Lilyn eutanasia, osa 2

Toukokuussa 2025 valitsimme kissallemme Lilylle eutanasian. Ensimmäisessä osassa kerron, mitä Lilyllä todettiin, miten eläinlääkärikäynti sujui ja mitä tapahtui ennen kuin lähdimme kiireellä takaisin klinikalle. Tässä osassa kerron, miksi päädyimme eutanasiaan ja mitä tapahtui sen jälkeen.

Ajomatkan aikana eläinlääkärimme soitti vielä kuullakseen suoraan minulta, mikä tilanne on. Kuvailin lyhyesti tapahtumat ja kerroin epäileväni Lilyn sydämen pettävän. En muista keskustelusta juurikaan muuta kuin sen, että myös eläinlääkäri piti tilannetta akuuttina. Pysähdyin klinikan eteen, nappasin kantokopan Sakarin sylistä ja juoksin klinikan ovista sisälle. Sakari vei auton parkkiin.

Vastaanoton asiakaspalvelijalle asti ei ollut tullut tietoa tulostamme. Mutta tiesin itse tilanteen vakavuuden, joten uskalsin olla hyvinkin määrätietoinen. Sen sijaan, että olisin jäänyt odottamaan aulaan, sanoin, että tässä voi olla tarve hätäeutanasialle. Suuntasimme suoraan takatiloihin, hoitaja tuli antamaan meille lisähapen ja asiakaspalvelija lähti kertomaan eläinlääkärille tulostamme.

Sakari tuli perästä myöskin takatiloihin. Lily kanyloitiin jo valmiiksi. Eläinlääkäri keskeytti sen hetkisen potilastyön ja tuli tarkistamaan Lilyn tilanteen. Lilyn syke oli vain 150-180, vaikka normaalisti Lilyn syke oli aina yli 200 klinikalla stressin takia. Hengitystiheys oli 90 kertaa minuutissa. Se oli niin nopea, ettei se voinut olla mitenkään vain stressistä johtuvaa. Toisaalta sykkeen olisi pitänyt olla myös korkeampi, jos hengitystiheys olisi johtunut stressistä.

Eläinlääkäri totesi Lilyn sivuäänen olevan voimakkaampi, nyt 2/6. Sivuääni, joka oli kuultu pari tuntia aikaisemmin, oli ollut 1/6 ja sen pystyi vielä laittamaan stressinkin piikkiin. Limakalvot olivat ok, eli varsinaista shokkia ei ollut - ainakaan vielä. Lily vaikutti vähän aristavan vatsaansa, mutta se saattoi johtua myös siitä, että häntä oli pistelty neulalla pari tuntia aikaisemmin useamman kerran ja tyhjennetty 50 millilitraa tavaraa sisuksista. Eläinlääkäri palasi sen hetkisen potilaansa luokse ja hoitaja alkoi ottaa Lilyltä EKG:tä. Samalla Sakari piti tälle lisähappea. ´

EKG oli suorastaan ihanteellinen. Aloin nauraa jälleen. Lilyn kanssa oli kirjoittamaton sääntö, että kaikki tällaiset mittaukset, kuten verikokeet, tuppasivat aina olemaan täysin ideaalit. Kuten nyt sitten EKG:kin.

Eutanasiapäätös

Eläinlääkäri palpoi Lilyn vatsaa uudestaan, ja Lily vingahti. Sen selkeämpää kipureaktiota kissasta tuskin voi saada. Kun ultra vapautui, eläinlääkäri otti Lilyn ultrattavaksi ja pääsimme mukaan. Eläinlääkäri ultrasi ensiksi sydämen, joka oli katsottu reilu vuosi takaperin viimeksi. Nyt sydämessä oli HCM:ään viittaavaa paksuuntumista, mutta oli oletettavampaa, että tämä oli sivulöydös. HCM tai muu sydänsairaus ei ollut nyt varsinainen ongelma.

Sitten eläinlääkäri ultrasi vatsan ja totesi, että vatsaontelossa on melko runsaasti vapaata nestettä. Eli joko kysta oli alkanut vuotamaan tyhjennyksen myötä tai jotain oli revennyt, kun Lily oli lähtenyt kotona liikkeelle. Tai sekä että. Tiesin siinä vaiheessa, että edessä olisi eutanasia, mutta en halunnut sanoa sitä ääneen.

Kun eläinlääkäri sanoi, että "en haluaisi lähteä leikkaamaan häntä enää", Sakarikin tajusi viimeistään, kuinka vakava tilanne oli. Eläinlääkäri kertoi - kuten hänen työnkuvaansa kuului - vaihtoehdoiksi leikkauksen, eutanasian tai voimakkaan kipulääkityksen. Me olisimme siis voineet dropata Lilyn opiaateilla ja toivoa parasta pari päivää. Mutta se vaihtoehto olisi ollut vähintäänkin epämääräinen. Vapaa neste kun ei vatsaontelosta tuosta noin vain häviä, ja se selkeästi aiheutti Lilylle järkyttävät kivut. Me tiesimme, millainen Lily oli opiaateissa, koska hän oli ollut kolme kertaa leikkauspöydällä ja sen jälkeen kovalla kipulääkityksellä. Me tiesimme, että valvoisimme vuorokausia putkeen ja yrittäisimme pakkoruokkia Lilyä. Yrittäisimme taas tasapainoilla sen kanssa, että Lily olisi tarpeeksi kipulääkitty, mutta ei kuitenkaan pahoinvoiva, jotta hänelle maistuisi ruoka. Paitsi että tällä kertaa vaakakupissa olisi todennäköisempänä vaihtoehtona se, että Lily ei tästä tokenisi ja pitkittäisimme vääjämätöntä. Ja kaiken lisäksi piti huomioida se, että Lily oli todennäköisesti vanhempi, kuin mitä hänet oli arvioitu, hänen sydämessään oli vähintäänkin alkamassa jokin sairaus, suolistosairaus oli tasapainossa mutta olemassa, ja kysta mitä todennäköisemmin tulisi takaisin. Vaikka toki olikin jonkinlainen mahdollisuus sille, että kysta olisi kuivunut ja kuihtunut pois kokonaan tyhjentämisen myötä.

Sakari seisoi tutkimuspöydän vieressä, minä silittelin Lilyä kyyneleet silmissä. Kun eläinlääkäri kysyi, mitä haluamme, että teemme, käännyin katsomaan Sakaria, joka totesi: "Ei tässä taida kukaan sitä halua sanoa ääneen, mutta eihän tässä ole kuin yksi vaihtoehto." Sitten annoin eläinlääkärille luvan eutanasiaan. Me olimme linjanneet reilu vuosi takaperin, että se olisi viimeinen kerta, kun Lily on leikkauspöydällä. Eläinlääkäri varmisti minulta, oliko suunnitelmani ruumiinavauksesta edelleen voimassa. Olihan se.

Eutanasiatilanne

Kun eläinlääkäri poistui huoneesta, Sakari romahti. Minä sen sijaan soitin TavaraTaxille kysyäkseni, voisiko kissan ruumiille saada kuljetuksen vielä samana iltana. (Ei onnistunut.) Aloin siis välittömästi suorittamaan tehtävälistaa. Onneksi palasin siitä vielä takaisin, ja hyvästelin Lilyn. En muista viimeisiä sanojani Lilylle. Eläinlääkäri tuli nopeaan takaisin ja laittoi lääkkeet kanyylin kautta, koska Lily kärsi. Sanoin varmaankin jotain, että olet rakas ja kohta ei enää satu.

Eläinlääkäri jätti meidät Lilyn ruumiin kanssa. Sakari itki ja niisti, minä olin jossain klinikkaeläinhoitaja-esy-tyyppi-moodissa, ja aloin tyhjentää Lilyn rakkoa. Tyhjennettyäni sen, kapaloin Lilyä pyyhkeeseen ja annoin Sakarille syliin. Sitten annoin itkun tulla kunnolla. Itkimme niin, että rintakehääni puristaa muistella sitä hetkeä. Hyvin pian Lily ei näyttänyt enää Lilyltä. Hän oli poissa.

En tiedä enkä muista missä kohtaa tarkalleen kirjoitin työpaikan ryhmään viestin: "No nyt multa kuoli kissaki ni voisko joku tehä mun huomisen vuoron 6-14". Viitaten siis siihen, että edeltävällä viikolla pappani oli kuollut.

Eläinlääkäri tuli takaisin jonkin ajan kuluttua ja kysyi, haluaisimmeko vielä aikaa. Olin aina ajatellut, että minun olisi vaikeaa jättää kissani tällaisessa tilanteessa. Mutta totesimmekin hyvin nopeasti, että emme halua jäädä. Ehkä asiaa auttoi se, että Lily ei ollut siinä. Tuntui siltä, että vain turkin väri oli enää sama, ei mikään muu. Ojensin Lilyn eläinlääkärin syliin ja sovimme, että he paketoivat Lilyn kylmiöön siten, että tulen hänet huomenna hakemaan. Sitten ajaisin Lilyn Helsinkiin Ruokavirastolle. Eläinlääkäri ehdotti, että hän kirjoittaisi paperit myöhemmin ja laittaisi laskun tulemaan sähköpostitse. Se kävi paremmin kuin hyvin. Kävelimme aulan ohi ulko-ovelle, enkä tiedä, moniko lemmikinomistaja meidät näki tai kuuli. Mutta olimme varmasti hývä muistutus siitä, että jossain kohtaa itse kullakin olisi edessä luopuminen.

Asioidenhoito

Menimme autoon, ja ensimmäiseksi Sakari kiitti minua. Olin hetken ymmälläni. Sitten hän tarkensi kiittävänsä siitä, että tiedän näistä jutuista ja että ymmärsin, että meidän piti lähteä kiireen vilkkaan ajamaan. Ja että olin ymmärtänyt jo edeltävällä viikolla, että kystan tyhjennyksessä voisi mennä jotain pieleen, vaikka se olikin rutiinijuttu. Sakari oli ehtinyt edeltävänä iltana hyvästellä Lilyn ajan kanssa. Ja sillä tavalla rauhallisin ja luottavaisin mielin, ettei Lily aistinut Sakarin stressaavan tai oikeasti pelkäävän vielä mitään.

Olin edeltävänä syksynä kirjoittanut blogitekstin "Lemmikin eutanasia" ja tuona iltana avasin sen kymmeniä kertoja. Se paljastui itsellekin hyväksi muistilistaksi.

Emme ajaneet suoraan kotiin, sillä siellä oli muste loppu tulostimesta. Kurvasimme työpaikkani kautta, jossa kävin rehellisesti sanottuna ei-luvallisesti tulostamassa kaksi paperia. Ruokaviraston tutkimuslähetteen ruumiinavausta varten. Kohtasin samalla pari työkaveria, ja olin niin poikkeuksellisessa mielentilassa, että annoin heidän halata minua. Halusin olla halattavana. Sain vaihdettua seuraavan päivän työvuoroni niin, että tulisin vasta iltavuoroon.

Kotona menimme yläkertaan Sakarin työhuoneeseen ja itkimme sohvalla. Jossain kohtaa itkeminen vaihtui huvittuneisuuteen, kun Zella tuijotti meitä rappusista niin, että vain silmät ja korvat näkyivät. Ja Zellan ilme oli tragikoomisen kauhistunut. Fiina puolestaan tuli puskemaan meitä ja sohvaa.

Sinä iltana täytin tutkimuslähetteen valmiiksi ja valitsimme Sakarin kanssa Lilylle uurnan. Noin kymmenkunta tuhkaamoa tekee yhteistyötä Ruokaviraston kanssa ja lähetteeseen tuli merkitä, mihin tuhkaamoon haluamme Lilyn ruumiin jatkavan matkaa ruumiinavauksen jälkeen. Olisimme voineet päättää uurnan ja muut muistoesineet myöhemminkin: tuhkaamosta olisi oltu yhteydessä meihin sitten, kun Lilyn ruumis olisi saapunut sinne. Mutta koska päätimme tuhkaamon sen perusteella, minkä uurnan haluaisimme, olimme ensin valitsemassa uurnaa ja siten päätimme, minkä tuhkaamon kirjoitamme lähetteeseen.

Yöllä kylkeä kääntäessäni raotin vähän silmiäni, ja olin näkevinäni Lilyn Sakarin rintakehän päällä. Räväytin silmäni auki todetakseni, ettei Lily ollut siinä. Ei voinut olla, eikä olisi enää koskaan.

Kirjoitan lisää, sitten kun jaksan.