Lue ensimmäinen osa tästä linkistä
Lähtö Ahvenanmaalle oli elämäni paras päätös. Olin ensimmäistä kertaa sitten yläasteen tyytyväinen elämääni. Lukutoukkana olin päässyt Noman kautta kirjallisuusalalle: ensiksi kirjakauppaan myyjäksi, sitten kustantamon puolelle eräänlaiseksi kustannustoimittajaksi. Olin kuitenkin lukenut niin laajasti kaunokirjallisuutta ala-asteelta asti, että lukukokemustani osattiin arvostaa. Kun olin ollut vuoden päivät Ahvenanmaalla, olin saanut jo mainetta ja kunniaa kirjallisuuskriitikkonakin.
Lähtö Ahvenanmaalle oli elämäni paras päätös. Olin ensimmäistä kertaa sitten yläasteen tyytyväinen elämääni. Lukutoukkana olin päässyt Noman kautta kirjallisuusalalle: ensiksi kirjakauppaan myyjäksi, sitten kustantamon puolelle eräänlaiseksi kustannustoimittajaksi. Olin kuitenkin lukenut niin laajasti kaunokirjallisuutta ala-asteelta asti, että lukukokemustani osattiin arvostaa. Kun olin ollut vuoden päivät Ahvenanmaalla, olin saanut jo mainetta ja kunniaa kirjallisuuskriitikkonakin.
Olin myös päässyt kiinni Ahvenanmaan kulttuuriin ja normeihin. En tiennyt, oliko missään vastaavanlaista. Olin ymmärtänyt, miksi olin joutunut kirjoittamaan asiakirjan, etten kertoisi Ahvenanmaasta ulkomaille mitään. Ei siksi, että täällä tapahtuisi mitään hirveää, vaan siksi, että jos kertoisin, niin maa joutuisi melkoisen ryöpytyksen ja spekuloinnin kohteeksi.
Ahvenanmaalla synnytettiin ani harvoin. Jos ahvenanmaalainen nainen synnytti, kyse oli yhdestä lapsesta. Tai kaksosista. Naisten keskuudessa ei ihannoitu raskautta – saatika sitten synnyttämistä. Jotkut olivat opetettuja ajattelemaan näin, jotkut eivät halunneet pilata kroppaansa, jotkut eivät vain halunneet jälkikasvua, ja jotkut eivät nähneet syytä lisääntyä perinteisesti, kun maailma oli täynnä jo-tehtyjä-lapsia, joilla ei ollut vanhempia. Naisia, jotka halusivat tehdä biologisen lapsen, arvostettiin kyllä, mutta heitä oli vaikea ymmärtää. Adoptio oli paljon yleisempää. Siten myös vältettiin suhteellisen pienen valtion sisäsiittoisuutta.
Olin vuoden aikana tutustunut naiseen, joka ei nähnyt lastaan lainkaan, vaan maksoi vain pakolliset elatusmaksut. Kyse oli vieläpä biologisesta lapsesta: nainen oli pamahtanut paksuksi, mutta mies oli ylipuhunut tämän pitämään lapsen. Nainen oli ajatellut, että ehkä hän rakastaisi lasta sitten, kun se tulisi ulos ja ehkä hänessä syttyisi joku äitiys-vaihde päälle. Ei syttynyt. Vastapainoksi olin tavannut muutaman naisen, jotka olivat lapsilleen yhtä läheisiä, kuin näiden lasten isät.
Huomattavasti yleisempää oli, että isä oli kotona ja hoiti lasta. Jos isä kävi töissä, työ oli osa-aikaista tai sitten työvuorot olivat sellaisia, että ne menivät päällekkäin lapsen päiväkotiajan tai koulupäivän kanssa. Tämä roolijako oli mielestäni myös selvä syy siihen, että ihmiset täällä olivat paljon läheisimpiä isiensä kuin äitiensä kanssa.
Koska miehet hoitivat kotia, ja mahdollista lasta, oli sanomattakin selvää, että miehiltä ei odotettu varallisuutta. Ei suinkaan. Perheen perustamista ajatellen miehellä piti olla sukulaisia ja paljon ihmissuhteita. Näin ollen mies ei nojautuisi pelkästään naiseen, kun hänellä olisi muutakin sosiaalista elämää ja lapsellekin olisi tarjolla lapsenvahteja.
Olimme Noman kanssa olleet samassa aamupalaverissa, joten menimme yhdessä lounaalle. Syötyämme tilasimme raikkaat jälkiruokadrinkit. Molemmilla oli edessä etäpäivä, joten yhdet drinksut eivät haittaisi mitään.
Pöytämme ohitse käveli kaksi naista, jotka olivat selvästi pari.
”Tuon mäkin haluaisin”, Noma totesi katsoen pariskunnan perään.
”Ai parisuhteen?”
”Ei kun lesbouden. Elämä olisi niin paljon helpompaa. Mutta ei. Hitto, ku ite menee vain munan perässä.”
”Vai niin”, nauroin. ”Mites muuten se sun uusi?”
Noma oli pari viikkoa vaihtanut miehen entistä nuorempaan. Miehellä, tai pojalla, oli ikää 18 vuotta.
”Ihan jees, ihan jees. Jaksaa painaa.”
Nuorille miehille oli enemmän kysyntää juuri siksi, että he jaksoivat. He pönkittivät naisten itsetuntoja, ja koska heillä ei ollut sillä tavalla kokemusta suhteista, he olivat tyytyväisiä vähään. Iäkkäämpien miesten kokemusta ja taitoa makuuhuoneen puolella arvostettiin, mutta usein nämä yksilöt olivat jo isejä, mikä vähensi heidän kiinnostavuuttaan.
Noma kulautti juomansa loppuun ja huokaisi:
”Ehkä kuitenkin on helpompi olla miesten kanssa. Seksiä miesten kanssa, töitä naisten kanssa. Pysyy erillään nämä kuviot. Mitä muuten sulla, ootko käynyt treffeillä?”
Niin. Olin talvella tapaillut jonkin aikaa hieman minua nuorempaa miestä, Casia. Mutta olin ollut niin paljon kiinnostuneempi työkuvioistani, että suhde oli vain jäänyt. Vastuuni oli kasvanut ja työn kuvani oli laajentunut, joten ei minulla ollut kauheasti intressejä ylläpitää minkäänlaista suhdetta. Olin yrittänyt Casin jälkeen seksisuhdetta. Melker oli ollut minua kuusi vuotta nuorempi, ja vain muutaman viikon jälkeen suhde oli pitänyt lopettaa, koska Melker oli jotenkin ymmärtänyt minut väärin. Hän olisi halunnut suhteeltamme enemmän.
”En ole tuhlannut edes ajatusta treffailuun”, naurahdin.
”No, bongataan sulle joku viikonloppuna”, Noma virnisti.
Lauantaina minä, Lyyra, Noma ja Liv kokoonnuimme Livin omistaman yökerhon yläkertaan: meillä oli tietenkin VIP-tilat käytössä. Juhlistimme vuosipäivääni ahvenanmaalaisena. VIP-tila oli melkein yksiöni kokoinen. Yksi seinä oli puoliksi lasia; olimme kuin aitiossa, josta näki alakerran tanssilattialle. Tilassa oli kolme sohvaa, pari nojatuolia ja siellä oli kolme suurta televisiota. Jokaisesta televisiosta pystyi myös laittamaan näkymän yökerhon muihin tiloihin. Liv asetti yhden ruudun näyttämään kuvaa etuovesta ja narikasta, toisen ruudun suurta tanssilattiaa ja kolmannen baaritiskiä, josta näkyi myös tiskin läheisyydessä olevia pöytiä. Kaiuttimista laitettiin soimaan sama musiikki kuin alhaalla. Lisäksi VIP-tilasta oli pääsy yksityiseen vessaan ja pienelle parvekkeelle.
Livin ansiosta jääkaapit oli täytetty juuri meitä varten ja sohvapöydälle oli koottu naposteltavaa. Olin pukeutunut kerrankin mekkoon ja korkokenkiin, mutta mukavuudenhaluisena nakkasin kengät pois jalastani ja heittäydyin sohvalle puolimakaavaan asentoon. Lyyra kaatoi minulle valkoviiniä. Noma ihasteli paikkoja, vaikka hän oli käynyt täällä aikaisemminkin – mutta nyt VIP-tilaa oli remontoitu, joten tämä oli entistä parempi.
”Hei Alma”, Liv kohotti kulmiaan. ”Kummasta sä nyt tällä hetkellä tykkäät, miehistä vai naisista?”
”Miehistä”, vastasin heti, sen enempää ajattelematta. ”Kuinka niin?”
”Oota hetki”, Liv näpytteli puhelintaan.
Tajusin, että jokin minussa ei antanut edes mahdollisuutta ajatella, että voisin pitää naisista. Sekin saattoi olla jokin tällainen Suomessa minuun asennettu ominaisuus: ”Sinä et voi olla lesbo, koska sinun pitää lisääntyä ja olla äiti.”
Hetken päästä musiikin ja keskustelumme ylitse kuului määrätietoinen koputus.
”Sisään”, Liv huusi ja vaimensi musiikkia.
Ehdin ajatella, että joku toisi meille vielä lisää juotavaa tai ruokaa. Tai vessapaperia. Mutta se olikin järjestyksenvalvoja. Liv nousi ja meni puhumaan tälle, minä keskityin kuuntelemaan Lyyran juttua. Liv istahti vierelleni, laittoi puhelimellaan musiikin täysille ja järjestyksenvalvojan lanteet alkoivat keinahdella.
”Et oo tosissas!” pärskähdin nauramaan.
Viina, tai ennemmin viini, virtasi ja ”sain” ensimmäistä kertaa sylitanssin stripparilta. Esityksen jälkeen lähdimme etsimään alakerrasta mahdollisia seuralaisia, jotka voisimme viedä VIP-tiloihin. Tämä oli minulle ihan uutta, koska en ollut koskaan Suomessa ollut VIP – en missään tilaisuudessa. Nyt minulla oli iskurepliikkinä se, että hei, minulla olisi pääsy tuonne VIP-tiloihin.
Hyvä biisi lähti soimaan, ja Liv nappasi minua kädestä. Hän veti minut tanssilattialle heilumaan. En ollut kuullut biisiä aikaisemmin, joten jammailin vain muiden mukana. Sitten lähti soimaan yli kymmenen vuotta vanha kipale, ja olin aivan täysillä mukana. Biisi muistutti minua menneisyydestäni, mutta hyvällä tavalla: oli täysi-ikäistyneellä Almalla ollut myös hauskat hetkensä.
Aamuviideltä porukka alkoi hiipua ja lähteä. Hilpaisin yläkertaan hakemaan tavaroitani. Olin siihen mennessä hukannut kaikki ystäväni, eikä kukaan heistä ollut VIP-tilassakaan.
Kun olin keräämässä tavaroitani, Liv saapui yläkertaan.
”Katoo! Mitä muija!” hän ilahtui näkemisestäni ja rojahti sohvalle. ”Älä nyt vielä lähde.”
”Mut nää bileet on aika nuupahtaneet.”
”Nii, mut paikan omistajalla on aina bileet”, Liv iski silmään ja laittoi tv:stä tulemaan leffan, joka oli vasta viime viikolla ollut ensi-illassa.
Minua ei väsyttänyt, ja ulkonakin oli taas valoisaa. Oli toukokuu, joten pimeää oli ehtinyt olla vain muutama tunti aamuyöllä. Otin jääkaapista tölkin, pöydältä pähkinäkulhon ja istahdin sohvalle. Liv sai nappia painelemalla huoneen pimeäksi, ja sitten hän laittoi kotiteatteriviritelmän parhaimmilleen. Kun elokuvassa ukkosti, tuntui siltä, että olin itse konkreettisesti myrskyn silmässä.
Humala tuntui utuisena päässäni ja väsymys alkoi hiipua silmäluomiini. Liv nauroi minulle, kun tajusi, että meinasin jo nukahtaa istualteen. Liv nousi istumaan risti-istuntaan minua kohti, siveli hiuksiani pois kasvoiltani ja suuteli minua. Hätkähdin, mutta en irroittautunut. En ollut ennen suudellut naista. Livin huulet olivat pehmeät ja kosteat. Hän hivutti kielensä suuhuni. Tajusin pitäväni siitä. Ehkä jopa kiihottuvani. Vetäydyin pois. Olin polvillani sohvalla, valmiina ottamaan jalat alleni, jos ahdistus alkaa korventaa minua liikaa. Näin pimennetyssä huoneessa Livin olevan edelleen rennosti risti-istunnassa. Hän katsoi minua kuin... mies. Tai sellaiseen olin tottunut. En tiennyt, olinko kiihottunut naisesta vai siitä, että tilanne oli minulle uusi ja... kielletty.
Elokuva jyrisi kaiuttimista, ja Liv tuli lähemmäs. Hän suuteli minua uudestaan. Tukisti hellästi toisella kädellään. Toisen käden tunsin hivelevän reisiäni. Kosketus lähestyi haaraväliäni. Hän hieroi hellästi minua, välissä vain sukkahousut ja alusvaatteeni.
”Anna mä hoitelen sut”, Liv kuiskasi pimeässä.
”E-en mä tiedä”, vastasin epäröiden.
Minua kiihotti. Ja ahdisti. Liv oli ystäväni. Liv oli nainen. Minä olin hetero. Vai olinko? Oliko seksuaalinen suuntautumisenikin minuun asennettu juttu? En ollut koskaan ennen edes ajatellut olevani muuta. Oliko minut asennettu heteroksi? Olinko aina halunnut vain miehiä, koska idyllisen perheen perustamiseen olisin tarvinnut siittiöitä ja lapsilleni isähahmon?
Liv siveli haarojani ja suuteli kaulaani.
”Oota hetki”, sain sanotuksi.
”Alma, antaisit mennä nyt vaan.”
”Joo, mutta mä tarvitsen eka viinaa.”
Livin ilme kirkastui. Hän ponkaisi ylös ja nappasi jääkaapista jotain sinertävää viinaa ja pari shottilasia. Selostin Liville, että en ollut koskaan ennen ollut naisen kanssa, enkä voinut sanoa varmaksi, että pitäisin siitä. Mutta nyt minä kokeilisin sitä. Liv oli siitä turvallinen vaihtoehto, että tiesin varmaksi, ettei hän loukkaantuisi, jos uusintaa ei tulisi. Eikä hän rakastuisi minuun päätä pahkaa. Seksiä se vaan olisi. Huitaisin kolme shottia naamaani ja irvistin.
Heräsin päivällä yllättävän hyvin voivana omasta sängystäni. Muistin hoiperrelleeni melko tuhdissa humalatilassa kotiin ja onnekseni olin muistanut ottaa darralääkeet ennen nukahtamista. En tuntenut päänsärkyä, lihassärkyä enkä pahoinvointia. Oli vain nälkä: sitä ei krapulalääkkeet pystyneet helpottamaan.
Tilasin ruokaa parilla klikkauksella kotiin ja mietin eilisiltaa. Se oli jotain erilaista. Se oli ollut kiihottavaa, seksikästäkin. Mutta ahdistavaa. Jokin heteroasetus minussa oli selvästi: vaikka oli ollut kiehtovaa kosketella naista ja antaa Livin täyttää minut mielihyvällä, ahdistus takoi takaraivoani. Tiedostin itsekin, että pelkäsin vain jonkun saavan tietää siitä. Pelkäsin muiden luulevan minun olevan lesbo. Pelkäsin olevani lesbo. Se oli typerää: kyllähän minä sain olla kiinnostunut kummasta sukupuolesta tahansa – tai vaikka molemmista!
Vuorokausirytmini oli käännähtänyt vinksalleen, joten vaikka kello tuli yli puolenyön, minua ei väsyttänyt lainkaan. Olin monta tuntia vain potenut omantunnon tuskia ja identiteettikriisiä. Kellon tullessa kolme, minä päätin repäistä uudelleen: nappasin puhelimeni, avasin Noman esittelemän sovelluksen ja tilasin seuraa. Noma oli tilannut sitä kautta monta hyvää panoa. "Pistetään nyt samalla koko pakka sekaisin!" ajattelin. Saisinpahan vertailupohjaa. Minulla oli tähän varaa. Tulevaisuudessa muistaisin tämän viikonlopun seksiviikonloppuna, jolloin etsin itseäni ja omaa seksuaalista suuntautumistani. Näin se oli!
Vain parikymmentä minuuttia myöhemmin ovelleni saapui uros. Parikymppinen hyvin treenattu pakkaus. Kun Evaldiksi esittäytynyt nuorimies suuteli kaulaani ja hivutti kätensä riisumaan housujani, olin vielä aivan omissa maailmoissani: minä olin ollut Alma Heikkinen, masentunut, ahdistunut, paskaduunia tekevä, oravanpyörään jumittunut rätti. Olin viimeisen vuoden aikana yrittänyt parhaani mukaan palauttaa itsessäni tehdasasetukset. Nyt minä olin Alma Heikkinen, onnellinen, itsevarma, kenties lesbo tai ainakin biseksuaali, omasta tahdosta lapseton kirjallisuusalan ammattilainen. Ihminen, joka oli eilen harrastanut lesboseksiä ystävänsä kanssa, ja joka tänään oli tilannut miehen kotiinsa. Eikä kukaan tuominnut minua – en edes minä.
______________________________
Jatkuu!