassa. Olen itse kutonut sukat ja maksan itse toimituskulut. Suuntaa siis Villasukkakirjailijan Facebook-sivulle arvontapäivitykseen: osallistut arvontaan tykkäämällä Villasukkakirjailijan Facebook-sivusta ja kommentoimalla tuohon päivitykseen, oletko mukana pienempien, isompien vai molempien sukkien arvonnassa! Osallistumisaikaa on syyskuun loppuun saakka. :)

Onnea arvontaan! <3


27. elokuuta 2017

Menkkahäpeä, osa 1

Oli vuosi 2007 ja Sanni oli juuri kesällä täyttänyt 12 vuotta. Hän oli iloinen, urheilullinen ja huumorintajuinen tyttö. Hän asui äitinsä, isänsä ja pikkusiskonsa kanssa rauhallisella omakotitaloalueella. Hän harrasti ringetteä ja tanssia. Hän oli hyvä koulussa ja hän oli kaikkien kaveri. Sannin parhaita ystäviä olivat Lotta ja Elli. Ja hän oli korviaan myöten ihastunut Viljamiin, joka oli hänen kanssaan samalla luokalla.
          Elokuu oli lopuillaan ja viilenevästä ilmasta päätellen kesäisiä päiviä nähtäisiin seuraavan kerran vasta monen kuukauden kuluttua. Silti Sanni oli innoissaan. Hän oli kesän aikana nähnyt Viljamin vain kerran, ja kavereitakin oli tullut nähtyä paljon harvemmin. Nyt he olivat kuudesluokkalaisia, koulun vanhimpia. Elämä oli tosi coolia.

Syyskuun ensimmäisenä päivänä Sanni tuli koulusta kotiin. Pikkusisko Siiri oli omassa huoneessaan, äiti ja isä olivat vielä töissä. Sanni söi jugurtin, täysin tietämättömänä siitä, että hänelle oli juuri hetkeä aiemmin tapahtunut jotain aivan tavallista ja jotain aivan kauheaa. Aivan hänen koulumatkansa aikana oli tapahtunut jotain niin tavallisen tavallista, mutta niin elämää mullistavaa ja kaikin puolin hirveää. Sanni sai tietää tämän vasta, kun hän päätti käydä vessassa. Hänen pikkuhousunsa olivat kauttaaltaan ruskeassa eritteessä.
          ”Mitä... Olenko mä päästänyt housuihini?!” Sanni ajatteli ensin kauhistuneena. ”Ei voi olla. Mutta en kai mä... Enhän mä voisi ripuloida alleni, kai mä sen olisin huomannut?!”
          Totta kai hänellä oli ollut jalassa ne kivat vaaleanpunaiset pikkuhousut. Sanni otti paperia ja pyyhki pikkuhousujaan. Se oli ruskeaa.
          ”Voisiko nämä olla ne menkat?” Sanni alkoi miettiä epäuskoisena.
          Mutta juuri viime vuonna koulussa terveydenhoitaja oli sanonut, että kun kuukautiset alkavat, sieltä saattaa tulla ihan vain muutama tippa. Mutta hänen alushousuissaan oli ennemmin tulva! Ja miksi puhuttaisiin kuukautisverestä, jos se ei edes olisi punaista niin kuin veri?
          Kaaottinen vessahetki päättyi siihen, että Sanni luikki omaan huoneensa, vaihtoi pikkuhousunsa ja tunki likaiset pöksyt pieneen pussiin. Pussin hän heilautti sänkynsä alle piiloon. Sitten Sanni meni uudestaan vessaan ja tunki paperitollon housuihinsa. Siltä varalta, että jos kyse oli kuitenkin menkoista.

Hätääntyneenä Sanni vaelsi ympäriinsä, ja Siirikin alkoi jo ihmetellä, että mikä siskoa oikein vaivasi.
          ”Mikä sulla on?” Siiri huusi omasta huoneestaan.
          ”Ei mikään, oo hiljaa!” Sanni tiuskaisi.
          Sanni oli hermostunut, koska hänen piti vielä illalla mennä ringettetreeneihin. Ja kyseessä oli vieläpä ensimmäiset jäähallitreenit kuukausiin. Vähän ajan päästä Sanni lukittautui uudestaan vessaan ja katsoi housuihinsa: vessapaperi oli liti vetelä, kauttaaltaan ruskea. RUSKEA! Sanni nappasi kännykkänsä, ja laittoi valmentajalle viestiä:
          ”En pääse tänään treeneihin, loukkasin jalkani koulussa.”
          Hänhän ei mihinkään treeneihin lähtisi tässä tilassa. Ehkä hänen pitäisi lähteä lääkäriin? Mutta mitä jos ne olisivatkin vain menkat? Sitten hän olisi se tyttö, joka lähti lääkäriin, koska kuukautiset alkoivat... Niin noloa. Sanni katsahti kelloa: äiti olisi kotona tunnin päästä.
          ”Missä ihmeessä meillä on jotain siteitä?” Sanni alkoi koluta vessan kaappeja. ”Kai äidillä vielä menkat on?”
          Vessan allaskaapista löytyi vain läjäpäin tampooneja, eikä Sanni todellakaan haluaisi tunkea mitään sisälleen. Eikä hän ollut edes ihan sataprosenttisen varma siitä, mistä reiästä tätä tavaraa tuli.
          ”Hyi hitto!” pelkkä ajatus tampoonista puistatti häntä, ja niin hän taitteli uudestaan vessapaperia housuihinsa.

Äiti tuli kotiin kantaen ruokakassia. Sanni ryntäsi omasta huoneestaan vastaan.
          ”Eihän sun jalassa mitään vikaa ole?” äiti kysyi tiukkaan sävyyn.
          Tietenkin äiti oli nähnyt valmentajan ruokakaupassa.
          ”Ei niin...” Sanni ehti sanoa, kunnes ulko-ovi kävi uudestaan.
          ”Moooi!” kuului isän huuto ovelta.
          Ja yhtäkkiä tilanne oli katastrofaalinen, kun äiti kertoi isälle Sannin valehdelleen valmentajalle, ja seuraavaksi sekä äiti että isä tivasivat Sannilta, mistä oli kyse.
          ”Miksi sä niin teit?” ”Mitä me ollaan sanottu valehtelemisesta!” ”Eikö sua kiinnosta enää ringette? Olisit sanonut ennen kuin ostettiin uusi pelilisenssi!”
          Sanni alkoi ärsyyntyä, ja samalla hän tunsi, että housuissa oli taas niin märkää, että paperi pitäisi vaihtaa.
          ”Nyt kyllä pyydät anteeksi valmentajalta ja menet sinne treeneihin!” äiti komensi.
          ”No en tosiaan!” Sanni suuttui.
          ”Kylläpäs, eikä tästä enää keskustella!” äiti suuttui takaisin.
          ”MULLA ALKOI MENKAT TAI SITTEN MUN HOUSUISSA ON JOTAIN IHAN MUUTA, JA MUT PITÄIS VIEDÄ LÄÄKÄRIIN!” Sanni ärähti.
          Vanhemmat hiljentyivät heti. Isä meni ihan vaikeaksi, ja äidin äänenvoimakkuus laski kuiskimiseksi:
          ”Mennäänpä vessaan katsomaan...”

Sanni laski housunsa nilkkoihin ja veti paitaansa alaspäin. Äiti otti vessapaperimytyn hänen pikkuhousuistaan.
          ”No hyi älä koske siihen!”
          ”Voi kulta, kyllä sulla on menkat!” äiti sanoi lempeästi ja heitti verisen paperitollon vessanpönttöön.
Sanni oli jo pari tuntia ajatellut asiaa, mutta silti äidin sanat kuulostivat tuomiolta. Kyyneleet kihosivat silmiin.
          ”Voi ei! Älä itke! Tämähän on hieno asia!” äiti lohdutti.
          Sanni pyyhki kyyneliään. Kenelläkään heidän luokkalaisella ei ollut vielä alkanut menkkoja. Ainakaan hänen tietääkseen. Miljalla ja Tessalla oli jo rinnat, joten ehkä niillä oli jo kuukautisetkin, mutta ei sellaisesta ainakaan ollut ollut koskaan mitään puhetta. Nyt Sanni joutuisi salakuljettamaan jotain hiton siteitä välitunnilla vessaan. Ja hajuista päätellen myös välttelemään muita.
          Äiti näytti Sannille, miten siteitä käytettäisiin ja sitten he lähtivät ulos. Äiti huusi ovelta isälle, että tämä tekisi itselleen ja Siirille jotain ruokaa. Autossa äiti kertoi, että he menisivät nyt juhlistamaan kuukautisten alkamista pizzalla ja sitten jäätelöllä. Se saisi tämän "kurjan kohtalon" tuntumaan hieman paremmalta.

Niin Sannin elämä muuttui täysin. Ainakin hänestä tuntui siltä. Tähän mennessä hän oli puhunut parhaille ystävilleen Lotalle ja Ellille kaikesta, mutta nyt hänellä oli ensimmäistä kertaa salaisuus, jota hän ei halunnut kertoa kenellekään. Hän joutui olemaan varuillaan, kun kaverit tulivat kylään: hänellä oli lipaston laatikon pohjalla kalenteri, johon äiti oli käskenyt laittaa ylös, milloin kuukautiset olivat. Siten kuulemma Sanni saisi selville oman kiertonsa, eikä kuukautiset välttämättä pääsisi yllättämään. Hirveää. Sanni ei olisi halunnut Siirinkään tietävän hänen menkoistaan, mutta Siiri oli kuullut, kun Sanni oli huutanut vanhemmilleen, että hänellä oli todennäköisesti menkat alkaneet.
          Sanni oli järkyttynyt siitä, että kuukautisveri ei ollut pelkkää verta. Sieltä tuli ulos rämmäleitä ja hyytymiä. Aivan karsean näköistä tavaraa. Ja kuukautiskivut olivat piinaavia: sekä selkään että vatsaan sattui. Kun hän oli koulussa tunnilla, hän ei tiennyt, mitenpäin olisi ollut. Eteenpäin nojatessa ei sattunut vatsaan, mutta kipu tuntui selässä. Taaksepäin nojatessa tilanne meni toisinpäin.

Kun Sannilla alkoivat kuukautiset kolmatta kertaa marraskuussa, hän oli osannut varautua jo pari päivää aikaisemmin kuukautisten tuloon. Mutta tällä kertaa seuraavana päivänä koululiikunnassa oli luvassa uintia.
          ”Jos mä en mene kouluun lainkaan? Äiti pliis”, Sanni aneli.
          ”Kokeilisit nyt edes tampoonia”, äiti kehotti.
          ”No hyi, en!” Sanni vastasi jyrkästi.
          Tunnin suostuttelun jälkeen Sanni lukittautui vessaan ja yritti laittaa tampoonia. Eipä siitä mitään tullut. Kädet alkoivat täristä, kyyneleet valua poskille ja tuskahiki puski pintaan. Lopulta hän sai tuupattua tampoonin juuri ja juuri sisälleen.
          ”Hyi hitto, tää tuntuu inhottavalta!” Sanni huusi ja äiti harppoi vessan oven taakse.
          ”Tungitko sen syvälle asti?” hän kysyi oven lävitse.
          ”No kuinka syvälle tällainen tarvitsee tuupata?!” Sanni raivosi.
          ”Niin syvälle kuin saat sormella laitettua!”
          ”Mitä!? EIKÄ!”
          Äiti hymähti oven takana.
          ”Lopeta!” Sanni kiukustui.
          ”No kokeile sellaista, missä on asetin. Se on pidempi ja ehkä helpompi laittaa. Ei tarvitse laittaa sormea sisälle lainkaan”, äiti ohjeisti.
          Siinä kun Sanni yritti löytää hyvää kulmaa, näkö kyynelistä sumentuneena, häntä rupesi todenteolla turhauttumaan. ”Tällaistako loppuelämäni on? Vittu mitä paskaa olla nainen”, hän ajatteli.
          ”Mä en ihan oikeasti saa tällaista laitettua!” Sanni alkoi itkeä.
          ”Jos mä laitan sen?” äiti ehdotti.
          ”Hyi vittu, et todellakaan!”
          ”Sanni! Älä kiroile!”
          ”No älä sä ole noin ällöttävä!”
          ”Ei siinä ole mitään eroottista! Ja kyllä minä sinun pimppisi olen monen monta kertaa nähnyt.”
          ”Niin, silloin kun olin lapsi!” Sanni huusi.
          ”Sä olet edelleen lapsi!” äiti huusi takaisin.
          ”Sä olet just koko syksyn selittänyt, kuinka musta on tullut nainen?!” Sanni huusi entistä kovempaa.
          Isä alkoi nauraa alakerrassa. Sanni oli niin vihainen itselleen, äidilleen, kuukautisille ja naisena olemiselle, että häntä ei jaksanut kiinnostaa, nauroiko isä heille vai jollekin tv-ohjelmalle.
          ”Sanni kulta... Jos mä laitan sellaisen, missä on se asetin...” äiti jatkoi maanittelemalla.
          ”Ei käy! Hyi!”
          ”Sä joudut vielä monta kertaa gynekologille, ja siellä tehdään sisätutkimuksia... Ei se ole eroottista, vaikka onkin kyse intiimialueesta”, äiti selosti.
          ”Lopeta ton sanan hokeminen!”
          ”Minkä sanan?”
          ”Sen e:llä alkavan!”
          ”Eroottinen vai?”
          ”Lopeta!”
          ”Voi nyt hyvä päivä... No mä kirjoitan sulle lapun, ettet tule uimaan.”
          Sanni vastasi vain nyyhkäisemällä. Hän vihasi niin paljon kaikkea tätä.

Äiti meinasi kirjoittaa reissuvihkoon terveisensä liikunnanopettajalle, mutta Sanni älähti kauhuissaan. Mitään menkkoihin liittyvää ei tosiaankaan kirjoitettaisi hänen reissuvihkoonsa. Niin äiti kirjoitti paperille:
          ”Hei! Sanni ei voi tulla uimaan, koska hänellä on kuukautiset, ja hän käyttää vain siteitä. Terv. Anu”
          Seuraavana päivänä Sanni tunki lapun valmiiksi farkkujensa taskuun, jotta hänen ei tarvitsisi tehdä koulussa mitään operaatiota saadakseen lappua koululaukustaan huomaamattomasti. Sanni lähti kouluun aikaisemmin kuin yleensä ja meni opettajainhuoneen eteen päivystämään. Jokainen opettaja, joka kulki Sannin ohite, kysyi, että mitä asiaa Sannilla oli.
          ”Odotan liikkaopee...”, Sanni vastasi jokaiselle vaikeana.
          Kun sitten liikunnanopettaja saapui kouluun, Sanni ryntäsi hänen luokseen ja kuiski:
          ”Hei mulla olisi sulle lappu näytettävänä...”
          Liikkaope lukaisi lapun, hymyili ymmärtävästi ja kertoi, että Sanni voisi odottaa kahviossa.
          ”Voidaanko sanoa, että minulla on flunssaa?” Sanni kysyi hiljaa.
          ”Voit sanoa mitä vaan. Minä en sano mitään kenellekään”, liikkaope vinkkasi silmäänsä.

Huojentunein mielin Sanni rypisti paperin ja salamannopeasti livautti lapun hupparinsa taskuun. Sitten hän lähti kohti omaa luokkaansa yrittäen näyttää siltä, että oli vasta saapunut kouluun. Vaikka oikeasti hän oli norkoillut siellä jo puoli tuntia.
          Sanni ei saanut mahdollisuutta heittää lappua roskiin tai vaihtaa sen paikkaa koululaukun pohjalle. Tai hän olisi voinut heittää luokassa lapun roskikseen, mutta hän ei halunnut ottaa sitä riskiä, että esimerkiksi lappu jäisi roskiksen päälle niin, että joku näkisi lukea sen.
          Ensimmäisen tunnin jälkeen Sanni ehti jo unohtaa lapun hupparinsa taskussa, kun tuli niin paljon kaikkea muuta mietittävää. Opettaja kertoi matematiikan kokeen päivämäärän, Viljami oli aika varmasti hymyillyt juurikin hänelle tunnilla ja lisäksi Lotta antoi kutsun synttäreilleen. Lotta aikoi pitää yön yli kestävät synttärit heidän mökillään. Se oli paras juttu ikinä, sillä Lotan perheen mökki oli niin hieno, että jopa heidän oikea kotinsa jäi sille kakkoseksi!
          Sanni hehkutti Lotan, Ellin ja parin muun heidän luokkalaisen tytön kanssa Lotan synttäreitä. He suunnittelivat, että voisivat kokeilla avantouintia. Sanni unohti koko asian, että hänen piti esittää tytöille flunssaista. Hän unohti koko menkat. Ja sitten ruokavälkällä hän tajusi, ettei äidin kirjoittama lappu ollut enää hänen taskussaan.

Seuraavalla välitunnilla Sanni käveli tyttökavereidensa kanssa koulun pihalla.
          ”Sanni onks sulla menkat!” Nikke huusi futiskentältä.
          Sydän hyppäsi kurkkuun niin vauhdilla, että Sanni tunsi tukehtuvansa. Tytöt kääntyivät katsomaan häntä. Hän ei tiennyt, mitä vastata. Miksi Nikke huusi hänelle? Oliko se löytänyt sen lapun?! Sen oli ollut pakko löytää lappu. Ei se muuten olisi huutanut hänelle. "Parempi, etten kiellä. Mutta mitään ei kyllä kannata myöntääkään", Sanni ajatteli nopeasti ja huusi sitten:
          ”Pää kii Nikke!”
          ”Onko sulla alkanut menkat?” Lotta kysyi järkyttyneenä.
          ”Mistä Nikke sen tietää?” Elli kysyi perässä.
          Pojat nauroivat kentällä katketakseen. Sanni tunsi ensi kertaa ahdistuksen leviävän jokaiseen soluunsa.

Kello soi ja oppilaat valuivat takaisin sisälle. Sanni oli ryöpytyksen keskipisteessä.
          ”Mä oon ihmetellytkin, mikä täällä haisee”, Aleksi vinoili koulun käytävällä.
          ”Sanni, pitäisikö sun vaihtaa sellainen tamppooni? Ai niin, et sä voi käyttää kuin vain siteitä!” Nikke huusi nauraen.
          ”Onko sun vittu liian tiukka?!” Aleksi huusi perään.
          Luokassa juttu vain jatkui, koska opettaja ei ollut tullut vielä. Kaikki pojat nauroivat, ja osa yhtyi Aleksin ja Nikken mukaan yrittäen keksiä jotain nasevaa menkkaläppää. Osa tytöistäkin naurahteli mukana, loput olivat vaiti ja tekivät jotain muuta. Lottakin, joka ei koskaan lukenut vapaaehtoisesti mitään, oli jostain kaivanut romaanin esille.
          ”Mut hei jos susta on tulossa nainen, niin missä sun tissit on?” Nikke ivaili.
          ”Menkat on ihan normaali asia!” Milja huusi takarivistä, ja koko luokka kääntyi katsomaan häntä.
          ”Kaikille tytöille tulee ne, miks ootte noin lapsellisia!” Milja jatkoi.
          Hetkessä oli käsillä sellainen sankarillinen tilanne. Tilanne, joka olisi voinut päättyä siihen, että huutelu olisi loppunut ja kaikki olisivat ymmärtäneet faktat. Mutta tässä tilanteessa, kutosluokkalaisten keskuudessa, tämä räjäytti pankin.
          ”Miljallakin on menkat!” Aleksi huusi.
          ”Niin no tissitkin sen kertoo!” Nikke nauroi.
          Ja niin Miljakin oli ryöpytyksen keskellä. Ilkkumisessa ei ollut päätä eikä häntää. Sannia pilkattiin, koska hän ei käyttänyt tampoonia, mutta Miljaa piikiteltiin siitä, että hän varmaankin käytti. Sannia kiusattiin siitä, että hän oli salannut kuukautisensa, Miljaa puolestaan siitä, että hän mukamas retosteli omilla kuukautisillaan.
          Oppitunnin ajan Sanni säästyi huuteluilta, mutta kun välitunti alkoi pojat vain jatkoivat mylvimistä. Liikuntatunnit olivat viimeisenä, ja koska Sannin olisi vain pitänyt istua kahviossa, hän päätti lintsata ensimmäistä kertaa ikinä. Hän halusi kotiin.

Miten sä voit tehdä mulle näin!” Siiri huusi heti eteisessä, kun hän tuli koulusta kotiin.
          Sanni makasi sängyssään peiton alla, posket kuivuneista kyyneleistä jähmettyinä. Kaiken lisäksi alaselkä jomotti menkkojen takia.
          ”Miksi sä teit niin?! Vähänkö noloa!” Siiri tuli Sannin huoneeseen meuhkaten.
          ”Mene pois!”
          ”Meidän koko luokka puhui koko päivän vain sun ällömenkoista! Mikset pitänyt niitä salassa, onko susta tullut ihan hullu menkkojen takia?!”
          ”MENE POIS!” Sanni huusi ja heitti Siiriä tyynyllä.
          ”Musta ei ainakaan tuu tollasta hullua murrosikäisenä!” Siiri huusi takaisin ja lähti ovet paukkuen.

Seuraavana päivänä Sanni uskaltautui kouluun. Hän toivoi, että äiti oli oikeassa sanoessaan, että tällaiset jutut unohtuvat, ja ettei kukaan jaksa samoja asioita joka päivä selittää. Niin ei käynyt. Pojat käyttivät hänestä nimeä ”Side-Sanni”. Miljasta oli puolestaan tullut ”Menkka-Milja”. Kaikki tytöt yrittivät vältellä poikia, etteivät vain joutuisi itsekin kiusankohteeksi. Sanni ymmärsi sen. Hän kun ei itse saanut käydä rauhassa edes vessassa: pojat saivat vain lisää vettä myllyyn, koska "Sanni meni taas vaihtamaan siteen".
          Kaksi päivää Sanni kuunteli jatkuvaa ivailua, ja sitten hän pakkasi tavaransa kesken koulupäivän. Hän ei menisi kouluun enää ikinä.
          Sanni lukittautui huoneeseensa. Hän sai pilkkaviestejä ja pilapuheluita muutaman päivässä. Äiti ja isä yrittivät saada häntä kouluun ja treeneihin kaikin keinoin. He yrittivät puhua Sannille järkeä, mutta Sanni ei suostunut lähtemään mihinkään. Vanhemmat yrittivät kiristää, lahjoa, kiristää ja lahjoa. Sannille oli ihan sama. Hänellä ei ollut enää mitään menetettävää. Hän ei todellakaan enää ikinä kehtaisi mennä Viljamin kanssa samaan tilaan.
          Parin päivän lintsaamisen jälkeen kännykkä tärähti taas pöydällä. Sannin sydän alkoi tykyttää. Hän kuitenkin ojentui peiton alta katsomaan puhelintaan. Siinä toivossa, että joku kavereista laittaisi viestiä. Lotasta tai Ellistä ei ollut kuulunut mitään. Mutta viesti tulikin yllättävältä taholta:
          ”Moi! Mulla olisi sun kirjoja ja läksyjä. Voinko tulla käymään tänään? t. Milja”

Milja tuli illalla koululaukkunsa kanssa. Äiti oli liiankin innoissaan siitä, että Sanni vihdoin suostui näkemään muitakin. Hän toi Sannin huoneeseen limsaa ja kulhollisen sipsejä. Milja puolestaan kertoi läpikäydyistä asioista ja läksyistä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
          ”Kiitti, että tulit”, Sanni sanoi, kun Milja teki lähtöä.
          ”Ei mitään. Ja hei... Oli se vähän... Noh, inhottavaa. Mutta ei meillä mitään hävettävää ole.”
          ”Ootko sä ollut koulussa joka päivä?”
          ”Joo.”
          ”Onko ne... Vieläkö ne?”
          ”Vähän joo. Sun kannattaisi tulla kans kouluun. Mä voin olla sun kanssa, jos muut alkaa kohdella sua kuin jotain... Syöpäläistä”, Milja nauroi.
          ”En mä haluu...”
          ”Kyllä sun joskus on tultava! Helpompi, jos et anna pojille enempää mässäiltävää.”
          Sannilla kihosivat kyyneleet silmiin, kun hän sanoi:
          ”Mä vihaan menkkoja niin paljon.”
          ”Niin mäkin! Ihan syvältä olla nainen.”
          Milja istahti alas, ja kysyi suoraan, kauanko Sannilla oli ollut menkat. Miljalla oli ollut itsellään jo vuoden päivät. Hänellä oli jopa viidennellä luokalla käynyt ”verivahinko”, kun menkat olivat tulleet housuista läpi.
          ”Mitä! Miten sä onnistuit salaamaan sen kaikilta?” Sanni nauroi.
          ”Ei kukaan nähnyt sitä, kun istuin jalat ristissä tai sitten seisoin. Aika paljon istuin sinä päivänä”, Milja nauroi. ”Se oli kyllä kauhea päivä!”

Tytöt alkoivat jutella kaikesta muusta. Sanni tajusi, että Milja oli tosi hauska tyyppi. Hän ei ollut koko ala-asteen aikana kaveeranut koskaan Miljan kanssa kahdestaan. Ehkä se johtui siitä, että Sanni oli aina harrastanut urheilua ja siten koulussakin oli tullut kaveerattua enemmän niiden tyttöjen kanssa, joita näki muutoinkin vapaa-ajalla treeneissä.
          ”Voisitko sä pliis tulla huomenna kouluun? Olisi niin paljon hauskempaa, kun mä en olisi ainut, jolla on rätti persiissä", Milja pyysi.
          Sanni nauroi Miljan ilmaisulle ja myöntyi sitten:
          ”No okei, mä tuun. Mut mun menkat onneks loppui kyllä jo! Enkä lupaa, että jaksaisin kuunnella poikia koko päivää..."
          ”Jos pojat ei jätä meitä rauhaan niin... Onneks mulla on menkat nyt! Mä otan siteen housuista ja lätkäsen sen vaikka Nikken naamalle!”
          Tytöt nauroivat katketakseen. Jotain hyvää menkoissakin – he olivat niiden ansiosta löytäneet toisensa.

Lue tarinan toinen osa täältä