19. toukokuuta 2019

Kiri rakkal ukkill

Munst sää oles ai ollu aikkasaavane, vähä hassumaine ja hyvä näpeistäs. Sää ossas pittä jööt ja tarvittaes vähä höppäröit. Sää rakensis meill leikkimökki, teis latui ja hyppyrei, kerrosis parhaimma iltasaru ja opetteli tekemä plätei. Mää tule ai muistama se, ett mite käytti pyäräilemäs nii ett mää istusi pyärätankol. Ja ko mää nousi kottikärryhi ja sitt huinitti ympär piha. Muista myäs se kerra, ko sää otis mut mukka onkell, ko mää oli tarppeks kaua mankun mukka. Ja se, ko mä puroti se onke vette. Sohrakk ko ole.

Oleks muute koska hunteeran sitä, ett mull o suhu erityise läheine suhre. Ko mää ole saanu mu nimen su äiteltäs ja sukunime pualestas vaihtan su isäs sukunimehe. Lisäks mull o samallaine talvnokk ko sull ja samallaine viivsuar hymy ko sull. Samallaise piirtte näky myäs su isässäs ja tyttäressäs.

Mää ole vähä pröystäilly, ett kui hyvävoippane ja höyskäs ukki mull o. Mitä ny hamppa ova kippiämäise ja nukkumine o nii piru vaikkia, mutt sentäs pääknupp ja kintu kuitenki toimiva! Osalttas paremmi ko mull. Mu eno häiss tanssatti mont tuntti, ja seoravan päevän sull ei tuntun missä. Mutt mun konti oliva kippiä viiko!

Ko mää oli piän, mää luuli ett äit puhu sun ja mummi kans jottai toist kiält. Välill mää e ymmärtän lainkka, mist puhutti, ko tee rupesitte puhuma keskenäs. Lapsen mää meni iha sekasi, ett mikk ova oikkioi sanoi: ett onk se ikkun vai akkun, laatikk vai loot ja näi pois päi. Välill meil ol suarastas kiälmuur: mont kertta ihmetteli, ett mitä se pruukkamine o. Mutt nykyä munst o kauhia kiva, etes sää oss suame. Ko sä oles mull tomne murrepankk.

Munst o kiva käyr su tykönäs kaffel. Ja usse mu tartte paastot pari päev, ett mää jaksa syär kaike, mitä sää tarjoas. Yhreksäkymppistes kunniaks mää halusi kertto, ett sää oles sikses kiva ukki! Mää rakasta sua kovaste.

Rakkaurell
Linra

Ukkini 90-vuotissyntymäpäivänä, maaliskuussa 2019

9. toukokuuta 2019

Äitienpäiväruno


Olet hiirenkorva koivun oksassa
muistuttamassa,
että valoa on tulossa.

Olet kattaus jouluruokia aattoiltana.
Olet muistutus jostain pysyvästä.
Läsnäolosi tekee olostani kotoisan.

Olet liiketunnistin,
joka tietää heti, kun jotain tapahtuu.
Joka on heti hereillä, kun yöllä lattia narahtaa
tai kun elämä potkaisee minuun kolhun.

Olet pato,
joka ei vuodattanut kyyneleitä,
kun minulla ei ollutkaan enää koti-ikävää.
Koska niin sen kuului mennä,
etkä halunnut minun kokevan syyllisyyttä.
Vaikka todellisuudessa,
koti-ikävä on pysyvä tunne.
Sillä koti ja äiti kulkevat käsi kädessä.

Olet täyteen tuupattu kalenteri,
joka toisinaan ajaa minut
hulluuden partaalle,
mutta joka saa minut myös ylittämään itseni.
Pistämään parastani.

Olet talven ensilumi.
Valitettavasti itsestäänselvyys,
toisaalta varma ja luotettava:
aina sinä tulet.
Ja silti olet aina yhtä ihmeellinen.
Vain kerran vuodessa kerron sen sinulle.

Sinulle haluan olla se,
josta voit ylpeydellä sanoa:
Tuo on minun luomukseni.”

Hyvää äitienpäivää!

21. huhtikuuta 2019

Sinä näet minussa


Sinä näet minussa tyttären, josta voit olla ylpeä,
jota rakastat täydestä sydämestä,
ja jonka tiedät palvovan maata jalkojesi alla aikuistumisesta huolimatta.
Mutta et näe sitä, millaisen särön jätit minuun,
kun kieltäydyit ostamasta minulle terveyssiteitä,
koska sinä et kehdannut.
Miksi minun olisi pitänyt itse kehdata,
kun sinuakin hävetti?

Sinä näit minussa oppilaan, joka vietti liikaa aikaa poikien kanssa,
josta olit huolissaan, koska murrosikä lähestyi.
Pelkäsit, että saisin huonon maineen.
Mutta et nähnyt sitä, miten teit viattomasta ystävyydestä likaista.
Miten eri tavalla aloin nähdä pojat,
ja miten syvä kuilu väliimme ilmestyi.
Loppuelämäkseni.

Sinä näit minussa naapurin tytön, joka ulkoilutti koiraanne ja vahti lapsianne,
jonka näit kasvavan, kehittyvän ja saavuttavan murrosiän,
ja jonka rintojen kasvua koit voivasi humoristisesti kommentoida pienessä humalassa.
Et nähnyt sitä, miten minä tajusin olevani nainen,
miten häpesin rintojani ja olemassaoloani.
Et nähnyt sitä, miten sait minun tajuamaan sen,
että nyt muutkin näkisivät rintani ennen minua.

Sinä näet minussa entisen luokkakaverin,
jolta ei puuttunut mitään,
joka sai kenet halusi.
Mutta et nähnyt sitä,
kun omassa huoneessani sain koulupäivän jälkeen ahdistuskohtauksen.
Kun tutut, puolitutut ja tuntemattomat lähettelivät vihjailevia viestejä,
ja kirjoittivat, mitä haluaisivat tehdä minulle,
Ja minä pelkäsin heidän oikeasti tekevän minulle niin.

Sinä näet minussa ystävän, jolle voit aina uskoutua,
joka jaksaa kantaa sinunkin huolesi omina huolinaan.
Mutta et nähnyt sitä, kun teininä järjestämissäsi bileissä
menin nukkumaan sinun sänkyysi
ja heräsin siihen, kun yksi pojista tunkeutui väkisin viereeni.
Et nähnyt, kun hänen kätensä ujuttautuivat koskettelemaan rintojani,
samalla kun tunsin hänen erektionsa alaselässäni.
Et vieläkään tiedä totuutta siitä, miksi nukuin sinä yönä vessan lattialla,
Enkä minä tiedä, miksi minua hävetti kertoa.
Hävettää kertoa.
Et nähnyt, miten paljon rohkeutta se vaati, että lähdin siitä sängystä,
että pääsin siitä sängystä.

Sinä näet minussa työntekijän, joka osaa, jaksaa ja tulee ajoissa paikalle,
joka uskaltaa puhua ja heitellä ideoita,
ja joka nauraa, kun heität läppää #metoo-kampanjasta.
Sinä et näe sitä, kun työvuoron jälkeen itken autossa,
kun olet taas vähätellyt osaamistani
muiden kuullen.
Et kuule sitä, miten usein kumoat ideani aloittamalla lauseen sanoilla ”tyttö hyvä”.

Sinä näet minussa työkaverin, joka hoitaa työnsä paremmin kuin hyvin,
jonka itsevarmuudelle ja energisyydelle olet kateellinen.
Sinä et näe sitä, miten kauan päivässä vietän aikaa peilin edessä.
Miten meikkivoiteen, ripsentaivuttimen ja luomiväripaletin kanssa kerään itsevarmuuteni kasaan
joka päivä.

Sinä näet minussa äidin, joka osaa aina auttaa,
joka osaa ratkaista kaiken,
joka tietää, mitä tekee ja mitä pitää tehdä.
Et näe sitä, miten onnellinen olen sukupuolestasi.
Et näe sitä, miten helpottunut olen siitä,
ettei minun tarvitse yrittää kasvattaa tytärtä.

Sinä näet minussa vaimon, joka rakastaa täydellä sydämellä,
johon voit aina luottaa.
Mutta et näe sitä, miten minun luottamukseni sinuun värähtää
joka kerta, kun teet makuuhuoneessa jotain määrätietoista.
Vain siksi, että vuosia sitten laivan käytävällä tuntematon mies painoi minut seinää vasten,
suuteli väkisin kaulaani eikä päästänyt menemään,
ennen kuin nurkan takaa ilmestyi ohikulkija.
Juoksin henkeni edestä ja piilouduin hyttiin loppuristeilyksi.
Ja silti se olin minä, jota hävetti,
jota hävettää,
koska minun olisi pitänyt tietää.
Minun olisi pitänyt pukeutua peittävämmin,
minun olisi pitänyt olla varovainen,
eikä minun olisi pitänyt liikkua yksin.

Sinä näet minussa naisen,
ja saat sen tuntumaan taakkanani.