Endoräppi

No hah hah ei ole lapsia tulossa,

mun maha on vain turvoksissa!

Mä oon piukassa mikroskooppisia pesäkkeitä,

ja ne yrittää vaan koko ajan kasvaa ja levitä.

Mä yritän ottaa tilannetta hallintaan,

ja vedän hormonivalmisteita naamaan.

Lasken tunteja ja mitä saisin vielä ottaa,

sattuu niin, että kohta kasvaa muna ottaan.

Lääkäri neuvoo vaan lisäämään annostusta,

ja seuraavaksi päällä on uudenlainen tuska.

Kuinka ollakaan, tulee ruikulia,

sitten on vuorostaan vatsa kovana.

Hiki valuu otsalla ja vatsaa kivistää.

Olisin ihan valmis itteni seivästämään!

Joo mä oon kroonisesti sairas.

On viallinen kohtu ja munasarjat,

ja huonossa kunnossa itse piiras.

Sairauden nimi on endometrioosi,

ja se on kyllä melkoinen virtuoosi.

Mun pesäkkeet ei näy kuvissa,

käyn ihan turhaan magneetissa.

Kohta on kaikki elimet kiinni toisissaan.

Oon seksikäs, jos en haise ihan hirveän pahalta,

mut se on kyllä nykypäivänä todella harvinaista.

Hiivatulehduskin tulee uudestaan ja uudestaan,

on se nyt kumma,

kun toosa pääsee aina kuivumaan.

Oon melkein koko ajan hiestä märkä,

mut miehelle kelpaisi silti yhdyntä.

Viime kerrasta onkin jo aikaa,

hauska juttu sinäänsä,

oon kyllä monen muun edessä ollut lettu leviänä.

Keskimäärin vuodessa mun haaraväliin kurkkaa

neljä gyneä, ja jotain kuustoist opiskelijaa.

Ookoo pidetään sitä parisuhdetta yllä,

mut sori mä en nyt käy ihan täysillä.

Lääkitys on aiheuttanut mulle sellaisen pöhnän,

aivan kuin mun ja maailman välissä ois joku seinä.

Jokaisella lääkkeellä on melkoinen haittavaikutuslista,

tietty mä kärsin niistäkin,

joita on vaa yhdellä tuhannesta.

Silti mä haluan kaikista eniten olla vain kivuton,

vaikka se tarkoittaisi sitä, et oisin finninaama ja hiukseton.

Joo mä oon kroonisesti sairas.

On viallinen kohtu ja munasarjat,

ja huonossa kunnossa itse piiras.

Mä ja mun endometrioosi,

meil on yksipuolinen symbioosi.

Mä oon koivu, ja se on kääpä,

paitsi et se näkyy vaan mun sisällä.

Ja lisäks se tekee ihan vitun kipeetä.

Jos nyt yritän tästä keksiä jotain hyvää sanottavaa,

niin joskus sentään kivut saapuu kreivin aikaan.

Kyllähän sitä joskus on mieluumin kivuissa himassa,

kuin vaikka jossain puuduttavissa sukujuhlissa.

Siel kaikki kyselee, koska tulee vauvakuumetta,

ihan kuin mä oisin joku helvetin profeetta.

Ei tässä nyt mietitä lisääntymistä,

kun lääkitys käy samalla ehkäisystä!

Hei, nyt tuli hetki, kun muhun ei satu,

ja samassa kaikki paska unohtu.

"Elämä koostuu arjen pienistä iloista."

Se sanonta on mulle näin konkreettista.

Jos sustaki tuntuu, et sul on puukko perseessä,

tai haarukka munasarjassa,

niin nyt ois korkea aika käydä lääkärissä

ja hakea hoitoa ajoissa!

Lue myös:
Endotar-runo
Menkkahäpeä-novelli

Menkat ei saa estää elämästä. Lue lisää endometrioosista
Endometrioosiyhdistyksen sivuilta ja Moona-blogista.

Tutustu myös Menkkablogiin, ja siellä julkaistuun minusta kertovaan menkKAVERI-kirjoitukseeni, Kun menkoista tuli vihollinen.

Myrkyllinen ihminen, osa 10

Aloita jatkis alusta

Verna puki työpaikkansa takahuoneessa vastahakoisesti tonttulakin päähänsä. Kesä oli enää vain kaukainen muisto ja pikkujoulukausi oli täällä. Taas. Kello oli puolen yön, eikä asiakkaita vielä ollut ruuhkaksi asti. Verna meni ulko-ovelle vaihtamaan kuulumiset järjestyksenvalvojien kanssa, mutta hetken kuluttua joku naisasiakas tuli kertomaan heille, että naisten vessassa olisi yksi neiti vähän huonossa hapessa.

          ”Mä voin mennä tsekkaa”, Verna kohautti olkiaan ja suuntasi vessoille.

          Vessassa ei ollut kuin yksi nainen, selvästikin se asiakas, josta heille oli tultu sanomaan. Nainen istui vessan lattialla levinneet ripsivärit poskillaan.

          ”Heippa, mikäs täällä on fiilis?”

          ”Ei tässä kurjuutta kummempaa...”, nainen sammalsi vähän. ”Kaikki menee päin helvettiä.”

          ”No ei kai nyt sentään... Tuu mun mukaan, haetaan sulle vettä.”

          ”Mä oon luovuttanu. Tää oli tässä. Elämässä ei ole vittu mitään järkeä”, nainen tilitti, eikä tehnyt elettäkään noustakseen ylös.

Verna yritti sanoa jotain lohduttavaa, mutta hän lisäsikin sanoillaan vain vettä myllyyn. Nainen alkoi avautua oikein kunnolla. Verna ei ihan pysynyt kärryillä, mutta ilmeisesti naisen yritys oli mennyt nurin, kun asiakkaat olivat kaikonneet huhupuheiden takia. Hänen siskonsa rakoileva avioliitto oli saanut viimeisen naulan arkkuunsa, kun oli käynyt ilmi, että siskon miehellä oli lehtolapsi. Vernaa tosin vähän huvitti, kun nainen myönsi kuitenkin hänen siskonsa ensin pettäneen, mikä oli aiheuttanut parisuhteeseen tauon, jonka aikana siskon mies oli käynyt toisen naisen sängyssä. Siskon ex-mies oli lisääntynyt jonkun hempukan kanssa, ja tämä teki ilmeisen kipeää, koska tämä säälissä ja raivossa rypevä nainen itse oli yrittänyt jo vuosia raskautua siinä onnistumatta. Kaiken huipuksi nyt hänen aviomiehensä oli ottanut hatkat, koska lapsiasia ja kaikki muu stressi oli repinyt heidät erilleen.

          ”Nyt on vaikeaa... Kyllä se siitä vielä”, Verna yritti kannustaa silmiään pyöritellen.

Kun Verna oli saanut naisen suostuteltua pystyyn, he lähtivät tiskille hakemaan vettä. Verna osittain talutti naista, joka edelleen jaksoi pauhata:

          ”Jos mä oisin tienny. Jos mä oisin tienny! Siru oli myrkyllinen ihminen. Jotenkin se... Se soluttautui meidän elämään!”

          Vernan korvaan särähti nimi Siru.

          ”Mä halusin vain siitä eroon. Mut se... Se oli kuin myrkkyä! Miks mä en tajunnut...”

          Parilla tarkentavalla kysymyksellä varmistui, että kyse oli Vernankin tietämästä Sirusta. Siru oli vuoden alkupuoliskolla yrittänyt ystävystyä hänenkin kanssaan, mutta Verna ei ollut hyväksynyt tämän kaveripyyntöä Facebookissa. Sen jälkeen tyttö ei ollut ollut tuntevinaan Vernaa, kun oli tullut viihteelle hänen työpaikalleen. Verna oli vain kuullut työkavereiltaan, kuinka tyttö oli aiheetta antanut Vernasta negatiivista palautetta. Oliko Siru yrittänyt hankkia Vernalle potkut? Samassa hän muisti tapauksen jostain helmikuulta, kun hän oli nähnyt Sirun kaulailevan jotain selvästi vanhempaa miestä.

Kun vahvasti humaltunut nainen oli saatettu turvallisesti taksiin, yksi Vernan työkavereista juoksi Vernan luokse puhelin kädessä.

          ”Sun puhelin on soinut nyt tauotta. Teiän faija soittelee jatkuvasti.”

          ”Mitä hittoa?” Verna ihmetteli, sillä hänen isänsä oli tavallisesti tähän aikaan nukkumassa, ja isä tiesi tasan tarkkaan, että hän oli töissä.

          ”Moi?” Verna vastasi puhelimeen.

          ”Nooa on sairaalassa!"

          Puhelimessa ei ollutkaan isä, vaan hänen hysteerinen äitipuolensa.

          ”Mitä?!”

          ”Joo, me ollaan isäs kanssa matkalla sinne. Se on menossa vatsahuuhteluun”, nainen itki niin, että Vernan oli vaikea saada puheesta selvää.

Verna juoksi vuoropäällikön luokse ja selitti nopeasti tilanteen: hänen 11-vuotiasta velipuolta oltiin viemässä vatsahuuhteluun. Työkaverit olivat todella ymmärtäväisiä ja lupasivat, että pärjäisivät kyllä. Verna haki takkinsa takahuoneesta, heitti tonttulakkinsa menemään ja juoksi takaovesta pihalle.
          Verna kaahasi sairaalan parkkipaikalle ja juoksi ensiavun ovista sisälle. Odotusaulassa oli vain isä ja äitipuoli. Äitipuoli itki vuolaasti, isä tärisi.

          ”Mitä helvettiä täällä tapahtuu?!” Verna henkäisi.

          ”Verna!” äitipuoli ryntäsi halaamaan häntä.

          ”Älä muuta sano”, isä pudisti päätään. ”Pitäisikö se poika lukita neljän seinän sisälle...”

          ”Nooalla oli kotiintuloaika yhdeksältä, me oltiin etsimässä sitä jo neljättä tuntia, kunnes meille soitti joku ensihoitaja”, äitipuoli selosti kyyneleet poskillaan.

          Ahdistus puristi Vernaa kasaan. Miksi kukaan haki lapselle alkoholia! Ja mistä helvetistä Nooa sai rahaa tähän touhuun? Vanhemmat olivat sulkeneet rahahanat jo viime keväänä. Nyt syksyllä oli näyttänyt jo hyvältä, mutta ilmeisesti kaikki oli ollut vain kulissia.

          Pian lääkäri tuli kertomaan heille Nooasta: poika selviäisi tästä kyllä, mutta tästä tulisi lastensuojeluilmoitus. Vanhemmat kavahtivat. Verna tiesi, että tästä tulisi vielä melkoinen show. Nooan alkoholin käytön takia joku oli tehnyt pojasta jo kesällä lastensuojeluilmoituksen.

___________________________________

Siru havahtui itkuun. Kolmen sekunnin ajan Siru ehti ajatella sitä, kuinka paljon olisi vielä halunnut nukkua ja kuinka paljon hän vihasi herätä kitinään. Sitten hän räväytti silmänsä auki ja käsitti taas saman asian, joka oli hänen mielessään joka kerta hänen herätessään: tämä oli oikeasti totta. Hän oli äiti.

          Siru nousi istumaan sängyn laidalle ja kurottautui nostamaan vauvan, hänen vauvansa, pinnasängystä.

          Vauva rauhoittui heti. Siru silitti tämän ohutta tukkaa, silkkisen pehmoista ihoa.

          ”Sabina. Rakas Sabina. Äidin Sabi-babi-biina-liina”, Siru kuiskutteli.

          Onni oli niin vahva tunne, että hän tunsi sen fyysisesti koko kehossaan. Hän katseli kaunista pikkuistaan, ja ajatteli, että hän tekisi kaikkensa, että Sabina olisi onnellinen. Hän tekisi kaiken toisin kuin hänen oma äitinsä. Hän olisi paras mahdollinen äiti, ja Sabina olisi aina etusijalla.

Kello oli seitsemän aamulla, joten ulkona oli vielä pimeää. Siru siirtyi kerrostaloyksiössään sängyltä sohvalle ja laittoi tv:stä pyörimään tv-sarjan, johon hän oli ollut koukussa jo pari viikkoa. Sabinan pienet sormet hapuilivat jo rinnalle Sirun asetellessa imetystyynyä käsivartensa alle.

          Siru meni kännykästään läpi uudet viestit ja ilmoitukset. Mikon äiti oli tehnyt hänestä Facebook-päivityksen. Tai siis, ei suoranaisesti, mutta Siru tiesi sen: hän osasi lukea sen verran rivien välistä. Leena oli ollut niin kovin innostunut keväällä raskausuutisista, ja hän oli kesän aikana tuonut roppakaupalla vauvan vaatteita ja muita tarvikkeita. Ex-anoppi oli mummihuuruissaan ostanut kalliit lastenvaunutkin. Nyt Facebookissa Leena julisti, miten häntä oli käytetty hyväksi. Siru ihmetteli Leenan touhua: eihän nainen ollut tullut edes pyytämään, että saisiko ostamansa tavarat takaisin. Ihme marttyyri.

Facebookin etusivu oli täynnä vauvakuvia, sillä raskaustestin näytettyä plussaa Sirun ystäväpiiri oli vaihtunut oikeastaan kokonaan. Tai ennemmin kehittynyt hänen elämäntilanteensa mukana. Sirulla ei ollut yksinkertaisesti enää kauheasti puhuttavaa lapsettomuudesta kärsivien naisten kanssa, ja nyt kaikista helpointa oli tutustua tuoreisiin äiteihin.

          Päiväunien ja lounaan jälkeen Siru paketoi Sabinan vaunuihin ja lähti kärryttelemään kohti keskustaa. Torin reunalla hän näki tyhjentyneen liiketilan, jossa oli vielä Café Appelsiinin tarrat ikkunassa. Siru myhäili tyytyväisenä: jos hän pystyi vain sanoja käyttämällä raivaamaan omalle tulevalle kahvilalleen tilaa kaupungin yrityskentältä, hän pystyisi tasan tarkkaan huolehtimaan Sabinasta. Hän olisi se äiti, jolle kukaan ei ryttyilisi. Ja hänestä tulisi se yrittäjä, jonka yritys jäisi pysyväksi elementiksi kaupunkikuvaan.

Vaikka Siru olisi vielä halunnut olla Mikon kanssa, hän oli päättänyt teetättää isyystestin lapsen synnyttyä. Hänen onnekseen Sabinan isä oli Hannu. Mies, joka oli jo oikeasti mies, valmis isä ja lisäksi vieläpä varakas. Miko ei ollut saanut mitään töitä potkujen jälkeen, joten tietenkin Siru oli nojautunut siihen haaveeseen, että vauva olisikin saanut alkunsa Hannun kanssa vietetystä yöstä.

          Siru oli oivaltanut jo ennen Hannua tämän vaimon olevan pettäjä, ja vika niitti oli tullut siinä vaiheessa, kun samainen nillittäjä oli katkaissut heidän perheeltä toimeentulon antamalla potkut Mikolle. Hän oli alkanut niin sanotusti petaamaan omaa petiään jo ensimmäisestä lapsenvahtikeikasta asti, koska Hannussa oli ollut sitä jotain, mutta lopulta kaikki oli tapahtunut paljon nopeammin, kuin Siru oli edes uskaltanut toivoa. Hannu olikin löytynyt baarista, vieläpä juomasta, joten kaikki oli mennyt paremmin kuin hyvin. Humalassa ollut Hannu ei ollut huomannut rikkinäistä kondomia edes laittaessaan sitä paikalleen.

          Siru oli tiennyt senkin, että Hannu olisi vastuuntuntoisempi vaihtoehto lapsen isäksi, ja se oli pitänyt paikkansa. Hannu maksoi elatusmaksujen lisäksi muitakin kuluja, ja hän oli aidosti kiinnostunut Sabinasta. Ja nyt kun Hannun vaimo, tai no nyt ex-vaimo, oli pistänyt Hannun pihalle, miehellä oli entistä enemmän motivaatiota ja aikaa käydä katsomassa Sabinaa.

Vaunulenkki oli sama kuin lähes aina. Siru lähestyi leikkipuistoa, joka oli yhtä poikaa lukuunottamatta autio. Poika istui keinussa ja havahtui Sirun lähestyessä. Poika nosti päänsä ylös ja lähti kävelemään poispäin leikkipuistosta, kohti Sirua. Vaunujen kohdalla poika tiputti pussillisen kolikoita vaunuihin.

          ”12 kaljaa, pidä loput”, poika kuiskasi pysähtymättä tai edes katsettaan kääntämättä.

          Sirukaan ei pysähtynyt, mutta hän katsahti nopeasti Nooan perään. Jatkaessaan matkaa hän mietti, että Vernan pikkuveli ei tarvitsisi enää häntä: poika aiheuttaisi Vernalle ongelmia ihan omasta takaa. Sitä paitsi, hänellä ei ollut enää tarvetta hakupalkkioille, nyt kun Hannu oli kuvioissa. Ja jos se hänestä olisi kiinni – ja varmasti olikin – Hannu tulisi kuvioihin pysyvästi.

Myrkyllinen ihminen, osa 9

Aloita jatkis alusta tästä linkistä

Irene parkkeerasi autonsa yhden sattumanvaraisesti valitun kerrostalon pihaan. Ulkona oli pimeää ja kirpeä pakkanen tuntui inhottavalta sieraimissa. Hän oli saanut töiden jälkeen reilu tunnin pelivaraa ilmoitettuaan Hannulle, että olisi töissä pidempään.

          Irene suuntasi kävellen läheiselle asuinalueelle, jonka yhdellä kadulla oli parkissa uudehko mersu. Irene avasi pelkääjän paikan oven ja hyppäsi kyytiin. Karri starttasi auton samantien ja lähti liikkeelle.

          ”Mä keksin jo odotellessa, mihin mennään”, mies sanoi.

          Kaupungin laidalla olevan leikkipuiston parkkipaikalla ei ollut ketään, eikä sen koommin puistossakaan. Kello oli puoli kahdeksan. Lapsiperheet eivät olleet ulkoilemassa enää tähän aikaan, ja paikkoja tuhoavat teinitkin viihtyivät näillä pakkasilla ennemmin sisätiloissa.

          Karri sammutti valot, mutta jätti auton päälle. Molemmat siirtyivät takapenkille, jossa oli enemmän tilaa. Aika oli kortilla joka kerta, kun he tapasivat, joten vaatekerrokset hupenivat hetkessä.

Jatkuvasti piippaava puhelin keskeytti aktin.

          ”Anna sen olla”, Karri huohotti.

          ”Mun on pakko katsoa...” Irene kuiskasi ja kurotti kohti takkinsa taskua.

          Karri ei lopettanut vaan teki kaikkensa, jotta Irene keskittyisi olennaiseen.

          ”Odota! Lopeta!” Irene henkäisi ja Karri pysähtyi.

          ”Mitä nyt?”

          ”Työntekijä laittoi viestiä. Joku hullu nainen on flipannut totaalisesti ja alkanut selostaa niin sanotuista asiakaskokemuksistaan meidän kaupasta Facebookissa ja ties missä keskustelupalstoilla.”

          ”No yks asiakas sinne tänne”, Karri totesi ja suuteli Ireneä kaulasta.

          ”Ei, kun tää on herättänyt paljon huomiota. Ja se nainen selostaa ihan huuhaa-juttuja! Odota...”, Irene selaili puhelintaan. ”Ei oo totta. Sukunimen perusteella tää on sen nulikan äiti.”

          ”Minkä nulikan?”

          ”Sellanen poika, jolle annoin pari viikkoa sitten kenkää. Joo, kato, täällä se äiti kirjoittelee, että hänen poikaansakin on kohdeltu väärin työnantajan toimesta. Voi helvetin helvetti. Tää on kerännyt jo hitosti kommenttejakin.”

Irenellä ei ollut enää fiilistä, joten Karri kävi pudottamassa hänet autolleen. Irene oli niin ajatuksissaan, että hän taisi olla tajuamattaan Karrille melko tyly. Hän mietti vain, miten selvittäisi tämä sotkun. Hän oli perehtynyt kriisiviestintään silloin, kun oli ryhtynyt kauppiaaksi, mutta tällaista kriisiä hän ei ollut osannut edes kuvitella.

          Soittaisiko hän Mikolle, alkaisiko hän selitellä kommenttiketjuissa vai yrittäisikö saada viestit ja keskustelut pois oikeusteitse? Vai pitäisikö hänen olla yhteydessä tähän Leenaan, ja kertoa, kuinka hän oli nähnyt Leenan kullannupun hakevan 10-vuotiaalle, hänen tyttärensä luokkalaiselle pojalle, kaksi kassillista kaljaa? Ja että Mikolla oli ollut käynnissä vielä koeaika, jota tämä nulikka oli vain pari viikkoa kestäneen työsuhteen aikana venyttänyt suuntaan ja toiseen myöhästelemällä ja hoitamalla työnsä hutiloiden?

          Hannu ja lapset istuskelivat sohvalla katsomassa tv:tä. Irene tervehti hajamielisenä perheenjäseniään. Hän selosti Hannulle parilla lauseella, millainen kriisi oli nyt käynnissä ja suuntasi sitten suihkuun. Hänellä oli aina, eli siis nyt viisi kertaa, ollut pakottava tarve käydä heti suihkussa Karri-vierailun jälkeen.

Suihkusta tultuaan Irene suuntasi pyjama päällään ja pyyhe päänsä ympärillä keittiöön. Hän kaivoi leipätarvikkeet esille ja alkoi tehdä itselleen iltapalaa. Lasten äänet kuuluivat omista huoneistaan: nukkumaanmenoaika lähestyi. Irene ajatteli mennä peittelemään nämä sänkyyn, mutta keittiön ovella Hannu tuli vastaan. Irenen kännykkä kädessä.

          ”Se tärisi. Ajattelin vilkaista, että jos joku työntekijöistä laittoi viestiä tai jotain. En edes avannut sitä. Se tuli tohon näytölle.”

          Irenen sydän takoi niin, että silmissä pimeni. Hän vilkaisi puhelintaan ja näki Karrin viestistä alun:

          ”Hei hunajainen, milloin saan nähdä sut seuraavan kerran? Kyllä asiat...”

          Irene yritti pysyä neutraalina, mutta järkytys paistoi hänen kasvoiltaan. Hän ei osannut keksiä mitään sanottavaa.

          ”Mikä juttu tää on?” Hannu kysyi.

          ”E-en mä tiedä”, Irene vastasi.

          Hän tunsi, että itku teki tuloaan.

___________________________________

Hannu oli ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen oluella. Ja kenties ensimmäistä kertaa ikinä yksin notkumassa baaritiskillä. Kotona oli riidelty ja pidetty mykkäkoulua jo kaksi viikkoa. Edellispäivänä Irene oli siirtynyt siskonsa luokse asumaan. Tai ehkä uuden miehensä nurkkiin, mistäpä Hannu sen voisi tietää. Hannun äiti oli ottanut lapset mummilaan, jotta Hannu olisi päässyt tuulettumaan.

          Hannu oli ollut vielä tunti sitten kotona: yksin perjantai-iltana. Ja tajunnut sen karun faktan, ettei hänellä ollut ketään sellaista ystävää, johon tukeutua tällaisessa tilanteessa. Niinpä Hannu oli päätynyt istumaan kaupungin ainoaaseen yökerhoon.

          Ravintolassa oli vielä todella hiljaista, mutta ainakin asiakaskunta oli lähinnä Hannun ikäistä väkeä. Hannu alkoi olut edessään punnita, kumpi olisi pahempi vaihtoehto: baariin ei tulisi ainuttakaan tuttua tai että baariin tulisi joku tuttu, jolle Hannu joutuisi selostamaan, miksi oli täällä? Kaikista pahin skenaario oli eittämättä se, että Hannun ja Irenen etääntyminen tulisi kaikkien tietoisuuteen. Hannu ei ollut valmis siihen.

”Moi! Mitä sä täällä teet?” kuului pirteä naisääni.

          ”Ai moi! Tuota... Vapaa-ilta”, Hannu naurahti.

          ”Sä muistat mut!” Siru hymyili ja otti jakkaran alleen.

          ”Tottahan toki. Pojat ovat paljon puhuneet Simbasta.”

          ”Voi kun söpöä! Mitäs teidän Timon ja Pumba?”

          ”Mitäs mittään, ovat tällä hetkellä mummilassa”, Hannu vastasi ja vaihtoi puheenaihetta heti: ”Mitäs sinä täällä? Kenen kanssa oot liikenteessä?”

          ”Parin tyttökaverin. Ne taisivat mennä tuonne jonnekin istumaan”, Siru osoitti.

          Tyttö tilasi itselleen juotavan ja kertoi tyttöjen olevan hänelle uusia tuttavuuksia: he olivat tutustuneet jonkin Facebook-ryhmän kautta. Sirun eteen ojennettiin kelkka ja minttushotti, ja Hannu tarjoutui maksamaan ne.

Hannulle ei olisi tullut pieneen mieleenkään, että hänen tuulettuminen olisi sitä, että hän istuisi vielä aamukahdelta yökerhon baaritiskillä juttelemassa lapsenvahdin kanssa. Olut oli vaihtunut kossuvichyihin, ja niitä olikin sitten tullut juotua siihen tahtiin, että Hannu oli päätynyt kertomaan Sirulle erostaan.

          ”Mä en koskaan oo tavannut tätä naista, mutta miten se kehtasi tehdä sulle noin! Teidän perheelle!” Siru kauhisteli.

          ”Niinpä... Tässä syy, miksi notkun täällä. Kuukausi sitten mulla oli kotona vaimo ja kolme lasta. Nyt oon yksin juomassa olutta”, Hannu naurahti ironialle.

          ”Meilläkin on kotona tosi nihkeetä”, Siru huokaisi.

          Tyttö oli parin lapsenvahtikeikkansa yhteydessä kertonut seurustelevansa ja heidän muuttaneen jokin aika sitten rivitaloon. Nyt Siru kertoi, että heillä oli ollut raskaushaaveita, joista poikaystävä oli nyt perääntynyt. Sirun mieheltä olivat työt loppuneet, ja sitten mies olikin alkanut suunnitella, että voisi lähteä opiskelemaan.

          ”Susta tulisi varmasti hyvä äiti”, Hannu lohdutti ja totesi perään: ”Mutta jos se kohtelee sua huonosti, niin et jää katselemaan sellaista touhua!”

          ”Kiitos, sä oot ihana!” Siru kietoi kätensä tiukasti Hannun kaulan ympärille.

          Siru tuoksui hyvälle, eikä hellittänyt heti otettaan. Hannunkin kädet jäivät Sirun lanteiden ympärille. Tyttö tuoksui hyvältä, ja Hannu laittoi silmänsä kiinni. Hänen päässään alkoi vähän pyöriä.

          Kun Siru vetäytyi pois hitaasti halauksesta, hänen poskensa hipoi Hannun poskea. Tyttö vilkaisi häntä nopeasti ja toi kasvonsa sitten niin lähelle Hannun kasvoja, että nenät osuivat jo yhteen. Hannun haaravälissä särähti. Hän tiukensi otettaan ja suuteli tyttöä.

___________________________________

Lue tästä viimeinen osa