26. kesäkuuta 2017

Tarinavyyhti 1 vuotta: inspiraatiot osa 4


Blogin 1-vuotiaan taipaleen kunniaksi kesäkuun aikana on menty läpi, mistä jokainen runo, novelli ja jatkis on saanut alkunsa, ja mistä olen saanut inspiraation kirjoittaa ne. Lyriikat ja murretekstit voi kuunnella nyt SoundCloudista!



Maaliskuussa on endometrioosiviikko ja ”Endotar” oli sitä viikkoa varten tehty lyriikka. Endometrioosi on yksi yleisimmistä naistentaudeista ja yksi yleisimmistä lapsettomuuden aiheuttajista, mutta sen diagnoosiviive 6-9 vuotta. Koin tärkeäksi asiaksi kuuluttaa, että tällainen kurja sairaus on olemassa. Tämä oli (ja on edelleen) minulle myös henkilökohtainen asia, sillä tuolloin keväällä minulla epäiltiin endometrioosia. Diagnoosini varmistui kesän alussa. Endotar-runo ei kuitenkaan kerro omasta sairastamisestani.

Endometrioosi ei monelle sano yhtään mitään, mutta esim. Endometrioosiyhdistyksen sivuilta löydät nopeasti vastauksia päällimmäisiin kysymyksiisi. (Kun sairaus on enemmän ihmisten tietoisuudessa, sitä sairastavat saavat nopeammin diagnoosin ja hoitoa!) Nyt kesän aikana starttaa Moona-blogi, johon endometrioosia sairastavat kertovat omia kokemuksiaan, oireitaan ja niin edelleen. Autan vapaaehtoisena blogin kirjoittajakaartia kielenhuollossa sekä sisällön tuottamisessa.




Tämä novelli ottaa kantaa eläinrääkkäykseen, ja se kertoo tarinan kissan näkökulmasta. Kannatan kissojen adoptoimista eläinsuojeluyhdistyksiltä, ja olemme avopuolisoni kanssa adoptoimassa kissan syksyllä. Olen siis aikoja päiviä sitten tykännyt eri eläinsuojelu- ja kissayhdistysten Facebook-sivuista, joten olen lukenut kissojen tarinoita ja niiden ongelmista paljon. Suunnittelin kissahahmot jo syksyllä, mutta sain vasta kevään aikana aikaiseksi kirjoittaa tämän. Ei hätää, tarinalla on onnellinen loppu. Mutta korostan, että onnelliset loput tällaisissa tarinoissa ovat harvinaisia.



Kehitin keväällä tällaisen uuden ”formaatin” Laitilan kielisille teksteille. Tällainen ”negismummo” taitaa olla sivupersoonani! :D Yksinkertaisesti kirjoitin ylös asioita, jotka keväässä ärsyttävät yleisesti ihmisiä ja erityisesti tällaista mummelia, jonka muovailin tähän päähenkilöksi.





Alun perin inspiraatio tähän lähti siitä, kun viestittelin opiskelijakaverini kanssa koulun kampusradiosta. Heitin ilmoille ajatuksen, että voisin tulevana lukuvuotena tehdä jotain radio-ohjelmaa siihen aikaan, kun kukaan muu ei halua tehdä eikä kukaan ole kuuntelemassakaan. Tämän jutun perään kirjoitin: ”Oon täyte.” Ja siinä se sitten oli. Kirjoitin tämän muistiin, ja kuukauden päästä lähdin suunnittelemaan tarinaa näiden kahden sanan ympärille. Lopputuloksena voimabiisi, joka kertoo sokeasta rakkaudesta, luopumisesta ja omaksi itseksi kasvamisesta.





Minua kiehtoo aikamatkustus ja aikaparadoksit. Olen Doctor Who -fani, ja se sarja yllättää minut aina kerta toisensa jälkeen. Sarjassa Doctor sanoo ajasta, että: ”It's more like a big ball of wibbly-wobbly, timey-wimey... stuff.” Doctor Who:sta ja aikamatkustukseen liittyvistä elokuvista inspiroituneena kirjoitin paradoksitarinan. Tämä(kin) todennäköisesti tulee saamaan jatkoa!

Lue lisää:

19. kesäkuuta 2017

Tarinavyyhti 1 vuotta: inspiraatiot osa 3


Vuosipäivän kunniaksi mennään läpi vuoden aikana kirjoitetut tarinat, ja mistä ne ovat saaneet alkunsa. Lyriikat ja murretekstit voi nyt myös kuunnella SoundCloudista!



Syyskuun 2016 lopussa ovellamme kävi Jehovan todistajia, joiden kanssa juttelin hyvyydestä ja pahuudesta. Samana iltana uutisissa oli aiheena eutanasia. Sain valtavan inspiraation kirjoittaa tarinan, jossa on periaatteessa kaksi päähenkilöä. Toinen, joka on tehnyt paljon syntiä, ja toinen, jonka elämä on pelkkiä hyveitä. Tai ainakin niin, että ensivaikutelmat hahmoista olisivat hyvä ja paha.

Tästä kaksiosaisesta novellista olisin voinut kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan. Tein paljon taustatyötä ja kiinnyin hahmoihin. Alan edelleen itkemään, jos luen tämän tarinan. Mielestäni tämä novelli on blogin helmi. Ehkä siksi, että kirjoitin sitä niin kauan ja sydänverta vuodattaen.


Halusin kirjoittaa taas murteella. ”Kaikk o vintivänti” on itsenäinen jatko-osa ”Öissi miättei”-murretekstille. Tähänkin murremonologiin innoittajia olivat taas ystävieni taaperoikäiset lapset. ”Kaikk o vintivänti” kertoo lapsista, lapsiperheen arjesta sekä äitiydestä. Humoristisesti tietenkin. Kokosin tosielämän tarinoita ja hetkiä ystäviltäni, ja muistelin omia kokemuksiani lapsenvahtina. Taustoitukseksi menin läpi myös ihan perinteisiä nettikeskusteluita!





Minulla oli inspiraatio kirjoittaa pitkä runo, joka kertoo tarinan, eikä vain kuvaile esimerkiksi jotain vuodenaikaa. Minulla taitaa olla jokin taipumus kirjoittaa surullisia tarinoita. Mutta en tiedä parempaa fiilistä, kun joku tulee kertomaan minulle liikuttuneensa lukiessaan kirjoittamaani tarinaani. Että jokin, mitä minä olen kirjoittanut, saa aikaan niinkin vahvan reaktion, että lukija alkaa itkemään! Minun oli itsekin vaikea lukea ja äänittää tämä lyriikka SoundCloudiin, koska rupesin aina kyynelehtimään kesken lukemisen :D

Kehitin riimikaavaksi AABBC. Yllätyin, millaisen suosion tarina sai! Väistämätön vääryys kertoo isän menettämisestä ja eräänlaisesta pakkoneuroosista. Hyvä ystäväni menetti oman isänsä meidän ollessa 11-vuotiaita, joten tässä tarinassa tunnetilojen pohjana on ollut ystäväni omakohtainen kokemus.





Vainoharha on 4-osainen jatkokertomus, jonka jokaisessa osassa on kaksi näkökulmaa, jotka vuorottelevat. Kaikissa osissa toisena päähenkilönä on 67-vuotias Kauko, joka käyttäytyy perin omituisesti.

Yksi siskoistani pyysi talvella 2016, että kirjoittaisin kauhua. Tällä ajatuksella lähdin alunperin kirjoittamaan Vainoharhaa. Alunperin Vainoharhan piti olla myös vain 1-osainen kertomus. Mutta kirjoitettuani ensimmäisen osan alkukohtauksen, joka on oikeasti tapahtunut minulle kesällä 2015, kun istuin ystäväni kanssa syömässä. (Jep, nyt sinun on pakko lukea ainakin ensimmäinen osa, että tiedät, mitä silloin siis tapahtui!) Mutta sitten minulle syttyi idea kokeilla kirjoittaa kahdesta eri näkökulmasta. Niinpä aloin luoda vahvempaa henkilöhahmoa Kaukosta.

Lukijat kiinnostuivat Kaukosta, ja lähdin entistä syvemmälle Kaukon mielenmaailmaan, ja kirjoitin toisen osan. Ja kolmannen. Ja neljännen. Suunnitteilla on joskus kirjoittaa vielä viideskin!



Ystävänpäivän kunniaksi parhaalle ystävälle suunnattu runo. Tai ehkä ennemmin sanoitus. Tästä voisi hyvin tehdä joskus kappaleen. Inspiraationa oli tietenkin paras ystäväni. Haluan pitää blogin sisällön mahdollisemman monipuolisena, joten kirjoitin tämän lyriikan ”nuorisotyyliin”, jos näin voi sanoa :D



Lue lisää:
Inspiraatiot osa 1
Inspiraatiot osa 2

12. kesäkuuta 2017

Tarinavyyhti 1 vuotta: inspiraatiot osa 2


Blogi täytti viime lauantaina, 10. kesäkuuta, vuoden! Kesäkuun postauksissa kerrotaan tarinat tarinoiden takaa.



Kertomus siitä, kun entinen koulukiusattu kohtaa vanhat koulukiusaajansa. Tämä oli myös alunperin kirjoitettu luovan kirjoittamisen kurssille. Mutta opettajalle palauttamani raakile oli vain pintaraapaisu, koska merkkimäärä oli niin pieni. Blogia varten kirjoitin yksityiskohtaisemman ja paremmin kuvailevan tarinan. Pidin kuitenkin kiinni kaavakertomuksesta, jonka opettaja oli antanut tehtäväksi. En tosin tiedä, pysyinkö hyväksytyissä rajoissa.

Opettajan antamat ohjeet kaavakertomukseen olivat: 1. ajatus, 2. aseman kuvas (näköhavainto), 3. odotus tulevasta, 4. repliikki, 5. liikkeen kuvaus, 6. takauma, 7. maiseman kuvaus, 8. muisto, 9. kuulohavainto, 10. paluu nykyhetkeen, 11. dialogi, 12. huoli tulevasta (ajatuksenvirtaa), 13. tunne, 14. perille saapuminen, 15. odotus ratkeaa, 16. hajuaistimus ja 17. odotus ratkeaa.

Aihe itsessään on periaatteessa aina ajankohtainen. Halusin kirjoittaa draamaa. Sellaisen kasvutarinan, jossa päähenkilöstä tulee voittaja. En ole järin hyvä kirjoittamaan onnellisia loppuja, mutta tässä pyrin määrätietoisesti kohti onnellista loppua. Ja että tarina antaisi toivoa.



Loru, joka kertoo nimensä mukaisesti taaperoiden unelmasta. Kesällä 2016 kahdella ystävälläni oli 1-2-vuotiaita lapsia. Kerran katselin puolitoistavuotiaan kummipoikani touhuja pyykkituvassa, kun hän konttasi pyykkinaruilla roikkuvien lakanoiden alta yhä uudestaan ja uudestaan ja naureskeli itsekseen. Eivätkä lakanat edes tulleet niin alas, että ne olisivat osuneet häneen...

Niinpä aloin kirjoittaa itselleni ylös näiden taaperoiden touhuja. Miten yksinkertaiset arkiset asiat olivat heille parasta mahdollista viihdettä. Lisäksi tiedustelin ystäviltäni, että mitä heidän lapsensa tykkäävät tehdä ja mistä he innostuvat. Näiden pohjalta kirjoitin runon, millaista elämä olisi, jos taapero saisi päättää.





Tämä oli blogin ensimmäinen murremonologi. Murteella kerrottuna tavallisetkin jutut ovat hauskoja. Kirjoitan Laitilan murteella, koska se on ainut murre, jonka voisin sanoa osaavani. Omasta suustani kyllä tupsahtelee milloin mitäkin murresanoja ja -nuotteja, mutta Laitilan murre on tutuin, sillä äitini puoleinen suku on kotoisin Laitilasta. Pienenä ajattelin, että äitini puhuu omien vanhempiensa kanssa jotain omaa kieltä, koska en ymmärtänyt tätä murretta lainkaan! Jossain vaiheessa tajusin itsekin käyttäväni ”laitilankielisiä” sanoja, ja luulin vieläpä puhuvani ihan suomea.

Tämä murreteksti sai alkunsa siitä, kun mietin kaikkia niitä asioita, joita elämässä pitää tehdä. Ja miten paljon aikaa kaikkeen menee! Ja ihan vain lisätäkseni vettä myllyyn, hahmotin monologin puhujaksi noin 30-vuotiaan naisen, joka odottaa kaksosia.





Vuosina 2014-2015 asuin kerrostalon 7. kerroksessa. Joka ilta, kun menin nukkumaan, varmistin, ettei parvekkeella ollut ketään. Vaikka olin SEITSEMÄNNESSÄ kerroksessa. Muutin toiselle paikkakunnalle, ja vieläpä neljä kerrosta alemmaksi, mutta tuota pelkoa ei ollut enää. Vuoden asuttuani kolmannessa kerroksessa ja nähtyäni pari kertaa painajaista siitä, että minua vainottiin, sain inspiraation kirjoittaa tästä pelostani kauhutarinan.

Novellin nimikin kertoo, mistä on kyse. Olin tosin niin peloissani tätä kirjoittaessa, että kirjoitin tarinaa eteenpäin vain päiväsaikaan. Voisi sanoa, että kirjoitin niin creepyn tarinan, että oma pelkoni tuli takaisin :D Tarkistan nykyään joka ilta nukkumaan mentäessä, että parvekkeen ovi sekä ulko-ovi ovat lukossa!

5. kesäkuuta 2017

Tarinavyyhti 1 vuotta: inspiraatiot osa 1


Blogi täyttää tässä kuussa 1 vuotta! Seuraavissa neljässä postauksessa käydään läpi Tarinavyyhdin tekstit ensimmäisen vuoden ajalta. Esittelen tekstit lyhyesti, ja kerron mistä olen saanut inspiraation niiden kirjoittamiseen.



Näistä kahdesta tekstistä tämä sitten lähti. Molemmat ovat lyhyehköjä kertomuksia, ja nimet kertovat jo paljon. Olen jo harkinnut moneen kertaan, että poistaisin nämä kaksi ensimmäistä tekelettä. Mutta nyt kun luin nämä pitkästä aikaa tätä postausta varten, minulle syttyi inspiraatio kirjoittaa näille jatkoa!

Kirjoitin nämä itse asiassa koulua varten. Opiskelen journalismia ammattikorkeassa ja viime kesänä suoritin luovan kirjoittamisen kurssin. Valikoin opettajan antamista otsikkovaihtoehdoista nämä. Kyllä vain, jonkinlainen inspiraatio syttyy samantien, jos minulle heittää otsikon, aiheen tai teeman. Merkkimäärät rajoittivat mielikuvitustani, mutta en kuitenkaan kauheasti muutellut tekstejä blogia varten.

Alunperin perustin blogin, jotta sukulaiseni ja ystäväni voisivat käydä sieltä vähän lueskelemassa, mitä kirjoittelen koulua varten. Suunnittelin rustailevani kurssin jälkeen samantyyppisiä lyhyitä kertomuksia, joita minun piti kirjoitella lämpimikseni. Mutta motivaatio ja innostus kasvoivat, ja aloin vähitellen käyttää blogiin ja sen kirjoittamiseen enemmän ja enemmän aikaa.



Siepatun pakomatkassa on tällä hetkellä kolme osaa. Ensimmäinen osa julkaistiin jo blogin alkumetreillä. Tässä seikkailuissa on jännitystä, kauhua, ehkä vähän scfiä.

Itse asiassa ensimmäinen osa on kokonaisuudessaan uneni vuodelta 2014. Muistan usein uneni, ja niissä on todella hyviä juonia ja juonenkäänteitä! Siepatun pakomatkan ensimmäisessä osassa muutin tietenkin henkilöiden nimiä ja muutin lopun. Unessa muistin mitä oli tapahtunut, ja mitä minun kannattaisi tehdä toisin. (Ymmärrät tuon virkkeen paremmin, kun olet lukenut vähintään ensimmäisen osan.)

Tälle tarinalle kyseltiin jatkoa jo viime kesänä. En ollut suunnitellut kirjoittavani jatkoa, mutta mietin sitä talvella paljon. En tiedä, olinko nähnyt taas unta aiheesta, mutta tammikuussa heräsin keskellä yötä, ja minulla oli yhtäkkiä selvä visio, mitä toisessa osassa tapahtuisi. Helmikuussa toista osaa kirjoittaessa suunnittelinkin jo kolmatta osaa, ja niin huhtikuussa julkaisin kolmannen osan. Siepatun pakomatka on rikkonut omia rajojani, sillä kolmeosainen jatkis on kirjoitettu preesens-muodossa!


Koko blogin romanttisin rakkausnovelli. Mutta tietenkin myös yksi traagisimmista tarinoista. Tämäkin novelli sai alkunsa unestani. Heräsin heinäkuisena aamuna aivan totaalisen rakastuneena ihmiseen, jota ei ole olemassa. Tai ehkä on, mutta en itse henkilökohtaisesti tunne. Heti aamusta olin motivoitunut kirjoittamaan tästä jonkinlaisen rakkaustarinan. Mutta mitä enemmän uneani mietin, sitä nopeammin muistikuvani hälvenivät. Ja siitä syntyi vielä suurempi inspiraatio kirjoittaa tällainen tarina.

Sinä päivänä -novelli oli käänteentekevä juttu siinä mielessä, että kun linkkasin tämän henkilökohtaiselle Facebook-sivulleni, kehuja alkoi sadella toden teolla. Merkittävintä tässä oli se, että sain eniten kehuja 20-25-vuotiailta jätkiltä ja kyseessä oli kuitenkin rakkausnovelli! Vieläkin mahtava fiilis tästä. Sain rohkeutta tehdä blogille oman Facebook-sivun sekä Instagram-tilin. Enää blogi ei ollut vain tuttujen luettavana, vaan lukijakunta kasvoi kasvamistaan.



Edeltävän rakkausnovellin jälkeen minulle taisi jäädä rakkausmoodi päälle. Tämä oli runo vauvalle. Jo edesmenneellä läppärilläni oli paljon videoklippejä parhaan ystäväni lapsen vauvavuodesta. Katselin niitä ja kirjoitin tämän runon niiden fiilisten perusteella. Kun paras ystäväni sai lapsen vuonna 2014, pitelin usein vauvaa tuntitolkulla sylissäni ja hoin tälle: ”Olet niin rakastettu”, niin kuin Lily Potter sanoo pojalleen Harry Potterille. Nerd alert.


Lue lisää: