Puhuminen
pikakelauksella,
liian
kovalla äänenvoimakkuudella.
Joulumieli
joka päivä.
Villasukat
aina päällä,
Netflix
pyörii koko ajan.
Kierrätän
ja kirppistelen paljon,
innostun
herkästi.
Sen
tyyppinen ihminen,
jolla
on pakko olla jokin suunta.
Täytyy
tietää elämänsä tarkoitus.
Uusikaupunki,
kotikaupunki,
pyhintä
jouluaattona Joulupukin kuumalinja.
Ylöjärven
ykkösessä siivu sielustani:
tiskin
takana minusta tuli minä.
Naantali,
Suomen muumilaakso,
koti,
jossa muumitalon periaate:
ovi
on aina auki ystäville.
Tahdoin
tulla ruotsalaiseksi,
vaihdoin
sukunimeni.
Muutan
sinne,
missä
haluan asua
– vaikka siinä ei olisi järkeä.
Tärkeysjärjestykseni
on
hyvin tunnepitoinen.
Nyt
tiedotan endosta ja eläinsuojelusta.
Endometrioosin
diagnoosiviive useita vuosia.
Rajoittaa
omaakin elämää,
sattuu
tälläkin hetkellä.
Fuck
you, endo.
Eläinsuojelija
ollut jo pienenä:
kastemadot
pois asfaltilta.
Nyt
kissoja pisin nurkkia,
eläinsuojeluyhdistyksen
sijaiskotina.
Vielä
perustan suuren kissatalon,
heti
kun riittää pankkitilin saldo.
Ja
villasukkia kaikille,
kun
löytyy aikaa neuloa.
On
tärkeää päästä levittämään
hyvää
mieltä.
Vaikeaa
sanoa ei,
mutta
liian harvoin sanon kyllä.
On
niin kova kiire eteenpäin,
etten
oikein osaa olla
tässä
ja nyt.
Nautin
eniten siitä, kun tiedän jotain hyvää
olevan
tulossa.
Yksi
on ylitse muiden:
paras
ystävä.
Kaksi
kummilasta
ja
paljon muita pööpöttejä.
Kolme
keinoa päästä väsymyksestä:
uni,
kahvi ja tanssiminen.
Neljä
siskoa siunaantunut
– minä meistä vanhin.
Viittä
en vaihda:
juhannusta,
ystäviä, pitsaa,
kirjoittamista
tai Zella-kissaa.
Liian
usein kriiseilyä.
Kauanko
on aikaa olla täällä?
Olenko
saanut aikaiseksi mitään?
Uudestaan
ja uudestaan ajatukset kasaan,
villasukat
jaloissa palaan kirjoittamaan.
Elän
kirjoittamiselle
ja
kirjoittamisella.