22. heinäkuuta 2020

Ikuinen heinäkuu


Et ole elokuu,
joka haavamme saastuttaa.
Et ole syyskuu,
joka luonnon kuihduttaa.

Et ole lokakuu,
joka imee pimeyteen,
tarttuu kaikkeen valovoimaiseen,
vie horrokseen.

Et ole marraskuu,
joka peittää alleen meidät.
Et ole joulukuu,
joka mustalla jäällä päällystää teitä.

Et ole tammikuu,
joka arkea kylmyydellä vaikeuttaa,
kaiken elollisen tahtoo pakastaa.

Et ole helmikuu,
joka yksinäisyydestä muistuttaa.
Et ole maaliskuu,
joka viimeiseen asti koettaa
saada talven jatkumaan.

Et ole huhtikuu,
joka valonsäteillä virheeni näyttää:
ikkunoista ei läpi näekään,
pöly ja lika kaikkea peittää.

Et ole toukokuu,
joka kesän tuo mukanaan,
ja sillä minua syyllistää. 
Et ole kesäkuu,
joka haluaa kostaa,
kun en ulos lähtenytkään.

Olet ikuinen heinäkuu.

Olet lupaus kesästä ja elämästä.
Olet valo, joka saa meidät liikkeelle,
lämpö, joka tuntuu niin hyvältä,
tunne, jota olen odottanut.
Olet heinäkuu,
 jonka läheisyydessä haluan olla.
Olet energia,
jota tarvitsen.
Ylistän sinua taivaisiin.

Olet heinäkuu,
joka puolelleen huijaa.
Heinäkuu,
josta kenelläkään
ei ole pahaa sanottavaa.
Olet se,
jota kaikki rakastaa.

Olet heinäkuu,
joka saa minusta otteen,
vain kuihduttaakseen minut hiljalleen.
Olet heinäkuu,
joka hetkessä vaihtuu helteistä ukkosiin,
arvaamattomasti äkkikäännöksiin.

Olet heinäkuu,
johon nojaudun liikaa,
ja joka minut sulattaa.
Hitaasti
kiduttaa.

Ja kun et ole lähelläni,
minä kaipaan sinua.
Miksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti