Tämä
tarina on fiktiota, mutta se perustuu tosiasioihin.
Oli
kesäkuu 2015, kun Mörri syntyi. Tai no, silloin hän oli vain ”kolmas pentu” tai
”mustapentu”. Hänen emonsa asui ihmisten kotona, pienen kaupungin kauniilla
asuinalueella. Tarkalleen ottaen Mörri syntyi rivitaloasunnon kylpyhuoneeseen,
kahden muun sisaruksensa kanssa. Mörrin emo oli valtavan kaunis kissa: siro,
täplikäs ja suurisilmäinen. Ei ihmekään, että ihmiset olivat halunneet teettää
tällä pentuja, vaikka emo olikin vain maatiaiskissa. Mörrin isäksi oli
valikoitunut toinen maatiaiskissa komean ulkomuodon perusteella.
Tarkoituksenahan oli tehdä vähän rahaa, kun he myisivät eteenpäin kuvankauniita
kissanpentuja. Kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi sitä, että ehkä pennuille ei
löytyisikään ostajaa – tai edes ottajaa. Kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi
sitä, että kodittomia maatiaiskissoja oli jo koko Suomi väärällään.
Mörrin
kaksi sisarusta olivat saaneet kauniin kirjavan värityksen, ja toisesta näytti
tulevan jopa pitkäkarvainen – tai puolipitkäkarvainen ainakin. Sitten oli
Mörri, joka oli viimeisenä tupsahtanut ulos. Musta lyhytkarvainen kissanpentu,
jolla oli valkoiset sukat etutassuissa. Ei siis oikein minkään näköinen. Aivan
tavallisen näköinen.
Mörrin
sisarukset ostettiin nopeasti – liiankin nopeasti, mutta sitä ei kukaan
murehtinut. Mutta Mörri jatkoi eloaan emonsa kanssa. Silloin häntä alettiin
sanoa Mörriksi. Kului viikkoja, jopa kuukausia, mutta kukaan ei reagoinut
myynti-ilmoitukseen. Ja mitä enemmän päiviä kului, sitä huonompaa myyntitavaraa
Mörristä tuli. Kaikki halusivat pennun. Eivät mitään murrosikäistä.
Kun
Mörri sitten käytettiin lääkärissä ja myynti-ilmoitukseen voitiin lisätä, että
hänet oli rokotettu ja madotettu, yksi perhe tuli hakemaan hänet – ja maksoikin
hänestä vähän.
Uudessa
kodissaan Mörri sai uuden siskon. Söpö oli muuttanut perheeseen pari vuotta
sitten. Perhe oli päättänyt hakea Mörrin heille asumaan Söpön kaveriksi.
Vanhemmat olivat Söpön ostaessaan ajatelleet, että heidän lapsensa, Roni ja Rosa,
jotka silloin olivat 11- ja 14-vuotiaat, leikkisivät kissanpennun kanssa niin
paljon, että pennun energia ei purkautuisi esimerkiksi sohvan raapimisella.
Sittemmin perhe oli tullut toisiin aatoksiin, kun Söpö oli leikkiessään
rikkonut tavaroita ja raapinut yhden sohvan pilalle. Söpö oli opetettu
ulkoilemaan itsenäisesti.
Mörrin
tulo rauhoitti tavaroiden tuhoamista, kun kissat saivat toisistaan seuraa,
mutta toisaalta kollikissa pahensi tilannetta entisestään: Mörri alkoi olla sen
ikäinen, että hän halusi merkata reviirinsä. Hänellä oli pakottava tarve tehdä
selväksi kaikille, mikä oli hänen aluettaan. Mörri merkkasi stressin ja kiiman
takia reviiriään niin kuin kissat yleensä sen tekevät: hän levitti omaa hajuaan
kodin nurkkiin pissaamalla sinne tänne. Söpöä tämä ei hetkauttanut. Se johtui
siitä, että Söpö oli leikattu, ennen kuin hänet oli päästetty vaeltelemaan
luontoon. Ennen leikkausta Söpö oli puolestaan pitänyt älytöntä meteliä, koska
hän oli niin kovasti halunnut ulos ja perustaa perheen. Ihmiset olivat
vastahakoisesti käyttäneet Söpön kalliissa eläinlääkärissä, koska kuulemma
vielä pahempaa olisi ollut se, jos Söpö olisi saanut pentuja.
Perhe
ei ollut tykännyt Söpön mouruamisesta, eivätkä he tykänneet Mörrin
pissoistakaan. Mutta Mörriä ei viety lääkäriin, koska Mörri poikakissana ei
toisi pentueita heidän riesoikseen. Eikä mennyt kauaa, kun Mörrikin pääsi ulos
seikkailemaan Söpön kanssa. Ja niin Mörrin reviiri laajeni entisestään.
______________________________
Oli maaliskuu 2017, kun maalaistalon maatiaiskissa synnytti pentueen. Neljä melkein
identtisen näköistä pentua, jotka kaikki olivat väritykseltään ruskeita ja
raidallisia. Näillä pennuilla kukaan ei yrittänyt tienata, vaan kyläkaupan
seinälle vietiin ilmoitus ilmaisista pennuista. Yhden pennun tuli hakemaan
kaupunkilaisperhe, jotka olivat jo vuosia olleet paikkakunnan kesäasukkaita.
Perheen lapset, 8-vuotias Alpo, 6-vuotias Eeli ja 2-vuotias Inka olivat
haltioissaan uudesta perheenjäsenestä: pikkuinen kissanpentu nimettiin Nelliksi.
Nelli
pääsi elämään oikein mukavaa elämää: sisällä ollessaan hän sai ruuan eteensä ja
lapset leikkivät hänen kanssaan, mutta ulkona ollessaan hän pääsi
seikkailemaan. Kun ulkona oli liian viileää tai kun Nelli ei löytänyt syötävää,
hän suunnisti takaisin ihmisasumuksen luokse ja joku lapsista antoi hänelle
heti ruokaa.
Kun
kesä alkoi olla ohitse ja ilmat viilenivät, Nelli alkoi kyllästyä ulkona
olemiseen. Hän oli ollut taas muutaman yön poissa, ja aikaisin aamulla hän oli
maukumassa ikkunanlaudalla. Mutta kukaan ei avannut ikkunaa, eikä edes ovea.
Nelli odotti ja odotti. Välillä hän kävi etsimässä jotain syötävää, ja palasi
takaisin odottamaan. Kesti viikkoja, kunnes Nelli tajusi, ettei ovi enää
aukeaisi. Ihmiset olivat lähteneet. Perheen lapset olivat kyllä itkeneet, koska eivät olleet päässeet hyvästelemään Nelliä, mutta näin se vain meni. Lapset oppivat sen, ettei kissalla ollut niin paljon arvoa, kuin esimerkiksi koiralla.
Niin
tuli syksy ja myös Nellin ensimmäinen kiima. Hänestä oli siis tulossa aikuinen.
Hän halusi perheen. Ja niin yksi ilta Nelli tapasi Mörrin.
Pian
Nelli tiesi olevansa raskaana. Hän laajensi reviiriään entisestään, ja hän
löysi muita kissoja. Yksi kissoista, Tiuku, oli Nellin kanssa samanikäinen
kissaneiti. Hänet oli jätetty heitteille, koska Tiuku oli pissaillut vääriin
paikkoihin. Ihmiset eivät olleet tajunneet, että se oli johtunut Tiukun
stressistä ja vessojen epäsiisteydestä. Nappikin oli ihmisten hylkäämä, koska
hän oli kuulemma käyttäytynyt tuhmasti. Eikä kukaan ollut tajunnut, että Nappi
oli oireillut siksi, että hänet oli vieroitettu omasta emostaan liian aikaisin.
Lisäksi kissapopulaatiossa oli viime kevään ja talven pentuja, jotka eivät
olleet koskaan olleet ihmisten kanssa tekemisissä.
Ulkona
alkoi olla jo öisin pakkasta, mutta kissalauma löysi hylätyn ihmisasumuksen,
jossa he olivat ainakin tuulelta suojassa. Ruokaa oli vaikeampi löytää
talvisaikaan, mutta moni sai ihmisiltä sai ruokaa, kun tarpeeksi kauan kävi
itkemässä niiden ikkunoiden ja ovien takana. Tiineenä oleva Nelli alkoi olla jo
vähän huonossa kunnossa, mutta ihmiset ajattelivat Nellin olevan vain pullea. Oli lokakuu 2017, kun hän synnytti kolme pentua, joista kaksi ensimmäistä jäivät henkiin.
______________________________
Pikkukissa
ei ollut ikinä edes tavannut ihmisiä, joten ei ihmekään, että hän sähisi minkä
ehti, kun ihmiset tulivat hakemaan häntä. Hän ja hänen siskonsa kuljetettiin
ihmisasumukseen, jossa asui kaksi ihmistä. Heidät vietiin tilaan, jota ihmiset
kutsuivat kylpyhuoneeksi. Siellä oli herkullista ruokaa, vettä niin paljon kuin
jaksoi vain juoda ja monta erilaisia lelua ja vempelettä. Emokissa ei tullut
heidän mukanaan. Kissanpennut kuulivat ihmisten etsivän pentujen emoa, mutta he
eivät saaneet Nelliä loukutetuksi. Se ei haitannut pentuja, sillä he pärjäsivät
ilman emoa. He olivat jo neljän kuukauden ikäisiä. Ja koko heidän elämänsä ajan heillä oli ollut enemmän tai vähemmän kylmä, joten vaikka kissanpennut olivat kauhuissaan ihmisistä,
kylpyhuoneen lämpötila tuntui kerrassaan miellyttävältä.
Ihmiset,
jotka pitivät pennuista huolta, olivat Sonja ja Yasmin. He olivat 25-vuotiaita
kämppiksiä. He nimesivät pennut Velmuksi ja Hilmaksi. Hilma oli usein
jähmettyneenä nurkassa, mutta Velmu oli pohjattoman utelias kilisevästä
pallosta. Tosin, aina kun ovi kävi, myös Velmu kirmasi pikavauhtia Hilman
luokse nurkkaan värisemään ja sähisemään.
Sonja
ja Yasmin antoivat pennuille tilaa ja aikaa. Yhtenä päivänä heillä oli
kuitenkin erilainen ääni kellossa: pennut huijattiin laatikoihin ja taas
mentiin. Velmu ei tiennyt, kauanko aikaa oli kulunut, mutta hän heräsi
tokkuraisena kylpyhuoneesta, hänen turva-alueeltaan, eikä hän muistanut, miten
ja milloin oli tullut takaisin. Hilma nukkui hänen vieressään. Seuraavana
päivänä tämä traumaattinen kokemus oli muisto vain: Velmu ei tiennyt, että
tällä tapauksella ja hänen kehonsa muutoksilla oli jokin yhteys.
Parin
viikon kuluttua Velmu lopetti sähinän, ja alkoi vähitellen luottaa ihmisiin.
Oli vaikeaa vihata tyyppejä, jotka olivat heille kuin emoja: toivat ruokaa
nenän eteen ja huolehtivat heistä. Pian Velmu ymmärsi myös sen, miten kivalta
tuntui, kun ihmiskäsi hipsutti hänen korviaan. Sitten ovi jätettiin auki.
Velmun ja Hilman reviiri laajeni lisää, ja elämä alkoi olla oikeastaan todella
mukavaa. Mutta Sonjan ja Yasminin mukaan Velmulle ja Hilmalle oli tiedossa
vieläkin paremmat oltavat: loppuelämän koti oli kuulemma sellainen paikka.
______________________________
Moni
ihminen oli kiinnostunut adoptoimaan Hilman tai Velmun tai vaikka molemmat.
Eläinsuojeluyhdistys ei kuitenkaan suostunut antamaan kissoja kelle tahansa: jotkut
ihmiset kun olisivat halunneet pennut ulkokissoiksi ja jotkut ihmiset eivät olleet valmiita maksamaan kissasta mitään. Heidän mielestään kissoja sai ilmaiseksi mistä vain, joten yhdistyksen asettama luovutusmaksu ei käynyt heille järkeen. He eivät ymmärtäneet, että yhdistyksen asettama luovutusmaksu oli pienempi summa, kuin
se euromäärä, joka kissan ruokiin, hoitoon, rokotuksiin ja leikkaukseen oli
käytetty.
Oli huhtikuu 2018, kun Hilmalle
löydettiin koti. Hän muutti Lenan luokse ja siellä oli kaksi kissaa
entuudestaan: Maisa ja Paula. Mutta valitettavasti Lena ei pitänyt Hilmaa
ensiksi eristyksissä, vaikka eläinsuojeluyhdistykseltä oli niin ohjeistettu.
Siksi Maisa ja Paula eivät tykänneet yhtään Hilman tulosta, koska Hilma vain pudotettiin
heidän reviirilleen.
Kolmen
viikon jälkeen Hilma palasi sijaiskotiin Sonjan ja Yasminin luokse, jossa Velmu
oli jo tekemässä muuttoa. Velmun olivat adoptoineet Kalle ja Jenny. Heidän kissansa Ulpu oli nyt noin vuoden ikäinen. Kun Kalle ja Jenny kuulivat Hilman
kohtalosta, he päättivät antaa Hilmallekin kodin, vaikka Hilma oli ottanut
takapakkia kesyyntymisessä. Hän oli alkanut pelätä taas ihmisiä, ja nyt myös muita kissoja. Ihmisten mielestä Hilma tarvitsi veljeään: Velmu näytti olevan ainut,
johon Hilma vielä luotti, ja Velmu kuitenkin piti ihmisistä.
Kului
viikkoja, mutta lopulta Hilmakin oppi pitämään ihmisistä ja uudesta siskostaan
Ulpusta. Niin Hilma ja Velmu olivat saaneet yhteisen loppuelämän kodin.
Mutta
mitä tapahtui heidän vanhemmilleen?
Nelli
ehti synnyttää kaksi pentuetta lisää, ennen kuin hänet saatiin loukutettua.
Nelli oli melkein jo 2-vuotias, kun hän pääsi sijaiskotiin totuttelemaan
ihmisiin ja elämään ylipäänsä. Nellin pennuista puolestaan yksi jäi auton alle,
kaksi menehtyi pakkasten takia ja kaksi muuta tekivät lisää pentuja luontoon.
Mörri
puolestaan oli jo ennen Nelliä saattanut monta villiintynyttä kissaa ja monta vapaasti ulkoilevaa kissaa tiineeksi. Ja edelleen hän jatkoi vapaasti ulkoilua ja teetti monen monta pentuetta lisää.
Sen pituinen se.
______________________________
1. Älä ota kesäkissaa
2. Älä teetä maatiaiskissalla pentuja
3. Leikkauta kissasi
4. Anna myös kissan elämälle arvoa