26. kesäkuuta 2018

Tarinavyyhti 2 vuotta: Kissa pöydälle


Tarinavyyhdin synttärikuukauden kunniaksi blogissa käydään neljäosaisessa ”juttusarjassa” läpi menneen vuoden sisältö. Tässä viimeisessä osassa esitellään niin sanotusti ”mielipidenovellit”, eli tarinat, jotka olen kirjoittanut vaikuttaakseni asioihin.


Kesällä 2017 hämmensin monta naispuolista ystävääni kysymällä kuukautisista tällaisella gallupilla:
1. Millaisia vääriä luuloja sulla oli menkoista, ennen kuin ne olivat sulla itsellä alkaneet?
2. Mikä menkoissa oli pahinta, kun ne alkoivat?
3. Käytitkö tampooneja, kun olit vielä neitsyt?
4. Miten vanhempasi reagoivat menkkojesi alkamiseen?
5. Onko sulla jotain traagista menkkakokemusta?

Halusin kirjoittaa siis menkoista novellin Lupa puhua – Sex, Tits & Periods-kampanjaa varten. Olen itse aina ollut kaveriporukasta se, joka on pitänyt menkkoja normaalina asiana, josta voi puhua. Tämän gallupin myötä huomasin, miten erilaiset lähtökohdat jokaisella on menkkoihin: yhdellä ei ollut mitään traagista tapahtunut menkkojen suhteen, toinen ei ollut koskaan puhunut vanhempiensa kanssa kuukautisista, kolmas oli ollut monta kuukautta kauhuissaan, kun veri- ja sideruljanssi oli alkanut. Päätin siis kirjoittaa Menkkahäpeästä, koska ilmeisen monella on jotain traumaattisia kokemuksia kuukautisista – mukaan lukien itselläni. (Jep, minä olin se, jonka menkoista sai tietää koko ala-aste yhden välitunnin aikana.)

Joulun alla törmään Facebookissa oikeastaan jatkuvasti päivityksiin, joissa kerrotaan, kun ei ole varaa järjestää joulua lapsille ja pyydetään apua. Kuitenkin liian usein pienellä stalkkaamisella käy ilmi, että perheellä on kämppä täynnä leluja tai jokaisella perheenjäsenellä on tuliterät tonnin puhelimet tai perheen viimeisestä etelän reissusta on aikaa pari kuukautta tms. Enkä arvosta tällaista uhriutumista, koska tällöin oikeasti vähävaraiset perheet jäävät kaiken tällaisen shitin sekaan. Niinpä Joulumieli-novellissa kerrotaan neljän naisen näkökulmasta, millaisia tunteita joulu herättää ja millaista aito joulumieli on.

Jos et vielä tiedä, niin sairastan endometrioosia. (Lue lisää endometrioosista Endometrioosiyhdistyksen-nettisivuilta tai Moona-blogista!) Maaliskuussa vietetään Endometrioosiviikkoa: keväällä 2017 osallistuin endometrioositietouden levittämiseen kirjoittamalla Endotar-runon, keväällä 2018 puolestaan kirjoittamalla Endoräpin. Siinä missä Endotar kertoo diagnoosin saamisen vaikeudesta ja voimaannuttavan tarinan lapsettomuudesta, Endoräppi puolestaan kertoo humoristisesti kaikista muista sairauden tuomista vaikeuksista. Endometrioosin oirekirjo on valitettavan laaja, ja se oireilee yksilöllisesti. Endoräpin tavoitteita oli levittää tietoa, laajentaa ymmärrystä ja antaa endometrioosia sairastaville vertaistukea – ja räppi onkin saanut aivan loistavan vastaanoton.


Olen toiminut Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n sijaiskotina löytökissoille helmikuun 2018 alusta. Maaliskuun lopussa luokseni muuttivat Taika ja Tarmo, jotka ovat syntyneet pieneen kissapopulaatioon arviolta marraskuussa 2017. Kissan arvo -novelli sai alkunsa, kun aloin miettiä sijaiskissojeni lähtökohtia: onko heidän emonsa kenties hylätty kesäkissa? Onko heidän isänsä tälläkin hetkellä vapaasti ulkoileva leikkaamaton kollikissa? Paljonko Taikalla ja Tarmolla on sisaruksia? Suomessa kissa ei ole järin arvostettu lemmikki: maatiaiskissoilla ei ole juurikaan rahallista arvoa ja kissoja hylätään vuosittain jopa 20 000. (Kyllä, tuossa on oikea määrä nollia.) Suurena kissojen puolestapuhujana päätin siis kirjoittaa kissojen näkökulmasta tarinan, jonka pääsanomia ovat:
1. Älä ota kesäkissaa
2. Älä teetä maatiaiskissalla pentuja
3. Leikkauta kissasi
4. Anna myös kissan elämälle arvoa

Kaiken kaikkiaan mahtava ja tehokas vuosi takana. Siirryn hyvillä mielin kirjoittamaan tarinoita blogin kolmannelle vuodelle! Kiitos, että luette ja tuette. 


Lue lisää tarinoita tarinoiden takaa:



18. kesäkuuta 2018

Tarinavyyhti 2 vuotta: Kerron sen runolla


Blogin synttärikuukauden kunniaksi kurkataan tarinoihin tarinoiden taakse. Kesäkuussa julkaisen neljäosaisen ”juttusarjan” blogin toisena vuonna julkaistuista tarinoista. Tässä kolmannessa osassa vuorossa ovat runot ja lyriikat, jotka voi myös kuunnella Villasukkakirjailijan SoundCloudista.


Kesällä 2016 tapahtui hirveä onnettomuus, jossa menehtyi nuorimies, jonka kanssa minulla oli paljon yhteisiä ystäviä ja kavereita, ja näin ollen mekin olimme kavereita. Kyseinen herrasmies oli jo jonkin aikaa seurustellut ihastuttavan tytön kanssa, ja tämän onnettomuuden jälkeen ajatukseni olivat paljon tuossa tytössä. Vuotta myöhemmin, kesällä 2017, kuulin koskettavia muistoja siitä, miten näiden kahden välillä oli ollut jo teinistä asti ihastumisen tunteita vuosien saatossa. Eli kun he sitten aikuisina olivat vihdoinkin päätyneet seurustelemaan, se oli ollut noh, todella iso juttu. Inspiroiduin tästä valtavan suloisesta mutta traagisesta rakkaustarinasta. Aloin miettiä lisää kolmen sanan lauseita, jotka voivat muuttaa elämän, ja siten myös runo sai nimekseen Kolme sanaa muuttaa kaiken.


Syksyllä 2017 olin hukkua kiireisiin ja stressiin, sillä samassa rytäkässä luovuin pitkäaikaisesta työpaikastani, muutin, hankin kissan, aloitin viimeisen opiskeluvuoden ammattikorkeassa ja olin todella kiinni yhdessä kirjaprojektissa. Blogissa tavoitteenani on ollut julkaista kaksi tekstiä per kuukausi, mutta syksyllä 2017 en yksinkertaisesti ehtinyt. Niinpä lokakuussa sain aikaan vain yhden runon, Kissaonnea, ja sekin kertoo nimensä mukaisesti Zellasta, joka oli asunut tuolloin vasta noin kuukauden meillä. (Niin eli kaiken kiireen keskellä en myöskään saanut juurikaan nukutuksi.) Olen miettinyt, että syksyllä 2018 voisin kirjoittaa tilannekatsauksen kissa-arkeeni!

Joulutus-runo sai nimensä ihan ensiksi – yleensä tarinani saavat nimen jossain kohtaa kirjoittamista tai sitten vasta ihan lopuksi. Syksyllä 2017 opiskelin vielä ammattikorkeassa ja olin taittamisen kurssilla, jossa ryhmätyötehtävänä oli ideoida lehti ja taittaa se. Ryhmämme hyväksyi ehdotukseni: Joulutus-lehti, joka jouluttaisi lukijansa jouluun. Näin ollen sain inspiraation runosta, joka jouluttaisi ihmisiä! (Ja juu, olenkohan keksinyt uuden verbinkin tässä samalla.) Joulutus tosin kertoo aika paljolti juuri minun tavastani viettää joulua.


Vuoden alussa ystäväni Paula eli Baulba haastoi minut ystävänpäivä-blogipostaukseen. Baulbasti eteenpäin -blogista löytyy siis helmikuulta 2018 Ystävä-postaus, jossa sekä Baulba että minä vastaamme kysymyksiin. Minä puolestaan kirjoitin omaan blogiini runon, Lapsuudenystävä, joka kertoo minun ja Baulban ystävyydestä: olemme tunteneet vuodesta 1998 asti. Koko runo oikeastaan syntyi teletappi-leija-episodin ympärille. Lennätimme joskus alle kouluikäisinä leijaa Paulan kodin viereisessä puistossa ja ensimmäinen lento päättyi puuhun. Teletappikankaan riekaleita näkyi puun latvassa ainakin 15 vuotta tämän tempauksen jälkeen.

Huhtikuussa 2018 vietettiin Lukuviikkoa, jonka teemana oli Mun tarina. Lukuviikko haastoi kaikkia kertomaan oman tarinansa, ja minä päätin osallistua kirjoittamalla kirjaimellisesti Mun tarinan. Oli jo ehkä aikakin tehdä jonkinlainen kurkistus kirjoittajaan, ja tämä runo kertoo tiivistetysti aika paljon, millainen tyyppi Villasukkakirjailija-nimimerkin takaa löytyy. :)


Lue lisää tarinoita tarinoiden takaa:



10. kesäkuuta 2018

Tarinavyyhti 2 vuotta: Kylmät väreet


Blogin virallinen syntymäpäivä! Kaksi vuotta sitten julkaisin ensimmäisen tekstini blogissa, ja siten katson kesäkuun 10:nnen päivän olevan blogin syntymäpäivä. Kesäkuun aikana blogissa käydään läpi viimeisen 12 kuukauden aikana julkaistut tarinat. Tässä osassa tehdään katsahdus tarinoihin, jotka karmivat selkäpiitä – toivottavasti ainakin! Kauhustooreja tuli kirjoitettua yllättävän vähän näin toisena vuonna, mutta ei hätää: kiero mieleni on täynnä loistavia kauhunovelli-ideoita.


Viime kesänä minulla oli muutaman viikon ”kidnappaus-buumi”. Eli siis katsoin todella paljon dokumentteja, jotka kertoivat kidnappauksista, ja luin uutisia ja artikkeleita tällaisista tapauksista. Siitähän syttyi inspiraatio, kun aloin miettiä, miten kirjoittaisin kidnappaus-tarinan vähän uudella vivahteella ja mihin aikakauteen sijoittaisin sen. Näin syntyi Tuire. Saamani palautteen perusteella tämä stoori onnistuu aika hyvin samaan kylmiä väreitä aikaiseksi. Jee!


Viime syksynä, kun Zella oli muuttanut meille, silloinen avopuolisoni totesi minulle, että: ”Mieti, me ei ikinä saada tietää, että kummitteleeko täällä, kun laitetaan vaan kaikki äänet kissan syyksi!” Ja siitä se idea lähti. Lisäksi syksyllä 2017 luin twiiteistä tehtyä Dear David -tarinaa, joka tosin silloin ei ollut vielä lähelläkään loppua. Siitä sain lisäpotkua kauhunovellin kirjoittamiseen. Tämä stoori ja tuo Tuire-novelli ovat myös oivia esimerkkejä siitä, kun olen tehnyt jopa tuntien taustatutkimuksia saadakseni hahmoille sopivat nimet, mutta myös aikakausiin sopivat nimet. Holmbergien talossa saa muuten varmasti vielä jatkoa! (Ja psst, lue Dear Davidista täältä!) 


Blogin ensimmäinen jatkis sai alkunsa siitä, että uskon kohtaloon enkä sattumiin. Tämän pohjalta aloin suunnitella erilaisia henkilöhahmoja sekä sitä, miten saisin niiden elämät ja näkökulmat risteytymään keskenään. 10-osaisen jatkiksen tavoitteena on pallotella moraalikäsityksiä: kuka sitten loppujen lopuksi onkaan Myrkyllinen ihminen – vai onko niitä enemmänkin tässä tarinassa? Olen jo aloittanut suunnittelemaan seuraavaa samantapaista jatkokertomusta, jossa näkökulma vaihtuisi useamman henkilön kesken.


Lue lisää tarinoita tarinoiden takaa:



1. kesäkuuta 2018

Tarinavyyhti 2 vuotta: Laitla kiälell


Tarinavyyhti täyttää tässä kuussa kaksi (2!) vuotta, ja on taas aika tehdä katsahdus menneen vuoden sisältöön. Kesäkuun aikana julkaisen neljäosaisen "juttusarjan" blogin toisena vuotena julkaistuista tarinoista. Tässä ensimmäisessä osassa käydään läpi murretekstit, jotka ovat myös kuunneltavissa Villasukkakirjailijan SoundCloudissa.

Tässä kertauksena kerron sen, että äitini puolelta sukujuureni ovat Laitilassa, ja siten olen pienestä pitäen kuullut laitlaa puhuttavan – erityisesti silloin, kun olemme olleet mummilla ja ukilla. Kiinnostuin Laitilan murteesta vasta täysi-ikäistyttyäni ja muutettuani Pirkanmaalle. Toisin sanoen silloin, kun tajusin, miten eri tavalla ihmiset puhuvat riippuen siitä, mistä päin Suomea tulevat.


Tarinavyyhdin toisena vuonna Mummon päiväkirja -sarja sai kaksi uutta osaa. Enkel muutt mu naapurihi on katsahdus mummon kohtaamiin epäonnisiin, mutta myös onnekkaisiin selkkauksiin. Mummon uusi naapuri on muuten saanut inspiraationsa yhdestä tutustani, joka on juurikin niin avulias kuin tuo Tuukka.

Mummon päiväkirjatekstissä Joullahjavinkei käydään läpi nimensä mukaisesti joululahjavinkkejä. Tämä sai alkunsa siitä, että olen itse (omasta mielestäni ainakin) lahjaexpertti, eikä minulla ole koskaan ollut ongelmaa hankkia lahjoja. Olen pitkään ollut se, kenen puoleen ystävät kääntyvät, kun tarvitsevat ideoita milloin mihinkin lahjoihin. Siksi päätin tehdä vähän asiapitoisen blogitekstin – mutta naamioimalla sen samalla murretekstiksi!

Maaliskuun 19. päivä paras ystäväni synnytti toisen lapsensa – minun kummityttöni. Kerrankin aikataulut loksahtivat paikoilleen, sillä olin samaisena päivänä käymässä Helsingissä ja pääsin siten näkemään pikkuisen nyytin tämän ollessa kuuden tunnin ikäinen. Puolen yön aikaan olin bussissa matkalla kohti kotia ja nappasin kännykästäni esiin notepadin, jonne heitän aina ideoita ylös. Siellä oli kirjoitettuna yksi muistio kuta kuinkin näin: ”Vieraille ei saa puhua, mut kuitenkin pitää olla vieraanvaranen?” Tästä lähdin ammentamaan tekstiä: mietin ja etsin sanontoja, joiden pohjalta syntyi kirje kummitytölleni eli toisin sanoen Kiri rakkal vähäflikall.


Kyll meill mahtu on oikeasti tositarina, ja kirjoitin sen kenties koko blogin teksteistä kaikista nopeiten. Tiivistetysti yhtenä toukokuisena sunnuntai-maanantai välisenä yönä kerrostalokaksiossani oli oman kissani ja kahden sijaiskissani lisäksi kaksi löytökoiraa, jotka nappasin mukaani tien varresta. Todella omituinen yö. Tämä murreteksti nousi ylivoimaisesti blogin luetuimmaksi murretekstiksi, ja kaiken lisäksi se nousi koko blogin teksteistä top kolmeen! Tämän tiedon siivittämänä olen ajatellut kirjoittavani blogin puolelle enemmänkin tositarinoita murteella, sillä näitä stooreja kyllä riittää.


Lue lisää tarinoita tarinoiden takaa:

Tarinavyyhti 2 vuotta: Kylmät väreet
Tarinavyyhti 2 vuotta: Kerron sen runolla