Blogin
synttärikuukauden kunniaksi kurkataan tarinoihin tarinoiden taakse. Kesäkuussa
julkaisen neljäosaisen ”juttusarjan” blogin toisena vuonna julkaistuista
tarinoista. Tässä kolmannessa osassa vuorossa ovat runot ja lyriikat, jotka voi
myös kuunnella Villasukkakirjailijan SoundCloudista.
Kesällä
2016 tapahtui hirveä onnettomuus, jossa menehtyi nuorimies, jonka kanssa minulla
oli paljon yhteisiä ystäviä ja kavereita, ja näin ollen mekin olimme kavereita.
Kyseinen herrasmies oli jo jonkin aikaa seurustellut ihastuttavan tytön kanssa,
ja tämän onnettomuuden jälkeen ajatukseni olivat paljon tuossa tytössä. Vuotta
myöhemmin, kesällä 2017, kuulin koskettavia muistoja siitä, miten näiden kahden
välillä oli ollut jo teinistä asti ihastumisen tunteita vuosien
saatossa. Eli kun he sitten aikuisina olivat vihdoinkin päätyneet
seurustelemaan, se oli ollut noh, todella iso juttu. Inspiroiduin tästä
valtavan suloisesta mutta traagisesta rakkaustarinasta. Aloin miettiä lisää
kolmen sanan lauseita, jotka voivat muuttaa elämän, ja siten myös runo sai
nimekseen Kolme sanaa muuttaa kaiken.
Syksyllä
2017 olin hukkua kiireisiin ja stressiin, sillä samassa rytäkässä luovuin
pitkäaikaisesta työpaikastani, muutin, hankin kissan, aloitin viimeisen
opiskeluvuoden ammattikorkeassa ja olin todella kiinni yhdessä kirjaprojektissa.
Blogissa tavoitteenani on ollut julkaista kaksi tekstiä per kuukausi, mutta
syksyllä 2017 en yksinkertaisesti ehtinyt. Niinpä lokakuussa sain aikaan vain
yhden runon, Kissaonnea, ja sekin kertoo nimensä mukaisesti Zellasta,
joka oli asunut tuolloin vasta noin kuukauden meillä. (Niin eli kaiken kiireen
keskellä en myöskään saanut juurikaan nukutuksi.) Olen miettinyt, että syksyllä
2018 voisin kirjoittaa tilannekatsauksen kissa-arkeeni!
Joulutus-runo
sai nimensä ihan ensiksi – yleensä tarinani saavat nimen jossain kohtaa
kirjoittamista tai sitten vasta ihan lopuksi. Syksyllä 2017 opiskelin vielä
ammattikorkeassa ja olin taittamisen kurssilla, jossa ryhmätyötehtävänä oli
ideoida lehti ja taittaa se. Ryhmämme hyväksyi ehdotukseni: Joulutus-lehti, joka
jouluttaisi lukijansa jouluun. Näin ollen sain inspiraation runosta, joka
jouluttaisi ihmisiä! (Ja juu, olenkohan keksinyt uuden verbinkin tässä samalla.) Joulutus tosin kertoo aika paljolti juuri minun tavastani viettää joulua.
Vuoden
alussa ystäväni Paula eli Baulba haastoi minut ystävänpäivä-blogipostaukseen. Baulbasti eteenpäin -blogista löytyy siis helmikuulta 2018 Ystävä-postaus, jossa sekä Baulba että minä
vastaamme kysymyksiin. Minä puolestaan kirjoitin omaan blogiini runon, Lapsuudenystävä, joka kertoo
minun ja Baulban ystävyydestä: olemme tunteneet vuodesta 1998 asti. Koko runo oikeastaan syntyi teletappi-leija-episodin ympärille. Lennätimme joskus alle kouluikäisinä leijaa Paulan kodin viereisessä puistossa ja ensimmäinen lento päättyi puuhun. Teletappikankaan riekaleita näkyi puun latvassa ainakin 15 vuotta tämän tempauksen jälkeen.
Huhtikuussa
2018 vietettiin Lukuviikkoa,
jonka teemana oli Mun tarina. Lukuviikko haastoi kaikkia kertomaan oman
tarinansa, ja minä päätin osallistua kirjoittamalla kirjaimellisesti Mun tarinan.
Oli jo ehkä aikakin tehdä jonkinlainen kurkistus kirjoittajaan, ja tämä runo
kertoo tiivistetysti aika paljon, millainen tyyppi
Villasukkakirjailija-nimimerkin takaa löytyy. :)
Lue lisää tarinoita tarinoiden takaa: