23. marraskuuta 2016

Väistämätön vääryys



Upouusi huivi peittää puolet tytön kasvoista,
oli pukenut sen äidin kielloista huolimatta.
Luistimien alla jää naarmuuntuu,
ihastus haastaa hänet kilpailuun.
Tytön suuta ei näy, mutta silmät hymyilevät.

Kotona tyttö vaihtaa villasukat jalkaan,
äiti on tekemässä isän lempiruokaa.
Isä ei kuitenkaan tule kotiin, eikä vastaa kännykkään.
Lapset alkavat syödä, mutta äiti jää ihmettelemään.
Aika kuluu ja huoli kasvaa.

Ovikello soi, ja siitähän pikkuveli innostuu.
Isä tulisi kyllä avaimilla”, tyttö ahdistuu.
Poliisit tulevat peremmälle, äiti on poissa tolaltaan.
He kertovat onnettomuudesta, äiti hajoaa kokonaan.
Isä ei tulisi enää kotiin.

Seuraavat päivät ovat tytölle aivan huttua,
hän ei millään pysty ymmärtämään tapahtunutta.
Äiti ottaa itkien lapsensa syliin ja halaa lujaa,
mutta vain yksin omassa huoneessaan tyttö itkee hiljaa.
Rakas Taivaan Isä, anna mun isä takaisin.”

Hautajaispäivänä tytön silmät ovat lasittuneet,
mutta hänen poskilleen asti eivät pääse kyyneleet.
Tyttö katselee hautajaisväkeä, ajatukset harhailevat sinne tänne.
Hän miettii, että surevien ihmisten kyynelistä saisi koottua järven.
Vasta illalla sängyssä suru peittelee tytön.

Joka päivä joku on heillä kylässä,
äiti ei ole lainkaan oma itsensä.
Kaverit eivät keksi mitään puhuttavaa,
tytön on helpompi olla yksin ja hiljaa.
Surun myötä hän ei ole suostunut edes luistelemaan.

Iltaisin, kun lasten pitäisi jo nukkua,
voi kuulla olohuoneesta äidin itkua.
Jo ennen joulua he saavat valtavasti lahjoja,
sekä sääliviä katseita ja tyhjiä sanoja.
Ihan kuin niillä olisi mitään merkitystä.

Joulu vietetään sukulaisten keskuudessa,
tyttö on koko ajan täydessä raivossa.
Yhä uudelleen heille kerrotaan,
isän lähteneen parempaan paikkaan.
Mikä paikka on muka parempi, kuin oma koti ja perhe?

Äiti on reipas, eikä enää itke koko aikaa,
nyt hän vaatii tyttöä käsittelemään asiaa.
Tyttö ei tahdo sanoa ajatuksiaan ääneen,
hän ei tahdo sopeutua tähän todellisuuteen.
Isää ei enää ole, kyllä hän sen tietää.

Muutto uuteen kotiin, sukulaiset ovat apuna,
myös kerran käytetty kaulahuivi kulkee mukana.
Uusi ihana huivi ja päivä, jolloin kaikki muuttui.
Hän otti sen silloin ilman lupaa, ja nyt isä puuttui.
Huivia ei uskalla heittää poiskaan.

Väkisin hän tottuu uuteen elämäänsä,
ettei näe enää ikinä isäänsä.
Vähitellen arki normalisoituu,
välillä vielä maailmalle raivostuu:
Miksi juuri minun isäni?”

Isä ei tiennyt, miten paljon häntä rakastettiin,
ja miten paljon hänen takiansa itkettäisiin.
Isä ei nähnyt tytön kevätjuhlaesitystä,
eikä hän ollut saarnaamassa tytölle päihteistä.
Tai mistään muustakaan.

Isä ei ollut näkemässä, kun tyttö alkoi taas luistella,
Hän ei nähnyt, kun tytön uurastus palkittiin valkolakilla.
Isä ei kovistellut ensimmäistä poikaystävää.
Eikä toista, ei kolmatta, eikä aviomiestäkään.
Isä ei ollut paikalla, kun tytöstä kasvoi nainen.

Ajan myötä positiivisuus alkoi vihdoin vallita,
nainen muisteli isäänsä sekä hyviä aikoja.
Hän alkoi mieluummin kuvitella,
isänsä istuvan pilven reunalla.
Se tuntui paremmalta.

Viisitoista vuotta isän kuoleman jälkeen,
nainen löysi sen kirotun huivin uudelleen.
Pieni tytär ihastui siihen välittömästi,
mutta nainen päätti sanoa huiville hyvästi.
Nelivuotias oli eri mieltä.

Aviomies opettaa tytärtä luistelemaan,
ovat kuin nainen ja hänen isänsä aikanaan.
Naista surettaa, ettei isä nähnyt hänen aikuistuvan,
ja ettei tytär voi koskaan isoisäänsä tutustua.
Isä olisi ollut ylpeä, heistä molemmista.

Huivi koristaa tyttären kaulaa, nainen joutuu kauhun valtaan.
Käytössä ollut jo jonkin aikaa, ei ole sattunut mitään pahaa.
Nainen voi vihdoin huokaista helpotuksesta,
ja luopua lapsuuden raskaasta taakasta.
En olisi voinut tehdä mitään toisin.”

10. marraskuuta 2016

Kaikk o vintivänti



Meill tul poja. He ei ol irenttise, mut kyll he ova see verta samannäkössi, et harva näke ero. Täs o menny pari vuatt nii etten muist siit juur mittä. Semmää muista, et jos mää en ol ruakkin mukuli, vaihtan vaippoi tai viihryttän niit, ni mää ole ehtin hiuka pest pyykki, siivot ja kokat. Myrkytystietokeskukse mää ole soittan vissi neli kertta näire pari vuore aikan. Ja kerra olla mentty ensiapu, ku Jali putos sänkyst nii pahaste. Mut ei sil mittä käyny. Onneks.

Nii pali olla kuulttu täst tuplapotist. Tuntemattoma ihmise tuleva toteama et kaks kärpäst yhrell iskull tai et ”toine äitell, toine isäll”. Mut on kyll kiva, ku mu lapsi kehuta. Et kui sulossi ja ihani he ova tai mite kivast heirä o puettu. Ja toisaalt kyll saa sitä nekatiivist huamio, esimerkiks ku molemma mukula alkava kiukutell kaupass ja mää e mahra niill mittä. Ja ku ne ova nii piäni, ni emmä ol voinu viär niit autoonka orottama. Meill ei ehkä olis Toyota enä sen jälkke.
          Eile ku mää oli kassall pakkaamass tavaroi, mukula menivä leikkimä kaupa liukuovie kans. No kui ollakka Jali meinas jäär väli ja sit tul poru. Eeliki sit peljästys ja sit ne huusiva molemma. No ei mittä, laitoi kauppkassi kätte roikkuma ja kaappasi mukula kantto molemppi kailoihi. Salireeni en ol tarvin näire ansiost.

Ny ku poja ova jo kahre vuore ikkässi, ni vähitelle pääse täst vaipparallist ero. Mut ny o alkamas tua potal käymine, ja se se vast raskast onki. Sillo ku nämä rupesiva syämä kiinttiä ruakka, ni meill o ollu keittiölattiall semne alue, joho ei ol ollu astumist. Ensiks mää siivosi joka päev, mut sit mää tajusi, ettei täst tul mittä. Nykyä mää nouki vaa suurimma ja pese sen lattia kerra viikos. Viäl kesäll mää suosiol riisusi poja syämist varte, ku ne klähmivä ruakka itteessä pääst varppaissi. Välill jottai paloi löytys omastaki tukast. Nykyä onneks riittä, ku kivertä kaikk hiha ja lahke.

Vuore iäs Jali ol see, joka morottell kaikki vastatulijoi. Ku taas Eeli vierast iha halvatust. Lisäks se ol välill mustsukkane, jos mää hääräsi Jali kans. Nykyä Eeli tule kyll juttu kaikkie kans. Oltti yks aamupäev kylill asioil, ja mentti kahvila. Jali istu rattais, ja Eeli halus kävell. Siin ku mää sit oli maksamas kahvet ja pulli, ni Eeli men kahre naise tyyjö ja hoki et: ”Puvva! Puvva!” Toine niist ventovieraist naisist tarjos pojal pulla ja nii se mookeli kiipes tyhjäl tualill, liittys heirä seura ja rupes syämä. Niit naissi se onneks vaa huvit, mut osti mää sit naama kirkka punasen sill toisell naisell uure pulla.

Mää ole kannustan mukuli oma-aloitteisiks, mut ny mää ole huaman et se ei olekka kannattava. Mää ole ottan Eeli ja Jali mukka, ku mää ole tehny ruakka tai ku mää ole pessy pyykki. Simmottes mää ole voinu vahti heit samall, ku o pitän tehrä jotta. Nykyä Jali käy kaikill keittiökaapeill ja laatikoill, mihi se vaa ulettu, ja on tekevinä ruakka. Mää vanno, et se o kiines muutamast sekunnist, ku Jali o saanu koko kyöki iha sekasi. O maar se sukkela. Mää käy nykyä vessas ni noppia, ettei ol tosika. Jos miäs ei ol koton, ni mul ei ol aikka jäärä kakkosel. Nua mukula saattaisiva pistä koko kämpä maan tasal sinä aikan.
          Eeli o innoissa pesukonest. Ku kone o pääl, se vaa kattele pyörivi pyykei. Se o sit iha parast, jos se pääse laittama pesukone pääl. Ja jos ei saa, ni helvett o irt. Nykyä Eeli käy kantamas puhtai vaattei pyyki sekka pesukoneesse. Muutama kerra se o ehtiny kaatta niire roittie sekka jottai, mink hän o ajatellu oleva pesuainet. Kerra se ol tyhjentän kokonaise käsisaippuapullo sinn.

Mää ole aika varm, et noma taktikoiva keskenäs. Ku Jali käy ite ottamas muroi ja kaata koko paketi leviäks lattiall, ni Eeli saa mahrollisuure pest pyykki. Ja ku Eeli ruppe kantama puhtai vaattei kohti kylppäri, Jali päässe tekemä ruakka. Onneks siit tiätä ain, et ne tekevä jottai pahojas, jos o liia hiljast tai jos jompkump pojist krissutta yksinä nurkass.
          Mut on pojill kans välill kränä keskenäs. Eeli ei ann Jalin koske leluautoihi ja Jali o vähä raju rakastama. Täsä kuukaure sisäl Eeli o kerra tönässy Jali sohvalt alas, ja Jali o pari kertta lukin Eeli kaappihi.

Joulu ja muu sukujuhla oliva helpoi enne mukuli. Ny ku ova noma mukula ni sukulaise ova pali kiinnostuneemppi meist ja kaikkiall pitäis käyrä tarppeks usse. Kesäll me käytti koko perhe voimi eläintarhass. Se ol iha kiva, paitsi et mää unhoti laitta Jalil vaipa. En tiä mitä mun pääs liikkus, tai no ei varma liikkun mittä. Kyll huama et itest o tullu iha kahko, ku ei pääkopp ol pitkä aikka käyny täysil. Eikä meill sit ollu ku yks vaippa mukan, kosk tosia mää en ol pari vuatte nukkun ni mitä mult voi orottakka. Koton Jali ois varma halunn potall, mut siell se ol ni innoissas, et yhtäkki vaa tajutti, et sil o housu märkän. No onneks siäll myymäläss myytti ylihinnoteltui pöksyi. Sit tiätty piti osta Eelill samallaise.
          Kaikke turha me ollanki ostettu iha liikka. Ja joka joul, synttäri ja jopa nimpparein sitä roina tule lissä. Halvattu tätä ryjämäärä! Mää ole kaikil sanon ettei tarvi yhtä enemppä tuora lelui ja vekottimi, ku eivä nua mukula ossa arvosta, jos lelui o nii halvatust. Tosi eivä ne juurika ymmär leluje pääll muutenka. Jalill o ne oma suosikkilelu ja Eelill ny voi antta vaik kävy, jol se sit leikki. Tosa toispäivän see leikkis kuittie kans.

Viime aikoin Jali o valla halun tul keskel yät meirä sänkky. Usse myös Eeli tule, ku se o heränny siihe, et Jali o lähten heirä huonest. Yks laps poikittaisi viäl menis siin meirä väliss, mut ku niit o kaks jyllämäs, potkui tule kaks kertta enemä. Pari vuatt sit, loppuraskaure aikka, mää valvosi sama tappa öit. Katteli saippuasarjoi ja söi jäätelö. Mää luuli, et ne aja ova ohitte sit ku mukula ova täs maailmas. Ei suinkka. Ny mää pääse erelle yösyöpöttele, ku mukula eivä ann mun nukku sänkyssäkä.

Meill tul kuukaus sit puhet yhe ystävä kans et jonkkus vois lähte. Miäs ol sitä miält, et mun pitäs ehrottomast menn. Mää oli kuulem kaks vuat vaa päevä pitkä hoosant mukulitte kans ja hoelan laste laului. Mää oli siihe mennes ollu enintäs yhre yä eros mookeleist. Ehkä mun ol hyvä välil vähä huilat. Nii me sit päätetti käväst Tukholmas.
          Torstan mää lähri ja sunnunta ehtoste ku tuli kotti, mukula tuliva ilkimolko vasta. Eeli jöllöt ni ett ja Jali ol täöres kiukus. Jalill ol kauhi klupu ottas, Eelill pualesta kynslakka naamas. Jompkump ol kraaputtan mun pinseteil muavimatto, ja keittiös ol ruakka kaikkiall. Jali ol kohnottan ja lyöny pääns, Eeli ol pissan lattiall het ku ol saanu tilaisuure siihe. Mut miäs se vast oliki surkkia näköne. Se vähä mullittel ja men het nukkuma. Meiä äiten mielest ei ol sit lainkka hyvä ajatus, et mää fliitottaisi yhtä enemppä kylill ku mikäki kyläluut, ku lopputulos ol tämne.

No ni. Kyl meirä mookeli ossaava ol pirullissi. Välil tunttu, ettei ne muut tee ku ällä ja lökrä. Mut o tämä kaik sen arvost. Välil o iha hyvä koohotell. Huushollis o kaikk vintivänti, tääll sais oikkiasta siivot joka päev. Ja tääll ois pali reerattava, ja muutaki tekemist ois vaikk ja kui. Mut katinkonti, turha fuskat ittiäs, et tulis niit asioi tehneks eres tähä vuore tai pari sissä.
          Ai joskus kiukkuspäite mää ole iha tööt koko tähä homma. Mut joka ehto ku mookeli ova omis peteis vatta killilläs, ja miäs o nukahtan soffal istuvaltte, mää miäti, et en vaihtais tätä mihinkkä.

1. marraskuuta 2016

Marraskuun arvonta


Arvonta on päättynyt, kiitokset kaikille osallistujille!
Villasukat päätyivät Päiville Espooseen. Onnea voittajalle!

Tervetuloa osallistumaan Tarinavyyhti-blogin ensimmäiseen arvontaan! Palkintona ovat valkoiset pitsisukat. Koska olen Villasukkakirjailija, villasukat ovat itse kutomani.

Sukat ovat kokoa 37-39, mutta pitsikuvion tuoman joustavuuden ansiosta uskaltaisin väittää, että ne ovat hyvät vielä 40-kokoisille jaloillekin.

Sukat ovat kudottu Novita Nalle -langasta, ja varren naru on virkattu Novita Utuinen -langasta. Naru on irrotettavissa ja rusetin voi solmia oman mieltymyksen mukaan. Pitsikuvio on alunperin Novita-lehdestä, mutta olen muunnellut kuviota tiiviimmäksi ja leveämmäksi.


(Tarkemmin ottaen ohje löytyy Novitan Syksy 2011 -lehdestä, "Naisen neulotut polvisukat", sivulta 124. Suunnittelija Minna Metsänen.)

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän blogitekstiin sähköpostiosoitteesi. Näin saat yhden arvan.

Jos käyt tykkäämässä, tai olet jo tykännyt, Villasukkakirjailijan Facebook-sivusta, saat toisen arvan. Kerro kommentissasi, jos osallistut kahdella arvalla!

Osallistua voi tiistaihin 15. marraskuuta 2016 asti. Voittaja julkistetaan 16. marraskuuta!

Onnea arvontaan!