Mun tarina

Puhuminen pikakelauksella,

liian kovalla äänenvoimakkuudella.

Joulumieli joka päivä.

Villasukat aina päällä,

Netflix pyörii koko ajan.

Kierrätän ja kirppistelen paljon,

innostun herkästi.

Sen tyyppinen ihminen,

jolla on pakko olla jokin suunta.

Täytyy tietää elämänsä tarkoitus.

Uusikaupunki, kotikaupunki,

pyhintä jouluaattona Joulupukin kuumalinja.

Ylöjärven ykkösessä siivu sielustani:

tiskin takana minusta tuli minä.

Naantali, Suomen muumilaakso,

koti, jossa muumitalon periaate:

ovi on aina auki ystäville.

Tahdoin tulla ruotsalaiseksi,

vaihdoin sukunimeni.

Muutan sinne,

missä haluan asua

– vaikka siinä ei olisi järkeä.

Tärkeysjärjestykseni

on hyvin tunnepitoinen.

Nyt tiedotan endosta ja eläinsuojelusta.

Endometrioosin diagnoosiviive useita vuosia.

Rajoittaa omaakin elämää,

sattuu tälläkin hetkellä.

Fuck you, endo.

Eläinsuojelija ollut jo pienenä:

kastemadot pois asfaltilta.

Nyt kissoja pisin nurkkia,

eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskotina.

Vielä perustan suuren kissatalon,

heti kun riittää pankkitilin saldo.

Ja villasukkia kaikille,

kun löytyy aikaa neuloa.

On tärkeää päästä levittämään

hyvää mieltä.

Vaikeaa sanoa ei,

mutta liian harvoin sanon kyllä.

On niin kova kiire eteenpäin,

etten oikein osaa olla

tässä ja nyt.

Nautin eniten siitä, kun tiedän jotain hyvää

olevan tulossa.

Yksi on ylitse muiden:

paras ystävä.

Kaksi kummilasta

ja paljon muita pööpöttejä.

Kolme keinoa päästä väsymyksestä:

uni, kahvi ja tanssiminen.

Neljä siskoa siunaantunut

– minä meistä vanhin.

Viittä en vaihda:

juhannusta, ystäviä, pitsaa,

kirjoittamista tai Zella-kissaa.

Liian usein kriiseilyä.

Kauanko on aikaa olla täällä?

Olenko saanut aikaiseksi mitään?

Uudestaan ja uudestaan ajatukset kasaan,

villasukat jaloissa palaan kirjoittamaan.

Elän kirjoittamiselle

ja kirjoittamisella.

Kiri rakkal vähäflikall

Rakas kummiflikk,

sää synnyis Suame maaha, ja sää tule huamama, ett elämä o erittäi erikoist ja ristiriitast, ja suame kieli se vast kimurantti onki. Näi olle mää ole päättän ohjeista sua heti alkku.

Ensinnäki, meil tääll pruukata sanno ett vahinkoist viisastu, mut kumminki kaikk ihmise yrittävä ol koko elämäns tekemät töppäyksi. Sanota, et tyhm pali tyät teke ja ett viisas pääse vähemmäll, mut kuitenki ain kehoteta olema ahker ja tekemä pali kaikke. Sitä kans sanota, ett tyhmäst pääst kärsi koko kropp. Mut jottei sun kropp kauhiast joutuis kärsimä, kannatta kuunnell äiteet. Ni ei men sit polve ruvel, rupp hammas särkemä tai tul vatt kippiäks.

Tääl kaikil o kauhi kiire koko aikka, vaikk kumminki kaikk sanova ett vaa aja kans hyvä tule ja ett aikka o enite mailmas. Välil valiteta, ett otta päähä nii ete veri kierr, mut kyl se oikkiaste sillonki kierttä. Valehrel ei kannat ko valhel o kuulemma lyhye jälje, vaik eivä valhe oikkiast jät mittä jalanjälkki. Mut sitä sil tarkoteta, ett ainaski äit saa sut ain kiines valehtelust. Ja viimestäs sit, ko sää täytä viistoist vuatt, ni mää ala jo valmiks epäilemä kaikki mitä sää sano. Ei siin, sää ole varma mahtav tyypp sillonki, mut ei iha turha ol semmost sanontta ko et me olla nuari vaa kerra, ko vanhemma eivä kest enemppä.

On kans semne sanont, ett kyll mailma äänt mahtu, mut kuitenki kauhia usse käsketä olema vaari. Ja ne sanova, ett vieraill ei saa puhut, mut kumminki pitä ol vieraavarane. Se o omituist, mut kato ko vieraiki o erilaissi. Ja vieraanvarast o esimerkiks antta oma paikk muill, mut tämä koske lähin julkist liikennet ja orotusauloi. Muuton täyty pitä omi pualias kyynärpäill. Mut oikkiast niit kyynärpäitkä ei saa käyttä, etei johokuhu satu.

Pröystäily tääll piretä pahan asian ja sanota, ett ylpeys suurenki kukista. Kuitenki koko su elämäs aja joku tule ain olema sust ylppiä: äitis, isäs, kaikk täri, serä, mummo ja uki, ja mää kans tiätyst. Ja kyl itestäst saa oll ylppe, ko siihe o aihett.

Ne sanova kans, ett paista se päev risukassanki, mut ei se aurink tääl Suames ain paist tai ne sätte eivä välttämät osu sinn risuihi ast. Mut se sanont tarkottaki sitä, ett vaikk kaikk olis huanost, äit ois kiukkune, isäki mullittelis, veli lällättelis ja sust tuntuis silt, ett mikkä ei olis hyvi, ni ei se maailm siihe kuitenka kaaru. Ja jos tunttu ett se meina kaattu, ni onneks meit o mont pitämäs sua sit pystys.

Ne sanova, ett tiä miähe syrämme käy vata kaut, mut sama päte naissi. Tämne tiaroks, ni ett tiärät sitt mitä tehrä, ku vanhemmaise suuttuva. Ja jos sust ei ol vääntämä kurmee ruakki, ni onneks semmost saa mimmost tila. Eli ko sä tilaas pitsa, yleens se löytä tiäns sun naama ette!

Mää tule kertoma sul viäl nii pali jutui suame kiälest, kirjottamisest ja kissoist. Ja täst laitla murttest kans. Mää opeta sunki puhuma tämmöttis, ni sit voira puhhu toisillem nii ete sun isäs ymmär mittä, ja äitki vaa jotta.

Se viäl mää halu sanno, ett mää tykkä sust ku hullu puurost – ja ilmeisest hullu tykkäävä puurost yli kaike.

Rakkaurel,

su kummitätis

Lisää murretekstejä löytyy Laitilan murre -aihetunnisteen takaa