Aloita jatkis alusta
Verna
puki työpaikkansa takahuoneessa vastahakoisesti tonttulakin
päähänsä. Kesä oli enää vain kaukainen muisto ja
pikkujoulukausi oli täällä. Taas. Kello oli puolen yön, eikä
asiakkaita vielä ollut ruuhkaksi asti. Verna meni ulko-ovelle
vaihtamaan kuulumiset järjestyksenvalvojien kanssa, mutta hetken
kuluttua joku naisasiakas tuli kertomaan heille, että naisten
vessassa olisi yksi neiti vähän huonossa hapessa.
”Mä
voin mennä tsekkaa”, Verna kohautti olkiaan ja suuntasi vessoille.
Vessassa
ei ollut kuin yksi nainen, selvästikin se asiakas, josta heille oli
tultu sanomaan. Nainen istui vessan lattialla levinneet ripsivärit
poskillaan.
”Heippa,
mikäs täällä on fiilis?”
”Ei
tässä kurjuutta kummempaa...”, nainen sammalsi vähän. ”Kaikki
menee päin helvettiä.”
”No
ei kai nyt sentään... Tuu mun mukaan, haetaan sulle vettä.”
”Mä
oon luovuttanu. Tää oli tässä. Elämässä ei ole vittu mitään
järkeä”, nainen tilitti, eikä tehnyt elettäkään noustakseen
ylös.
Verna
yritti sanoa jotain lohduttavaa, mutta hän lisäsikin sanoillaan
vain vettä myllyyn. Nainen alkoi avautua oikein kunnolla. Verna ei
ihan pysynyt kärryillä, mutta ilmeisesti naisen yritys oli mennyt
nurin, kun asiakkaat olivat kaikonneet huhupuheiden takia. Hänen
siskonsa rakoileva avioliitto oli saanut viimeisen naulan arkkuunsa,
kun oli käynyt ilmi, että siskon miehellä oli lehtolapsi. Vernaa tosin vähän huvitti, kun nainen myönsi kuitenkin hänen siskonsa ensin pettäneen, mikä oli aiheuttanut
parisuhteeseen tauon, jonka aikana siskon mies oli käynyt toisen
naisen sängyssä. Siskon ex-mies oli lisääntynyt jonkun hempukan
kanssa, ja tämä teki ilmeisen kipeää, koska tämä säälissä ja raivossa rypevä nainen itse oli
yrittänyt jo vuosia raskautua siinä onnistumatta. Kaiken huipuksi
nyt hänen aviomiehensä oli ottanut hatkat, koska lapsiasia ja
kaikki muu stressi oli repinyt heidät erilleen.
”Nyt
on vaikeaa... Kyllä se siitä vielä”, Verna yritti kannustaa
silmiään pyöritellen.
Kun
Verna oli saanut naisen suostuteltua pystyyn, he lähtivät tiskille
hakemaan vettä. Verna osittain talutti naista, joka edelleen jaksoi
pauhata:
”Jos
mä oisin tienny. Jos mä oisin tienny! Siru oli myrkyllinen ihminen.
Jotenkin se... Se soluttautui meidän elämään!”
Vernan
korvaan särähti nimi Siru.
”Mä
halusin vain siitä eroon. Mut se... Se oli kuin myrkkyä! Miks mä
en tajunnut...”
Parilla
tarkentavalla kysymyksellä varmistui, että kyse oli Vernankin
tietämästä Sirusta. Siru oli vuoden alkupuoliskolla yrittänyt
ystävystyä hänenkin kanssaan, mutta Verna ei ollut hyväksynyt
tämän kaveripyyntöä Facebookissa. Sen jälkeen tyttö ei ollut
ollut tuntevinaan Vernaa, kun oli tullut viihteelle hänen
työpaikalleen. Verna oli vain kuullut työkavereiltaan, kuinka tyttö
oli aiheetta antanut Vernasta negatiivista palautetta. Oliko Siru
yrittänyt hankkia Vernalle potkut? Samassa hän muisti tapauksen
jostain helmikuulta, kun hän oli nähnyt Sirun kaulailevan jotain
selvästi vanhempaa miestä.
Kun
vahvasti humaltunut nainen oli saatettu turvallisesti taksiin, yksi
Vernan työkavereista juoksi Vernan luokse puhelin kädessä.
”Sun
puhelin on soinut nyt tauotta. Teiän faija soittelee jatkuvasti.”
”Mitä
hittoa?” Verna ihmetteli, sillä hänen isänsä oli tavallisesti
tähän aikaan nukkumassa, ja isä tiesi tasan tarkkaan, että hän
oli töissä.
”Moi?”
Verna vastasi puhelimeen.
”Nooa on sairaalassa!"
Puhelimessa ei ollutkaan isä, vaan hänen hysteerinen äitipuolensa.
”Mitä?!”
”Joo,
me ollaan isäs kanssa matkalla sinne. Se on menossa
vatsahuuhteluun”, nainen itki niin, että Vernan oli vaikea saada
puheesta selvää.
Verna
juoksi vuoropäällikön luokse ja selitti nopeasti tilanteen: hänen
11-vuotiasta velipuolta oltiin viemässä vatsahuuhteluun. Työkaverit
olivat todella ymmärtäväisiä ja lupasivat, että pärjäisivät
kyllä. Verna haki takkinsa takahuoneesta, heitti tonttulakkinsa
menemään ja juoksi takaovesta pihalle.
Verna
kaahasi sairaalan parkkipaikalle ja juoksi ensiavun ovista sisälle.
Odotusaulassa oli vain isä ja äitipuoli. Äitipuoli itki vuolaasti,
isä tärisi.
”Mitä
helvettiä täällä tapahtuu?!” Verna henkäisi.
”Verna!”
äitipuoli ryntäsi halaamaan häntä.
”Älä
muuta sano”, isä pudisti päätään. ”Pitäisikö se poika
lukita neljän seinän sisälle...”
”Nooalla
oli kotiintuloaika yhdeksältä, me oltiin etsimässä sitä jo
neljättä tuntia, kunnes meille soitti joku ensihoitaja”,
äitipuoli selosti kyyneleet poskillaan.
Ahdistus
puristi Vernaa kasaan. Miksi kukaan haki lapselle alkoholia! Ja mistä
helvetistä Nooa sai rahaa tähän touhuun? Vanhemmat olivat
sulkeneet rahahanat jo viime keväänä. Nyt syksyllä oli näyttänyt
jo hyvältä, mutta ilmeisesti kaikki oli ollut vain kulissia.
Pian
lääkäri tuli kertomaan heille Nooasta: poika selviäisi tästä
kyllä, mutta tästä tulisi lastensuojeluilmoitus. Vanhemmat
kavahtivat. Verna tiesi, että tästä tulisi vielä melkoinen show.
Nooan alkoholin käytön takia joku oli tehnyt pojasta jo kesällä
lastensuojeluilmoituksen.
___________________________________
Siru
havahtui itkuun. Kolmen sekunnin ajan Siru ehti ajatella sitä,
kuinka paljon olisi vielä halunnut nukkua ja kuinka paljon hän
vihasi herätä kitinään. Sitten hän räväytti silmänsä auki ja
käsitti taas saman asian, joka oli hänen mielessään joka kerta
hänen herätessään: tämä oli oikeasti totta. Hän oli äiti.
Siru
nousi istumaan sängyn laidalle ja kurottautui nostamaan vauvan,
hänen vauvansa, pinnasängystä.
Vauva rauhoittui heti. Siru silitti
tämän ohutta tukkaa, silkkisen pehmoista ihoa.
”Sabina.
Rakas Sabina. Äidin Sabi-babi-biina-liina”, Siru kuiskutteli.
Onni
oli niin vahva tunne, että hän tunsi sen fyysisesti koko kehossaan.
Hän katseli kaunista pikkuistaan, ja ajatteli, että hän tekisi
kaikkensa, että Sabina olisi onnellinen. Hän tekisi kaiken toisin
kuin hänen oma äitinsä. Hän olisi paras mahdollinen äiti, ja
Sabina olisi aina etusijalla.
Kello
oli seitsemän aamulla, joten ulkona oli vielä pimeää. Siru
siirtyi kerrostaloyksiössään sängyltä sohvalle ja laittoi tv:stä
pyörimään tv-sarjan, johon hän oli ollut koukussa jo pari
viikkoa. Sabinan pienet sormet hapuilivat jo rinnalle Sirun
asetellessa imetystyynyä käsivartensa alle.
Siru
meni kännykästään läpi uudet viestit ja ilmoitukset. Mikon äiti
oli tehnyt hänestä Facebook-päivityksen. Tai siis, ei
suoranaisesti, mutta Siru tiesi sen: hän osasi lukea sen verran
rivien välistä. Leena oli ollut niin kovin innostunut keväällä
raskausuutisista, ja hän oli kesän aikana tuonut roppakaupalla
vauvan vaatteita ja muita tarvikkeita. Ex-anoppi oli mummihuuruissaan
ostanut kalliit lastenvaunutkin. Nyt Facebookissa Leena julisti,
miten häntä oli käytetty hyväksi. Siru ihmetteli Leenan touhua:
eihän nainen ollut tullut edes pyytämään, että saisiko ostamansa
tavarat takaisin. Ihme marttyyri.
Facebookin
etusivu oli täynnä vauvakuvia, sillä raskaustestin näytettyä
plussaa Sirun ystäväpiiri oli vaihtunut oikeastaan kokonaan. Tai
ennemmin kehittynyt hänen elämäntilanteensa mukana. Sirulla ei
ollut yksinkertaisesti enää kauheasti puhuttavaa lapsettomuudesta
kärsivien naisten kanssa, ja nyt kaikista helpointa oli tutustua
tuoreisiin äiteihin.
Päiväunien
ja lounaan jälkeen Siru paketoi Sabinan vaunuihin ja lähti
kärryttelemään kohti keskustaa. Torin reunalla hän näki
tyhjentyneen liiketilan, jossa oli vielä Café Appelsiinin tarrat
ikkunassa. Siru myhäili tyytyväisenä: jos hän pystyi vain sanoja
käyttämällä raivaamaan omalle tulevalle kahvilalleen tilaa
kaupungin yrityskentältä, hän pystyisi tasan tarkkaan huolehtimaan
Sabinasta. Hän olisi se äiti, jolle kukaan ei ryttyilisi. Ja
hänestä tulisi se yrittäjä, jonka yritys jäisi pysyväksi
elementiksi kaupunkikuvaan.
Vaikka
Siru olisi vielä halunnut olla Mikon kanssa, hän oli päättänyt
teetättää isyystestin lapsen synnyttyä. Hänen onnekseen Sabinan
isä oli Hannu. Mies, joka oli jo oikeasti mies, valmis isä ja
lisäksi vieläpä varakas. Miko ei ollut saanut mitään töitä
potkujen jälkeen, joten tietenkin Siru oli nojautunut siihen
haaveeseen, että vauva olisikin saanut alkunsa Hannun kanssa
vietetystä yöstä.
Siru
oli oivaltanut jo ennen Hannua tämän vaimon olevan pettäjä, ja
vika niitti oli tullut siinä vaiheessa, kun samainen nillittäjä
oli katkaissut heidän perheeltä toimeentulon antamalla potkut
Mikolle. Hän oli alkanut niin sanotusti petaamaan omaa petiään jo
ensimmäisestä lapsenvahtikeikasta asti, koska Hannussa oli ollut sitä jotain, mutta lopulta kaikki oli tapahtunut
paljon nopeammin, kuin Siru oli edes uskaltanut toivoa. Hannu olikin
löytynyt baarista, vieläpä juomasta, joten kaikki oli mennyt
paremmin kuin hyvin. Humalassa ollut Hannu ei ollut huomannut
rikkinäistä kondomia edes laittaessaan sitä paikalleen.
Siru
oli tiennyt senkin, että Hannu olisi vastuuntuntoisempi vaihtoehto
lapsen isäksi, ja se oli pitänyt paikkansa. Hannu maksoi
elatusmaksujen lisäksi muitakin kuluja, ja hän oli aidosti
kiinnostunut Sabinasta. Ja nyt kun Hannun vaimo, tai no nyt ex-vaimo,
oli pistänyt Hannun pihalle, miehellä oli entistä enemmän
motivaatiota ja aikaa käydä katsomassa Sabinaa.
Vaunulenkki
oli sama kuin lähes aina. Siru lähestyi leikkipuistoa, joka oli
yhtä poikaa lukuunottamatta autio. Poika istui keinussa ja havahtui
Sirun lähestyessä. Poika nosti päänsä ylös ja lähti kävelemään
poispäin leikkipuistosta, kohti Sirua. Vaunujen kohdalla poika
tiputti pussillisen kolikoita vaunuihin.
”12
kaljaa, pidä loput”, poika kuiskasi pysähtymättä tai edes
katsettaan kääntämättä.
Sirukaan
ei pysähtynyt, mutta hän katsahti nopeasti Nooan perään.
Jatkaessaan matkaa hän mietti, että Vernan pikkuveli ei tarvitsisi
enää häntä: poika aiheuttaisi Vernalle ongelmia ihan omasta
takaa. Sitä paitsi, hänellä ei ollut enää tarvetta
hakupalkkioille, nyt kun Hannu oli kuvioissa. Ja jos se hänestä
olisi kiinni – ja varmasti olikin – Hannu tulisi kuvioihin
pysyvästi.