Runo mu rakkast heilast

Ei tartt tykät kateist,

ei tartt osallistu niire hoittoho.

Jos eres siätä,

ei puhu paha,

se riittä.

Näi mää hunteerasi.

Hän ei ollu mikkä katt-ihmne,

mu mittapuull

ei tiänny kateist mittä.

Seoravaks hän ol opettan kissa siihe,

ett sänkkyhy saa tull.

Ett kyll hän sitt havahtu silittämä,

ol kello viisari sitt kui päi vaa.

Mää nukusi tyytväisen,

auttua tiätämättömän.

Taktisest hän halus nukku reonall,

ete kiss herättäs munt,

ko se tul öisi pyytämä rapsutuksi.

Hän o se, joll mää voisi soitta,
ett voisik sää men pitämä mu kissall seora,
ko mun pit lähte töihi, ja se jäi yksi kotti.
Rappkäytäväs kaikus kissa itku.
Hän tul hakema mult töist avaime.

Eikä hän kerttaka sanon,

ett kyll tämä o naorettava.

Tai ett kissast ois vaiva,

tai ett hän ei ymmärtäis.

Ko mää aroptoisi toise kissa,

mää ajatteli,

ett ny kyll kokeilla kepill jäät.

Kuka hullu ny lähte tämsse kuvioho,

ko naisell o kaks katti,

eikä ne ol eres yhteissi.

Mutt yhte muuttaes ol selvä,

noma kissa ova meijä.

Välill tunttu silt,

ett ne ova vaa häne.

Kattovakki hänt iha eri tavall ko munt.

Hän o hyvi tunnolline siit,

ett kissa saava aamu- ja iltarapsu,

ja pitki päivä vähä lissä rapsui.

Ehk se johtu siit.

Kerttaka hän ei ol kysealastan mu hualt,

ko se o kosken katei.
Ja nykyä hän o meill se,
jok vasta palo-, trafiikk-
ja kissturvallisuurest.

On mont syyt,

kui varte mää hänt rakasta.

Hän o ihana avoi kertoma,

ko joki o hänest kiusallist.

Hän ruppe kauhiast höpöttämä,

ko hänt hermostutta.

Hän varauttu kiusallissi hetkihi:

miätti puheaiheit valmitteks,

ko tavata viarai,
ja katto ennakko netist,
mihi auto vois jättä.

Hänell iske välittömäst hoivaviätt,

ko mää ole kippi.

Hän saa munt joka päev naorama,

ja hän lähte kaikki mu hulluihi ireoihi mukka.

Hän tasapainotta munt,

teke mu arjest onnellist

ja kannusta ai ja koko aik.

Mut ylivoimasest enite mää rakasta hänt,
ko mää kuule häne jutteleva
meijä kissoill.

Tai ko hän jää kiines siit,

ett otta kissast kuva,

ja näyttä sit kissall,

kumne kuva tul.  

Kyll ol hyvä,

ett asia menivä täsä järjestyksess.

Ilma kissoi

mää e ehk olis nähny hänest tätä pualt.

En ehk olis tajunn,

ett nyt pitä pittä kii.

Se, mite hän kohtel kissoi,

sai mut rakastuma hänehe.

Kukka ei voi luvat,

ett romanttine rakkaus ois ikuist.

Siks mää sanonki näi:

mää rakasta hänt,

nii kaua ko hän rakasta meiä katei.

Kosk mite mää voisi lakat rakastamast tommost miäst?

Ikuinen heinäkuu

Et ole elokuu,
joka haavamme saastuttaa.
Et ole syyskuu,
joka luonnon kuihduttaa.

Et ole lokakuu,
joka imee pimeyteen,
tarttuu kaikkeen valovoimaiseen,
vie horrokseen.

Et ole marraskuu,
joka peittää alleen meidät.
Et ole joulukuu,
joka mustalla jäällä päällystää teitä.

Et ole tammikuu,
joka arkea kylmyydellä vaikeuttaa,
kaiken elollisen tahtoo pakastaa.

Et ole helmikuu,
joka yksinäisyydestä muistuttaa.
Et ole maaliskuu,
joka viimeiseen asti koettaa
saada talven jatkumaan.

Et ole huhtikuu,
joka valonsäteillä virheeni näyttää:
ikkunoista ei läpi näekään,
pöly ja lika kaikkea peittää.

Et ole toukokuu,
joka kesän tuo mukanaan,
ja sillä minua syyllistää. 
Et ole kesäkuu,
joka haluaa kostaa,
kun en ulos lähtenytkään.

Olet ikuinen heinäkuu.

Olet lupaus kesästä ja elämästä.
Olet valo, joka saa meidät liikkeelle,
lämpö, joka tuntuu niin hyvältä,
tunne, jota olen odottanut.
Olet heinäkuu,
 jonka läheisyydessä haluan olla.
Olet energia,
jota tarvitsen.
Ylistän sinua taivaisiin.

Olet heinäkuu,
joka puolelleen huijaa.
Heinäkuu,
josta kenelläkään
ei ole pahaa sanottavaa.
Olet se,
jota kaikki rakastaa.

Olet heinäkuu,
joka saa minusta otteen,
vain kuihduttaakseen minut hiljalleen.
Olet heinäkuu,
joka hetkessä vaihtuu helteistä ukkosiin,
arvaamattomasti äkkikäännöksiin.

Olet heinäkuu,
johon nojaudun liikaa,
ja joka minut sulattaa.
Hitaasti
kiduttaa.

Ja kun et ole lähelläni,
minä kaipaan sinua.
Miksi?

Tarinavyyhti 4 vuotta

Tarinavyyhti-blogin neljäs vuosi oli huomattavasti hiljaisempi kuin edeltävät vuodet. Perinteiseen tapaan käyn kuitenkin blogin syntymäpäivän kunniaksi läpi kuluneen vuoden tarinat!

Blogin neljäs vuosi starttasi 6-osaisella Älä tule paha kakku -jatkiksella. Se käsittelee rakkautta, pakkomielteisyyttä ja alkoholismia. Inspiraatio tarinan kirjoittamiseen lähti siitä ajatuksesta, että minkälaisia seurauksia voi olla sillä, kun ihminen onkin rakastunut mielikuvaan ihmisestä eikä itse ihmiseen? Miten myrkyllisesti ihminen voi vaikuttaa toiseen ihmiseen? Mitä seurauksia voi olla, kun halutaan vain väkisin se elokuvamainen rakkaustarina, eikä päästetä irti?

Tositarin tunnearvost -murreteksti sai alunperin alkunsa vanhasta pulpetista, joka asui 20 vuotta isovanhempieni autotallissa. Lopulta kuitenkin päädyin laajentamaan tarinaa: kerroin lapsuudestani, isovanhempieni hiipuneesta maatilasta, ajankulumisesta sekä kaikista isovanhempieni tavaroista, jotka löysivät uuden loppuelämän kodin luotani. Kirjoitin tästä tekstistä myös "suomenkielisen" version: Tositarina tunnearvosta.

Tänäkin vuonna julkaisin kaksi kirjettä. Toinen oli Laitilan murteella kirjoitettu Kiri rakkal isäpualell, jonka kirjoitin isäpuolelleni hänen 50-vuotissyntymäpäiväkseen. Isäpuoleni tuli elämääni minun ollessa 13-vuotias, joten on kaikin puolin mahtavaa, ja ehkä vähän yllättävääkin, millainen side välillemme on muodostunut. Toinen kirje oli puolestaan Kirje kissalleni Zellalle. Se sai inspiraation, kun yhdessä kohtaa silmiini osui somessa jatkuvasti väittelyitä siitä, saako lemmikin omistaja puhua itsestään äitinä/isänä tai lemmikistään lapsena. (Zella on minun vauvani, oli muut sitten mitä mieltä tahansa.)

Eläinsuojelutöiden lisääntyminen elämässäni näkyi blogissani. Syksyllä kirjoitin entisen sijaiskissani Vilman kesyyntymisestä. Hän asui luonamme 10 kuukautta, ja tuo teksti kertoo myös paljon sijaiskotina toimimisesta. Puolestaan tositarina meille adoptoidusta villiintyneestä kissasta Lilystä kohosi koko blogin luetuimmaksi tekstiksi. Näyttökertoja tuli jopa kaksi kertaa enemmän, kuin mitä edeltävä luetuin teksti oli. Lilyn tarina todistaa sen, että jokainen kissa ansaitsee mahdollisuuden. Aluksi Lily asui petauspatjan alla ja hyökki, jos tulin liian lähelle. Nykyään hän ei saa tarpeekseen rapsutuksista.

Rakkaudestani-teksti sai alkunsa, kun kassavuorossa kirjoittelin itselleni ylös sanoja ja lyhyitä lauseita. Yritin päästä aivan toisenlaisen ihmisen pään sisälle. Riitaisissa, väkivaltaisissa parisuhteissa on aina kaksi puolta. Asetuin siihen näkökulmaan, että mitä voisi ajatella henkilö, joka ulkopuolisten silmissä olisi niin sanotusti suhteen pahis. Kassavuorot inspiroivat minut myös kirjoittamaan tekstin Kirje toiselle puolelle. Pandemia-aika ja työskentely kaupassa paljastivat minulle ihmisistä myös niitä pahimpia puolia. Murehdin keväällä paljon niitä vanhuksia, jotka pelkäsivät ja olivat yksinäisiä.

Olen aina ollut puhelias ja ulospäinsuuntautunut persoona. Ja olen aina saanut siitä myös kritiikkiä. Puhemäärääni, puhenopeuttani ja äänenvoimakkuuttani on kritisoitu niin kauan kuin jaksan muistaa. Silti joka tilanteessa tukeudutaan siihen, että kiusallisia hiljaisuuksia ei tule, koska ekstrovertti-ihminen hoitaa puhumisen. Usein puhutaan siitä, millaista introverttien elämä on. Mutta ei ekstroverteilläkään se elämä yhtä juhlaa ole. Tämän vuoksi kirjoitin tekstin Liian sosiaalinen.

Endometrioosiviikon 2020 kunniaksi Antti Tuiskun Rahan takii -biisi sai uudet lyriikat: Endon takii. Sairastan endometrioosia, jota hoidetaan pääasiassa hormoneilla. Hormoneilla on lukuisia fyysisiä ja henkisiä haittavaikutuksia, joten halusin tuoda ilmi, miten vaikeaa tätä sairautta on lääkitä ja hoitaa.

Nyt blogilla starttaa viides vuosi. Novelli-, runo- ja murreteksti-ideoita olisi valmiina, mutta aikaa kuluu myös kirjaprojekteihin. Tähtään siihen, että edes kerran kuussa minulla olisi tarjota tännekin jotain uutta luettavaa. Kiitos, kun tuette ja luette!

Kuluneena vuonna blogiin tuli kirjoitettua paljon vähemmän, koska aikaa kului kirjaprojekteihin ja eläinsuojelutyöhön. Yksi pääsyy ajankäyttöni muutoksiin on se, että aloitin Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n tiedottajana & blogivastaavana aika tasan vuosi sitten. Seuraavaksi löysin itseni sijaiskotitiimistä ja vuoden vaihteessa hyppäsin vielä hallitukseenkin. Nykyään siis viikosta 10-30 tuntia kuluu eläinsuojelutyön parissa, ja kissoihin liittyviä tekstejä tulee työstettyä ja kirjoitettua jatkuvasti. 

Viimeisen vuoden aikana olen kirjoittanut Dewi ry:n blogiin, Dewilleen, nämä tekstit: Dewille kylvää kissatietoutta, Vapaaehtoistyö eläinsuojeluyhdistyksessä, Tule mukaan eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan, Kissan FIV-positiivisuus, Kissapopulaation synnystä ja Kissan aktivointi.

Psst! Lisäksi teen yhdistyksen jäsenkirjeen, joten kannattaa liittyä jäseneksi.

Ihanaa kesää!
Toivottaa Linda alias Villasukkakirjailija